Olen ollut aupairina nyt noin 6 kk. Lähdin matkaan toivoen unelmaperhettä, mutta ymmärsin, että sellaiset on harvassa. En saanut unelmaperhettä. Ongelmani on se, että en tiedä olenko surullinen turhasta. Minun ei tarvitse tehtä paljon työtä. Imuroida ylä- ja alakerta kerran viikossa. Silittää isän kauluspaidat kerran viikossa, mikä on varmaan hankalin homma. Olla 9. ja 10- vuotiaiden lasten kanssa aamulla ennen koulun alkua ja illalla muutama tunti koulun jälkeen. Ruoanlaittoa silloin tällöin. Eli hommiani on hirvittävän vähän.
Rahaa en valtavasti saa, mutta se ei minua häiritse. Ongelmat ovat äiti ja lapset minua kohtaan, sekä se että minun pitää melkein joka kerta kysyä erikseen saisinko taskurahani. Äitin on hyvin kylmä ja ei keskustele kanssani suunnilleen ollenkaan. Päivässä voi olla että vain moikkaamme toisiamme. Lapset ovat kopioineet äitinsä käytöksen, enkä saa heihin läheistä kontaktia. Lasten ollessa noin vanhoja, minun ei tarvitse olla kuin heidän seuranaan. Useimmiten lapset haluavatkin leikkiä keskenään. Tämä surettaa minua, sillä haluaisin touhuta jotain heidän kanssaan.
Ruuanlaitosta on tullut kauhistus itselleni, sillä perhe on hyvin tarkka ruuasta. Useimmiten teen ruuan aina väärin. Milloin perunoissa on ollut liikaa vettä tai riisiä on keitetty liian kauan. Kotona on myös erikoisruuat ja sitten ruuat kaikille. Minä en ikinä tiedä mitä ottaa kaapista ruuaksi. Ruokapöydässä kävi viime viikonloppuna tapaus, kun yritin ottaa osaa keskusteluun ja esitin kysymyksen kukaan ei vastannut minulle ennen kuin kysyin asiaa uudestaan hiukan närkästyneenä.
Olen stressaantunut tämän johdosta, ja otin asian puheeksi äidin kanssa ennen joulua. Hän sanoi että olen tehnyt työni hyvin, eikä mitään valittamista ole. Mutta samanlainen käytös jatkuu nyt. Äiti ei kiitä minua mistään ja tunnen aina että hän ei ole tyytyväinen. Olen kysynyt monesti häneltä, miten minun pitäisi tehdä jokin asia, että se olisi hyvin tehty, mutta vastaus on, aivan normaalisti tai ei ole oikeaa tapaa tehdä asioita. Miksi hän ei sitten voi hyväksyä tapaani tehdä asioita? Perheen isän kanssa minulle menee hyvin. Suurin ongelmani on se että en tunne itseäni tarpeelliseksi ja ihmettelen miksi he pitävät minua. Tiedän kuinka hassulle tämä kuulostaa sen rinnalla, mitä ihmiset täällä valittavat liian suurista työmääristä.
Minulla on ihania kavereita, harrastuksia ja koulu. Mutta kodin ilmapiiri latistaa hauskuuden muualta. Toisaalta töitä on vähän, joten voin tehdä paljon omia juttujani. Mutta nyt esimerkiksi ei siihen ole rahaa, sillä taskurahaani ei muistuttamisesta huolimatta kuulu.
Valitanko aivan turhasta? Olenko juuri sellainen säälittävä teiniaupair, jota täällä kaikki hostmamat haukkuvat. Olen yrittänyt parhaani, ja yritän tehdä asioita, joita minun ei käsketä tehdä. Mutta useimmiten huomaan ettei olisi kannattanut.
Olisiko mielipiteitä asiaan? Haluaisin muutoksen tilanteeseen, mutta en tiedä mitä tehdä.
Rahaa en valtavasti saa, mutta se ei minua häiritse. Ongelmat ovat äiti ja lapset minua kohtaan, sekä se että minun pitää melkein joka kerta kysyä erikseen saisinko taskurahani. Äitin on hyvin kylmä ja ei keskustele kanssani suunnilleen ollenkaan. Päivässä voi olla että vain moikkaamme toisiamme. Lapset ovat kopioineet äitinsä käytöksen, enkä saa heihin läheistä kontaktia. Lasten ollessa noin vanhoja, minun ei tarvitse olla kuin heidän seuranaan. Useimmiten lapset haluavatkin leikkiä keskenään. Tämä surettaa minua, sillä haluaisin touhuta jotain heidän kanssaan.
Ruuanlaitosta on tullut kauhistus itselleni, sillä perhe on hyvin tarkka ruuasta. Useimmiten teen ruuan aina väärin. Milloin perunoissa on ollut liikaa vettä tai riisiä on keitetty liian kauan. Kotona on myös erikoisruuat ja sitten ruuat kaikille. Minä en ikinä tiedä mitä ottaa kaapista ruuaksi. Ruokapöydässä kävi viime viikonloppuna tapaus, kun yritin ottaa osaa keskusteluun ja esitin kysymyksen kukaan ei vastannut minulle ennen kuin kysyin asiaa uudestaan hiukan närkästyneenä.
Olen stressaantunut tämän johdosta, ja otin asian puheeksi äidin kanssa ennen joulua. Hän sanoi että olen tehnyt työni hyvin, eikä mitään valittamista ole. Mutta samanlainen käytös jatkuu nyt. Äiti ei kiitä minua mistään ja tunnen aina että hän ei ole tyytyväinen. Olen kysynyt monesti häneltä, miten minun pitäisi tehdä jokin asia, että se olisi hyvin tehty, mutta vastaus on, aivan normaalisti tai ei ole oikeaa tapaa tehdä asioita. Miksi hän ei sitten voi hyväksyä tapaani tehdä asioita? Perheen isän kanssa minulle menee hyvin. Suurin ongelmani on se että en tunne itseäni tarpeelliseksi ja ihmettelen miksi he pitävät minua. Tiedän kuinka hassulle tämä kuulostaa sen rinnalla, mitä ihmiset täällä valittavat liian suurista työmääristä.
Minulla on ihania kavereita, harrastuksia ja koulu. Mutta kodin ilmapiiri latistaa hauskuuden muualta. Toisaalta töitä on vähän, joten voin tehdä paljon omia juttujani. Mutta nyt esimerkiksi ei siihen ole rahaa, sillä taskurahaani ei muistuttamisesta huolimatta kuulu.
Valitanko aivan turhasta? Olenko juuri sellainen säälittävä teiniaupair, jota täällä kaikki hostmamat haukkuvat. Olen yrittänyt parhaani, ja yritän tehdä asioita, joita minun ei käsketä tehdä. Mutta useimmiten huomaan ettei olisi kannattanut.
Olisiko mielipiteitä asiaan? Haluaisin muutoksen tilanteeseen, mutta en tiedä mitä tehdä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No siihen on vaikea vastata, ilmeisesti olisit halunnut enemmän haasteita.
No itse kehitysvammaisen lapsen vanhempana voisin sanoa et miksi ei nykyisin kukaan uskalla valita tämmöistä perhettä.'Sen voin taata et kaikkea puuttuvaa saist, mutta ainut mikä pokkeaa sitä työtä riittäisi.
Kiitokseksi saisit vain vammaisenlapsen halauksen josta uskoisin sinun nauttivan enemmän kun tästä taskurahasta ja koulun latistus olisi tämän halauksen ansiosta pikku seikka.