Voiko valkoinen nainen olla mustan miehen ystävä?

Otsikko on typerä, tiedän. Mutta tein siitä tahallani raflaavan, jotta keskustelu saisi edes vähän huomiota.

Minulla ei ole koskaan ollut mitään maahanmuuttajia vastaan. Kokemuksieni perusteella on kuitenkin alkanut vaikuttaa siltä, että mustien miesten kanssa on erittäin vaikeaa olla pelkkä kaveri. Olen yrittänyt olla jo viiden mustan miehen kaveri, mutta kaikilla on ollut ylivoimaisia vaikeuksia ymmärtää sitä, että kaveruuteen ei kuulu esimerkiksi seksin harrastaminen, tai että ihan ihan oikeasti halua seurustella heidän kanssaan. Tämä kaikki siitä huolimatta, että olen ollut jo pitkään parisuhteessa, ja aion mennä mieheni kanssa naimisiin piakkoin.

Nämä viisi miestä ovat olleet kotoisin eri maista, kaikki kristityistä maista (jos se nyt yhtään mitään merkitsee). 3 heistä oli asunut Suomessa alle 2 vuoden ajan, 2 useampia vuosia. Minulla on ja on ollut aina miespuolisia kavereita siinä missä naispuolisiakin, ja voin sanoa, ettei suomalaisilla miehillä ainakaan tunnu olevan vaikeuksia ymmärtää, että ei on ei ja varattuihin naisiin ei kosketa. Ainoastaan yhdellä miehellä kuudestatoista suomalaisesta kaverista/ystävästä on ollut vaikeuksia ymmärtää näitä asioita.

Onko tämä joku kulttuurijuttu? Eivätkö miehet ja naiset voi olla Afrikassa pelkkiä kavereita? Ei sekään tosin tätä välttämättä selitä, koska osa näistä viidestä mustasta miehestä oli syntynyt tai asunut aikaisemmin Euroopassa.
231026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tottakai kelpaa pelkkä tosi hyvä ystävyys, mutta siihen kuuluu myös seksi ja suutelut :D
Voi, voi kun tiedän niiden niksit, oon tehnyt paljon taustatyötä tutkimalla niiden kultuuria, perinneitä, uskontoa, perhetraditioita. Ja en lankea niiden peleihin =)
Mut päinvastoin on hyvä pelata niiden kans samalla tavalla.

Äänestä

Tovereiden kanssa ei muuten pusutella ja lääpitä. Muslimeilla tollainen on vihje muustakin.
Ja kun musumiesten kanssa olet toveria, saat sympatiaa paljon enemmän puolellesi musliminaisiltakin, joille on syötetty tätä iänikuista valhetta antavaisista länsinaisista.
Etenkin nuorille naisille, joilla on elämä edessä, antaisin neuvon, että muslimimiesten kanssa pelkkä
toveruus riittää.

Äänestä
  • .

    Äänestä

Kyllä valmoinen nainen voi olla mustan miehen kaveri ilman seksiä. Tiedän tästä monia esimerkkejä. Mutta eihän se tietenkään kaikkien kanssa onnistu. Hyvin paljon on naisia jotka suorastaan heittävät itsensä mustien miesten syliin, joten maineemme ei varmaankaan auta miestä ymmärtämään, että nainen haluaa olla vain ystävä. Mutta josko teet sen miehelle selväksi, niin eikö se auta?

Äänestä
  • Jos nyt ensin voisitte kaataa tuon "mustan miehen" myytin, niin sen jälkeen ihmisten ymmärtäminen yksilöinä voisi onnistua paremmin.

    Ei mulla oo koskaan ollut ongelmaa selittää afrikkalaiselle, et lähempi ystävyys ei kiinnosta. En oo kokenut tai nähnyt mitään suomimiehistä poikkeavaa - baaripokaajia on kaikissa kulttuureissa, ja sit on toisenlaisiakin miehiä. Enemmistö ymmärtää, että ei on ei - elleivät ole kolmen promillen kännissä.

    Ihan vihaksi pistää, kuinka vajaaälyisinä pidätte miehiä - minkä värisiä tahansa, mistä kulttuurista tahansa.

