ekosysteemi

Yllättävän moni pukeutuu niinkuin itsestä hyvältä tuntuu, trendejä ja mainoksia seuraa marginaaliryhmä, mutta se ryhmä on se joka on esillä. Harva nyt vaan tykkää verkkareista muulloin kuin urheillessa. Jos leimaat ihmiset heti ensi alkuun pinnalliseksi vaatetuksen perusteella, ei ole ihme että sinulla ei ole ystäviä. Sekin että oletat esim. taiteilijalla automaattisesti olevan pitkät hiukset kertoo kapeakatseisuudestasi. Jos ottaisit sellaisen asenteen että suurin osa tavallisista ihmisistä ajattelee omilla aivoillaan ja toteuttaa omia mieltymyksiään aivan kuin sinä, niin saattaisit löytää sen "ekosysteemisi". Vähän nöyryyttä peliin, yksin oleilevat ihmiset tuppaavat miettimään paljon itseään koska ketä muitakaan he miettisivät. Ehkä katsot väärään suuntaan, et kai kuvittele television maailmaa todelliseksi?

Tässä sulle rahan arvoinen vinkki: Haistata kaikille pitkät! Jos et viihdy ihmisten seurassa, älä ole niiden seurassa. Ole oma itsesi. Jos tyttöystävä ei ole tyytyväinen, se on hänen oma vikansa. Jätä hänet; hän rakastaa statusta, eikä sua. Toinen vinkki: Jos et pysty saavuttaa jotain, sä et luultavasti sitä tarvitse.

Itse olen 22 ja olen samassa tilanteessa. En hengaa niiden ihmisten kaa, jotka eivät mua miellytä tavalla tai toisella, ellei oo ihan pakko. Täytyykö mainita, ettei mulla oo montakaan ystävää? Ehkä 1 pari hyvää tuttua? Ja tiedätkö mitä? Ne on täydellisiä mun tarpeisiin. Kyl ne ystävät sitten tunnistaa. Tulin onnelliseksi juuri silloin, kun tajusin, että mä olen mä, enkä mun tarvii vastata kenenkää ihanteita. Jos ne ei susta tykkää sellasenaan kuin oot, kannattaako tuhlata aikaa? Tosiaan mulla ei oo tyttöystävää, en oo tavannu vielä sopiva, eikä mulla oo kiirettä. Toki voi käydä niin, etten tapaa, mut hei: Miksi tyytyä ihan kivaan, jos voi saada "parasta"? Ei täydellistä, vaan sitä, mikä sopii juuri sulle!

Lisäksi stereotypioista: Toki niissä pahasti yleistetään, mutta hei? Jos niillä ei ois MITÄÄN perää, tuskin ne olisivat olemassa. Ne antaa ihan hyvää osviittaa. Luulin itekkin stereotypioita paskaksi: Olin periaatteessa nörtti, mutten tuntenut vastaavaani sen arkityypin kriteereitä erityisesti... Sitten menin lukioon... Nyt uskon stereotypioihin aika täysin... Ja ne yleensä myös pitää paikkansa.

Kuulosti varmaa julmalta, mut sellasta elämä on! Nauti joka hetkestä, älä tuhlaa sitä siihen, mikä ei miellytä

No se on kyllä totta, että on vaikeaa tutustua muihin, jos ei tunne ketään eikä käy missään! Kun ei kukaan tule kotoa hakemaan ja vaikka ystäviä olisikin, niin kyllä niitä kutsuja kuule tulee aika harvoin. Mä käyn kutsuttuna missään korkeintaan 5 kertaa vuodessa! On se tietty enemmän kun yhtään, mutta siis kun parin löytäminen on vaikeaa, niin se ei ole kovin paljon, jos vaan sen varaan laskee. Nimittäin kaikkiin ei tutustu millään, kaikista ei tykkää millään, suurimmasta osasta vaikka tykkäisikin, ei tykkää sillä tavalla, kun pitäisi jne. Se on vaan vaikeeta! Siis jos ei huoli ketä tahansa eteen kävelevää :)

Mutta harrastuksissa, töissä ja opiskeluissa sitten taas yleensä kyllä löytyy jotain jollain aikavälillä, tosin koska ittekin olen ollut sinkkuna aina välillä hyvinkin pitkiä aikoja, kun en baareista ketään kotiini rahaa (siellä siis tarjokkaita olisi enemmän ollut) siis kuukausia ja vuosiakin, olen vaan sitä mieltä, että niitä oikeita vaan löytyy harvoin, en syytä siitä muita, vaatetustani, aatteitani, hiuksiani, tai edes nyky-yhteiskuntaa. Olen oma itseni, minullakaan ei ole yhteiskunnallisesti mitään erikoista asemaa, enkä siitä välitäkään, käytän kyllä aina siistejä vaatteita, mutta ihan tavallisia. Ei nyt paljon ystäviä ole, mutta on kuitenkin jonkun verran. Tosin olen tietoisesti karsinut ja jättänyt heitä pois, kun olen huomannut, että ympärille kertyi näitä, joihin kyllä saa pitää yhteyttä aina, joitten luona pitäisi aina ravata, joitten ehdoilla pitäisi aina mennä: mutta mitään ei saa takaisin, ei edes puhelin soittoa, joten kiitti mulle riitti. Mä vaan päästin löysää ja jätin soittamatta :)
En siis ole asiasta vihainen, mutta jos ystävät alkavat näyttää hapanta naamaa kun menee hyvin ja tietävät, miten paljon on yrittänyt, niin ei kiitos sellaisille ystäville... Pettymys oli huomata, miten paljon ihmiset ovat sellaisia.

Nyt on siis vähemmän ystäviä. Ihminen on mitä on, ja se on sääli sinänsä, mutta ei siitä kannata itseensä ottaa: monella on ihan vaan omat syynsä, eikä voi enempää vaatia. Elää vaan omana itsenään ja jatkaa matkaansa, tekee asioita, mitkä tekee onnelliseksi: sillä tavoin mä olen löytänyt taas uusia ihmisiä tai ainakin ollut itse onnellisempi, oli ketään kumppania tai ei.
Älä siis stressaa, ota iisisti. Jotkut meistä on sinkkuina ihan vuosiakin, eikä vikaa ole missään.

Olet sitten havainnut saman asian kuin minäkin. Naiset eivät rakastu miehiin, joiden olettavat tekevän itsensä onnellisiksi, vaan miehiin, joiden alitajuisesti olettavat tekevän äitinsä, siskonsa ja kaverinsa onnellisiksi. Tarkoittaa käytännössä, ettei miehen ominaisuuksilla ole todellista merkitystä suhteen syntymisen kannalta. Vaikutelma miehestä, joka miellyttää kaikkia naiselle tärkeitä ihmisiä riittää. Tämä selittääkin miksi niin moni suhde päättyy kesken kaiken. Itse asiassa, mitä enemmän todellisia ominaisuuksia miehellä on, sitä vähemmän nainen on hänestä kiinnostunut, sillä joku näistä ominaisuuksista varmasti ärsyttää joko häntä tai hänelle tärkeitä ihmisiä. Pahinta on se, ettei todellisia ominaisuuksia voi edes muuttaa, toisin kuin teeskenneltyjä. Järkevintä olisikin siis olla täysin vailla omaa persoonalisuutta ja keskittyä esittämään yhtä tai korkeintaan kahta yleisesti hyväksyttyä ominaisuutta. Komeudesta ja rikkaudesta vain harvoilla naisilla on pahaa sanottavaa, joten nämä ovat turvallisimmat vaihtoehdot, joita esittää. Tuloksena on hyvin yksiulotteinen ensivaikutelma, joka ei erityisesti ärsytä ketään ja jonka takaa mahdollisesti syvällisempää ihmistä etsivät naiset voivat kuvitella löytävänsä haluamansa. Voivat löytääkin, heti kun mies saa selville mitä nainen toivoisi löytävänsä. Olemattoman persoonan päälle on helppo liimata haluttuja piirteitä.

Minulla siis esimerkiksi ei voi olla pienintäkään mahdollisuutta pärjätä naisten kanssa, koska olen omituinen kokoelma todellisia ominaisuuksia, joista satun vieläpä tykkäämään. Minkäänlaista vaikutelmaa en saa luotua enkä haluaisikaan. Mieluiten tietysti kelpaisin itsenäni, mutta aina löytyy jotain, joka ärsyttää yhtä, inhottaa toista ja naurattaa kolmatta. Sama sinulla. Sinulla on oma persoonallisuus, joka EI VOI OLLA ÄRSYTTÄMÄTTÄ jotakuta. Joko nainen itse tai joku hänen lähipiiristään ei vaan voi tykätä. Vaihtoehdoiksi jää siis joko luopuminen omasta itsestä, jotta voisi valheellisin perustein miellyttää edes jotakuta, tai yksinäisyys, jota satunnaisesti valaisevat epäonnistuneiden naissuhteiden savuavat rauniot. Onko ihme, että koko Suhteet-palsta on täynnä juttuja valheellisista miehistä ja täyttymättömistä odotuksista?

Aurinkoista kevättä sinullekin. Ehkä kesä lämmittää oloa. Naiset luultavasti eivät.