Tarvitsetko

Hei! Olen 20-vuotias tyttö Etelä-Suomesta, ja olisin halukas lähtemään au pairiksi kesällä 2011. Valmistun keväällä matkailu-alalta, ja pystyisin toukokuun alussa lähtemään au pairiksi. Pystyn olemaan elo-syyskuuhun saakka ulkomailla. Olen reipas, iloinen ja luotettava. Minulla ei varsinaista lastenhoitokokemusta ole kuin kahden nuoremman sisareni hoidosta, mutta viihdyn paljon lasten seurassa ja tulevaisuudessa haluaisinkin työskennellä ulkomailla aktiiviteetti- lastenkerho ohjaajana. Olen harrastanut teatteria 8 vuotta, joten leikit ja pelit on tuttuja ja mieluusti leikitän lapsia. Harrastan myös paljon liikuntaa. Olen työskennellyt mm. huvipuistossa muutaman kesän. Varsinaisesti minulla ei ole toiveita au pair maasta, joten mikäli tarvitset au pairia niin ota yhteyttä!

Talvisin terveisin, Vensku
[email protected]
0176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


au pairia kirjoitti:

Hei! Olen 20-vuotias tyttö Etelä-Suomesta, ja olisin halukas lähtemään au pairiksi kesällä 2011. Valmistun keväällä matkailu-alalta, ja pystyisin toukokuun alussa lähtemään au pairiksi. Pystyn olemaan elo-syyskuuhun saakka ulkomailla. Olen reipas, iloinen ja luotettava. Minulla ei varsinaista lastenhoitokokemusta ole kuin kahden nuoremman sisareni hoidosta, mutta viihdyn paljon lasten seurassa ja tulevaisuudessa haluaisinkin työskennellä ulkomailla aktiiviteetti- lastenkerho ohjaajana. Olen harrastanut teatteria 8 vuotta, joten leikit ja pelit on tuttuja ja mieluusti leikitän lapsia. Harrastan myös paljon liikuntaa. Olen työskennellyt mm. huvipuistossa muutaman kesän. Varsinaisesti minulla ei ole toiveita au pair maasta, joten mikäli tarvitset au pairia niin ota yhteyttä!

Talvisin terveisin, Vensku
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu