Mikähän on vikana kun paino ei vaan tipu? Tarkoitukseni olisi saada painoani tippumaan 2-3kg.
Käyn 4-5 krt/vko ripeällä sauvakävelylenkillä joka kestää 40-60min. Lisäksi teen lihaskuntoharjoitteita 2krt/vko kerrallaan 20-40min. Olen myös arkipäivisin liikkuvassa seisomatyössä.
Syön monipuolisesti noin 1000 kcl/pvä. (kai?!)
Aamupala: 2 lasia vettä (kalkkitabletti ja kalaöljypilleri), 1 iso muki kahvia maidolla, 1 kaurainen teeleipä voilla TAI luumujogurtti TAI 3rkl luomumysliä maidolla.
Lounas: vettä tai teetä,1/3 rusinatonta maksalaatikkoa TAI 2dl pikariisipuuroa voisilmällä TAI 2 dl lohipastaa. Lisukkeena milloinkin salaattia, kurkkua, tomaattia pienet määrät.
Illallinen: 2 lasia kevytmaitoa TAI sokeritonta mehua, pieni määrä tavallista kotiruokaa ja kasviksia. esim. 1 peruna kastikkella ja 1dl herneitä TAI 1 pieni kanankoipi ja 1dl tummaa riisiä ja porkkanaraastetta.
Iltapala: 1 kiwi ja kourallinen viinirypäleitä TAI 3dl pakastemarja-smoothieta maitoon tehtynä.
Lisäksi juon päivän aikana useita laseja vettä ja joskus cola-zeroa. En syö herkkuja enkä napostele välipalojakaan. Viikonloppusin saattaa mennä muutamia alkoholi-annoksia.
Mitä vosin tehdä että painoni tippuisi tuon pari kiloa? Ruoastakaan en hirveästi voi enää karsia että jaksaa käydä töissä ja urheilla...Tuntuu kuin aineenvaihduntani olisi jumissa. Mikä avuksi!!!??
Käyn 4-5 krt/vko ripeällä sauvakävelylenkillä joka kestää 40-60min. Lisäksi teen lihaskuntoharjoitteita 2krt/vko kerrallaan 20-40min. Olen myös arkipäivisin liikkuvassa seisomatyössä.
Syön monipuolisesti noin 1000 kcl/pvä. (kai?!)
Aamupala: 2 lasia vettä (kalkkitabletti ja kalaöljypilleri), 1 iso muki kahvia maidolla, 1 kaurainen teeleipä voilla TAI luumujogurtti TAI 3rkl luomumysliä maidolla.
Lounas: vettä tai teetä,1/3 rusinatonta maksalaatikkoa TAI 2dl pikariisipuuroa voisilmällä TAI 2 dl lohipastaa. Lisukkeena milloinkin salaattia, kurkkua, tomaattia pienet määrät.
Illallinen: 2 lasia kevytmaitoa TAI sokeritonta mehua, pieni määrä tavallista kotiruokaa ja kasviksia. esim. 1 peruna kastikkella ja 1dl herneitä TAI 1 pieni kanankoipi ja 1dl tummaa riisiä ja porkkanaraastetta.
Iltapala: 1 kiwi ja kourallinen viinirypäleitä TAI 3dl pakastemarja-smoothieta maitoon tehtynä.
Lisäksi juon päivän aikana useita laseja vettä ja joskus cola-zeroa. En syö herkkuja enkä napostele välipalojakaan. Viikonloppusin saattaa mennä muutamia alkoholi-annoksia.
Mitä vosin tehdä että painoni tippuisi tuon pari kiloa? Ruoastakaan en hirveästi voi enää karsia että jaksaa käydä töissä ja urheilla...Tuntuu kuin aineenvaihduntani olisi jumissa. Mikä avuksi!!!??
Vastaukset 22
Vanhimmat
Pienennä annoksia lisää liikuntaa. Läskin tekosyy on, "ETTEI VOI". Muuta vaihtoehtoahan ei yksin kertaisesti ole.
Alkoholi pois, 100%.
Kannattaa laskea syömäsi kalorit, että et syö liikaa, etkä liian vähän. Jos syöt liian vähän elimistö menee säästöliekille. Semmoinen 500 kcal miinusta kulutukseen on sopiva, kun harrastat liikuntaa lisäksi. Jos otat alkoholia, elimistö ei polta ruokaa ennenkuin alkoholi on palanut, eli kaikki samalla syöty menee läskiksi. Sen takia juomisen jälkeen kannattaa odotella joitakin tunteja ennen syöntiä.
