"Perustuslakivaliokunta ei esitä syytettä Vanhaselle"

"Ylen uutisten mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunta olisi päätymässä esitykseen, ettei entistä pääministeriä Matti Vanhasta (kesk) vastaan nosteta syytettä valtakunnanoikeudessa.

Perustuslakivaliokunta saa kannanottonsa Vanhasen asiassa valmiiksi huomenna.

Aiemmin valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on katsonut, että asiassa ei ole aihetta syytteen nostamiseen.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) arvioi tänään, että valiokunta päätyy yksimieliseen kannanottoon.

Perustuslakivaliokunta on tutkinut Vanhasen virkatoimien lainmukaisuutta oikeuskanslerin tehtyä asiasta ilmoituksen kahden yksittäisen henkilön kanteluiden pohjalta.

Kyse on Vanhasen osallistumisesta valtioneuvostossa päätöksentekoon Raha-automaattiyhdistyksen avustusten jaosta Nuorisosäätiöille, joka avusti hänen vaalikampanjoitaan.

Vanhasen kohtalo ratkeaa lopullisesti eduskunnan täysistunnossa, jossa asian käsittely alkaa ensi viikon tiistaina. "

http://uutiset.msn.hs.fi/politiikka/artikkeli/Yle Perustuslakivaliokunta ei esitä syytettä Vanhaselle/1135263833428
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


-------------- kirjoitti:

"Ylen uutisten mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunta olisi päätymässä esitykseen, ettei entistä pääministeriä Matti Vanhasta (kesk) vastaan nosteta syytettä valtakunnanoikeudessa.

Perustuslakivaliokunta saa kannanottonsa Vanhasen asiassa valmiiksi huomenna.

Aiemmin valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on katsonut, että asiassa ei ole aihetta syytteen nostamiseen.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) arvioi tänään, että valiokunta päätyy yksimieliseen kannanottoon.

Perustuslakivaliokunta on tutkinut Vanhasen virkatoimien lainmukaisuutta oikeuskanslerin tehtyä asiasta ilmoituksen kahden yksittäisen henkilön kanteluiden pohjalta.

Kyse on Vanhasen osallistumisesta valtioneuvostossa päätöksentekoon Raha-automaattiyhdistyksen avustusten jaosta Nuorisosäätiöille, joka avusti hänen vaalikampanjoitaan.

Vanhasen kohtalo ratkeaa lopullisesti eduskunnan täysistunnossa, jossa asian käsittely alkaa ensi viikon tiistaina. "

http://uutiset.msn.hs.fi/politiikka/artikkeli/Yle Perustuslakivaliokunta ei esitä syytettä Vanhaselle/1135263833428

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu