Se minä oon enkä mitään muuta. Omeglessa tapasin ihanan pojan jonka kanssa juteltiin paljon ja jo parissa päivässä olin umpirakastunut. Tiesinhän minä ettei mistään ulkomaalaisesta nettisuhteesta tuu mitään, mutta kerrankin kun tuntui että joku välitti niin tyhmänä heitin sydämenikin peliin.
Se kerto kuinka sekin on alkanu tykätä musta ja kuinka sillä on aikaa ja halua oottaa vaikka vuosia meidän tapaamista. Minä kerroin omista tunteistani ja sit kuviteltiin mitä tehtäis kun tavattais. Lopulta mua alkoi pelottaa ihan sairaasti, koska ihan arvasin ettei suhteesta tulis mitään kuitenkaan, ja aattelin kysyä suoraan haluuko se musta jotain muuta kun ystävän. Tyyppi sanoi että annetaan ajan viedä, eli en päässyt korjaamaan suuntaakaan. Nyt sitten heitin kaikki peliin vaikka tiesin miten hölmöä se oli.
Sitten kysyin viikon jälkeen ja tottakai se totes että ollaan liian kaukana toisistamme jne. Tiesin sen mutta silti sattui hirveästi, ihankun ois lekalla lyöty sydän hajalle. Tulee kamalin ystävänpäivä koskaan, pännii vaan nähdä kaikkialla suutelevia pareja ja sydänkoristeita. Oma ihastus on monien satojen kilometrien päässä toisessa maassa.
Ja nyt en kaipaa saarnaa kuinka tyhmä olin ja että unohdan sen ja että se oli vasta joku viikon juttelusuhde koska tiedän nää kaikki. Pakko oli vaan jonnekki kertoo ja toivoo että joku ymmärtää, koska tuskin perheestäkään kukaan käsittää että joku toisessa maassa asti voi olla arvokas. Tuskin ystävätkään käsittää suomalaisine poikineen. Tekis mieli vetää ranteet ekaa kertaa auki. Pitikin sattua just kun kaikkialla on sydänkoristeita suoraansanottuna vatuttaa. Mutta minkä tyhmä teinityttö tunteilleen voi?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Voin sanoo että tiedän kyllä jossai määrin mistä puhut , koska itsekkin tapasin omeglessa yhden tytön johon ihastuin (liian lievä ilmaus) ja tuntui että olin itsekkin aivan sekaisin tilanteesta. Tyttö tosin oli suomalainen , ja jooo noh ollaan vielki kavereit mut siis niin (: En tiiä miten lohduttaa mutta voimia oikeesti! Tolleen vain voi käydä eikä sille voi mitään.
Mulla on just sama ahistus päällä :( ihan jäätävää, ei pysty tekee mitään. Tässä joku aika sitten ihastuin tulisesti yhteen tyttöön, sitten tuli yhen äkin jäitä niskaaan. Tässä oon ollu kai melkeen puol vuotta ihan sekasin. Nyt kuitenkin tapasin pari viikkoo sitte yhen mukavan tytön, joka sai ajatukset pois siitä toisesta. Ollaan nähty parina viikonoppuna. Olen pyrkinyt olla tekemättä samoja virheitä kuin edellisen. Mutta viimeksi nähtyämme suutelimme ja hän puhui todella kauniisti minulle ja perhana kun on taas sellanen fiilis että ihastuminen tuli.. Seuraavana päivänä nähtiin ja aistin että laiva oli kääntynyt ja tuulet jostain syystä puhaltaa kylminä. miks mä törmään näihin jäätäviin tyttöihin!! paska fiilis kun rotkosta noussu pukataan sinne takasi :(
sori tämä oma avautumiseni. Mutta paskoja juttujahan nää on. Jos se oikee joskus sattus tulee kohalleen niin sitä ei enään uskalla ottaa vastaam. Ja prkl kun luulin ettei rikottua voi enään rikkoa
mulla on ihan sama ongelma, aina ihastuu vääriin tyyppeihin. Just kun sydän alkaa parantua niin se särjetään kun vasaralla. Tuntuu että sydämessä on enemmän liimaa kun ite sydäntä. Ja miten ne onnistuu siivä vielä ulkomailta käsin?! Tekis mieli olla vihainen mutta ei riitä sydämen voimat siihenkään ja tunteet on vieläkin liian positiivisia... Ja avautua saa! Terveisin alkuperäinen
bitch kill yourself now :)