vaikein solo?

.... hyvä ja vaikea ei ole sama asia. Itse pidän lyhyistä ja ytimekkäistä sooloista tai sitten siitä että ei ole sooloa ollenkaan.

"Vaikeimpia on Judas Priestin solot kun ei joitain tabeja ei saa mistään."

Taitaapa olla enemmän kyse siitä, että parhaiten löytyy nuotinnoksia/tabeja niiltä bändeiltä, jotka on kaikkein suosituimpia, tai sellaisia "kitaristien märkiä päiväunia".
Eli esim. Metallicaltahan löytyy yleensa aina pilvin pimein?!
Taitaa tuo Judas Priest olla aikakautensa "jäännös" tämän päivän nuorien kitaristien silmissä ja tämän päivän idolit tekee samat jutut puolet nopeemmin ja teknisemmin?!;D

Blackmore.....

http://www.youtube.com/watch?v=1slq_FwRN8o&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=bQzwqGBLYn0

Pictures of home riffi!

Blackmore taas....

http://www.youtube.com/watch?v=j3waOgdYUGU

Elämää suurempaa musiikkia.

parasta vai vaikeinta sooloa? Minusta ainakaan ne ei ole välttämättä sama asia...

Jos miettii mikä itselle ois vaikeinta, niin ainakin joidenkin flamengo taitureiden soolot, kuten vaikka Paco De Lucia! Se on jo tekniikaltaan niin erillaista mihin on tottunut(ei käytä plektraa), plus sieltä saralta löytyy ihan ilmiömäisiä virtuooseja!
Joskus kuuntelin myös jotain AlDiMeolan alkuaikojen levyjä(sähkis), niin miehen soundi jo pelkästään on niin haasteellinen, ettei sellasesta ite varmaan sais yhtään mitään järkevää irti!?:D

En tiedä onko ne aina parasta, mutta kyllä nimenomaan vaikeudesta puhuttaessa omat ajatukset vie jazzin ja fuusiojazzin puolelle, joissa rytmi ja kappaleiden rakenteelliset moniputkaisuudet on ihan toista luokkaa, kun näissä heavytiluttelijoiden taustoissa!

..mutta kuten sanottua, eihän se tarkoita sitä, että soolo ois paras, jos se sattuu olemaan kaikkein vaikein!;D

Vaikea sanoa mikä on paras kitara soolo tai riffi puhumattakaan mikä on vaikein.

Vaikeinhan ei tarkoita sitä, että soolo olisi paras, nämä kun ovat kaksi eri asiaa (kuten tuossa aikaisemmin on todettukin).

Vaikeus tai vaikein ei myöskään tarkoita sitä mikä soolo on nopein, nämäkin ovat kaksi eri asiaa, toki nopea tilutus-soolo mielletään vaikeaksi, mitä se monesti voi ollakin riippuen kitaristin taidoista.

Se mitä vaikeudesta puhuttaessa ei monesti mielletä, että hidaskin soolo, kappale jne voi olla vaikea, hitaassa kappaleessa voi olla todella hankalia otteita, joissa pitää käden lihaksisto viedä äärimmäisyyksiin ja otekombinaatiotkin voivat olla hankalia, lisäksi hitaassa voi tietyt pendaukset tuntua helpoilta mutta jos halutaan se pendaus ihan kohdilleen millilleen voi tämä olla osalla yllättävän vaikeaa jos ja kun ei sitä musiikkia osaa tarkasti lukea saati soittaa.

Se, että Judas Priestin solot olisi jotenkin vaikeimpia kun "jotain tabeja ei saa mistään" takia niin ei se soolosta tee vaikeata vaan kyse on jostain muusta (ja tällä en tarkoittanut sitten sitä, että väittäisin niiden olevan helppoja jne.).

Vaikeus käsitteeseen kuuluu monta eri asiaa mukaan lukien nopeus, mutta nopeus nyt ei ole vaikeuden koko mittari vaan yksi sen osa. Jos se olisi nopeus niin toki sitä yhtä nuottia voi sahata tuhatta ja sataa mutta tulos on korvinkuultavin huonoa.

Musiikissa vaikeuteen voi kuulua esim. se, että sävelkulku ym. on vaikeasti omaksuttavissa eli kestää aikansa ennenkuin sen homman kuulee ja osaa itse soittaa, jotkut biisit osaa soittaa todella helposti oppien kun taas toisessa sävel, tahti/tempo ym. vaihtuu niin merkillisen ovelasti, että sen oppimiseen menee aikaa että osaa tarkemmin soittaa.

Täällä myös on osuvasti todettu tuo soundipuoli, jonka voi kokea vaikeaksi, enkä nyt puhu siitä, että vedetään just samanlaisilla laitteilla ja samoilla säädöilä vaan siitä, että jokaisen soittajan sormista lähtee se oma soundi ja jota voi olla erittäinkin hankala saada identtiseksi koska eri soittajien soittotatsi poikkeaa enempi tai vähempi toisistaan ja siksi sanonta "soundi lähtee sormista" pitää täysin paikkansa.
Toki soittajan tatsi muodostuu myös tekniikasta ja jos se ei ole kohdillaan niin tiettyjä ääniä ei kitarasta saa oikein ulos, esim. Pinch Harmonic jne. mutta jokaisen soittajan tatsi on individuaali kuten yksilöt aina ovat muutenkin, ei ole kahta samanlaista vaikka näin voisi helposti kuvitella.

Hyvä soolo ikäänkuin kertoo tarinan jossa on vivahteita, hyvässä soolossa ei pelkästään kikkailla teknisesti taitavasti vaan sen pitää sisällöltään olla musiikillisestikin antoisa, hyvä soolo on kuin antoisa matka jolla on hyvä alkulähtö, eteneminen, keskivaihe, seestymisvaihe ja loppu.

Yksi minkä olen omassa soitossani huomannut ja se on itselle tärkeä, soolossa ja tietysti muutenkin jos on hyvä fiilis niin tuntuu, että antaa paljon enempi kuin pelkkä tekninen suorittaminen joten tämä puoli on hyvä muistaa eli fiiliksetkin vaikuttaa siihen millainen on ulosanti, olipa se soitto vaikka kuinka teknisesti oikeaoppista mutta jos soitossa ei ole fiilistä niin kyllä kuulija sen voi hyvinkin huomata, esimerkkinä kitaristi joka soittaa sika hyvin muttei eläydy siihen musaan kun taas toinen soittaa naamallaan eri ilmeet ja kroppa elää niin monesti tämä eläytyjä saa kuulijat puolelleen, vaikkei olisi niin täydellisen hyvä teknisesti, eihän sitä tietysti tarvi hyppiä tai riehua älyttömästi mutta jos kuulijalle välittyy se kitaristin fiilis niin silloin kitaristi on onnistunut antamaan muutakin kuin teknista osaamista.

Vaikeaksi on mainittu Van Halenin Eruption.

Itse pidän stairway to heavenin live version soolosta. Siis siitä mikä on siinä leffassa The song remains the same.

Ja tuossa edellä joku mainitsi Blackmoren. ukko heittää uskomattoman hienoja ja kauniita juttuja

Kyllähän klassiselta puolelta löytyy paljon vaikeampaakin kamaa jos tosisoitto kiinnostaa.