Olemme mitä tod näk eroamassa yli 10v liitosta. lapsiakin on, kouluikäisiä. Syyt klassisia, erilleen kasvamista, rakkaudettomuutta, erilaiset tavat elää ja ajatella tätä elämää. Ei siis alkoholia, väkivaltaa tai muuta konkreettista selkeää syytä. Kovasti mietityttää eron jälkeinen elämä, miten siitä selviää, kuinka osaan olla ilman sitä toista, yksin, totutella siihen, etten olekaan puoliso, ettei kukaan toinen aikuinen asukaan kanssani ja osallistu arkeaan. Ja kysynpä nyt tämänkin, älkää vaan alkako opettamaan, että ensin pitää oppia olemaan yksin ja selvitä surusta ja irrottaa toisesta. Tiedetään! Silti, itse ainakin pelkään sitä, että olen lopun elämääni yksin, ilman rakkautta ja kumppania. Haluaisin kuulla, miten teidän muiden on käynyt, miten olette selvinneet...tottakai jokaisella liitolla omanlaisensa loppu ja omanslaisensa selviämistarinat mutta kyllä sitä niin haluaisi ajatella, että josko joskus tulevaisuudessa voisi kokea rakkautta ja sanoa olevansa onnellinen. Nyt kun pitkään rämmitty ja oma sukupuolisuus täysin kadoksissa, eipä haittaisi, jos joku vielä joskus tuntuisi joltain.
Elämää eron jälkeen...kuinka?
Ei oo helppoo
141878
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hei, ihan samanmoisia ajatuksia. Myös 10v liittoa takana, ja pari vuotta jo päänsisäistä eroa tehty. En osaa sanoa kauanko tämä tuska kestää, välillä tuntuu että elämässä ei muuta olekaan. En pysty elämään näin, erilleen kasvanut liitto, yhteisyyden katoaminen (juu, ei tarvi alkaa kertomaan kuinka sen saa takaisin, pariterapiat on käyty)...seksittömyys vaivaa todella. Pariin vuoteen ei ole seksiä ollut, olen kuihtunut ja iloton. Lähes masennuksen partaalla, tai kai olen jo masentunutkin.
Mistä löytyy ilo takaisin? Mistä löytyy voimat lähteä ja aloittaa uusi elämä? Entä jos hajoan ja murrun täysin? Kuka mua silloin kannattelee, jos omat voimat eivät riitä? Pari lastakin on, joten heidän takiaan täytyy jaksaa. Taloudellinen tilanne ahdistaa, rahat ei riitä vaikka töissä käynikin...Pärjääkö sitä?
Terkkuja, kai tämä tästä. Voi kun voisin sanoa että suruaika on sen ja sen pituinen, ensi kuussa jo aurinko paistaa. Ei kai sitä voi tietää. Mutta kyllä se joskus vielä paistaa.
Liekkä joku "seitsemän avioliittovuoden kriisi", mutta kyllä on parisuhde solmussa. Meillä on 2 v tytär, joka sairastui ja odottaaa leikkausta. Sinäänsä rankka paikka. Samalla on parisuhde muutaman vuoden aikana ajautunut pisteeseen, jossa mikään ei tunnu miltään. Vaimo vaatii olemaan parempi mies, jota kyllä yritänkin parhaani mukaan, mutta silti kotona oleminen ahdistaa, koska se jonkin puuttuu. Mekin yritettiin parisuhdeterapiaa mutta heikoin tuloksin. Itsasiassa vaimo ei edes halua mennä enää.
Seksin puuttuminen on iso ongelma ainakin minulle. Olemme yrittäneet puhua asiasta mutta aina vastaus on "ei kiinnosta", olen ollut asian suhteen aika avoin vaimoani kohtaan ja kysynyt mitä voisi tehdä toisin mutta ei niin ei.
En ole kuitenkaan pettänyt, vielä. Vaimosta en tiedä. Vakuuttaa ainakin että ei ole pettänyt.
Itsekkin yritän löytää jostakin päämäärää ja iloa tähän elämään. Työstä sitä kyllä saan.
Toki lapsen paraneminen on tärkein juttu.
Avioero on varmaan tulossa jossakin vaiheessa...
No, kevät tulee, aurinko paistaa, kyllä tämä tästä!
Voimia!
teidän molempien mennä yksilöterapiaan? Kuullostaa melkoisen masentuneen ja kriisin keskellä elävän ihmisen puheelta "mikään ei tunnu miltään" ja "seksi ei kiinnosta".
Miehillä on taipumusta reagoida pitkittyneeseen stressiin seksin lisäämisellä (tai vähintään pitäytymällä normaalissa määrässä). Naisen tapa reagoida etenkin parisuhteen ongelmiin on lopettaa seksi kokonaan. No, oli tapa kumpi tahansa, niin itse ongelmiin se ei tuo ratkaisua. Oikeastaan molemmat tavat reagoida vain lisäävät ongelmia.
Kevät todellakin tekee tuloaan, lapsenne pääsee leikkaukseen ja alkaa tervehtyä. Muistakaa kuitenkin tehdä jotain ongelmienne eteen. Ne eivät ratkea itsestään.
Itselläni alkoi parempi elämä eron jälkeen!
Tosin tein eroa niin kauan, että siinä meinasi melkein henki lähteä... Kotonaolo ahdisti, masensi, koska ex oli siellä aina. Exällä puolestaan oli paljon ongelmia, jotka hän kielsi. Koko perhe-elämä pyöri exän ympärillä, sensijaan ex ei välittänyt minusta ja lapsista yhtään. Vuosia puhuin ja yritin saada exää ymmärtämään ja osallistumaan. Olemaan aktiivisempi perheensä suhteen. Ei auttanut. Työkiireisiin vetosi aina. Teki pelkällä provisiopalkalla vuosia töitä aamut, päivät, illat ja yöt, viikonloput mukaanlukien. Palkkaa sai kuitenkin suurinpiirtein saman kuin minä 37,5 h:ssa viikossa. Lisäksi exän palkka maksettiin kun jaksettiin. Viikko tai pari myöhässä oli ihan normia.
Koska kotona oli inhottava olla, tapasin ystäviäni ja harrastin aivan hullunlailla. Kotona kävin siivoamassa ja pesemässä pyykkiä. Minulla oli myös muutama sivusuhde. Ne auttoivat minut tajuamaan miten huonolla tolalla liittoni oli. Olin jollain tasolla tietoinen erosta jo kauan aiemminkin. Ex ei olisi halunnut millään erota. Ei, vaikka tiesi sivusuhteistani.
Se mikä saa viimein eroamaan, on sama juttu kuin miten sinä selviät erosta. Se on päätös. Päätös siitä, että nyt erotaan. Päätös, että erotaan ja sitten alkaa elämä sujua. Olet jo varmasti masentunutkin, kun sanot ettei mikään tunnu oikein miltään.
Tsemppiä, kyllä se siitä!
Ei eroa kannata heti hakea, kun 30v tai keski-iän kriisi yllättää...
Naiivia olisikin ajatella, että onnen kukkuloilla se elämä vierähtäisi mukavasti.
Itselläni on toinen liitto menossa ja onni häipyi siitäkin ajan myötä.
Mutta en kaipaa sitä rahatonta yksinhuoltajaelämää enää ja kaikki valiot ovat naimisissa. ;)
Joten pysyn liitossani, vaikka eroa toisinaan mietinkin, on jäänyt kuitenkin miettimisen tasolle...
Olen alkanut harrastamaan ja kehittämään itseäni ja taustalle on jäänyt romanttiset hölynpölyt unelmaprinsseineen, paskalla ne käy kaikki ja hengitys haiseen pahalle, ainakin aamuisin, kun kaipaisin aamupanoa.
Lapset saa käydä rauhassa koulua ja opiskella kummankin vanhemman valvonnassa tutussa ympäristössä
ja rahaa riittää harrastuksiinkin.
On muuten iso asia, kun on aikanaan yksinhuoltajana nähnyt, että raha ei kasva puussa ja joutunut tinkimään vessapaperistakin, että raha riittää koulun laskettelureissulle lapselle.
Vieraissa on tullut käytyä kerran tässäkin liitossa, miehellä varmaan useampi kerta, mutta ei ollut suurta rakkautta sekään ainakaan itselläni ja tuskin miehelläkään, kun tuossa edelleen on.
Joka liitossa ne kuivat kaudet on, mutta on meillä välillä hauskaakin ja meillä on se hyvä juttu, että vaikka nyt ei enää paljon mitään rakkautta ole, ei ole riitojakaan.
Tässä sinnitellään. Sitten kun nuorimmainen lähtee pesästä, mietin eroa, jos ei sitten muutu joku taas tässäkin suhteessa semmoiseksi, ettei kannata lähteä.
Sitä on turha tulla moralisoimaan, että rahan takia ei kannata liitossa olla, höpönlöpön!
Sitten kun huomaa, että lapsi ei menestynytkään opinnoissa, kun rahat oli aina loppu ja äiskä aina vieraan miehen kanssa etsimässä sitä oikeaa rakkautta,huomaa, että kyllä se turvallinen koti kuitenkin meinaa
sille lapselle aika paljon tulevaisuudessa pääomaa ja mukavampaa elämää..
Jos siellä kotona meinaa olla onneton vanhempi, kannattaa alkaa miettimään muutakin, kuin niitä saippuasarjan ikuisuusrakkauksia, jotka eivät ole realismia, onni on loppujen lopuksi itsestä kiinni ja mistä sitä hakee, ukkojen haarovälistä sitä ei kuitenkaan pitemmällä aikavälillä löydy. ;))
Juu, romanttinen hölynpöly ei ole kesktävää laatua, sitä en yrittänytkään todistella. Ja totta, toiselle riittää rakkaudeton mutta muuten esim taloudellisesti turvattu yhteiselo, josta toki myös lapset rauhallisissa oloissa saavat turvaa pysyvässä perhetilanteessa. Meitä on niin moneksi ja siksi tietysti tämänmoisten kysymysten esittäminenkin täällä hieman hömppää, mutta kiitos, ajattelemaanhan nämä laittavat ja sehän on tarkoituskin.
Meillä kuitenkin erilleenkasvua ollut jo useamman vuoden ajan eikä yrityksistä huolimatta lähentymistä tai ajatusta meistä tiiminä ole enää syntynyt. Ei siis olla tekemässä hätiköityjä ratkaisuja, vaikeita kylläkin! Mutta juu, pistäähän kaikki ratkaisut vakavaksi,myös tässä kärvistelyn jatkaminen. Ei yhteistä mukavaa, ei seksiä jne, vaitonaisina kietelemme arjessa ja toimimme robotteina lasten hyvinvoinnista huolehtien.
En myöskään hyväksy, että lapsille esitellään kaikenmaailman seuralaiset, kukaan vastuuntuntoinen vanhempi ei eron jälkeen eikä muutenkaan sellaista lapsilleen tee. Ja omana haaveena ei ole "aina vieraan miehen kanssa etsiä sitä rakkautta..." ei todellakaan. Mutta rakkautta en saa tämän tutunkaan miehen kanssa, joten suo siellä, vetelä täällä. Uskallan silti myöntää olevani läheisyyttä ja hellyyttä ja huomiota kaipaava ja siitä pitkään paitsioissa ollut nainen vaikkakin samalla siis äitikin.
Jokainen tekee ratkaisunsa itse, turha kait siitä on kenenkään alkaa moralisoimaan. Uskon, että suurin osa miettii eroaan pitkään kaikki asiat punniten. Jos elämä on kärvistelyä, miksi pitäisi jatkaa suhteessa. Oli pettämistä tai ei, hyvä olo suhteessa on tärkein. Onni on itsessä ja sen onnen voi saada yksinkin eläen.
Rakastin perhettäni ja vaimoani. Jotenkin elettiin keskellä ainaista rahapulaa ja maksamattomia laskuja. Oltiin kuitenkin perhe. Vaimon syrjähypyt alkoivat "ns"oman ajan myötä juhlista jäätiin yöksi ja sillei. Oli työpaikka romansseja ja pidempi aikaista seurustelua..keräsin itseni pelastamaan avioiliiton menimme kirkon auttajalle joka olikin hyvä asia. Saimme lsäaikaa n.5v mutta kaikki oli muuttunet. Rakkaus oli pinta puolista ja sitten syykin selvisi oli toinen..Taas sama juttu yritin viellä nyt yksityisen kautta haettiin apua mutta nyt ei onnistunut vaimo ei ollut enään halukas jatkamaan. haki eroa ja jätti kodin ja lapset.
Sydämmeni oli jo aimammalla kerralla murskattu ja siitä oltiin toivuttu. Nyt tuntui kauhealta ja sydän oli revittyy irti kehosta poljettu ja heitetty roskiin..kuvainnollisesti olin tyhjä..
ilman ajatusta mitäs sitten halusin pojat itselleni ja pitää kodin , yrittää yksin..ja sainkin siihen mahdollisuuden. aikaa meni ja vaivuin eri tasoisiin masennus tiloihin. Elämä ei ollut helppoa aviossa ja nyt yksin pienellä palkalla kolme lasta ja mies..miten tästä..nyt erosta jo 4 vuotta vanhemmat ovat jo omissa ammateissaan ja asuvat omillaan nuorimmaisen kanssa viellä ollaan ja eletään.
Ex on ilmeisen onnellinen uuden miehen kanssa joka löytyi vuosi sitten muutamien kokeilujen jälkeen. lähes naapurista hm..ok mutta sillei.
Erossa kaikki kärsii aluksi mutta jos oikein ajattelee niin hyvä näin. Rakastan edelleen häntä mutta eri lailla. Kylmyys joka jäi tilalle..Tyhjään tilaan olen hakenut rakasta mutta vaikeaa se on..onneksi on lapset ja jokunen ystävä...erosta ei selviä kait ikinä kunnolla.
Voimia ja hae ammatti auttajan tukea ja jos ero niin sitten hakeudu ryhmäterapiaan..se auttoi minua alkuun..Tsemppiä.
lusikat jakoon ja ethän jää puille paljaille kun omaisuus jaetaan! Itseäni ei liitossa rahalla pidetä ja olenkin sanonut , jos ero tulee, asia on selvä-asunto, mökit ja maat myyntiin, niin voi jatkaa taas elämää muualla!
Täälä ei olla ku kerran, niin kannateeko se tuhlata jonkun tyhjänpäiväisen rakastamattoman kanssa ja huomio, et muksut imee itseensä elämisen mallia meiltä aikuisilta ja meidän käyttäytymisestä!
Luin ketjun ja kaikissa oli syy rakaudettomuus( seksiä ei ollut tarpeeksi). Tosiasiassa eihän se ole rakkaudettomuutta vaan himo, elikkä muilla elämän arvoille ei edes omilla lapsilla ole mitään merkitystä.
Kuinka olette päätyneet seksittömyyteen, tietysti elämä ei oel helppoa.
Työ vaatii nykyään paljon, on tressaavaa istua joissakin kehityskeskuteluissa yhtenään, edessä tenttaaja, jolka ei ole yhtään viisaampi kuin itsekään, hänellä on vain valta vaatia aina vain enemmän. entä sitten viikottaiset tai jopa päivittäiset arvonmittaukset. Kyllä tämä syö ihmistä, varmaan ajatukset pyörii vain miten pääsisi pois, ei enää kotiin riitä seksihaluja, puoliso voi olla samassa tilanteessa sanat katovat ja luullaan että toinen ei rakasta, rakastaa varmasti ja paljon vaan seksin himoa ei jaksa kun elämän
Molemmat ovat vain niin väsyneitä, tarvittaisiin muutosta muuhun kuin parisuhteeseen, sillä vaihtamalla ei parane, sama jatkuu ihan varmasti, kun alun huuma on mennyt ohi.
Liitot ovat olleet jo kauan aivan hampaattomia asioille. Liitoissa pitäisi ehdottomasti saada jo valtiovallan kanssa jokin stoppi näillr helvetin keskusteluille ja ihmisten rääkkäämiselle. Liiton on turha laittaa rahojaan ihmisten virkistystoimintaan, lomamökkeihin Lappiin, sillä jäsenistä vain murto-osa pystyy niitä käyttämään. Rahat on sijoitettava tuottavasti ja käyttää niitä todella työolojen parantamiseen, nämä rääkkäämiskokoukset ovat aivan turhia. Normaali ihminen kyllä ymmärtää, miksi hän työtä tekee ja paremmin tekee, jos hänelle annetaan rauha tehdä sitä, näin jaksaa myös kotonaan olla isä ja äiti ja rakastava puoliso, johon kuuluu seksi. Onnistuu vain silloin kun murheet eivät paina mieltä ja monestiko ne ovat juuri työstä johtuvia.
Väärin on, että työstä on tullut elämän tärkein asia, vaikka se perhehän se sitä on!
Meillä ero tulossa myös ja aivan vain sen takia, että iso terästeollisuus on kaikenmaailman paska ylimääräisillä juttuillaan pitänyt isän vuosien ajan niin paljon pois kotoa, ettei vaimo enää jaksa kotona odotella lasten kanssa...
Siinäpähän firma nyt yrittää pitää työntekijänsä irti pullosta, minä en sitä enää jaksa tehdä..
Pomoille vaan terveisiä: tehkääpä mies takaisin raittiiksi, kun ootte sen juomaankin siellä hotelleissa reissuillanne opettaneet.
Minä en enää välitä.
Milloin tämä almäki suhteessa alkoi? Mitä erityistä sitä ennen tapahtui? Mihin aikoinanne ihastuitte toisissanne? Tuntuu jotenkin, että olisi hyvä tietää kuinka tämä kaikki tapahtui, osaisipa sitten välttää jatkossa seuraavissa suhteissa tai voi jopa löytää takaisin samalle polulle???? Jotenkin kuulostit epävarmalta tilanteen suhteen, kannattaako näin isoja asioita harkita/pohtia yhdessä vaikka perheneuvolassa tai jossain mistä saa apua..ei ehä ihan tää apu täältä ole riittävää, vaikka hyvää tekeekin kirjoittaa ajatuksiaan tänne. minulla takana vain eroja, joita en pohtinut riittävästi, onneksi ei ollut lapsia...
alkaa uusi elämä. Voit vaikuttaa ja tehdä sen sellaiseksi kuin haluat. Kaikkein ensimmäiseksi sinun pitäisi löytää itsesi. Kuka oikeastaan olet? Mitä elämältä haluat? Usein se mitä ihminen kuvittelee tahtovansa, ei tule hänen sisältään vaan ulkoa. Etenkin naisten elämään vaikuttaa lapsesta lähtien suunnattomasti vanhempien ja sukulaisten arvot ja kasvatus. Pojat saavat tehdä vapaammin mitä haluavat ja heitä ymmärretään, mutta tyttöjen pitää kasvaa ainoastaan kilteiksi ja todella. Niinpä he eivät koskaan löydä itseään eivätkä myöskään nauti tekemistään asioista. Ei mikään ihme, että sukupuolisuus on myös kadoksissa!
Vois sanoa että yhtä hel...ttiä,masentaa,omanarvontunto tosi matalalla,kysyy itseltään mikä minussa on vikana ,eikö kukaan rakasta minua? Olenko niin kauhea ihminen? Ja ne tunteet ,vaikka kuinka vihaisi toista niin aina on kuitenkin rippunen jäljellä sitä rakkautta , mitä tunsi toista kohtaan.
Kyllä sieltäkin pohjalta noustaan..itsellä on sen verran ikää kuitenkin ,että olen 3 kertaa sydämeni särkenyt.Pikkuhiljaa kun jaksaa miettiä niitä elämän pieniä iloja, ei sitä paljon tarvitse kun mieli piristyy.
Se vain jää joskus kaivelemaan , että eikö tässä maailmassa ole sitä yhtä joka olisi oikea minulle?
Sen olen kyllä oppinut , että pitää olla sinut itsensä kanssa, että oppii elämään toisen ihmisen kanssa. Vaikka elämässä olisi mitä vaikeuksia,ja niitä minulla on todella ollut enemmän kuin tarpeeksi,niin elämä jatkuu...tai sanotaanko näin, kun pakottaa itsensä ylös murheesta..niin pikkuhiljaa se elämä alkaa taas tuntua elämältä.