    Äänestä

  • feministiäiti kirjoitti:

    Jos nyt ensin voisitte kaataa tuon "mustan miehen" myytin, niin sen jälkeen ihmisten ymmärtäminen yksilöinä voisi onnistua paremmin.

    Ei mulla oo koskaan ollut ongelmaa selittää afrikkalaiselle, et lähempi ystävyys ei kiinnosta. En oo kokenut tai nähnyt mitään suomimiehistä poikkeavaa - baaripokaajia on kaikissa kulttuureissa, ja sit on toisenlaisiakin miehiä. Enemmistö ymmärtää, että ei on ei - elleivät ole kolmen promillen kännissä.

    Ihan vihaksi pistää, kuinka vajaaälyisinä pidätte miehiä - minkä värisiä tahansa, mistä kulttuurista tahansa.

    Minä en tahtoisi pitää yllä mitään mustan miehen myyttiä ja olenkin ennakkoluulottomasti yrittänyt monien eri kansallisuuksien edustajien kanssa. Mutta ihmettelen, että onko myyteissä sittenkin jotain perää, kun viidestä saman vähemmistöryhmän edustajasta kaikki ovat käyttäytyneet samalla tavalla. Ja heistä ehkä yksi oli sitä baaripokailijatyyppiä, hän pyöri usein kantabaarissani. Ja vain hän yritti lähennellä humalassa, muut olivat selvinpäin.

    Ja tein kyllä kaikille ihan tarpeeksi selväksi, että en aio puuhastella heidän kanssaan yhtään mitään. Silti flirttailu ja lähentely jatkui, kunnes lopulta katkaisin välit. Pahin tapaus alisti minut fyysisesti ja yritti väkisin harrastaa seksiä. Lopetti vasta, kun aloin itkeä ja kirkua. Ja tämäkin oli näistä tapauksista ns. sivistynein. Jälkikäteen hän vielä ihmetteli, miksen halua olla hänen ystävänsä, kun hän ei kuulemma ollut tehnyt mitään väärää!

    Nämä ovat vain minun kokemuksiani, ja uskon kyllä sen, että jotkut muut varmasti ovat onnistuneet löytämään puhdasta ystävyyttä mustien miesten kanssa. Tietysti kaikki ovat yksilöitä, mutta kun näistäkään miehistä suurin osa vaikutti fiksuilta ja rauhallisilta ihmisiltä. Mietin, onko minulle käynyt huono tuuri vai kuvastavatko kokemukseni tietyn ihmisryhmän asenteita.

    Olen kyllä muutenkin sellainen nainen, että jostain kumman syystä vedän puoleeni hullun lailla kaikkia lähentelijöitä ja ahdistelijoita, vaikka en todellakaan haluaisi. Ehkä tämänkin keskustelun aihe liittyy olennaisesti siihen.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    "Olen kyllä muutenkin sellainen nainen, että jostain kumman syystä vedän puoleeni hullun lailla kaikkia lähentelijöitä ja ahdistelijoita, vaikka en todellakaan haluaisi."

    Kyse siis taitaa loppupeleissä olla enemmän sinusta, ei miehistä. Luultavasti kehonkielesi lähettää vääränlaista viestiä tai kenties tapasi kommunikoida on sen verran flirttaileva, että se on helppo tulkita väärin.

    Miesten ihonvärillä tuskin on mitään merkitystä. Mutta kulttuurierojakin on eikä kaikissa kulttuureissa miesten ja naisten välinen platoninen ystävyys ole ihan niin itsestään selvää kuin Suomessa.

    Äänestä

Et ole sitten huomannut, että ystävyys suomalaisen miehen kanssa on myös vaikeaa. Jossain vaiheessa tulee se piste, että mies haluaisi enemmänkin kuin ystävyyttä. Vaikka kuinka itsellä olisi vaan ystävyys-fiiliksiä, miehen pitää vaan yrittää enemmän ja iskeä... valitettavaa mutta totta!

Äänestä
  • Minun kokemukseni mukaan suomalaiset miehet osaavat olla naisten kavereita ilman mitään taka-ajatuksia. Kuten alussa mainitsin, 16 suomalaisesta miespuolisesta ystävästäni (entisiä tai nykyisiä) vain yhdellä on ollut ongelmia käsittää, että haluan olla vain kaveri. Ja hänen kiinnostuksensa ystävyyteen lopahti siihen.

    Äänestä

Olen hyvä ystävä ghanalaisen miehen kanssa. Meillä ei kummankaan puolelta ole koskaan ollut mitään muuta kuin ystävyyttä. Mutta kenenkään muun afrikkalaisen kanssa tää ei ole onnistunut, aina on ensin pitänyt yrittää saisko jotain muutakin.

Äänestä

Jos valkoinen nainen on hyvin ruskettunut ja musta mies ei kaikkein tumminta tyyppiä niin kontrasti ei PITÄISI olla liian paha.

Äänestä
  • Solariumia naiselle ja miehelle vetysuperoksidia.

    Äänestä

tämä asia on vaivannut muakin. ongelma on varmaankin se, että afrikan kulttuureissa tasa-arvo sukupuolten välillä ei vain ole sellaista kuin suomessa - toisin sanoen sitä ei ole. varmasti jonkun länsimaalaishenkisen modernin mustan miehen kanssa voi olla vain kaveri, mutta minun kokemusten mukaan se ei vaan toimi.

entisessä työpaikassa oli paljon mustia, ja yleensä se oli sitä flirttailua ja lähentelyä. yksi jopa mollasi silloista poikaystävääni, ja ilmaisi muutenkin kiinnostuksensa. suomessa ei olisi kovin korrektia käyttäytyä noin varatulle naiselle...

aihettä sivuten vielä yksi tarina: eräs kaveri (blondi) tapasi kerran kadulla mustan miehen, joka kysyi sitten hänen numeroaan, kun oli uusi kaupungissa jne. kaveri päätti voittaa ennakkoluulonsa ja antoi numeron. mies alkoi sitten soittelemaan hyvin innokkaasti, mikä ahdisti kaveriani, ja mies vain jatkoi ahdistelua ja valitti yksinäisyyttään... lopulta kaveri vaihtoi numeroa. eli mustilla on vähän erilainen tyyli ystävystyä, sanotaanko että voi olla aika agressiivinen....

esim klubeilla mustat miehet on tanssilattialla tosi hyökkääviä, vetää kädestä tanssimaan ja muutenkin tulee iholle. suomalaismiehet sentään kunnioittaa naisen omaa tilaa.

Äänestä
  • Niin, eihän tämä mikään pigmenttikysymys ole, vaan kulttuurikysymys. Oikea havainto on, että siellä missä ei ole tasa-arvoa, ei ole myöskään miehen ja naisen välistä kaveruutta. Tai ainahan poikkeuksia voi olla, mutta poikkeukset ovat aina poikkeuksia ja harvinaisia sinänsä.

    Äänestä

Sama ongelma aloittajan kanssa. Yritin olla mustan miehen ystävä aina siihen saakka, kunnes tämä ilmaisi hyvin konkreettisesti käsityksensä ystävällisestä tervehdyksestä suutelemalla minua olkapäälle. Kerrasta poikki, kiva kiitti hei!

Äänestä

Ihmetellä täytyy, miksi olet yrittänyt päästä peräti viiden mustan miehen kaveriksi. Eikö sinulla ole muita kavereita? Onko sinulla pakkomielteenä saada musta mies kaveriksi?
Kokeilepa välillä vaikka suomalaista naista. Jospa saisit hänestä hyvinkin kaverin itsellesi.

Äänestä
  • En ole koskaan päättänyt, että tahtoisin olla nimenomaan mustan miehen kaveri. Olen vain tavannut mustia miehiä, jotka ovat vaikuttaneet mukavilta, ja ajatellut, että voisin olla heidän kaverinsa (ja seuraukset tiedättekin). Kyllä minulla muita kavereita on paljonkin, myös suomalaisia naisia :)

    Äänestä

Kyllä voi olla, mulla on pari tummaihoista miestä ystävänä. Molemmat olen tuntenut jo pidemmän aikaa joten varmasti olisi jo tullut eteen jos he haluavat enemmän. Tosin toisen olen tavannut hänen vaimonsa kautta, mutta toinen oli tavatessamme sinkku.

Äänestä

"Olen yrittänyt olla jo viiden mustan miehen kaveri"

Miksi?

Äänestä
  • Hei, no laitapa 1 1 yhteen ja saat tietää miksi :P

    Äänestä

Olen yrittänyt tutustua yhteen afrikkalaistaustaiseen mieheen vuosi sitten. Joimme suomalaiseen tyyliin alkoholia, jonka jälkeen mies raiskasi minut. Hän yritti ottaa minuun seuraavana päivänä yhteyttä mukavan yhdessä vietetyn illan jälkeen. No tätä ennen olen kyllä pari kertaa ollut rehellisesti seksisuhteessa afrikkalaisten miesten kanssa yrittämättäkään ystävystyä sen enempää. Yksi mustaihoinen tuttuni koulusta taas kyllä pystyy ystävystymään naistenkin kanssa. Hän on käynyt länsimaisen koulun, jossa on tottunut länsimaiseen käyttäytymiskoodistoon. Mutta on olemassa ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan pysty ylittämään fyysisyyttä sukupuolten välisissä suhteissa. Heitä on tietenkin enemmän köyhissä konservatiivisissa maissa. Yleensä he näin ollen sattuvat olemaan mustia, vaikka yleistäminen värin perusteella ei ole ihan kovin eksaktia. Luulen että näitä "pelimiehiä" yhdistää enemmän se, että he ovat puutteessa. Kun on oikein suuressa puutteessa, on vaikea arvostaa itseään. Siis se on enemmän identiteettitekijä. Joillakin on korostunut seksuaalinen identiteetti. Monet suomalaiset miehet sentään näkevät itsessään vähän muutakin ja toteuttavat itseään "luovemmin".

Äänestä
  • "Luulen että näitä "pelimiehiä" yhdistää enemmän se, että he ovat puutteessa."

    No ei nämä pelimiehet yleensä kyllä puutteessa ole. Tai ehkä omasta mielestään ovatkin. Kun mikään ei riitä, nääs.

    Äänestä

ei voi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

14 kirjoitti:

Otsikko on typerä, tiedän. Mutta tein siitä tahallani raflaavan, jotta keskustelu saisi edes vähän huomiota.

Minulla ei ole koskaan ollut mitään maahanmuuttajia vastaan. Kokemuksieni perusteella on kuitenkin alkanut vaikuttaa siltä, että mustien miesten kanssa on erittäin vaikeaa olla pelkkä kaveri. Olen yrittänyt olla jo viiden mustan miehen kaveri, mutta kaikilla on ollut ylivoimaisia vaikeuksia ymmärtää sitä, että kaveruuteen ei kuulu esimerkiksi seksin harrastaminen, tai että ihan ihan oikeasti halua seurustella heidän kanssaan. Tämä kaikki siitä huolimatta, että olen ollut jo pitkään parisuhteessa, ja aion mennä mieheni kanssa naimisiin piakkoin.

Nämä viisi miestä ovat olleet kotoisin eri maista, kaikki kristityistä maista (jos se nyt yhtään mitään merkitsee). 3 heistä oli asunut Suomessa alle 2 vuoden ajan, 2 useampia vuosia. Minulla on ja on ollut aina miespuolisia kavereita siinä missä naispuolisiakin, ja voin sanoa, ettei suomalaisilla miehillä ainakaan tunnu olevan vaikeuksia ymmärtää, että ei on ei ja varattuihin naisiin ei kosketa. Ainoastaan yhdellä miehellä kuudestatoista suomalaisesta kaverista/ystävästä on ollut vaikeuksia ymmärtää näitä asioita.

Onko tämä joku kulttuurijuttu? Eivätkö miehet ja naiset voi olla Afrikassa pelkkiä kavereita? Ei sekään tosin tätä välttämättä selitä, koska osa näistä viidestä mustasta miehestä oli syntynyt tai asunut aikaisemmin Euroopassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu