Kovat hermot?

Itse en ole mikään parisuhde ihminen kun en pysty olemaan uskollinen niinpä avoin suhde on hyvä vaihtoehto minulle. Siinä saa parisuhteen ja sinkku elämän parhaimmat puolet. Joskus välillä saa tavallisia koti iltoja joskus pelkkää seksiä ja joskus taas voi lähteä baari illan jälkeen jonkun komian uroksen kanssa jatkoille ilman pelkoa että loukkaisi jotakuta. Ja ei kai se ole mun ongelma että jos joku yhden yön suhde tai vaikka pidempikin suhde on varattu. Hänellähän siinä aikataulu ongelmia muodostuu. Minulle riittää että seksiä saa kun soittaa hänelle.

Itsetunto kehittynee sitämukaa kun ottaa haasteita vastaan. Kasvukipuja toki tulee, mutta silleenhän ne hermot "kovenee" pikkuhiljaa. Kovahermoiset lienee vaan useammassa tulessa taottu kuin heikkohermoiset. Eipä kukaan varmaan luonnostaan ole kovahermoisena syntynyt.

On yksiselitteinen: mää en vaan välitä kenestäkään. Tähän elämäntilanteeseen sopii, että maksan ns.vaki-muijan kanssa yhdessä laskut, ja molemmat sitten nai, missä lystää-ja keskenään, jos ehtii.

Ei tämä syö itsetuntoa-pikemminkin tulevaisuus arveluttaa, kun oikeaa vakisuhdetta ei ole, on vain tällainen kulissi.

Mulla on taas päinvastoin, alan välittämään liikaa ja tein uskollisuuslupauksen rakkaimman vakkarini kanssa. Nyt vähän harmittaa, kun hänellä on muita menoja ja itseä panettaa, mutta en petä.

Kohdallani ei niinkään kyse hermoista, vaan elämäntilanteesta. Juuri nyt minulle sopii se, että saan säännöllistä hyvää seksiä saman tyypin kanssa (joka siis avoimessa suhteessa). Yhden yön jutuista en kostu yhtään, sitoutumaan minusta ei ole.

Toisella sopii toinen, toiselle toinen, jokainen tekee valintansa itse. Tärkeintä että ketään ei loukata.

Mielestäni on parempi olla avoimessa suhteessa, jos esim. yhdenillanjuttuja ei halua harrastaa, sehän saattaa olla melko riskaabelia. Ja jos avoimen suhteen osapuolet huomaavat jo heti alusta, ettei heistä voi mitään oikeaa pariskuntaa tulla, erilaiset luonteet tms, niin seksin harrastamisessa ei ole mitään väärää. Parempi sekin, kuin alkaa seurustelemaan, kuluttaa monta vuotta haaveillen jostain paremmasta ja sitten erota kivuliaasti kun ollaankin oltu eri kartoilla koko ajan. Ihminen, jolla on hyvä itsetunto, ei koe avointa suhdetta ongelmallisena. Huonon itsetunnon omaava voisi harkita kaksi kertaa alkaako ko. suhteeseen lainkaan.

Ihmettelen että miten niitä lapsia hoidetaan sellaisessa suhteessa jossa vaan juostaan himojen perässä vieraissa sängyissä?

kai se vaatii narsistin tai jonkun muun sairaan luonteen.
Siis uskon, että pitää olla sairas täysin moraaliton kun moiseen ryhtyy.

En ole sairas enkä moraaliton enkä kyllä avoimessa suhteessakaan. Mutta sellaisessa suhteessa, että sylin lämpöä on pitänyt hakea muualta. Se oli vuosien 'työ'; ajattelu-, pohdinta-, miettimis-, henkien taistelutanner sisimmän itsensä kanssa, luovuttaminen, periksi anto ...

Ehkä hermojakin tarvitaan, mutta pitkälle mietitty ja tunnistettu oman sisäisen itsensä hallinta on taitolaji, joka auttaa paljon monessa muussakin asiassa.