Miten autan?

Tarina:
Mies särkee sydämensä teinipoikana, ja tapaa toipumisvaiheessa naisen - laastariksi sellaista kai nykyään kutsuttaisiin. Nainen on aikamoisen avuton kaikella tapaa, herkkä, arka, itsetunnoton - ja miehen osa kaiken sen parantajana vie mennessään. Vuosien kuluessa mies totaa olevansa elättäjä, naista ei ole kiinnostanut opiskella eikä juuri hakeutua työelämäänkään. Pakolliset pätkätyöt korvausten saamiseksi ahdistavat naista, mieluiten hän pysyisi kotona saippasarjojen parissa. Mies tuntee, ettei kyseessä voi koskaan olla hänen elämänsä rakkaus, ja yrittää irrottautua suhteesta. Nainen kärsii kovasti, hajoaa, ja itkee kuukausitolkulla miehen perään, ettei tule selviämään elämästä ilman tätä, ei tule koskaan saamaan perhettä eikä mitään. Mies, nyt jo lähemmäs kolmekymppinen, heltyy syyllisyydessään, ja palaa naisen kanssa yhteen.

Jonkun ajan kuluttua syntyy esikoinen, ja elämä asettuu uomiinsa. Muutaman vuoden kuluttua seuraa uusi kriisi, jota korjaamaan tehdään toinen lapsi. Nainen sai perheensä, äitiys- ja hoitovapaat täysinä, mutta ote asioiden hoitoon ei muuttunut vastuun myötä. Mies hoitaa siis työn, lapset, kodin, lasten harrastukset, ja nainen keskittyy vaalimaan herkkyyttään... On aina väsynyt, ei osallistu mihinkään, ei hyväksy sukulaisia eikä ystäviäkään ole. Mies ahdistuu, ja oman harrastuspiirin menojen myötä ajautuu irtosuhteisiin.

Vuosien varrella mies on ystävystynyt työkaverinsa, naisen, kanssa, ja pystyy purkamaan asioita tämän kanssa. Ei suhdetta, vaan henkireikä saada puhua. Sielunkumppanit. Naisen erotessa omasta liitostaan ystävyys toimii toiseenkin suuntaan, ja mies auttaa tätä sekä käytännön asioisaa että ystävänä.

Kunnes aikanaan yksi firman tilaisuus muuttaa kaiken, ja ystävyksistä tulee rakastavaiset. Seuraa vuosien salasuhde, sillä mies ei edellisen irtioton seurausten vuoksi uskalla ajatella eroa avovaimostaan, ja nainenkin on varpaillaan tietäessään tilanteen.

Ajan myötä nainen haluaa lopettaa suhteen, koska haluaa eteenpäin elämässään. Ero on raskas, ja mies tuntee rikkoutuvansa. Hän menettää sielunkumppanin, ystävän, rakastetun.

Mies yrittää keskittyä perheeseensä, mutta kaikki loputkin elementit vääristyvät. Vuosiin ei ole nukuttu yhdessä, lapsista toinen alkaa dominoida ja toinen vetäytyy kuoreensa. Nainen jaksaa vain hokea, miten mikään ei saa rikkoa tuota kuviota, hän ei kestäisi.

Yhtäkkiä mies ei enää kestä, vaan kertoo vaimolleen rakkaudestaan toiseen naiseen ja että haluaa eron. Seuraa katastrofi, naisen itkua, huutoa, paniikkikohtauksia, sairaslomaa, painostusta, itsemurhauhkailuja jne. - ja joka kerran nainen pitää huolta, että lapset ovat yleisönä. Mies yrittää hoitaa asioita että saisi eron toteutettua, mutta nainen on tartuttanut hysterian lapsiinkin ja kaikki hajoaa käsiin. Mies ei jaksa, hänen on peruttava päätöksensä ja jäätävä entiseen suhteeseen.

Tutuu hurjan surulliselta veljeni puolesta.... Lapsetkin olisivat ansainneet tasapainoisemman kodin, missä aikuiset ovat aikuisia ja olisi turvallista saada olla vain lapsi.
6393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuollainen masentuneisuus ja läheisriippuvuus on kestämätöntä ja myrkyllistä, kuin kahle jalassa ja on aika varmaa, ettei paluuta mihinkään yhteiseen todelliseen ole. Itsenäistyminen olisi varmaan tälle naisellekin paras mahdollinen juttu, mutta eihän hän sitä ymmärrä. Voisiko häntä saada terapiaan? Sitten joku eroseminaari saattaisi antaa jotain avaimia. Nämä siis vaiheina kohti lopullista eroa. Pääajatus olisi saada nainen ymmärtämään, että elämä jatkuu eron jälkeenkin. Ei välttämättä helppo juttu.

Äänestä

Että mitenkö auttaisit? No, et ainakaan kantamalla surua veljesi valinnoista.
Minä kysyisin, että ketä auttaisin, ja ekana tulee mieleen ne lapset, jotka ovat yhtä ulkopuolisia vanhempiensa touhuissa kuin sinäkin.
Täti, jonka seurassa lapsilla on eritavalla kivaa, arkista ja rauhallista kuin kotona isän ja äidin kanssa. Se olisi yksi mahdollisuutesi auttaa ihan konkreettisesti lapsia, joille tekee hyvää nähdä ja kokea erilaisia aikuisia.
Siskona sinä voit tukea veljeäsi olemalla läsnä silloin kun hän sua tarvii. Veljen vaimolle voit olla tarjolla esim. kuuntelevana naisystävänä joka tuntee hänen miehensä lapsuudesta saakka.
Mitäpä sitä muutakaan voi ulkopuolinen tehdä, kuin olla saatavilla silloin kun toiset kurkottavat kohti ja pitää huolen itsestään ettei anna syntyä muiden elämän seuraamisesta itselleen ylipääsemätöntä taakkaa.

Äänestä

Sen jälkeen tulee vahvemmaks kun kerran kokee pahan eron. Vuosia voi mennä selviämiseen. Sen jälkeen tietää että kaikesta selvii. Jopa eroista omalla painollaan.

Äänestä

Veli on yksi läheisimpiä ihmisiä tässä elämässä, ja voimattomuus hänen vajotessa aina vaan syvemmälle suohon tekee tosi pahaa.

Lapsia ottaisimme meille ja mukaan vaikka minne, mutta heidän äiti ei anna. Äiti ei hyväksy myöskään sukulaisvierailuja muuten kuin lasten syntymäpäiville. Ihan kuin pelkäisi lasten nauttivan elämästä ilman häntäkin, joten siksi se pitää kieltää, vaikkei itse jaksa/halua järjestää mitään. Pyydettäessä toitottaa, ettei 'meidän Jani halua, ei Janin ole pakko kun ei halua' - ja niin Jani ei halua... Veli yrittää joskus suostutella, mutta äänensävyt alkaa mennä heti sellaiseksi, ettei lasten eikä meidän muiden kuullen halua tehdä siitä riitaa.

Olen mä veljeä kuunnellut niin paljon kuin hän on tahtonut asioita kertoa. Välillä mä pakotan sen suostumaan meille vaikka remonttia tekemään, että saa henkireikää.
Se taas, että olisin hänen vaimolle kaverina, se ei oikein enää onnistu. Vaimo on mustasukkainen mullekin meidän läheisistä väleistä veljen kanssa, niin se asetelma on jo ihan väärä. Enkä minäkään tunne enää halua olla hänelle kaveri, koska hän on ollut niin älyttömän epäreilu veljeä ja lapsia kohtaan. Kyllä tuollainen riippuvuustilanne pitäisi itsekin tajuta ja hakeutua johonkin terapiaan.

Äänestä
  • Tulisikohan veljesi vaimo ulos kuorestaan jos ehdottaisit vain "tyttojen kahvipaussia" johon osallistuisi vaimolle tuntemattomia ystäviäsi, he olisivat tärkeitä "jään rikkojia".

    Tai suostuisiko vaimo lekkeilemään knssanne. Siinä olisi hyvä tilaisuus jutella kaikesta muusta kuin vain perheestä ja ohjata vaimon katsontakanta hiukan eri suuntaan.

    Tai saisitteko vedettyä hänet noille niin monipuolisille (mille tahaansa) kursseille. Aivan vain että hän joutuisi enemmän tekemisiin muiden kanssa.

    Tai olisko vaimo valmis juttelemaan ammattiauttajan kanssa?

    Entä voisiko joku ystävistänne tarjota hänelle vaikka keikkaluontoisia, väliaikaista tyotä jolloin sinä tarjoutuisit viettämään aikaa lasten kanssa?

    Jos vain jotenkin saisi tuon naisen näkemään asioita eri kantilta. Hän on niin sotkeutunut omaan minäänsä ettei enää näe asioita objektiivisesti. Tuota ajatustyyliä on vaikea purkaa, varsinkaan jos ao ei sitä itse tunnista.

    Äänestä

Tuli tällainen teksti esiin hakiessani jotain ihan muuta. Mutta tämä kyllä riipaisi, ja syvältä. Itse olen samanlaisen kuvion sivustaseuraaja myöskin, ja kerta kerran jälkeen herää kysymys, että eikö näitä riippuvuushäiriköitä tosiaan saada millään kuriin?? Sairastuttavat kaikki ympärillään, ja joka puolella vaan hyssytellään. Ihan kuin se kerran nalkkiin joutunut puoliso olisi velvollinen loppuikänsä kantamaan tuota taakkaa, vaikkei toinen tee yhtään mitään asioiden hyväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siskon suru kirjoitti:

Tarina:
Mies särkee sydämensä teinipoikana, ja tapaa toipumisvaiheessa naisen - laastariksi sellaista kai nykyään kutsuttaisiin. Nainen on aikamoisen avuton kaikella tapaa, herkkä, arka, itsetunnoton - ja miehen osa kaiken sen parantajana vie mennessään. Vuosien kuluessa mies totaa olevansa elättäjä, naista ei ole kiinnostanut opiskella eikä juuri hakeutua työelämäänkään. Pakolliset pätkätyöt korvausten saamiseksi ahdistavat naista, mieluiten hän pysyisi kotona saippasarjojen parissa. Mies tuntee, ettei kyseessä voi koskaan olla hänen elämänsä rakkaus, ja yrittää irrottautua suhteesta. Nainen kärsii kovasti, hajoaa, ja itkee kuukausitolkulla miehen perään, ettei tule selviämään elämästä ilman tätä, ei tule koskaan saamaan perhettä eikä mitään. Mies, nyt jo lähemmäs kolmekymppinen, heltyy syyllisyydessään, ja palaa naisen kanssa yhteen.

Jonkun ajan kuluttua syntyy esikoinen, ja elämä asettuu uomiinsa. Muutaman vuoden kuluttua seuraa uusi kriisi, jota korjaamaan tehdään toinen lapsi. Nainen sai perheensä, äitiys- ja hoitovapaat täysinä, mutta ote asioiden hoitoon ei muuttunut vastuun myötä. Mies hoitaa siis työn, lapset, kodin, lasten harrastukset, ja nainen keskittyy vaalimaan herkkyyttään... On aina väsynyt, ei osallistu mihinkään, ei hyväksy sukulaisia eikä ystäviäkään ole. Mies ahdistuu, ja oman harrastuspiirin menojen myötä ajautuu irtosuhteisiin.

Vuosien varrella mies on ystävystynyt työkaverinsa, naisen, kanssa, ja pystyy purkamaan asioita tämän kanssa. Ei suhdetta, vaan henkireikä saada puhua. Sielunkumppanit. Naisen erotessa omasta liitostaan ystävyys toimii toiseenkin suuntaan, ja mies auttaa tätä sekä käytännön asioisaa että ystävänä.

Kunnes aikanaan yksi firman tilaisuus muuttaa kaiken, ja ystävyksistä tulee rakastavaiset. Seuraa vuosien salasuhde, sillä mies ei edellisen irtioton seurausten vuoksi uskalla ajatella eroa avovaimostaan, ja nainenkin on varpaillaan tietäessään tilanteen.

Ajan myötä nainen haluaa lopettaa suhteen, koska haluaa eteenpäin elämässään. Ero on raskas, ja mies tuntee rikkoutuvansa. Hän menettää sielunkumppanin, ystävän, rakastetun.

Mies yrittää keskittyä perheeseensä, mutta kaikki loputkin elementit vääristyvät. Vuosiin ei ole nukuttu yhdessä, lapsista toinen alkaa dominoida ja toinen vetäytyy kuoreensa. Nainen jaksaa vain hokea, miten mikään ei saa rikkoa tuota kuviota, hän ei kestäisi.

Yhtäkkiä mies ei enää kestä, vaan kertoo vaimolleen rakkaudestaan toiseen naiseen ja että haluaa eron. Seuraa katastrofi, naisen itkua, huutoa, paniikkikohtauksia, sairaslomaa, painostusta, itsemurhauhkailuja jne. - ja joka kerran nainen pitää huolta, että lapset ovat yleisönä. Mies yrittää hoitaa asioita että saisi eron toteutettua, mutta nainen on tartuttanut hysterian lapsiinkin ja kaikki hajoaa käsiin. Mies ei jaksa, hänen on peruttava päätöksensä ja jäätävä entiseen suhteeseen.

Tutuu hurjan surulliselta veljeni puolesta.... Lapsetkin olisivat ansainneet tasapainoisemman kodin, missä aikuiset ovat aikuisia ja olisi turvallista saada olla vain lapsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu