MAMU osaa väkivallan kielen - ei suvaitsevaisuuden

MEITÄ vaaditaan suvaitsemaan MAMU, mutta mamupa se osaa
vain väkivallan kielen - ei suvaitsevaisuuden!

Nuorisojoukko pahoinpiteli teinityttöä linjan 73 bussissa Pohjois-Helsingissä perjantaina iltapäivällä.

Tytön pahoinpitelyyn osallistui yhteensä kuusi henkilöä, jotka löivät uhria ja repivät tämän hiuksia. Kaikki tappelussa mukana olleet osapuolet olivat iältään 15 - 18-vuotiaita ulkomaalaistaustaisia tyttöjä. Lieviä vammoja pahoinpitelystä saanut uhri pääsi omin avuin bussista ulos.

Poliisin mukaan pahoinpitely liittyy edellisenä iltana Kampissa käytyyn ulkomaalaisten joukkotappeluun. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.

HUOM! Kampissa siinä Runeberginkatu 4 kohdalla on joku mm. somalien paikka, minne menevät
viettämään aikaa verorahoin kustannettuna eli tekijät tiedetään, kun osaa lukea rivien välistä.
13391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

JA kyseessä on rasistinen teko..missä on päivilipposet ym. tuomitsemassa tekoa?

Äänestä

Ja kaksi kertaa.

Ensin kerrot pahoinpitelystä bussissa - ja sen jälkeen itse teet rasistisen johtopäätöksen?

Sitten tuomitset rasistisuuden - yhtä kevein perustein kuin Päivi Lipponen aikaisemmin?

Mutta todennäköisesti et pyydä anteeksi...

Äänestä
  • " ja sen jälkeen itse teet rasistisen johtopäätöksen?"
    Jos 6 mustaa naista hakkaa yhden valkoisen naisen, niin kyseessä on räikeää
    RASISMIA.
    Miksi siitä pitää edes keskustella vaan tuomita
    näiden "turvapaikanhakijoiden" räikeä R-A-S-I-S-M-I.

    Äänestä

  • selaa ny päivän lehtiä ja katso tilastoja, jos tälläinen ei aiheuta mitään reaktiota niin suomalainen
    on vellihousu ja ansaitsee mutakuonojen maahan nousun.
    jos joku asettaa palavan autonrenkaan näiden konnien kaulaan , minä kerään varat isänmaallisen tekijän puolustukseen.

    Äänestä

  • Siinähän väkivaltaiset, rasisti-apinat ovat käyneet ihmisen kimppuun syyttä, ja sitäkö pitäisi anteeksi jonkun pyydellä.

    Äänestä

  • siniblondi kirjoitti:

    " ja sen jälkeen itse teet rasistisen johtopäätöksen?"
    Jos 6 mustaa naista hakkaa yhden valkoisen naisen, niin kyseessä on räikeää
    RASISMIA.
    Miksi siitä pitää edes keskustella vaan tuomita
    näiden "turvapaikanhakijoiden" räikeä R-A-S-I-S-M-I.

    tyystin muun motiivin?

    Missään tapauksessa rasistisuus ei tietenkään ole itsestäänselvyys.

    Onko PL:n hätiköinti tarttunut sinuunkin...

    Äänestä

Miksei kuljettaja mennyt lopettamaan pahoinpitelyä. Rasismin pelossa, vai oliko samansuuntaista uskontoa taustalla ja näin ollen katsoi toiminnan oikeutetuksi.

Mutta selvästikin kyseessä on rasistinen viharikos. Koska viimeksi, linkkiä jollain, suomalainen ~6 hengen joukko pahoinpiteli ulkomaalaisen?

Äänestä
  • valjoja tuomitsee teon rasistiseksi vain silloin, kun uhri on musta tai muslimi?
    miksei vastavuoroisuus toimi???

    Äänestä

  • siniblondi kirjoitti:

    valjoja tuomitsee teon rasistiseksi vain silloin, kun uhri on musta tai muslimi?
    miksei vastavuoroisuus toimi???

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Kolme nuorta miestä mukiloi kioskinpitäjän Helsingissä /art-1288369244939.html

    Äänestä

  • tuntomerkit ?? kirjoitti:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Kolme nuorta miestä mukiloi kioskinpitäjän Helsingissä /art-1288369244939.html

    on ainoa tapa saada nämä kulttuurinuoret ruotuun. valitettavasti suomessa käytetään päinvastaista tapaa, lisätään hyysäystä. se aiheuttaa lisääntynyttä välinpitämättömyyttä, röyhkeyttä ja ylimielisyyttä kantaväestöä kohtaan. savannien soturikin juoksee ulisten karkuun tajutessaan jäävänsä tappiolle. tätä koetetaan kyllä kiitettävästi ehkäistä hyökkäämällä joukolla ja ylivoimalla, jopa naisten kimppuun. (mm. joukkoraiskaukset). MONIKULTTUURISUUS ON VOIMAVARA!

    Äänestä

  • iso d kirjoitti:

    Pahimpia rotujen jakajia ovat juuri hyysärit, koska he jakavat suomalaiset ja mamut.
    Hyysäri ei näe mamua ihmisenä vaan hyysäyksen kohteen kuin jonain lemmikkieläimenä.

    Äänestä

ja ulos maasta ja ikuinen maahantulokielto.

Äänestä
  • yksi demokraattinen ählämimaa, jossa on rauhallista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

siniblondi kirjoitti:

MEITÄ vaaditaan suvaitsemaan MAMU, mutta mamupa se osaa
vain väkivallan kielen - ei suvaitsevaisuuden!

Nuorisojoukko pahoinpiteli teinityttöä linjan 73 bussissa Pohjois-Helsingissä perjantaina iltapäivällä.

Tytön pahoinpitelyyn osallistui yhteensä kuusi henkilöä, jotka löivät uhria ja repivät tämän hiuksia. Kaikki tappelussa mukana olleet osapuolet olivat iältään 15 - 18-vuotiaita ulkomaalaistaustaisia tyttöjä. Lieviä vammoja pahoinpitelystä saanut uhri pääsi omin avuin bussista ulos.

Poliisin mukaan pahoinpitely liittyy edellisenä iltana Kampissa käytyyn ulkomaalaisten joukkotappeluun. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.

HUOM! Kampissa siinä Runeberginkatu 4 kohdalla on joku mm. somalien paikka, minne menevät
viettämään aikaa verorahoin kustannettuna eli tekijät tiedetään, kun osaa lukea rivien välistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu