mitä ihmettä!!

Osaatteko kertoa mitä on tapahtunut? Olen nähnyt yhden mukavan tytön ainakin kolmena viikonloppuna peräkkäin ja olemme myös chattailleet fbissa. Viime viikonloppunakin näimme ja perjantaina hän toi minut illan lopuksi kämpille. Lopulta hän jäi yöksikin ja juteltiin ja suudeltiin, mutta ei sen enempää. hän vaikutti todella kiinnostuneelta ja aamulla sovittiin että lauantaina voitais törmätä. Sitte lauantaina nähtiin baarissa ja aluksi vaikutti iloiselta. Illan loppua aistin hän oli hieman tympääntynyt ja todella mystinen?? Nyt ei ole kuulunut eikä näkynyt. Olen kyllä tulkinnut signaaleja väärin, mutta mitä ihmettä?? Syöttikö hän oikeasti niin törkeästi pajunköytti asunnollani kun puhui mminulle. ja miksi? mitä tehdä? ei ole tietenkään montaa päivää kulunut mutta...
6783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Likat saa joskus jätkän pään totaalisesti pyörälle...
Ehkä se olis halunnut enemmän ja selkeämpää huomion osoitusta sulta jotta olis tuntenut itsensä mahdollisimman halutuksi ja ainutlaatuiseksi ja korvaamattomaksi ja ihanaksi yms. Mene ja tiedä. Outoja ne joskus kieltämättä ovat. Yritä siinä sitten tehdä jutut oikein ja olla joku helvetin unelmien prinssi kun mikään ei tunnu riittävän...
*huoh*

Äänestä
  • niihän siinä sitte kävi.. Perjantai iltana ylisti ja anto ymmärtää vaikka mitä (oli vielä selvinpäin). Sitte la puhals uudet tuulet.

    naiset on kyllä pahoja otuksia
    !!!

    Äänestä

Mitenkäs se nyt naisen vika oli jos et ollutkaan kiinnostava? Pe vielä kaikki näytti hyvältä mutta la alkoi jo naama tympiä kun enemmän kuuli sun juttuja.? Ehkä. Noin käy hyvin usein. Kaveri vaikuttaa ensin lupaavalta mutta melko pian paljastuukin ei_kiinnostavaksi.

Äänestä
  • no latas kyllä aikamoiset määrät paskaa yön aikana.. ja aamullakn vaikutti asiat menevän vielä todella hyvin. Mutta pikkasen pisti kyllä mietityttäämään mitä päivän aikana tapahtu??

    On ne kyllä aikamoisia tuuliviirejä!! Ärsyttävää vaan kun ne joista ois ite kiinnostunu, niin ne on sitte tuollasia. Olin kyllä varuillaan, mutta kun tyttö anto ymmärtää, niin tietenkin se mun puolustus alko laskee... ja tässä sitä taas ollaan!!!

    Äänestä

  • vainoharhainen? kirjoitti:

    no latas kyllä aikamoiset määrät paskaa yön aikana.. ja aamullakn vaikutti asiat menevän vielä todella hyvin. Mutta pikkasen pisti kyllä mietityttäämään mitä päivän aikana tapahtu??

    On ne kyllä aikamoisia tuuliviirejä!! Ärsyttävää vaan kun ne joista ois ite kiinnostunu, niin ne on sitte tuollasia. Olin kyllä varuillaan, mutta kun tyttö anto ymmärtää, niin tietenkin se mun puolustus alko laskee... ja tässä sitä taas ollaan!!!

    Ehkä sitä alkoi ottaa päähän, kun et osoittanut kiinnostustasi kunnolla tai et tehnyt kunnon aloitusta..

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Ehkä sitä alkoi ottaa päähän, kun et osoittanut kiinnostustasi kunnolla tai et tehnyt kunnon aloitusta..

    Ne vaan testaa sua,usko pois,tiedän mistä puhun,olit liian helppo yksinkertaisesti ja jees mies.Seuraavan kerran ole salaperäisempi ja kerro vain olennainen,saattoi olla myös pyrkyri ja etsii helppoa saumaa hypätä korkeammalle oksalle...Katso silmiin ja lue silmistä pupillien koko jos pitkä katse, ja vastaa siihen,jos suuret hän pitää sinusta paljon mutta jos pienet....hmmm.. onnea:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vainoharhainen? kirjoitti:

Osaatteko kertoa mitä on tapahtunut? Olen nähnyt yhden mukavan tytön ainakin kolmena viikonloppuna peräkkäin ja olemme myös chattailleet fbissa. Viime viikonloppunakin näimme ja perjantaina hän toi minut illan lopuksi kämpille. Lopulta hän jäi yöksikin ja juteltiin ja suudeltiin, mutta ei sen enempää. hän vaikutti todella kiinnostuneelta ja aamulla sovittiin että lauantaina voitais törmätä. Sitte lauantaina nähtiin baarissa ja aluksi vaikutti iloiselta. Illan loppua aistin hän oli hieman tympääntynyt ja todella mystinen?? Nyt ei ole kuulunut eikä näkynyt. Olen kyllä tulkinnut signaaleja väärin, mutta mitä ihmettä?? Syöttikö hän oikeasti niin törkeästi pajunköytti asunnollani kun puhui mminulle. ja miksi? mitä tehdä? ei ole tietenkään montaa päivää kulunut mutta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu