Kun arki mättää, tunteita ei ole, tai ainakaan löydy. Yhdessä ollaan oltu pieni ikuisuus, siitä lähtien kun täytin 14v. Nyt ikää kolemkymmentä, pieniä lapsiakin on.. En tiedä mikä vaivaa..kaipa se kuuluisa kriisi joka seuraa nuorena vakiintumisesta. En yritäkkään puolustella itseäni, mutta paha on olla. Kotona ei puhuta enää juuri mitään, ei läheisyyttä, ei seksiä. Lastenhoitovuorot jaetaan, jotta kumpikin pääsee omiin menoihinsa. Ero pelottaa, mutta jotain täytyy tapahtua. Asuntovelat, toisaalta omaisuuttakin. Mietin, että jospa hetkellinen ero auttaisi ymmärtämään tunteita..nyt siihen saattaisi olla mahdollisuus. Mielipiteitä/kokemuksia?
Asumusero?
annika
61731
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Omalla kohdallani ei päätynyt liiton jatkamiseen. Kokeilimme 9 kk "breikkiä" mutta kyllä kyse oli lähinnä pulmien "maton alle lakaisemista", kun puheyhteys ei toiminut kuten parisuhteessa kuuluu. Tauon aikana huomasi kuinka paljon parempi molempien oli olla eriteillä, sitten lyhyehkö yhdessä olo jotta nähdään onko mikään korjaantunut ... eipä ollut. Sitten ns. tyylikäs ja "aikuismainen" ero tuntui molemmille parhaalta ... jollainen se ei ehkä olisi ollut jos toinen olisi yks kantaan kertonut homman olevan paketissa (yritystä oli kuitenkin ollut, myös perheterapiaa).
Jospa kokeilisitte olla erossa toisistanne. Se on aika hyvä mittari. Ero on vaikea, sen voin kertoa mutta jos ei parisuhde suju, se on ehdottomasti hyvä ratkaisu. Luovikaa kuitenkin suhteenne loppuun yhdessä. Sillä tavalla voitte a)jatkaa yhdessä
b)erota, mutta selviytyä ja luoda uusia suhteita
Me asuimme ensin erillämme jonkun aikaa, mikä oli lasten kannalta hyvä juttu tulevaa eroa silmällä pitäen. Kuitenkin pidän sitä myös pakokeinona. Kun ei haluta hoitaa asioita kuntoon, otetaan etäisyyttä, eikä edelleenkään tehdä asioille mitään. Kun etäisyyttä on riittävästi, ero onkin helpompi vaihtoehto. No parempi sopuero kuin riitaisa sellainen. Toisaalta asiat olisi voinut hoitaa kuntoon... Tiedä sitten mikä oisi ollut parasta. Erillään asuminen ainakin rauhoitti tilanteen kotona, mikä oli ehdottomasti hyvä asia.
Hei!
Olemme mieheni kanssa asuneet erillämme parisen viikkoa ja se on todellakin ehnyt hyvää. Mie olen se joka luuli tunteiden kuolleen ja näin mieheni vain ärsyttävänä hiipparina kotona joka ei tehnyt koskaan mitään. Nyt tämän erossa olon myötä olen huomattanu tunteiden olevan tallella en vain ole niitä huomannut kun olen vain ajatellut negatiivisia ajatuksia. Perheneuvolaan menemme ja edelleen asumme erillään, luultavast muutaman kuukauden kunhan olemme tarpeeksi saaneet selviteltyä ongelmia. Ero ainakin meidän tapauksessa on tehnyt hyvää ja toivon sydämeni pohjasta ettei meidän tarvitseis erota. Kriisejä on meillä ollut niin keskenmenosta kuin masennuksesta sekä viimeisimpänä sydänvikaisen lapsen kuolema synnytyksessä. Itse näen monen parisuhteen kuten tämä meidän ajautuvan väärille raiteille liian suurista odotuksista johtuen Esim. miehen tulisi pukeutua aina hyvin etc. unohtaen että itsekin usein kulkee kauhtuneissa välikkäreissä kotona. Täytyy ymmärtää että arki on arkea ja kaivaa sieltä esille ne pienet hyvät asiat eikä odottaa suuria.
Meilläkään ei ollut seksiä mutta nyt eron myötä on alkanut hormonit taas hyrrätä.
Puhukaa asiasta todella vakavasti et mikä mättää kun suhde ei luista.jos te rakastatte toisianne niin puhuminen auttaa ja purkakaa toisillenne että mitä te itse haluatte toisiltanne.
jos asumuseroon meette niin se kyl ei ole hyvästä....se päättyy eroon ihan varmasti kun on vapaus tehdä mitä vaan.Minä ole eronnut ja tällä hetkellä olen uusissa naimisissa ja hyvin menee kun puhuu toiselle mitä minä haluan ja mistä en pidä.Puhutaan sillonkin kun on paha olla....meillä se on auttanu ja rakastetaan toisiamme todella paljon.Yrittänyttä ei laiteta.