Onko täällä palstoilla ketään sellaista ihmistä joka parisuhteessaan on taistellut itsensä kanssa kuukausia sellaisesta asiasta että pystyykö hyväksymään jonkin tapahtuneen asian vai ei?
Kumppanini lähetteli exälleen tunnustuksia suhteemme alussa. Joinain päivinä tuntuu että asia on jo loppuukäsitelty ja sitten se taas iskee. Joskus tuntuu että valehtelen itselleni kun ajattelen että voin elää asian kanssa. Välillä tuntuu että pääsen yli ja olenkin jo päässyt yli ja että en voi elää ilman kumppaniani.
Onko jokin hetki jolloin olisi aika päästää irti? Millä tavalla voisi päästää irti? Olemalla suhteessa vai lähtemällä suhteesta. En halua lähteä suhteesta mutta en voi hyväksyä enkä unohtaa. Haaveeni oli että kun suhde alkaa oikeaan ihmiseen ei vaan ole tarvetta laitella muille viestejä. Että ihastus sulkee pois ne muut. En osaa päästää irti siitä kuinka ajattelin aina suhteen alkavan. Mieheni katuu ja selkeästi on valmis tekemään mitä vaan että suhteemme kasvaa ja parantuu tästä asiasta.
Missä on ongelma? Omassa ehdottomuudessani vai jossain muussa?
Kumppanini lähetteli exälleen tunnustuksia suhteemme alussa. Joinain päivinä tuntuu että asia on jo loppuukäsitelty ja sitten se taas iskee. Joskus tuntuu että valehtelen itselleni kun ajattelen että voin elää asian kanssa. Välillä tuntuu että pääsen yli ja olenkin jo päässyt yli ja että en voi elää ilman kumppaniani.
Onko jokin hetki jolloin olisi aika päästää irti? Millä tavalla voisi päästää irti? Olemalla suhteessa vai lähtemällä suhteesta. En halua lähteä suhteesta mutta en voi hyväksyä enkä unohtaa. Haaveeni oli että kun suhde alkaa oikeaan ihmiseen ei vaan ole tarvetta laitella muille viestejä. Että ihastus sulkee pois ne muut. En osaa päästää irti siitä kuinka ajattelin aina suhteen alkavan. Mieheni katuu ja selkeästi on valmis tekemään mitä vaan että suhteemme kasvaa ja parantuu tästä asiasta.
Missä on ongelma? Omassa ehdottomuudessani vai jossain muussa?
Vastaukset 54
Vanhimmat
Ei sinun tarvitse unohtaa. Ole armollinen itsellesi. Kun kerran asia tulee mieleesi usein, anna tulla. Kun et halua erota miehestäsi, opettele elämään ajatustesi kanssa. Hyväksy se, että tänään on tällänen päivä, että asia kiusaa mieltäsi ja sinua harmittaa. Huomenna tilanne on taas toinen.
Opettele kääntämään ajatuksesi. Kanavoi siihen menevä energia johonkin muuhun. Kun harmittaa, ala toimia: mene lenkille, siivoa, tee jotain konkreettista. Laita aivosi töihin.
Ja kuule... kyllä sinä voit elää ilman kumppaniasi, mutta jos haluat jatkaa teidän yhteistä elämäänne, sinun täytyy ihan itse tehdä töitä sen eteen. Miehesi on jo pahoillaan asiasta, joten nyt sinä jatkat työstämistä tästä eteenpäin.
Niin minä työstänkin ja käsittelen ja yritän päästä yli. Joskus vaan tuntuu että puuttu ne työkalut joilla käsittelen asiaa, se että ajattelee asiaa ei oikeastaan vie asiaa eteenpäin. Silloin vaan iskee se sama ahdistus. Kun vaan keksisi ne tavat joilla oikeasti asia lähtisi päästäni pois .
Yks tapa pyrittäessä irti menneistä ahistuksista on ymmärtää sen kumppaninkin elämäntilanne jossa hän ne viestinsä lähetti. Hän ei ilmeisesti ollut vielä täysin irti siitä entisestä suhteestaan koska haki yhä eksänsä huomiota. Häntä jännitti ja ehkä pelottikin alkaa uus suhde heti perään tms., joten hän taantui hetkeksi kultaamaan muistojaan vaikka ero olikin tullut.
Se on ihan inhimillistä käytöstä, joka ei kuitenkaan jäänyt päälle.
Niitä alkuajoista vois jälleen ajautua muistelemaan sen kumppaninkin kanssa joskus sopivan rauhallisen hetken tullessa. Samalla tavallahan ne kipeät muistot piinaavat häntäkin ja lisäksi hän kantaa vielä syyllisyyttä koska jäi kiinni eikä siten vastannutkaan sinun unelmaasi.
Jauhamalla yhdessä niitä kipeitä asioita te pääsisitte myös yhdessä niistä eroon. Eipä ne sävyt muuten haalistu ellei niitä kuurata kunnolla ja käsitellä niin kauan, ettei mitään ole enää hampaankolossa.
Koska vasta sitten kun on käytännössäkin antanut toiselle anteeksi menneet, ei niiden satunnainen itsekseen muisteleminen nostata enää ylitsepääsemättömiä tunteita pintaan.
Me ollaan jo käsitelty ja keskusteltu hänen entinen suhde ja koko kuvio läpi. Miehellä ei ole enää epäselvvyyksiä menneisyytensä suhteen tai mitään mikä pitäisi häntä siinä kiinni.
Ongelma on siinä kuinka minä pääse en siitä yli että koko meidän alkuaika oli sitä että ensin hän viestitteli exänsä kanssa ja sen jälkeen käsitteli suhteensä läpi minun kanssani. Tuntuu että "ei ollut vain me" vaan kolmas osapuoli. Ongelmani on se että koen että en ollut tarpeeksi suuri ihastus jotta hänellä vaan ei olisi ollut tarvetta tai mielenkiintoa viestittelyyn ja sen jälkeen vielä muuhun. Että minä olisin ollut se tärkein ja mielenkiintoisin. Hän useaan otteeseen sanoo että minä olin se tärkein ja mielenkiintoisin mutta siitä huolimatta vaikka hän sen sanoo minusta vaan ei tunnu siltä koska tilaa oli exälle. Ensin viestittelyn muodossa ja sen jälkeen muussakin.
Tuntuu että en pääse sen yli että meidän alkuaika ei ollut vain meidän alkuaikaa vaan hänellä oli joku muukin ihminen päässään kuin minä meidän suhteen alkuaikoina.
Olen miettinyt ja miettinyt kuinka pääsen yli mutta tuntuu että en löydä tapaa. Minä olisin halunnut että silloin kun on suhteen alkuaika on vaan me ja ihastus vaan sulkee sen mielenkiinnon pois. Siitä minkä olen odottanut ja olettanut suhteen alkuajan olevan en vaan osaa päästää irti.
Tuntuu jollain tavalla että olen niin pitkän ajan, yli puoli vuotta tätä asiaa mielessäni pähkäillyt että pystynkö hyväksymään sen että suhteen alussa ei ollut vain me. Välillä mietin mikä on liian pitkä aika tätä pähkäillä. Onko hetki jolloin tämä asia vaan poistuu päästäni vai jatkuuko se loputtomasti jos en vaan kertakaikkisesti pysty hyväksymään sitä että suhteemme alussa ei ollut vain me.
Kumpa vaan löytäisin tavan päästää irti, tavalla tai toisella.
Yksi tapa on sulla juuri nyt käytössä. Kirjoittaminen siitä mikä vaivaa mieltä. Voisihan olla niinkin, että sä vaan pakenisit koko asiaa ja teeskentelisit päässeesi siitä yli. Sellainen eläminen olisi vielä paljon raskaampaa ja ahistavampaa.
Sun pyrkimys on oikea, mutta toimivat tavat, kuten itsekin sanot, puutteelliset tai yksipuoliset.
Olisi jo aina tunnustaa itselle reilusti se tosiasia, että teidän alku ei ollut sellainen unelma-alku kuin sinä toivoit. Se vaan ON fakta eikä sille voi enää mitään. Sen sijaan että jäät siihen junnaamaan, voisit ajatella eteenkinpäin, että teistä tuli silti pari ja te tykkäätte toisistanne. Sehän on positiivinen fakta. Sama se millainen alku, mutta siitä seurasi se, että te sitouduitte toisiinne eikä mies palannutkaan enää sen eksänsä luo. Kuka silloin voitti?
Kyllä unelmia saa olla, muttei niiden – saatikka niiden täyttymättä jäämisen – saa antaa hallita elämää. Sinäkin pidät nyt itse hengissä ajatusta omasta epäonnistumisestasi, ja se nakertaa koko ajan sun itsetuntoasi ja katkeroittaa sua.
Pitäisi nähdä ne tämän hetken onnellisuutta tukevat asiat. Tapahtuu joka päivä paljon sellaista mikä on hyvää ja muistamisen arvoista. Niitä positiivisia muistoja voit alkaa kierrättämään mielessäsi, ihan samoin kuin nyt teet negatiivisille asioille.
Kyse on siis myös siitä mitä itse valitsee tehdä itsensä hyväksi joka päivä. Ajan mittaan ne negatiiviset asiat jäävät väkisinkin toisarvoisiksi, koska ne korvautuvat positiivisilla muistoilla.
Sinä voit siis olla aivan yhtä ehdoton teidän jatkonne onnistumisen suhteen ja tehdä siitä seuraavan, joka päivä toteutuvan unelman.
On hienoa huomata että on olemassa ihmisiä jotka oikeasti haluavat auttaa. :) Kiitos viisaista ajatuksistasi.
Itse kai minä päätän minkä asenteen minä otan ja mitä valintoja teen. Joko olen yhdessä ja teen kaikkeni että en hautaudu negatiivisiin ajatuksiin tai sitten jotain muuta.
On olemassa ihmisiä jotka eivät yrityksistään huolimatta pääse kolmansista osapuolista yli. Mietin onko siinä kyse asenneongelmasta vai jostain niin syvälle sisimpään juurtuneesta asiasta jota ei vaan sisältään pysty muuttamaan. En edes itse tiedä kumpaan kategoriaan kuulun, asenne ongelmaiset vai ne jotka eivät vaan pysty hyväksymään ajatusta siitä että mielenkiintoa kolmansia osapuolia kohtaan on ollut suhteen aikana.
Jos olisin ollut suhteessa jo vuosia ja kumppani hieman ihastuisi johonkuhun ehkä voisin hyväksyä sen jotenkin ihmisluonnolle normaalina ilmiönä joka tapahtuu usein pitkissä parisuhteissa. Kumppanini kuitenkin tietäisi kuka on elämänkumppani ja se tärkein ihminen. Tietäisin kuintenkin että suhteen alkuaikana kumppanini näki vain minut ja unohti muut.
Mutta se että suhteen ensimmäisinä kuukausina jolloin luulisi kiinnostuksen olevan suurinta ja jolloin voisi kuvitella että ei ole kiinnostusta muihin osapuoliin ole kiinnostusta kuitenkin on ollut. Jos koko elämäni olen ajatellut että se suhteen alku on jollain tavalla se pohja perusta sille suhteelle kuinka sen ajatuksen voi sisältään muuttaa? Mistä tiedän että en loppuelämääni ajattele että silloin me tavattiin se vaan ei ollut tarpeeksi suurta että se olisi sulkenut muun pois.
Minä todella olen sinkkuna ollessani aina ajatellut että elämänkumppanin valinta on todella iso valinta ja että kumppanin valintaan vaikuttaa suuresti juuri tuo alkuaika. Olen aina ajatellut sitä jonkinlaisena pohjana koko suhteeseen. Tuntuu että joudun luopumaan siitä miten ajattelin elämäni menevän. Että kun tapaan sen miehen jonka kanssa tulen olemaan me vaan rakastutaan ja mielenkiintoa ei todellakaan alussa ole muualle.
Olen niin hukassa, tiedän kyllä että voisin ajatella positiivisesti mutta mietin vaan että ovatko nämä asiat vaan niin syvällä minussa että en pysty niitä itsessäni muuttamaan.
Sitäkin voi miettiä onko ensinkään tärkeää nakata itsensä johonkin kategoriaan. Sitähän elää sen mukaan millaisessa tilanteessa kulloinkin on, ja vuoden päästä on taas enemmän kokenut ja siten myös muuttunut ja kasvanut henkisestikin. Pitäiskö sitten hypätä seuraavaan kategoriaan? Vai unohtaisko kaikki luokittelut ja eläis vaan?
Minusta kuulostaa siltä, että sinulla on ollut vain erityisen korkeat odotukset ja ne ovat kohdistuneet nimen omaan suhteen alkuun. Ja kun se ei mennytkään putkeen, olet taipuvainen ajattelemaan, että se sitten pilaa koko suhteelta mahikset.
Eipäs se olekaan niin automaattista, kuten näet. Te päätätte itse miten teidän suhteenne etenee, eläessänne arkeanne yhdessä kaikkine haavoinenne ja epävarmuuksinenne. Jos joku asia alkaa vetää jompaa kumpaa jotenkin kieroon, niin sitä sitten kasvetaan kieroon yhdessä ja juttu raukeaa ehkä siihen kun kieroon rakentunut rakennelma sortuu.
Joka palikan voi kuitenkin asetella uudelleenkin ja sitähän sinä tässä yrität nyt tehdä. Ettei se kolhuja saanut kivijalka alkais rakoilla lisää ja horjuttaa koko suhdetta.
Sinä myös hienosti tajuat sen, miten olet yhä jumissa alkushokkisi kanssa. Mies elää jo vapautuneempana tätä päivää siinä sun rinnallasi, tykkää ja välittää susta joka päivä ja yrittää autaa sua sillä tavalla unohtamaan hänen muinaiset mokailunsa. Siihen on sulla mahdollisuus kunhan sisuunnut ja tympäännyt omaan negatiivisuuteesi ja alat ohjailla omia ajatuksiasi tietoisesti uuteen suuntaan.
Tahtoa se vaan vaatii.
Kaippa se valinta on. Olisin vaan kerran elämässä halunnut kokea ihanan ensihuuman ja ihanan alkuajan jota vanhana muistella. Kyllä osittain koinkin, mutta alkuajasta söi niin ison osan pois se epävarmuus ja se että MIKSI IHMEESSÄ ei voinut olla vaan me. Tuntui niinkuin suhteen alusta jäi palasia puuttumaan, sellaisia rakennuspalikoita joihin suhde rakentuu. Ensimmäinen "tiilikerros" on se juuri se ensihuuma ja ihastus joka sulkee pois muut. Seuraava "tiilikerros" on ne asiat jotka tulee sen myötä ja sen takia....tuntuu että sen jälkeen kun kuulin mitä oli tapahtunut en oikein halunnut antaa itsestäni asioita jotka olisin antanut ellen olisi kuullut mitä tapahtui. Jos se on huonoa asennetta niin olkoon sitten niin että mulla on huono asenne.
Jotkut sanoo että särjettyä maljakkoa ei saa liimaamalla samanlaiseksi kuin se oli ennen särkymistä. En voi mitään että olen kateellinen ihmisille jotka saavat kokea alkuhuuman suhteessaan joka sulkee muut pois. En voi sille mitään että koen että se on jotenkin "tehtyä" kun väkisin asioita laittaa itsensä tekemään jotka muuten tietyllä tapaa tapahtuisi itsestään. Meillä ei ole lapsia eikä asuntolainaa, ei ole mitään sellaista joka mua pakottaisi jäämään.
Ehkä mulla on ongelma. Haluan olla yhdessä mutta en halua unohtaa, en antaa anteeksi, en halua hyväksyä enkä muuttaa ajatuksiani. Ehkä mun todella pitäisi tehdä valinta, joko olla yhdessä tai sitten olla olematta yhdessä ja toimia sen puitteissa. Sisäisen ristiriidan aiheuttaa kun haluaa kahta asiaa yhtäaikaa eikä tiedä kummasta haluaa päästää irti.
Kiitos viisaista ajatuksistasi. Annoit uusia näkökulmia.
Kirjoituksesi oli kuin minun tekstiäni. Aivan samanlaiset tunnelmat seurustelun alussa oli meillä.Näin tekstiviestit joissa vannottiin vain että häntä on rakastettu kaikki nämä vuodet ja oli kukkia lähetetty ym.. Edelleen minulla on ahdistuksen päviä kuten tänään taas oli.Ollaan yhdessä oltu jo kaksi vuotta.
Erona on vaan se, että kyseessä oleva nainen on edelleen avioliitossaan,mieeni on eronnyt muutama vuosi sitten. Heillä oli siis salasuhde, joka jatkui senkin jälkeen vaikka molemmat"kärysivät".Nainen lähetti nyt vuodenvaihteessa uudenvuoden tervehdyksen miehelleni(siis seurustelukumppanilleni).Rouva haluaa ehkä pientä piristystä harmaan arkeensa jota on jo kestänyt 20 vuotta, siis sitä hänen avioliittoaan.
Usein ajatelen, että huijataanko minua vieläkin?Onko mahdollista, etten pääse siihen suuren rakkauden väliin joka heillä silloin oli, onko sitä vieläkin? Mieheni kyllä palvoo, vanno rakkauttaan ja kertoo jatkuvasti, ettei muita ole ja muut eivät kiinnosta. Minä vaan en oikein jaksa uskoa. Mies on kaikinpuolin kunnollinen ja kiltin rauhallinen.Meillä on sama ajatusmaailma ja samt arvot elämässä.Meillä on tosi kivaa useimmiten, huumori pelaa kuten myös seksi.
Olisin myös halunnut kokea ihanan alkuhuuman.Mieheni on kertonut ensi silmäyksellä rakastuneensa tähän rouvaan.Sille tunteelle olen mustasukkainen. Voisko joku rakastua minuun ensisilmäyksellä?
On selvää, ettei mies jaksa kauaaa minua enää, ellen saa itseäni ymmärtämään kuinka tärkeä hänelle olen.
Olemme puhuneet ja puhuneet.Joskus menee muutama aika, etten puhu ja muistuta, mutta sitten taas kaikki saa alkunsa jostakin pienestä ja niin vanhat asiat muistuvat mieleeni.Pelkään niin, että minua huijataan...
Selitän tekstiäni hiukan. Olen siis nainen ja seurustelen miehen kanssa joka näitä viestejä lähetti silloiselle tai oliko sitten ex jo siinä kohdassa, kuten väiitetään, kun me tapasimme. Viestein ja puhelimen välityksellä kuitenkin oli pidetty yhtä vielä silloin kun minä olin kuvioissa mukana.
Mutta siis miehesi ei sitten kuitenkaan laittanut viestejä enää sen jälkeen kun teidän juttu eteni ja muuttui vakavammaksi?
Mikäli näin on, kuten minullakin, niin varsinaisestihan ei sellaista ongelmaa ole josta ei voisi yli päästä. Kyse on enemmänkin siitä haluaako siitä päästä yli. Kumman valitsee, miehensä vai omat haaveensa siitä mitä suhde on alussa.
Kai varmaan jossain kohtaa tulee kohta jolloin nuo asiat menettävät merkityksensä tai sitten sitä päivää ei tule koskaan.
Ehkä koko homman punainen lanka on siinä voiko se olla valinta että nuo asiat menettävät merkityksensä ja niitä asioita lakkaa ajattelemasta? Voiko tunteita käskeä? Mikäli tämä asia on vain valinta niin eihän koko asiassa pitäisi edes olla ongelmaa. Valitsisi vaan että asiat ei enää haittaa ja että ne ei pyöri päässä.
Tiedän kyllä että asenne vaikuttaa ja se kuinka positiivinen tai negatiivinen on. Mutta jos tunteilleen ei voi mitään eikä niitä voi käskeä, onko se jotain mitä oikeasti haluaa että parin vuoden päästäkin nämä asiat palaavat uudelleen ja uudelleen ahdistamaan.
Minun vaan pitäisi päästää ajatuksesta irti että "se suuri rakkaus" ei pidä sisällään tunnustuksia muille naisille. En vaan tiedä haluanko päästää siitä ajatuksesta irti.
Minun vaan pitäisi päästää ajatuksesta irti että "se suuri rakkaus" ei pidä sisällään tunnustuksia muille naisille. En vaan tiedä haluanko päästää siitä ajatuksesta irti.
Olen miettinyt, että onko rakkauteni liian vähäistä miestäni kohtaan kun ajattelen juuri näin kun sinä.
Jos on tosiaan suuri rakkaus, antaako se anteeksi tälläiset jutut??
Tämä teille molemmille Pilvilinnalle ja milla kaarinalle. Eivät kaikki rakkaustarinat ole sitä suurta rakkautta ihan ensi hetkistä. Varsinkin jos toinen osapuoli on eronnut jonkin aika sitten, niin varmasti on tekemiset ja tuntemukset vähän vaihtelevaa. Varmasti jälkikäteen tuntuu tästä kaveristakin omat tekemiset ihan hölmöiltä.
Vaikka alku olisikin ollut vähän takkuista, niin ei se estä sitä, etteikö jutusta voisi tulla sitä suurta rakkautta. Suureen rakkauteenkin kuuluu virheet ja anteeksianto. Jos pystyt päästämään huonoista fiiliksistäsi irti, niin luultavasti miehesi rakastaa sinua vieläkin enemmän.
Minäkin olen miettinyt sitä että eikö oma rakkauteni ole riittävää riittääkseen anteeksiantoon ja unohtamiseen huolimatta miehen katumuksesta.
En tiedä miksi se vaan jotenkin on niin ylitsepääsemätöntä että mielenkiintoa on ollut muita muin minua kohtaan suhteen alkuaikana.
Ehkä minun pitäisi miettiä MITEN suhde jossa on ollut kiinnostusta muita kohtaan voi muuttua "suureksi rakkaudeksi". En ole vielä keksinyt sitä. Ajattelenko niin että muut naiset vaan kadottavat taian ja hohdon vai ajattelenko jotenkin muulla tavalla. Riippuuko se käsityksestäni siitä mitä suuri rakkaus on.
Tuntuu että on vaan keinot kadoksissa sen suhteen kuinka hävittää tämä pois mielestään. Siitäkö se on kiinni mitä minä loppupeleissä haluan. Enkö halua olla tarpeeksi mieheni kanssa. Vai siitä että en vaan yksinkertaisesti halua alkuaikaan muita osapuolia, että ajatus on vaan kestämätön.
Kaippa se kaikkein eniten on juuri kiinni siitä mitä haluaa.
Anna anteeksi sun miehelle hänen epävarmuutensa tuona aikana. Muut naiset ovat jääneet pois, koska sinusta on tuli se merkittävä suhde. Harvoinpa suhteen alkuaikoina se on sitä suurta rakkautta, vaan enemmänkin sitä suurta ihastusta. Rakkaus tulee myöhemmin ja varmuus siitä, että tämä ihminen on se oikea. Toki toiset ehkä tietää jo alusta asti, mutta kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia eivätkä toimi samalla tavalla. Ihmiset tekee tyhmiä virheitä ja se on itselleen kasvun paikka antaa anteeksi.
Ehkä sun pitäisi vaan opetella arvostamaan nykyhetkeä ja jättää menneisyys sikseen. Jos olet nyt miehellesi tärkeä ja rakas, niin etkö voisi päästää irti tuosta täydellisen alun ajattelusta ja keskittyä kaikkeen hyvään mitä sinulla on nyt. Jollain toisella voi olla täydellinen alku, mutta sitten matkan varrella tapahtuu kaikenlaista ikävää kuten pettämistä jne. Ei se täydellinen alku takaa mitään, kaikki voi muuttua ihan yhtä hyvin täydelliseksi katastrofiksikin.
Kirjoitat ihan totta.Kunpa sen saisi siirrettyä elämäänsä. Minua vaivaa myös se, että olisiko tämä rouva kuitenkin se kaikkein rakkain jos olisi jättänyt miehensä. Siis, olenko vain toiseksi paras.
JUTELKAA. LISÄÄ.
SE ASIA EI SELVÄSTIKÄÄN OLE VIELÄ SELVITETTY!!
Niin, paljon on kyseistä asiaa selvitelty meidän suhteessamme. Välillä teemme eroa kun mies ei jaksa ainaista kyselyäni ja minä en jaksa kun en uskalla luottaa. Mies on tosiaan ihana, kiltti ja sanoo rakastavasa vain minua.Nyt mies kertoi, että on muistanut naista vielä vuosi sitten syntymä-ja nimipäivänä tekstiviestillä. Minulle on ilmoitettu, ettei mitään yhteydenpitoja ole.
Pääni hajoaa tämän asian kanssa.Toisaalta uskon miestä, mutta naisen lähettämä viesti joulun aikaan sekoitti taas kaikki pasmat.
Mitä uskoisin??
työstän minäkin ja sattumalta löysin viestiketjunne. Olen kirjoittanut näistä minua vaivaavista tekstareista ja ajoittaisesta luottamuspulasta ehkä väärällä palstalla ja saanut "paskaa niskaan". Myös minusta tuntuu ajoittain, että pääni hajoaa kun en tiedä uskonko miestäni tai tätä naista joka viestejä lähettää. Sen ainakin tiedän ettei miehelläni ole ollut mahdollisuutta tavata naista vuosiin eikä hän ole ollut naiseenpäin yhteydessä. Nainen myös lähettää edelleen miehelleni lahjoja tämän syntymäpäivänä.
Meidän tapauksessamme nainen oli miehelleni pelkkä tuttu harrastuspuitteista, eikä mieheni koskaan salannut tätä kaveruutta. Mutta nainen olisi halunnut suhteelta enemmän eikä mieheni sitäkään oikeastaan koskaan salannut. Mutta nainen on antanut minun ymmärtää, että suhteessa oli muutakin....Olin vuosia sitten ottamassa eroa miehestäni tämän luottamuspulan vuoksi. Mieheni sai lopulta minut käänytettyä...Enkä kadu sitä päätöstä :)))))
Kiva kun olet tehnyt oikean päätöksen. Tunuu kyllä olevan aika hölmö nainen kun vieläkin miehellesi lahjoja lähettää..Miten olet saanut varmuuden, ettei miehelläsi ole ollut mahdollisuutta pitää yhteyttä edes tekstarein?Sen varmuuden minäkin haluaisin ja antaisin mitä vaan, etttei välillämme olisi tätä juopaa.Olemme kaikin tavoin "hyvä pari".Miehelläni ja ex-salarakkalla on myös pitkä välimatka, eivätkä pääse ainakaan usein tapaamaan. Mies kyllä muutaman kerran vuodessa joutuu käymään samoilla seuduilla jossa nainen asuu.Nainen on valinnut siis avioliittonsa taloudellisista syistä, kuitenkin kuvittelen, että hän haluaa pitää yhteyttä mieheeni joka osaa kyllä naista kehua ja hyvitellä, kuten minuakin.
Selvennykseksi, että minulle tämä tapahtui pitkässä parisuhteessa ja saattaa olla, että mieheni olisi hieman ihastunut saman lajin harrastajaan....Mitään selittämättömiä poissaoloja yms. ei ollut ja koska tämä nainen osottautui melko "aktiiviseksi tyrkyksi", ei mieheni tätäkään puolta salannut.
Meillä on yhteinen puhelinliittymä ja minä huolehdin laskuista. Olen ottanut teleyhtiöltä laskuerittelyn ja muutenkin käytän nettiä miestäni enemmän. Meidänkin tapauksessa nainen on muuttanut kauas paikkakunnalta. Voi olla ettei hänellä ole ihan kaikki kohdallaan....Ymmärrät varmaan etten näin julkisesti voi kaikkea kertoa.