Onko mitään pudotettavaa? Paino/pituus?
Alkoholi kyllä kannattaa jättää pois.
Jos olet tuota dieettiä jo muutaman kuukauden noudattanut, veikkaan että olet jo liian laiha.
Ei voi syödä monipuolisesti 1000 kcal/pvä, jos liikkuu noin paljon. Syöt muuten tosi väärin, aivan liian vähän.
Täälläkin huudellaan, ettei keho mene ns. säästöliekille, mutta kyllä se vaan menee. Aineenvaihdunta hidastuu, kun suolessa ei ole tarpeeksi ruokaa. Hitaasti etenevä ravinto imeytyy paremmin. Meidän elimistömme on fiksu. Se huolehtii meistä silloinkin, kun saamme vähemmän energiaa. Silloin se hidastaa joitain elintoimintoja, jotta energiaa säästyisi. Meistä tulee silloin "hitaita" ja rauhallisia.
Menipä keho mille liekille tahansa mulle riittää kun paino putoo 5kg viikossa alle 600kcal päivässä ja vielä useana viikkona peräkkäin. Onneks on sillä liekillä ettei paino putoo 15kg viikossa.
Onhan se ymmärrettävää ettei paino putoa jos on normaalipainoinen eikä oikein ole mistä pudottaa.
No sinäkin olet sitten jo normaalipainoinen. Vai vieläkö muka tippuu 5 kg viikossa kun painaa 50 kiloa? En usko. Täytyy todellakin olla mistä tiputtaa, jotta noin paljon lähtee.
Tietenkin paino tippuu jollei syö. Mutta jos tiputtaa paria kiloa (=kiinteyttää) liian vähä syöminen ei toimi. Tulee vaan lisää löysää.
Enpä ole väittänytkään että minä olisin normaalipainoinen. Sanoin vaan että jos on normaalipainoinen niin ei sitä painoa enää juurikaan lähde. Vastasin edellisessä viestissäni vaan tuohon säästöliekkihömppään.
Elimistö voi muuttaa läskiä energiaksi noin kilon viikossa. Jos painoa alkaa lähteä yli kaksi kiloa, niin silloin lähtee muutakin kuin läskiä. Todennäköisesti suuret pudotukset ovat varsin vaaratonta nestehukkaa joka korjautuu helposti, mutta jos sitä jaktuu pitkään, niin silloin elimistö kyllä syö jo lihasten proteineja ja siihen voi ihan oikeasti KUOLLA. On tapauksia joissa esimekiksi sydänlihas on menettänyt massaansa ja kammioiden välinen seinämä on revennyt. Se on sitten henki pois, näin anorektikot usein kuolee.
Syöt liian vähän, siksi junnaa. Enemmän myös protskuja ruokavalioon.
Mutta kyllähän ihmiset ja eläimet pitkällä niukalla ruoalla ollessaan laihtuvat. Suorastaan kuihtuvat. Ja silti pysyvät uskomattoman toimintakykyisinä. Että liekki ja liekki?
Et maininnut mikä on painosi, taikka pituutesi, joten vähän arvioida onko tuo paljon vai vähän, mutta kuitenkin näyttää siltä että aika suuri osa ravinnostasi on hiilareita. Makeat jogurtit, hedelmät, myslit, riisit ja leivät vähemmälle, ja lisää protskuja ja rehuja.
Tarkemmin tutkimitta arvaisin että syöt liian vähän, lisää syömistä niin paino alkaa laskea jonkin ajan kulututa. Elimistösi on nyt mennyt säästöliekille.
Oma kulutukseni on noin 3000kcal päivässä ja syön 2200kcal päivässä. Laihdun noin kilon viikossa ja tätä on jatkunut jo monta kuukautta, olen tällä konstilla pudottanut jo 15 kiloa ja pudotan vielä 11 kiloa.
Jos muutaman sadan kalorin vaje ei ala näkyä painossa, niin silloin sinussa ei ole laihdutettavaa tai sitten lasket joko syömiset tai kulutuksen väärin. Energiaa ei voi hävittää eikä luoda tyhjästä, se on fysikaalinen mahdottomuus.
Laihduttamisessa on ideana syödä vähemmän kuin kuluttaa, mutta välillä kannattaa palautella syömällä enemmän. Urheilijatkin palauttelevat rankempien treenijaksojen välissä. Jos aina vetää äärirajalla, kehitystä ei tapahdu. Laihduttaja palauttelee syömällä.
Tuo palauttelu sopii paremminkin liian niukkoihin dietteihin. Jos syö jotain 800-500kcal vajausta niin mitään palauttelun tarvetta ei ole, tai se tulee itsestään silloin tällöin kun "joutuu" syömään enemmän.
Ureilussahan kyse on levosta, elimistön pitää antaa levätä välillä.
Mielestäni laihdutus on vikatiellä jos sen on niin rajua että pitää antaa välillä lepoa.
Suosittelen että pari kertaa päivässä kuitenkin syöt kunnolla. Ei tuo oikein kivaa ole nähdä nälkää vuorokauden ympäri. On hyvä syödä riittävästi edes kerran tai pari päivässä. Se antaa voimia jatkaa taas laihdutusta.
Mulla on vähän sama ongelma, paino ei tipu. Syön arkena aika pienillä kaloreilla 1000-1400 kaloria pv. Liikun n.6h viikossa. Välillä enemmänkin. Käyn salilla ja lenkillä ja koti jumppailen pallon ja gymstickin kanssa ja hiihtämässäkin olen käynnyt ja uimassa.
Nyt on paino ollut kohta kaksi viikkoa samassa.
Vkl:sin syön enemmän ja la on ns. karkki pv, en ole karkkia vedellyt mutta kunnon ruokaa ja en ole niin kaloreita tuijoittanut. Yleensäkkin vkl:na koitan syödä paremmin kun viikolla, perheen kanssa.
Tästä johtuen ma aamuna alkaa tiukka ruokavalio taas. Liikun sekä vkl:na että viikolla.
Mikä avuksi kun paino ei tipu? Aloitin laihdutuksen tammikuun alussa, heti lähtei pari kiloa, aloitin kuntosali käynnit tammikuun puolessa välissä ja tämän jälkeen lähti muutama kilo, nyt on oikeastaan helmikuu junnattu paikallaan vaikka treenaan hullun lailla.
Alku paino oli reilu sata ja nyt on lähtenyt n.5kg. Mutta pariin viikkoon ei ole muutosta tullut.
Vyötärö on kaventunut n. 12cm tammikuun 3 lähtien! Mutta siitä huolimatta tuntuu että kaikki muutokset ovat tammikuussa tapahtuneet, helmikuussa ollut hiljaista! Aika turhauttavaa kun luulin että sama jatkuu samalal kaavalla! Tällä menola motivaatio laskee!
Jos syöt vaikkapa 3000 kaloria viikonlopun päivinä, se nollaa sun kalorien vähennyksen viikolla. Liikunnalla on tosi hidasta tiputtaa painoa. Jos ajatellaan, että kävelet oikein rieppaasti tunnin eli 7 km, voit vähentää 300 kaloria. Jos kävelet vaikka 4 kilsaa, voit vähentää 150. Ai joo, olet aika painava joten voit kai lisätä noihin 100 kcal. Jotta pääset laihtumaan kilon, sun pitää kuluttaa 9100 kaloria (KuntoPlus-lehden mukaan).
Liikunta on tosi terveellistä, jatka sitä. Mutta syö paremmin viikolla ja kiinnitä enemmän huomiota syömisiisi viikonloppuna.
Kuntosalilla ei muuten kaloreita juurikaan kulu. Etenkin jos teet sarjoja ja lepäät välillä. Mutta se vahvistaa lihaksia, ja lihakset kuluttavat enemmän energiaa pitkällä tähtäimellä. Sulla on niin paljon painoa, että kannattasi keskittyä (jos laihduttaa ajattelit) ennemmin aerobiseen liikuntaan eli kävelyyn, vesijuoksuun ja pyöräilyyn. Etenkin vesijuoksu kuluttaa hurjasti kaloreita heikkokuntoisillakin eikä tunnu raskaalta (ehkä vähän tylsää jollei ole kaveria...).
Niin ja aluksi lähtee nesteet kun alkaa syömään paremmin. Sitten kun alkaa liikkumaan, nesteitä kertyy lihaksiin. Kyllä se läski silti katoaa, vaikkei sitä heti huomaisi! :)
Sun tekstissä oli paljon asiaa!
Eli neuvoisit kiinnittäämään myös vkl:n kaloreihin huomiota? Mitä vielä?
Olen salilla pyrkinyt 2 pv:nä viikossa painottamaan liikunnan enemmän lihaspainotteiseen, muina päivinä menen juuri harjoittamaan enemmän aerobista liikuntaa, saatan töiden jälkeen olla salilla tunnin, fillaroin, soudan olen crostreinerillä, teen vatsalihaksia, selkää, venyttelen jne. Olen huomannut että pitkästyn nopeasti lajeihin.Motivaatio katoaa. Siksi yritän vähän joka kertaan keksiä jotakin "uutta". Nyt minua kiinnostaisi kuminauhat, uudessa Sport lehdessä oli niistä juttu...
Sali liikunnan lisäksi saatan toisena päivänä mennä lenkille, toisena iltana uimaan, kolmantena jumppaan kotosalla, vkl:na olen mennyt hiihtämään, hiihto muuten on hirveän tehokasta ja kuntoa nostattavaa!
Minusta on tärkeämpää ollut juuri että liikun, teen edes jotakin, monet talvi illat olen vaan lojunut kotisohvalla, nyt ei niin ole käynnyt.
Viime heinäkuussa vyötärö oli 113cm, joulun jälkeen mittasin niin syksyn liikunnalla, ei laihdutuksella olin saannut 7cm pois. Eli 3.1 mitta näytti 106cm. Nyt se on 94-95cm. Eli jotakin on tapahtunut. huomaan muustakin olemuksestani myös, että jotakin on tapahtunut! Painossa se ei vaan oikeen näy ja se on jotenkin konkreettisempaa että näet puntarissa painoni tippuvan alas päin!
Ruokavaliostani sen verran että en syö perunaa, pastaan en ole joulukuun jälkeen koskenut, riisiä todella harvoin 3-4 kertaa, leipää en syö, leseitä olen laittanut smoothieen ja puuro mustikkakeitolla on tullut aamuiseen ruokavalioon. Liha on aika minimissä, kanaa olen wokannut samoin kevytjauhelihaa olen keitoissa tms syönnyt. Päiväni koostuu maitotuotteista, marjoista ja hedelmistä. Illalla syön lämpimän ruoan vasta. Joka on salatteja, keittoja tai muita kevyt tuotteita.
Vkl:sin olen tehnyt kunnon ruoan, pihviä, sushia, kalaa, intialaista, meksikolaista tms. Alkoholia en ole juonnut.
Ei se ihmeemmin laihduta, kun pari jumppaliikettä tekee, vähän nykii kuminausaa tms. Mutta vedäpä tollasia kolmen tunnin kävelylenkkejä, ni huomaat muutoksen joka ainoan lenkin jälkeen. Pitkät suoritukset on sikäli parempia, että elimistö menee sen aikana rasvanpoltolle. Lyhyessä jumpassa käytät vaan ne voimat, mitkä juuri olet lihaksiisi syömällä saanut, ja sitten onkin jo taas nälkä.
Eipä tuo juuri kannustukselta tuntunut ;)
Jostain on kuitenkin aloitettava. Monen tunnin lenkit eivät onnistu huonokuntoiselta. Eikä niitä kannata yrittääkään kylmiltään. Menee vaan into koko touhuun kun ei jaksa ja tuntuu pahalta. 10 min kävelyä on parempi kuin ei mitään, ja kunnon venyttelykin laittaa veren kiertämään.
Tykkään itse tehdä puolentoista tunnin reippaita kävelylenkkejä (n. 11 km), joskus pidempiäkin. Rauhallisemmin voin rämpiä umpihangessa tai muuten metsässä vaikka koko päivän. Mitään muutoksia ei kyllä huomaa lenkin jälkeen kropassa, paitsi että jalat ja selkä ovat aika kankeat ja vaativat venyttelyä... Laihtuminen ei tapahdu niin nopeasti. Mutta hyvä olo tuosta liikunnasta tulee, ja kun on päässyt normaalipainoon liikunta auttaa hyvin painonhallinnassa.
Onko motivaatiopuoli kunnossa? Onko sulla ryhmää takana? Se auttaa aina, kato vaikka Jaakonmaata, www.nytlahtee.fi