Haluan näin ystävänpäivän kunniaksi kertoa kertomuksen omasta elämästäni. Tämä kertomus on lähihistoriaa ja siksi ajattelin purkaa ajatuksiani hieman.
Minulla on kaveri jonka olen tuntenut reilun vuoden. Hän on mies, minä olen nainen. Itse olen naimisissa, hän on sinkku. Hän on myös mieheni kaveri, tutustuimme kaikki yhtä aikaa.
Hän on hirmu mukava. Hänen kanssaan oli alusta asti helppo jutella. Hän oli kiinnostunut jutuistani, hän kertoi omia juttujaan ja kaiken kaikkiaan hänen kanssaan oli jotain syvempää yhteyttä kuin pelkkien hyvänpäivän tuttujen kanssa. Puhuin tästä myös mieheni kanssa, ja hän ymmärsi että tilanne oli kuitenkin vain platonista rakkautta - sielunsisaruutta.
Kuitenkin viime syksynä onnistuin koheltamaan väliltämme jotain. Keskustelimme aiheesta, josta olimme eri mieltä. Itse en tutkinut faktoja kunnolla vaan menin oman fiilikseni mukaan. Keskustelua sävytti erilaiset arvopohjamme, ja näkökulmammekin oli erilainen. Saimme omat näkökulmamme jotakuinkin selviksi ja kaikki oli taas hyvin.
Vaan eipä ollut. Tämä mies alkoi olemaan hyvin outo minua kohtaan. Hän ei juurikaan jutellut kanssani, ei vastannut puheluihini, ei facebookissa mitään yhteyttä. Joskus jos näimme, tuntui että kaikki oli ihan kunnossa, mutta näkemisen jälkeen aina oli yhtä hiljaista ja outoa.
Juttelin mieheni ja muitten miespuolisten ystävieni kanssa, ja ainoa idea mitä heiltä tuli, oli että tämä kaverimies oli ihastunut minuun. En uskonut sitä, vaikka meillä niin hyvä olikin olla toistemme seurassa. Hän oli niin monesti ilmaissut oman näkökantansa siitä, miten pettäminen on väärin ja toisten ihmisten parisuhdetta ei saa vaarantaa missään nimessä. Ihastus ei myöskään selittäisi sitä, miksi juuri sen yhden tietyn keskustelun jälkeen hänen käytöksensä muuttui.
Tänään rohkaistuin kysymään asiaa näin ystävänpäivän toivottelujen yhteydessä. Yllätyksekseni hänellä olikin aikaa minulle ja aloimme keskustella. Kaikki hylätyksi tulemisen tunteet muistuivat taas mieleen - olinhan jo päätynyt siihen että tämä mies hylkäsi minut, ystävänsä. Kuitenkin hänen kanssaan keskustelimme siitä riidasta, niistä tunnelmista mitä kummallakin oli sen jälkeen ja miten tultiin tähän päivään.
Nyt olemme taas sujut, ja sovimme näkevämme vielä tänään. Mieheni tulee mukaan, teemme ruokaa yhdessä ja pidämme hauskaa. Olen onnellinen että sain tärkeän osan elämästäni takaisin, vaikka hän onkin tavallaan hyvin lyhyen aikaa ollutkin elämässäni.
Haluan sanoa että yrittäkää selvittää asiat niiden ystävien kanssa, joiden kanssa asiat tiedetystä tai tuntemattomasta syystä eivät ole kunnossa. Jos he pitävät teistä, he haluavat ottaa anteeksipyynnön ja toiveen ymmärryksestä vastaan, ehkä pyytää myös itse anteeksi. Parhaimmassa tapauksessa saat hyvän ystävän takaisin, ja ystävyys voi vain vahvistua! Eikä väliä onko mies vai nainen, kaikki haluavat tulla ymmärretyksi :)
Minulla on kaveri jonka olen tuntenut reilun vuoden. Hän on mies, minä olen nainen. Itse olen naimisissa, hän on sinkku. Hän on myös mieheni kaveri, tutustuimme kaikki yhtä aikaa.
Hän on hirmu mukava. Hänen kanssaan oli alusta asti helppo jutella. Hän oli kiinnostunut jutuistani, hän kertoi omia juttujaan ja kaiken kaikkiaan hänen kanssaan oli jotain syvempää yhteyttä kuin pelkkien hyvänpäivän tuttujen kanssa. Puhuin tästä myös mieheni kanssa, ja hän ymmärsi että tilanne oli kuitenkin vain platonista rakkautta - sielunsisaruutta.
Kuitenkin viime syksynä onnistuin koheltamaan väliltämme jotain. Keskustelimme aiheesta, josta olimme eri mieltä. Itse en tutkinut faktoja kunnolla vaan menin oman fiilikseni mukaan. Keskustelua sävytti erilaiset arvopohjamme, ja näkökulmammekin oli erilainen. Saimme omat näkökulmamme jotakuinkin selviksi ja kaikki oli taas hyvin.
Vaan eipä ollut. Tämä mies alkoi olemaan hyvin outo minua kohtaan. Hän ei juurikaan jutellut kanssani, ei vastannut puheluihini, ei facebookissa mitään yhteyttä. Joskus jos näimme, tuntui että kaikki oli ihan kunnossa, mutta näkemisen jälkeen aina oli yhtä hiljaista ja outoa.
Juttelin mieheni ja muitten miespuolisten ystävieni kanssa, ja ainoa idea mitä heiltä tuli, oli että tämä kaverimies oli ihastunut minuun. En uskonut sitä, vaikka meillä niin hyvä olikin olla toistemme seurassa. Hän oli niin monesti ilmaissut oman näkökantansa siitä, miten pettäminen on väärin ja toisten ihmisten parisuhdetta ei saa vaarantaa missään nimessä. Ihastus ei myöskään selittäisi sitä, miksi juuri sen yhden tietyn keskustelun jälkeen hänen käytöksensä muuttui.
Tänään rohkaistuin kysymään asiaa näin ystävänpäivän toivottelujen yhteydessä. Yllätyksekseni hänellä olikin aikaa minulle ja aloimme keskustella. Kaikki hylätyksi tulemisen tunteet muistuivat taas mieleen - olinhan jo päätynyt siihen että tämä mies hylkäsi minut, ystävänsä. Kuitenkin hänen kanssaan keskustelimme siitä riidasta, niistä tunnelmista mitä kummallakin oli sen jälkeen ja miten tultiin tähän päivään.
Nyt olemme taas sujut, ja sovimme näkevämme vielä tänään. Mieheni tulee mukaan, teemme ruokaa yhdessä ja pidämme hauskaa. Olen onnellinen että sain tärkeän osan elämästäni takaisin, vaikka hän onkin tavallaan hyvin lyhyen aikaa ollutkin elämässäni.
Haluan sanoa että yrittäkää selvittää asiat niiden ystävien kanssa, joiden kanssa asiat tiedetystä tai tuntemattomasta syystä eivät ole kunnossa. Jos he pitävät teistä, he haluavat ottaa anteeksipyynnön ja toiveen ymmärryksestä vastaan, ehkä pyytää myös itse anteeksi. Parhaimmassa tapauksessa saat hyvän ystävän takaisin, ja ystävyys voi vain vahvistua! Eikä väliä onko mies vai nainen, kaikki haluavat tulla ymmärretyksi :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.