Korjaus puhelinerittely, eikä mieheni ole sitä tyyppiä joka hankkis prepaid-liittymän. Se on ihan tavallinen 50v perheenisä eikä pelimies.
Millaisia ajatuksia sinussa herättää minun ongelmani?? Mitä neuvoisit. Minun mielestäni sinä voit olla rauhallsiin mielin.
Silloin alkuaikoina, kun en ollut varma oliko miehenikin ihastunut tähän naiseen sain hyvän ohjeen. Ota itsellesi omaa tilaa, harrasta ja tapaile ystäviäsi...Se piristää eikä ajatukset ole jatkuvasti miehessäsi. Yleensä miehet eivät näe samoja asioita ongelmana kuin naiset joten turha jankutus kannattaa jättää. Useimmat miehet eivät myöskään pidä "takertumisesta" ja juuri siinä nämä varattujen miesten perässä olevat "epätoivoiset tyrkyt" tekevät pahimman virheensä. Jos sinulle joskus tulee epätoivoinen olo suuntaa energiasi muualle. :))))
Luotettava ystävä, jonka kanssa voisi puhua asioista olisi hyvä olemassa. Itseltäni sellainen tavallaan puuttui, koska paras ystäväni on kuitenkin mieheni sisko. Muut ystäväni ovat mukavia kavereita, mutta taipuvaisia juoruiluun. Mutta tämän asian tiimoilta olen löytänyt aikanaan Suomi 24 galleriasta eräänlaisen (ikäiseni nainen) kohtalotoverin jonka kanssa vaihdamme sähköpostia ja tapailemme silloin tällöin. Meilläkin on sitä välimatkaa.
Omassa tapauksessani kun olin henkisesti varautunut eroon säikäytin mieheni kun hän huomasi etten olekkaan itsestäänselvyys. Tein hänelle selväksi, että vaadin ehdotonta rehellisyyttä ja olen mielummin yksin kuin epärehellisessä seurassa. Mieheni ei edes vastaa tämän naisen puheluihin eikä salaa tekstareita. Nykyään tapailen paljon ystäviäni ja harrastan heidän kanssaan, mutta silloin tällöin osallistun myös mieheni harrastuksiin. :))))))
Olen elänyt koko elämäni niin että en kovin vahvasti sitoudu mieheen suhteen alussa, olen kaikki edeltävät suhteeni elänyt niin että annan miehelle ja itselleni omaa tilaa ja aikaa todella paljon. Kaikki aiemmat suhteeni ovat olleet sellaisia että näen esim. vaikka kerran viikossa.
Kun sitten ihastuin nykyiseen mieheeni halusin kokea ensimmäistä kertaa elämässäni millaista on olla kuin paita ja peppu. Me viihdyttiin yhdessä eikä pystytty olemaan erillään.
Sellaisessa olotilassa varsinkin juuri suhteen alkuaikoina oli vaikea ottaa omaa tilaa. Tai sitä ei halunnut ottaa. Ensimmäistä kertaa elämässä halusi uskoa siihen että tämä juttu ehkä oikeasti johtaakin johonkin.
Olin koko elämäni säästänyt itseäni sille oikealle ihmiselle enkä koskaan ajatellut että se oikea haluaisi suhteemme alkuaikana tunnustaa toiselle naiselle mitään.
Tiedän varmaksi että miehelläni ei nykyään ole tunteita tätä naista kohtaan. Hän sanoo että ei ollut sillonkaan. Välillä mietin että olenko tehnyt asiasta liian ison asian. Välillä mietin että kuinka se vaan voi olla että ihan suhteen alkuaikoina on mitään tarvetta tunnustaa toiselle naiselle mitään jos on tavannut oikeanlaisen ihmisen. Mieheni sanoo että ei silloin uskaltanut tuntea ja oli liian haavoitettu aiemmasta suhteesta. Mutta juuri se onkin kysymys. Tiedän että niin se on ollut, mutta joskus ajattelen että kun kohtaa oikeanlaisen ihmisen ja ihastuu todella paljon aiemmat jutut menettävät merkityksensä. Tuntuu vaan niin mahdottomalta ajatukselta että mieheni ei suhteemme alkuaikoina hyväksynyt sitä että hänen aiempi suhteensa meni niinkuin meni. Miksi hän sitä suri kun minä olin siinä hänen vierellään? Niinkuin sanoin tiedän että on luonnollista surra sellaista mutta ei se poista sitä minun kipuani siitä että mieheni suree toista naista ollessaan minun kanssaan.
En ole tullut lopputulokseen onko kyse vain minun asenneongelmasta vai mistä on kyse että en osaa unohtaa? Vaikka kuinka yritän tuntuu että en saa asiaa mielestäni pois. Latasinko liian suuret odotukset "sille oikealle"? Itse ajattelen että mikään mitä haluaa ei ole mahdotonta. Miksi sitten tämä asia on niin mahdotonta unohtaa?
Ehkä miehesi ryhtyi uuteen suhteeseen tavallaan "liian aikaisin" eikä käynyt läpi ns. suruprosessia. Oikeastaan itselleni kävi silleen tavatessani nykyisen mieheni, mutta hyvin olen yli päässyt. Joskus kun tämä X putkahti mieleeni kelasin miten paljon parempi mies minulla nyt on.
En osaa sanoa miten mahdollisesta asenneongelmasta pääsee eroon, mutta ei kannata asiaa miehen kanssa liikaa vatvoa. Jotenkin sinun pitäisi sellaiseen asemaan, että toinen nainen yksinkertaisesti unohtuu tai jää taka-alalle. Se ei onnistu jos itse tuot asiaa esille. Jos asuisit paikkakunnallamme, neuvoisin sinua menemään eräälle naispuoliselle hierojalle, joka antaa myös energiahoitoja. Itse käyn hänen luonaan puolihieronnassa ja saan samalla rahalla "terapiaa". Ystävättäreni on taasen ottanut energiahoitoja ja kehuu kovasti tätä hoitoa. Onko teilläpäin jotain vastaavaa palvelua?
Exä on taka-alalla todellakin ja ei todellakaan ole mieheni mielessä eikä hän sitä ihmistä kaipaa ja kertoo että meidän juttumme on parempaa. Asia on näin vaikka häntä jatkuvasti hänen exästään muistutan.
Tiedän että mieheni alkoi suhteeseen liian aikaisin ennenkuin oli käynyt suruprosessiaan läpi, hän tuon itse minulle kertoi että ei ollut käsitellyt asiaa ja tapahtumia kunnolla läpi silloin kun minun kanssani alkoi olemaan ja oli. Ongelma on ehkä siinä että ennenkuin tiesin heidän yhteydenpidostaan kysyin useaan otteeseen että mikä tuo exä juttu on ja mies valehteli minulle asian laidan. Tiedän että se ei ole hänen tapansa toimia enää mutta pitkään se aiheutti sitä että en voinut luottaa siihen mitä hän sanoo ja välillä tuntui siltä että hän ei itsekään tiedä miten asioiden laita on. Minua harmittaa se että siitä huolimatta että esitin huoleni ja kysymykseni hänen exästään hän siitä huolimatta piti tietyntasoista yhteyttä häneen suhteemme alku aikana jonka olin mielessäni kuvitellut parhaaksi ajaksi elämästäni. Tuntui että se vei hehkun alkuajalta jollain tavalla, että sellaiseen on tarvetta.
Varmaan joo mun pitäs relata ja mennä hierojalle tai jotain...... oot ihan oikeasssa. Ja varmaan hyviä päiviä tulee paljon ja sitten tulee taas päivä jolloin ahdistus tästä asiasta iskee uudelleen.
Tuota... Ihan vain haluaisin muistuttaa että aviomiehen pitäisi olla samalla myös luotettavin ystävä mitä on. Eihän sitä muuten loppuelämäänsä kannata sellaisen kanssa elää.
Ja mikäli tällainen asia häiritsee, on jossain selvästikin vikaa. Miksi pelkää jonkun toisen naisen kuvioihintulemista? Eikö koe itse olevansa kyllin hyvä toiselle?
Kaikestahan sitä pitäisi pystyä puhumaan avioliitossa. Ei kai sitä muuten ole hyvä loppuelämäänsä sen ihmisen kanssa viettää jos ei voi kertoa mitä mielen päällä on.
Kyllähän puoliso nyt haluaa toiselle turvallisen olon. Yhteinen projekti se on.
Ja vielä se että ei kai se ole mikään ongelma pitää toisiakin naisia elämässään... eivät ne nyt heti ole uhka jos kivaa seuraa ovat.
Lisäksi on muistettava että kuitenkin exän kanssa on oltu joskus yhdessä. Sen kanssa on siis tullut tultua melko läheisiksi. Eivät kaikki erot ole mitään pelkkää riitaa. Joskus erotaan hyvissä väleissä ja on se joillekin tuhlausta heittää se ihmissuhde menemään vain siksi että ei sovittukaan yhteen. Hyviä ystäviähän ne exät voivat olla kun aikaisemmin ovat niin läheisiä olleet jo. Mikä niissä on jotain niin pelottavaa?
En pelkää toisen naisen kuvioon tulemista enkä pelkää exää.
Olemme puhunueet luottamuksesta ja rehellisyydestä paljon ja en usko että rehellisyyden puute on enää ongelma. Puhumme myös kaikesta.
Mutta tieto siitä että mieheni eikä mieheni exä arvostanut suhdettamme suhteemme ensimmäiset kuukaudet poissulkee mahdollisuuden siihen että ainakaan minä voin tämän exän kanssa olla missään tekemisissä. Muistan myös ajan kun mieheni ei ymmärtänyt sitä miksi hän ei voisi kaiken intiimin keskustelun jälkeen keskustella edelleen exänsä kanssa satuttaaa minua. Ajatus siitä että kaksi ihmistä jotka eivät selkeästi tiedä missä raja kulkee jos suhteessa ollaan, että se keskustelu olisi jatkunut..... Myös meidän piti rakentaa jotain ihan omaa, olisi ollut mahdottomuus että samaan aikaan exällä olisi ollut vaikutusvaltaa tai ylipäätään yhteyttä. Se kuinka satuttavaa on ollut näitä asioita miettiä ja miehelle rautalangasta vääntää miksi yhteyttä ei voi olla, satuttaa vieläkin muistaa. Tällaiset asiat pitäisi olla itsestäänselviä, että niitä tarvitsisi vääntää rautalangasta.
Kyllä se vaan tässä tapauksessa keskustelun laatu meni heillä sellaiseksi että en vaan pysty elämään ajatuksen kanssa että mieheni on yhteydessä ihmiseen joka ei selkeästikään kunnioita meidän suhdetta. Valitettavaa se on mutta asia nyt vaan on näin. Tuntuu jotenkin nurinkuriselta edes vaatia oikeuksiaan asiasta josta ei ikinä edes pitäisi vaatia oikeauksiaan.
Jokatapauksessa minun ongelmani ei ole tämä hetki vaan se kuinka pääsen yli siitä mitä tapahtui.
Ja kyllä jokainen normaalijärkinen ihminen joka suhdettaan haluaa rakentaa ja siihen panostaa ymmärtää että sellaisen jälkeen yhteydenpito exään vaan ei ole sopivaa. Siinä punnitaan se mikä on tärkeää ja mihin haluaa panostaa. Useimmitenhan kun suhteet alkaa kukaan nainen ei vaan yksinkertaisesti ole tärkeä. Toisilla naisilla ja exillä vaan ei ole sijaa eikä tärkeyttä. Mutta sen jälkeen kun exä on saanut suhteemme alussa sellaisen tärkeyden olisi aika hullua että siitä edelleen väännettäisiin että mikä nyt ylipäätään on tärkeää.
Jos itse mietin että minä alottaisin seurustelemaan ja viestittelisin exäni kanssa, mieleeni ei todellakaan tulisi se että haluaisin edelleen olla yhteydessä exääni mikäli nykyinen suhde minulle merkitsisi. Onneksi minulla hälytyskellot toimii sen verran että ajaudu sellaiseen tilanteeseen.
Voi kumpa pääsisin katkeruudestani eroon.
Kirjoitat aivan kuin minun tunteistani, kuten olen aiemminkin todennut.
Ei ole kovin mukavaa lukea tekstivietiä ex:lle jonka sisiältö oli, että sinua minä olen rakastanut kaikki nämä 5 vuotta. Oltiin sentään jo seurusteltu tai ainakin tapailtu jo vuoden verran. Tämä ex on siis edelleen naimisissa ja pelkään, että olen se toiseksi paras vaikka mies muuta nykyään väittää.
Selvyydkesi, että hän näytti tekstarin koska ei muuta siinä tilanteessa voinut. En siis ole vakoillut puhelinta.
Se miksi olen vielä tässä suhteessä on se, että meillä on kivaa yhdessä. Samanlainan arvomaailma, huumori jne.Mies on ihana ja kiltti, toisin kuin minun ex;ni, joten osaan antaa sille arvoa kun kokemusta on muunlaisesta elämstä.
Tämä asia vaan nakertaa meidän hyvää suhdettamme..Toivoisin niin voivani unohtaa tämän episodin suhteemme alussa. Se ei vaan näytä onnistuvan. Olen käynyt terapiassakin asian kanssa, mutta en ole oikein apua sieltä saanut. Terapeutti vaan käski pitää hyvästä miehestä kiinni, se oli hänen pääsanomansa.
Puhu miehesi kanssa siitä että oeltko sinä se oikea hänelle ja kysy mikä tuo toinen nainen on hänelle on.
Minä koin välttämättömäksi nostaa kissa pöydälle, siis puhua tuo asia selväksi että olenko minä parempaa vai en. Ja sain vastauksen. Mies tekee kaikkensa todistaakseen että minä olen hänelle se suurin rakkaus. Jos en tätä asiaa keskustellut läpi tuskin olisin voinut jatkaa suhdetta.
Ihan selvästi teillä on puhumattomia asioita juuri tämän asian puitteissa. Se helpottaa kun asiaa tulee selvyys. Ja jos tuosta tapahtuneesta on niin kauan aikaakin niin tuskin tuo nainen miehellesi niin merkityksellinen voi olla.
Minua ehkä häiritsee että en tiedä onko mies rehellinen itselleen. Hän vain sanoo että ei osaa kertoa miksi hän teki niin ja ei osaa kertoa syitä eikä seurauksia. Että koko juttu on päätön. Hän myös kertoo etsineensä vain anteeksipyyntöä mutta toisaalta minun mielestäni tuohon aikaan kun mies exänsä kanssa tekstaili hän koki exän niin hyväksi kaveriksi ja sain kuvan että ei mies ollut edes vielä siinä pisteessä että vain ja ainoastaan anteeksipyyntöä etsitään. Se vaikutti enemmänkin siltä että hän harmitteli että heidän jutussaan kävi niinkuin kävi.
Tuntuu että en koskaan tule kunnolla saamaan selvyyttä siitä mitä oikein tapahtui koska mies ei tunnu itsekään tietävän tai sitten ei vaan halua kohtada asiaa. Jäljestäpäin on helppo sanoa että jutut olivat vaan sanahelinää ja eivät merkinneet mutta siinä hetkessä ne olivat kuitenkin tärkeämpiä kuin se että minä kerroin että se ahdistaa.
Tästä syystä tutnuu että tälle asialle ei koskaan tule päätöstä koska en koskaan saa selvyyttä siitä mitä oikein tapahtui enkä enää tiedä miten siihen selvyyden saisin.
Minun mielestäni ei ole mikään itsestäänselvyys se, että exään ei pidetä yhteyttä. Kuten jo sanoin, exä on ihminen, jonka kanssa on tullut oltua läheinen aikaisemmin. Jos jostain syystä ei enää voi seurustella, ei se tarkoita etteikö haluaisi pitää yhteyttä. Sen ei kuulu olla mikään sanomaton sääntö, että exiin ei pidetä yhteyttä. Jos haluat, että toinen ei pidä exään yhteyttä, sille kuuluukin olla hyvät perustelut että miksi ei. Kuitenkin siinä voi olla kysymyksessä käsky luopua ystävästä. Oletko antanut hänelle hyviä perusteluja vai yksinkertaisesti vaatinut että ei saa pitää sitä yhteyttä?
Mikäli olet antanut nämä perustelut... jos kerroit että ongelma on siinä että exä ei hyväksy suhdettanne. Jos kerroit tämän hänelle, olisi tietenkin ollut hänen hommansa kertoa exälle asiat niin että tämä hyväksyy suhteenne.
Et voi sanoa että ongelma on tässä hetkessä ja pitäisi vain oppia hyväksymään. Ongelma on alkanut sieltä tapauksesta joka silloin oli etkä voi olla asian kanssa sinut ennen kuin olet saanut sen silloisen ongelman selvitettyä kunnolla.
En suosittele että yrität painaa vain mielestä tällaisen asian ja koittaa unohtaa sitä. Se on hankalaa ja lisäksi se ei tee kuin vahinkoa suhteellenne.
Minä en usko sellaiseen että ihan suhteen alussa exä lähtökohtaisesti saa sellaisen sijan ja tärkeyden. Minulla ei olisi todellakaan ollutmitään ongelmaa hyväksyä heidän ystävyyttään mikäli luottamus olisi toiminut minun ja mieheni suhteessa alussa. Mutta kun minulle tuli selväksi se että minua ei kuunnella kun kerron että minua heidän yhteydenpitonsa ahdistaa ja minulle tuli myös silloin selväksi että en voi luottaa mieheni enkä mieheni exän arvostelukykyyn siinä tilanteessa tuntui lähtökohtaisesti mahdottomalta että sillä hekellä yhteyttä olisi heidän välillään ollut.
Ylipäätän se että aloittaa seurustelun itselleen tärkeän ihmisen kanssa, siinä tavallisesti ei ole jotain kolmatta osapuolta josta kiistellään että ollaanko yhteydessä vai ei ja jos siitä kiistellään on olemassa ongelma. Että väännetään asiasta, ei sitä väännettäisiin jostain asiasta jos siitä asiasta ei olisi mitään väännettävää.
Ongelma muodostui juuri siitä tärkeydestä, että mikä sillä hetkellä oli tärkeää ja mikä ei. Tiedän nyt että olen se tärkein hänelle mutta tuntuu että minua ei lakkaa kalvamasta se että alussa en välttämättä ollut. Ja toistan vielä kerran että minulla ei olisi ollut mitään ongelmaa heidän yhteydenpidossa jos se olisi ollu platonista ja sellaista että olisin voinut luottaa mieheeni. Meidän piti rakentaa jotain ihan omaa ja jatkuvasti minulle tulee muistutuksia jostain miten asiat on aiemmin tehty exän kanssa. Ei niitä edes tarvitse ääneen sanoa, sen vaan vaistoaa. Miten sitä selittäisi miltä tuntuu suhteen alkuvaiheessa saada koko ajan muistutuksia mieheni exästä?
Yleensä ihmiset jotka eivät ole itse olleet vastaavissa tilanteissa heittävät kommentteja siitä miten asiat tulisi olla ja miten exään voidaan olla yhteydessä. Esimerkiksi kaverini, hän aikoinaan erosi miehestään ja hänen ex miehensä aloitti hyvin pian heidän suhteensa päättymisen jälkeen suhteen toiseen naiseen. Tämä uusi nainen ei voinut hyväksyä kaverini yhteydenpitoa mieheen. Kaverini ei voinut ymmärtää mikä siinä oli niin vaikeaa ja muistan kun yhdessä mietittiin sitä naista että ompas tuo nainen epävarma ja missä on ongelma? Mutta sittenpä minä jouduin itse sellaiseen tilanteeseen missä tuo nainen oli ollut. Kerroin sitten kaverilleni kuinka minua ahdistaa mieheni ja exän yhteydenpito ja hän sanoi juuri niinkuin sinä että yhteydenpitoa ei ole kenelläkään uudella naisella oikeus rajoittaa. No eipä mennyt aikaakaan kun kaverini löysi miehen joka erosi exästään juuri ennenkuin alkoi olemaan kaverini kanssa. Tuo mies oli ollut exänsä kanssa todella kauan. Sitten kaverini kertoi että hänen mielipiteensä oli muuttunut tuosta ja hän nyt ymmärtää asian kahdelta kannata. Ex naisen kannatta ja uuden naisen kannalta. Hän ei todellakaan olisi hallunnut yhteydenpitoa tuohon exään, se satutti hän, niinkuin minuakin ja niinkuin tuota kaverini ex miehen uutta naista. Joskus näitä asioita ei vaan ymmärrä ennenkuin ne tulevat omalle kohdalle.
On helppo sanoa päätelmiä ja totuuksia ulkopuolisena kun ei tiedä koko tilannetta. Muistan aikoinaan kun otin kantaa kaverini parisuhteeeseen kun en voinut vältyyä kuulemasta päivä toisesta jatkuvaa riitaa joka tapahtui luonani. Myöhemmin kun itse aloin olemaan parisuhteessa ymmärsin että toisten parisuhdetta on ulkopuolisen mahdoton ymmärtää ellei ihan oikeasti näe koko kokonaisuutta. Uskon että ehkä parisuhdeterapeutti monen istunnon jälkeen pystyy näkemään koko kokonaisuuden mutta se että joku ulkopuolinen voisi sanoa jonkun totuuden perustuen vaan "totuuksiin" että "ystävyksiä ei saa erottaa" ja "ahdistus yhteydenpidosta exään johtuu nykyisen naisen epävarmuudesta" jne on aika nopeaa päätelmän tekoa johon itsekin olen sortunut kunnes olen ymmärtänyt että asiat eivät ole niin yksinkertaisia.
Sitten kun itse joudut tilanteeseen jossa miehesi exä ei kunnioita suhdettanne ja miehelläsi ei ole ollut arvostelukykyä pitää yhteyttä niissä rajoissa mitä yhteydenpito voi olla jos suhteessa ollaan voi kokeilla millaista on rakentaa suhdetta kun mies on juuri eronnut ja tottunut tekemään asiat tietyllä tavalla exänsä kanssa ja exällä on vaikutusvaltaa mieheen. Sitten voit kokeilla miltä tuntuu vääntää siitä että ollaanko yhteydessä vai ei.
jatkuu...
jatkoa...
Usein suhteen alussa halutaan tehdä vaikutus toiseen ja miellyttää toista. Useimmiten kun hyvä suhde alkaa ei ole ihan alkuvaiheessa ole tuollaisia asioita joista väännettäisiin. Sitten kun ilemee ihan puun takaa että samaan aikaan ollaan lähetelty tunnustuksia exälle ja edelleen pitäisi olla yhteydessä samallalailla kuin ennen. Tuntuu aivan järjettömän järjesttömältä edes puhua asiasta. Kyllä äidistäkin ja isästä joudutaan lapsena luopumaan. Samalla tavalla joudutaan luopumaan tietystä yhteyden tasosta exän kanssa mikäli uudessa suhteessa ollaan ja uutta suhdetta halutaan rakentaa.
En ole missään vaiheessa sanonut että ei ikinä koskaan voi olla missään yhteydessä. Tarkoitan sitä tietty yhteyden syvyys kuuluu vaan parisuhteeseen ja joissain tilanteissa tuota tiettyä yhteyden syvyytta on exien välillä. Ja joskus tilanteet vaan tulehtuu niin paljon että on pako valita. Ehkä jotkut ovat lempeämpiä kuin minä. Minä en halua ihmistä elämäämme joka ei kunnioita suhdettamme.
Kun puhun unohtamisesta en tarkoita asioiden maton alle lakaisemista. Joissain tilanteissa vaan on ehkä pakko hyväksyä että paskasti kävi eikä sille mitään voi. En pysty muuttamaan niitä tapahtumia muuksi mitä ne ovat olleet eikä pysty miehenikään. Minun ongelma on se että en pysty hyväksymään tapahtumia ja niiden kanssa on vaikea elää tietyllä tavalla hyväksymättä tapahtumia. Joskus vaan tuntuu että joka kerta kun asiasta puhuu kaikki negatiivinen tulee uudelleen ja uudelleen ulos ja tuntuu niinkuin eläisi menneessä. Se on tietyllä tapaa negatiivisten asioiden lietsomista. Vaikka siitä puhuu ja puhuu ei kuitenkaan esille tule mitään positiivista, ainoastaan vaan negatiivisia asioita ja keskustelut kulkevat samaa rataa.
Jos joku keksi jonkun keinon millä asian voi selvittää kuulisin miellelläni. Keskustelemalla olen yrittänyt asiaa selvittää mutta jos lähtökohdat on ne että "näin tapahtui" ja "en pysty sitä hyväksymään" ja asiasta voi keskustella vaikka maailman tappiin, ei se keskustelemalla miksikään muutu, uudelleen ja uudelleen ne ikävät muistot vaan palaavat mieleeni.
En oikeasti ole tähän mennessä keksinyt muuta tapaa kuin unohtaminen. En koskaan ole ollut matonallelakaisija ja olen ajatellut että kaikki asiat voi perinpohjin selvittää puhumalla. Kun puhumme kertaamme vaan tapahtumaa ja muistan uudelleen ja uudelleen kaikki ikävät tapahtumat ja tuntuu että se perinpohjaisuus jää puuttumaan.
Mutta jos jollakulla oikeasti tulee mieleen joku tapa selvittää tämä asia puhumalla olisin enemmän kuin kiitollinen ideasta.
Siihen puhumiseen kannattaa panostaa. Se on paras tie pois tästä vaikka tähän mennessä se ei olisikaan toiminut niin hyvin.
Kun sinulle itsellesi tulee tämä asia mieleen, mieti ja tutki tarkkaan, mitä päässäsi liikkuu. Mitä tunteita ne ovat, mitä tunnet... ja mitä ovat ne ajatukset, mitkä nämä tunteet saavat aikaan. Kiinnitä niihin tarkasti huomiota, sillä ne ovat niitä mistä löydät kysymyksiä, mihin aivosi ja tunteesi haluavat vastauksia. Ne ovat niitä epäselvyyksiä jotka sinua vaivaavat vieläkin. Näitä vastauksia sinun pitää kysyä mieheltäsi.
Istukaa rauhassa alas (tai jos tykkäät kävellä puhuessasi ympyrää niin tee sitetn niin) ja kerro aluksi miten kovasti sinun elämääsi hankaloittaa se epävarmuus nykyään ja miten kovasti haluaisit siitä viimeinkin pois että se ei varjostaisi elämäänne enempää. Sen jälkeen sano toivovasi että hän jaksaa vielä sitä kun sinä et pääse siitä eroon, mutta se aika jätti sinuun sellaiset jäljet että ne asiat on kohdatatva ennemmin tai myöhemmin. Sitten sano, että mielummin ennemmin että loppuelämä olisi teillä sitten vapaa siitä ongelmasta.
Sitten kun hän (ja sinä) ymmärtää, että miksi te istutte siinä puhumassa asiasta... sitten voitte jutella. Kerro, mitä sinä ajattelit silloin ja mitä sinä tunsit silloin ja selitä näiden perusteella miksi toimit niin kuin toimit. Ja sitten vielä tärkeämpi sinulle tulee olemaan se, kun pyydät häntä tekemään samoin. Hänen on kerrottava, mitä hän tuolloin ajatteli ja mitä tunsi... ja miksi siis toimi niin kuin toimi. Tämän jälkeen kykenette ymmärtämään toisianne ja loppukeskustelu menee kuin itsestään. Jos asiasta tulee vielä tarvetta jutella joskus uudestaan, se onnistuu helpommin.
Jos miehesi yrittää päästä nopeasti tilanteesta pois sanomalla "en muista" tai jotain vastaavaa, kerro hänelle, että tämä on sinulle todella tärkeä asia ja jos te ette nyt ehdi jutella siitä niin voisiko hän ehdottaa sinulle jotain parempaa aikaa. Teidän on nimittäin käytävä tämä keskustelu ennemmin tai myöhemmin.
Ja mitä tahansa teetkin, älä sano että asia on nyt loppuunkäsitelty ennen kuin olet elänyt kuukausia ilman että asia häiritsee sinua, koska et sinä loppujen lopuksi voi ennen sitä tietää onko mielesi perukoille jäänyt vielä jokin huutava epäselvyys, ristiriita tai ikävä kokemus joka vaatii selvittämistä. Kerro lopuksi että kiitos, sinulle tuli parempi mieli. Mutta vain jos se pitää paikkansa. Luultavasti pitää jos tuo onnistuu.
Sillä lailla se toimii. Sama pätee ihan kaikkiin muihinkin asioihin mitä tulee parisuhteessa... on opittava ymmärtämään omia tunteitaan ja ajatuksiaan, opittava jakamaan niitä toisen kanssa ja ottamaan vastaan hänen jakamiaan asioita ja opittava ymmärtämään hänenkin tunteitaan ja ajatuksiaan. Kaikki perustuu siis siihen että osaa keskustella.
Kiitos hyvistä keskusteluneuvoista. Olen oikeastaan yrittänyt toimia juuri noin mutta se mikä minulta on puuttunut on rauhallisuus. En vaan jotenkin osaa puhua asiasta suuttumatta.
Välillä olemme myös keskustelleet asiasta hyvässä hengessä.
Minua ei vaivaa epävarmuus nykyhetkestä. TIedän ja mieheni on minulle osoittanut että nykyhetkessä olen tärkein ja hän on valmis tekemään mitä vaan suhteemme eteen. Minua vaivaa se että epääse yli siitä mitä tapahtui. Tavallaan ongema on minun pääni sisällä koska mieheni haluaisi elää tässä hetkessä ja minä palaan uudelleen ja uudelleen tuohon tapahtumaan.
Pitkän meni että mies vaan sanoi että minulla ei ole vastauksia miksi hän toimi niinkuin toimi. Hän ei itsekään ymmärrä syitä miksi hän toimi niinkuin toimi. Hän sanoo että hän oli sekaisin ja siitä syystä on vaikea löytää perusteita joita minä ymmärrän. Sitten olen saanut joukon erilaisia vastauksia joista en saa koottua palapeliä kokonaiseksi. Tuntuu että mieheni ei itse tiedä mistä siinä oli silloin kysymys ja siitä syystä hän ei sitä osaa minulle selittää.
Tuntuu että olemme keskustelleet asiasta niin monelta kantilta ja minusta tuntuu että ongelman ydin on päässäni ja siinä että kuinka löydän anteeksiannon ja unohdan.
Mutta kunnes saat sen vastauksen koottua kokonaiseksi, ei se asia tule helpottamaan kuin pitkän ajan kuluessa. Ei kannata tuhlata sellaista aikaa. Vika ei ole sinussa, vaan teissä kummassakin kun ette ole selvittäneet asiaa kunnolla. Mieti asiaa. Pelkkä "olin sekaisin enkä ymmärrä syitä" on surkea selitys. Minun mielestäni rehellinen vastaus olisi: "olin epävarma tunteistani ja tein asioita, mitä en nykyään hyväksy." Tuo on helppo lyödä sen viitan alle, että en ymmärrä miksi toimin niin. Kyllä hän itse on ajatellut toimintansa ja hänellä on siitä muistot, niin kuin meillä kaikilla. Mieti asiaa järkevästi... Vaikuttaako hän oikeasti siltä, että yrittää kertoa asiasta ihan kaiken, mitä vain ikinä pystyy, vai siltä, että yrittää sanoa jotain mahdollisimman äkkiä, että pääsisi koko jutusta eroon?
Nuo vastaukset minulle ainakin viestittävät, että hän ei halua keskustella koko asiasta, oli syynä sitten se, että hän haluaa unohtaa koko jutun tai se, että hän ei hyväksy omia toimiaan. Sinun on vain kerrottava hänelle se, miten tärkeä asia tämä on ja se, että se mitä oli silloin, ei muuta sinun käsitystäsi siitä mitä hän on nyt.
Älä ajattele, että teet väärin kun juutut menneisyyteen. Asiaa ei ole käyty läpi, joten väkisinkin asia tulee mieleen, kunnes se käydään. Jos hän rakastaa sinua, haluaa hän auttaa sinua löytämään rauhan tämän asian suhteen. Kyllä häntäkin vaivaisi, jos hakkaisit hänen vanhempiaan ja sitten sanoisit aina vain että "en ymmärrä miksi tein niin... en osaa sanoa... olin sekaisin." Tuo ei vain riitä. Haluaa kuulla millainen oli silloin kun oli sekaisin ja mitä silloin ajatteli.
Olen jo saanut vastauksen "olin epävarma tunteistani ja tein asioita, mitä en nykyään hyväksy" ja hän on myös sanonut että hän tekee kaikkensa jotta minä saan rauhan asiasta.
Ehkä minua riivaa se että asia ei voi olla kahdella tavalla yhtäaikaa. Hän sanoo että halusi olla kanssani, oli ihastunut minuun, ei ollut muita kuin me. Kuitenkin hän oli pari kuukautta yhteydessä exäänsä intiimien viestien muodossa siitä huolimatta että kyselin asiasta, "oletko yhteydessä exääsi" ja kysyin myös muita kysymyksiä siitä mikä exä juttu oli. Koin että valehtelu oli järjestelmällistä.
Ei ole kysymys vaan yhdestä tai kahdesta viestistä jotka minua satutti. Kyse on enemmänkin monen kuukauden aikajaksosta jossa ensin minulle valehdellaan päin naamaa ja samaan aikaan ollaan yhteydessä exään ja sen jälkeen kun sain tietää vielä parin kuukauden kestävästä asenneongelma aikajaksosta jolloin sain vääntää hänen kanssa kättä siitä onko hän edelleen yhteydessä exäänsä. Ja tuona asenneongelma aikajaksolla oli muitakin tähän asiaan liittyvästä väännöstä, tuntui että meni pitkään ennenkuin mies edes tajusi kunnolla mitä tuli tehtyä ja kaikki asiat sain hänelle vääntää rautalangasta.
Minunkin mielestä vain minulla olisi ongelma mikäli oikeasti olisi ollu kyse parista viattomasta viestistä. Ongelmani koskee usean kuukauden jatkunutta ongelmaa. Koin tietyllä tapaa että ongelmaa jonkin verran ratkaisi se kun mies lopulta ymmärsi kunnolla tapahtuneen ja minun puoleni asiasta mutta jotenkin minusta tuntui että hän ymmärsi sen liian myöhään. Olin kokenut liian monta kuukautta ahdistusta asiasta siihen mennessä.
Olen itsekin sitä mieltä että suhteen alussa voi olla ongelmia mutta sitten ajan myötä suhteesta voi kehittyä todella hyvä. Mutta ajattelen myös niin että mikä tahansa muu ongelma olisi ollut "hyväksyttävä" ongelma kuin että ongelma liittyy kolmanteen osapuoleen eli toiseen naiseen. Mieheni sanoo että "ei ole toinen nainen aspektia". Että kyseessä ei ollut mitään sellaista ja että hänellä ei ollut mitään tunteita exäänsä kohtaan. Itse ajattelen että siinä vaiheessa kun ei ole enää mitään tunteita ei ole tarvetta todistaa exälle mitään tai kostaa.Minun on hyväksyttävä se että jotain oli. Se mitä se oli.... en kunnolla ymmärrä. Hän vain sanoo että halusi selvittää asiat exän kanssa loppuun jotta voi kunnolla keskittyä meihin. Ja juuri tuokin on minulle ongelma. Ymmärrän hänen näkökulmansa mutta toisaalta koen että jos tapaa tarpeeksi mielenkiintoisen ihmisen ei tule tunnetta että joku kolmas niitä tunteita voisi estää oli asiat selvitetty tai ei. Ja eihän se kolmas osapuoli niitä tunteita estänytkään mutta esti meidän suhteessa rehellisyyden suhteemme alkuajan ja aiheutti minulle sen että sain loputtomasti miettiä mikä se juttu oli.
Haluaisin keskittyä nykyhetkeen ja unohtaa asian. Mutta se palaa mieleeni uudelleen ja uudelleen. En enää tiedä mitä uutta voisin edes tietää tilanteesta, voi olla niin että tiedän jo kaiken tapahtuneesta. Kyse on todellakin siitä että kuinka voisin unohtaa ja päästä yli kuin siitä että en vielä ymmärrä sitä mitä on tapahtunut.
Mietin myös sitä että mitä vastausta mieheltä etsin. Mitä hän voisi sanoa sellaista mikä parantaisi tai korjaisi asian. Hänkin on kysynyt minulta että millaista vastausta etsin enkä tiedä itsekään. En tiedä onko olemassa mitään sellaista mitä hän voisi sanoa joka pyyhkisi asian pois tai mitä sanomalla hän voisi asian "selvittää".
No näitä asioitahan sinun pitäisikin miettiä. Mihin etsit vastausta. Mutta kyllä sen asian voi selvittää. Etsit varmaankin ymmärrystä siitä, mitä todella tapahtui. Tuosta viestistäkin jo näkee, että on asioita jotka ovat sinulle yhä epävarmoja. Siksi asia vaivaa sinua. Keskity nyt vaikka aluksi niihin. Yritä saada häneltä valaistusta vastaviin kohtiin. Yritä ymmärtää, mitä hänen päässään silloin liikkui. Yritä kysyä, jotta voisit ymmärtää. Sanoin tästä jo edellisessä viestissä pitkästi.
Useamman kuukauden mittainen selvittämätön ikävä ajanjakso vaivaa tietysti. Ei siitä pääse eroon vaan löytää itsensä pohtimasta sitä. Ota hänet vastuuseen lupauksestaan tehdä kaikkensa jotta saisit rauhan asiasta ja kisko hänestä irti ne asiat mitä hän ei sinulle kerro siitä ajasta. Yritä saada hänet ymmärtämään, että jos saat selvyyden mitä silloin tapahtui, suhteenne voi jatkua onnellisempana. Jotain hän ei nimittäin sinulle kerro, varmaankin siksi että ei hyväksy sitä itsekään eikä halua siksi tuoda sitä esille muiden arvioitavaksi. Mutta siinä kuitenkin piilee se ratkaisu teidän ongelmaanne.. jossain siellä: "Mitä silloin oikein tapahtui niiden kahden välillä ja miksi?" Tässä on kysymys joka tulee vaivaamaan sinua pitkään, ellet saa miehestäsi kaivettua vastausta siihen. Voit tehdä itse ehdotuksia ja päätelmiä ja ideoita, mutta sinun on varmistettava ne hänellä. Et muuten voi tietää totuutta.
Kiitos paljon tuestasi ja neuvoistasi.
Itse ajattelen täsmälleen samoin kuin sinä, että tarvitsen lisää vastauksia minua askarruttaviin asioihin siitä mitä tapahtui. Ongelma on ehkä siinä että olen tehnyt kaikkeni sen eteen että saisin tietää ihan kaiken ja olen jopa sanonut että minulla on tunne että en tiedä kaikkea. Mieheni sanoo että hän on todella kertonut kaikki mitä hän ikinä osaa asiasta kertoa ja minä en tiedä enää mitä minä kysyisin. Koko ajan on vaan tunne että en tiedä kaikkea vaikka olen kysynyt niin paljon kuin olen pystynyt. Se on mahdollista että tunne siitä että en tiedä vielä kaikkea voi olla omassa päässäni ja minun pitää päästä omista epäluuloistani eroon tai sitten on oikeasti jotain mitä hän ei halua paljastaa. Itse hän sanoo että olen nähnyt ja tiennyt ne pahimmat jutut ja ei ole olemassa jotain lisää tai pahempaa. Mutta kaikenkaikkiaanhan se salailu juuri aiheutti sen että minusta tuli epäluuloinen ja se hän saa kestää, kyllä hän sen itsekin ymmärtää että on itse aiheuttanut minun epäluuloisuuteni.
Välillä ahdistaa enemmän ja välillä vähemmän. Tänään on hyvä päivä. Aika kai sen näyttää miksi tämä asia minun sisälläni muuttuu. Ehkä meditaation kanssa yritän opetella anteeksiantoa :)
Suosittelen yrittämään vielä perustellen ajatustasi selvittämättömien asioiden olemassaolosta tunteillasi. Eivät ne tunteet ja pohdinta turhaa ole. On jotain mitä et tiedä... se on totuus.
Kaikkea hyvää sinulle.
Olet oikeassa. Minulle on epäselvää se mikä minulle on epäselvää ja minun täytyy jäsennellä se ja tarvitsen siihen aikaa. Sitten kun minulle on selvää mikä minulle on epäselvää voin keskutella asiasta kumppanini kanssa.
Kaikkea hyvää sinullekin.
Minun mies kokee samaa kuin sinä, koska olin yhteydessä ex-miesystävääni suhteemme alussa. Tosin se oli minun puoleltani ihan viatonta, kun pidin yhteyttä lapsen takia enkä sen takia, että olisin ollut kiinnostunut jatkamaan exän kanssa. Mieheni kuitenkin kokee asian kuten sinä koet. Kuukausien kuluessa viha/mustasukkaisuus tuota tapahtunutta kohtaan on laantunut. Niitä purkauksia tulee enää harvoin. Pois hän ei ole kuitenkaan lähtenyt.
Vika on mustasukkaisuudessasi eli sinussa. Anna olla. Minäkin koin samoja tuntemuksia, kun mieheni viestitteli naisille netissä. Aloin pelätä, että tapailee tai etsii jotain muuta kuin mitä minä voin antaa. Aloin pommittamaan häntä kyselyillä, en luottanut, mököttelin mustasukkaisuuttani jne. Lopulta hän suuttui mustasukkaisuuteni ja ilmoitti, että joko annan asian olla tai hän lähtee. Valitsin sen anna olla vaihtoehdon. Nykyisin olemme onnelliset yhdessä. Mustasukkaisuus vain ajaa toista pois, oli se omaa tai toisen mustasukkaisuutta.
Emme kuitenkaan omista toista ihmistä. Hän on vapaa vaikka etsimään toisen kumppanin. Mitäpä meillä oikeastaan on siihen sanomista. Ainoa asia, mitä voimme itse tehdä suhteemme hyväksi on, että rakastamme kumppaniamme ja näytämme ja kerromme sen hänelle. Koska loppujen lopuksihan on niin, että aitoa rakkautta ei mustasukkaisuudella ja pakolla osteta. Rakkaus on aina vapaa kaikista kahleista.
On kysymys omasta päätöksestäsi. Joko päätät, että mennyt on mennyttä ja lakkaat muistelemasta, jatkat yhteiselämää uudelta sivulta etkä anna entisen häiritä, tai päätät että vatvot ja märehdit sitä loputtomiin, kunnes pilaat sillä suhteenne.
Huono neuvo, sanoisin.
Asiat eitäv katoa päästä vain simsalabim.
Suhteen alussa mies ei ollut vielä ihan irti exästään eikä vielä ihan varma seurustelisiko kanssasi. Aikanaan asia hänelle varmistui. Ainahan suhteen alussa mietitään ja testataan yhteensopivuutta ja on muitakin vaihtoehtoja, joista sitten lopulta valitaan se jonka kanssa jatketaan. En ymmärrä, mikä on ongelmasi.
Ongelma on se, kun kirjoittajaan sattui silloin ja se jäi vaivaamaan häntä.
luin ketjun vain puoleen väliin...
Mutta tämä kiinnitti huomioni:
"Jos olisin ollut suhteessa jo vuosia ja kumppani hieman ihastuisi johonkuhun ehkä voisin hyväksyä sen jotenkin ihmisluonnolle normaalina ilmiönä joka tapahtuu usein pitkissä parisuhteissa. Kumppanini kuitenkin tietäisi kuka on elämänkumppani ja se tärkein ihminen. Tietäisin kuintenkin että suhteen alkuaikana kumppanini näki vain minut ja unohti muut. "
Nyt en ymmärrä ajatuksen juoksuasi. Kun olet unelmasuhteessasi, on mielestäsi luonnollista, että kumppani ihastuisi toiseen.
Kuitenkaan et ymmärrä, että miehelläsi oli tavattuanne eroprosessi kesken.
Mutta ehkä sitä kautta miehesi sai sinusta ystävän ja rakastui?
Mielestäni on paljon parempi, että se epävarmuus suhteesta on ollut alussa ja hän on valinnut sinut kuin se, että kesken pitkän suhteen menisi ihastumaan muihin naisiin.
On paljon paljon parempi, että suhteen kestäessä kumppani näkee vain sinut ja unohtaa kaikki muut... Silloin sillä alulla ei pitäisi olla niin suurta merkitystä.
Huonompi tilanne on se, että alussa olette olleet umpirakastuneita ja vain toisillenne tärkeimmät ja sen jälkeen mies menee vuosittain ihastumaan johonkin naiseen ja sinä ymmärrät sen, koska suhteenne alku oli niin satumainen ja kuvitelmiesi mukainen...
Onhan tuo asia niinkin ja olet täysin oikeassa.
Olisin vaan kerran elämässäni halunnut kokea millaista on alkuaika jossa on vain kaksi toisiinsa hullantunutta ihmistä jotka sitten alkavat siitä pidemmän suhteen. Sellaisia pareja on, joilla on ihana alkuaika ja jotka ei petä.
Se on vaan niin haurasta..... kun on toisen kanssa ja luulee että se ajattelee vain minua ja sitten saa selville että on ollut tarvetta toiselle naiselle viestitellä. Pettymys oli liian syvä ja johtuu osaltaan varmasti menneisyydestänikin. Tuntuu vaan että tuo pettymys on syönyt niin paljon aikaa meiltä pois ja oma ehdottomuuteni on aikaamme syönyt kyllä sen tiedän.
Kai on aika päästää noista "pilvilinnoista" irti. Myöntää se että haave ei toteutunut. Koska tiedän että minun täytyy valita joko mieheni tai haaveet enkä halua elää ilman miestäni.