Noniiin eihän sitä olis uskonu, että saan itsenikin näihin soppiin mukaan.
Pyysin tälläistä fiksua ja mukavaa neitoa kahville ensimmäistä kertaa ikinä. Sain sellaisen kuvan, että hän lähti oikein mielellään kahvittelemaan. Kun ekat "kahvit" käytiin juomassa olin omasta mielestäni todella oma itseni ja rento. Puhuttiin melko pitkään ja tuntui, että hän oli kiinnostunut minusta mm. oli pukeutunut hyvin, hieman hermostuneisuutta, hiusten kohentamista alituisesti(?), tosin siinä oli peili hänen lähellään, jne. Päätteeksi kysyin haluaako hän tavata seuraavana päivänä uudestaan eräässä tapahtumassa. Oli jotain menoa ja vaikutti todella pettyneeltä, ja kyseli onko sama ensi viikolla ja sovittiin silloin tapaaminen. Kai näistä voi "treffeinä" puhua, joista jäi erittäin positiivinen kuva.
Viikon odottelu tuntui pitkältä ajalta, joten minä ehdotin ja sovittiin kahvit taas, mutta tätä tapahtumaa edeltävälle päivälle.
Käytiin taas kahvilla ja juttu taas luisti, hän oli tällä kertaa rennompi. Jostain syystä puhe ajautui yhteen kaveriin ja aiheeseen liittyen (ei tuonut mitenkään esille) hän mainitsi, että "tapaillaan... aika paljonkin" (hieman outo ilme kasvoilla) tämän kaverin kanssa tai jotain tähän suuntaan. Tässä vaiheessa teki mieli lähteä ja äkkiä. Olen kerran nähnyt heidät yhtä aikaa ja tämä mies oli selvästi kiinnostunut hänestä ja oli jopa aika tunkeivelevakin. Kun lähdettiin niin sovittiin huomiselle aika ja paikka jne.
Tämä "tapaillaan" särähti niin pahasti korvaan, sillä tiedän, että tämä tyttö on melko ujo ja hänellä ei ole hirveästi kavereita, joten jos hän tapailee jotain niin mielestäni se on jotain muutakin. Pitääkö hän vain minua kaverina, sillä kahdesti ollaan tavattu ja pari kertaa muuten vaan nähty sattumalta ja kertaakaan ei olla edes koskettu toisiaan, kätelty taikka halattu. Voinko suoraan kysyä häneltä, minkälaisia kavereita he ovat keskenään ja onko siinä jotain juttua?
Olenko mennyt pahasti bluffiin vai vedänkö muuten vaan laput silmillä?? Mitä teen?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Joskus satuin itse samantapaiseen tilanteeseen, siis kertomasi naisen asemaan. Tottakai tuollainen särähtää korvaan, en ihmettele sitä lainkaan. Ihmisillä on erilainen käsitys deittailusta: toiset käyvät treffeillä vain yhden kanssa ennenkuin kenties siirtyvät seuraavaan. Toiset taas kokevat treffailun "kevyempänä", eihän mitään varmaa ole vielä sovittu seurustelun kannalta ja jos on vain pari kertaa nähnytkin. Olisihan tyttö voinut pysyä hiljaa. Mielestäni se on reilusti tehty, että hän paljasti olevansa tekemisissä myös toisen miehen kanssa. Kuulostaahan tämä selittelyltä ja varmasti tulen saamaan tästä kuraa niskaani, mutta yritän vain tuoda erilaista näkökulmaa. Kannattaahan tilannetta toki tarkkailla ja jos tuntuu että he ovat kovinkin tiiviisti yhdessä, niin parempi sitten peräytyä. Jos vielä tapailette niin onhan sinulla oikeis kysellä tästä miehestä tarkemmin ja kyllä naisen pitäisi suoraselkäisesti kertoa mitä on tekeillä. Tuskin tytöllä on tarkoituksena vetää sinua nenästä, kuvailit häntä niin kauniisti, mutta mistäs sitä tietää. Ja vielä; älä usko liikaa niihin juttuihin, että miehen pitää olla salaperäinen ja tunteeton. Jos jokin painaa mieltä, niin sen verran on uskallusta oltava että ottaa puheeksi se.
Toivottavasti saat paljon viisaita neuvoja:)
Te joilla on nainen-suomi-nainen sanakirja tai osaatte edes alkeet niin tulkatkaa tämä seuraava minulle:
Sellasta joo! Käytiin tässä tapahtumassa ja eiköhän tottakai tämä "kaveri" osunut sinne samaan paikkaan. Tää tyttö yritti ensin ns. piilotella minua ja kysyä että onko hänkin tulossa. Tunnen jossain määrin tämän tyypin ja ollaan oltu myös tekemisissä niin hänellä oli sellainen hieman hämmästynyt katse (mitä helv. teet täällä), muttei sanonut mitään. Olihan se hieman outo ja awkward tilanne ei siitä mihinkään pääse.
Kun päästiin kahden kesken juttelemaan niin kysäsin sitten suoraan: tapailette? "niinhän sanoin", deittailette? "emt, kai, joo". Selvästi tämä tilanne oli hänelle aika epämiellyttävä ja sanoi pariinkin kertaan, että voisi lähteä aikaisemmin pois ja ei ole mun juttu jne. Kun käväisin muualla tämä kaveri kävi juttelemassa hänelle ja ei välttämättä näyttänyt kovin tyytyväiseltä, kosketteli hieman (kohensi paitaa/liiviä) ja juttelivat. Kun mainitsin myöhemmin, että onko tämä jotenkin outoa niin tyttö sanoi, että tapaavat myöhemmin illalla. Ilmeisesti sopivat äsken, sellaisen kuvan sain.
Noh oltiin kuiteskin loppuun asti ja oli lopulta ihan mukavaa ja juteltiin kahdestaan jonkun aikaa tämän kaverin lähdettyä. Sanoi aikaisemmin jo, että vois käydä ens viikolla yhdessä saman järjestäjän pubi-illassa tai joku toinen viikko, kun sanoin etten ehkä pääse tällöin.
Edelleen minulla on sellainen kuva, että hän on jossain määrin kiinnostunut minusta ja viihtyy seurassani(?), mutta voiko se olla pelkkää kaveruutta tai jotain äääh. Miksi tämän pitää olla niin vaikeaa.
Aikaisemmin myös tajuttiin, että pidämme samasta bändistä, joka tulee keikalle parin kuukauden sisään ja lähtisi kanssani heidän keikalleen.
Mitkä ovat hänen intressit minua kohtaan? Tekisi mieli laittaa viestiä ja sanoa suoraan, että mikä on homman nimi ja kertoa, että haluan olla muutakin kuin kavereita ja jos tämä ei onnistu niin ei ehkä pitäisi nähdä. Toisaalta vähän tuntuu, että tämä heidän "homma" ei saata välttämättä kestää tai mistä minä sen tiedän prkl. Mitä, miksi?? Mitä teen?
Tosi hankala tilanne. Moni tyttöhän saattaa tapailla useampia miehiä samaan aikaan, eikähän periaatteessa ole olemassa mitään sääntöä miksi näin ei voisi tehdä, jos mistään sitoutumisesta ei ole sovittu. Mutta aika ikävältä kuulostaa tuo tytön toiminta, varsinkin, kun tunnette kaikki toisenne. Itsekin olen kyllä joskus ollut tilanteessa, jossa on tullut sovittua useammat treffit samalle viikolle, kun kiinnostavat miehet ovat sattuneet kysymään samoihin aikoihin. Olen aika nopeasti kyllä sitten yrittänyt pysäyttää tilanteen, kun en pidemmällä tähtäimellä kestäisi tapailla useaa miestä samaan aikaan - sen takia on pitänyt sanoa ihan hyvillekin tyypeille, että nyt on sellainen tilanne, että on liikaa juttuja päällä enkä voi alkaa treffailemaan. Nää on vaikeita kuvioita!
Mieti kestäisitkö tapailla tyttöä jatkossa, jos hän samalla tapailisi tätä kaveriasi? Voi olla, ettei hän ole vähään aikaan valmis sitoutumaan kumpaankaan. Se voi tuntua raskaalta, jos sulla on paljon tunteita pelissä. Jos tulet siihen tulokseen, että mielelläsi vielä yrittäisit, pyydä tyttöä vaikka vielä treffeille ja puhu silloin suoraan ja kysy miten vakavaa tämä deittailu on. Kuulostaa, ettei tyttö ole kovin sitoutunut teihin kumpaankaan - on ehkä epävarma tunteistaan - mutta ei tuollaista peliä voi loputtomiinkaan jatkaa.
Hyvä, kun jaat kokemuksiasi täällä. Itselleni ainakin tekee hyvää kuulla miesnäkökulmaakin näihin asioihin aina välillä, ettei tule toimittua niinkuin tuo tyttösesi nyt.
Kevytkaverihuora.
Sitä se nainen on. Vähän kuin sokeriton limu. Eli sänkyyn asti ei ehkä menää, mutta useampaa miestä tapaillaan kavereina. Joskus saattaa peittokin heilua.
Olipa kuinka ujo tahansa niin jätä vittu se rauhaan.
Nämä ovat näitä tunne-elämältään kesken kasvuisten naisten juttuja.
Minkä ikäinen olet? Kyllähän aikuisiässä monilla ihmisillä on näitä "kavereita". Tarpeemme meillä kaikilla on, eikä se tee ihmisestä sen huonompaa. Nuorena naiset vaativat ehdotonta uskollisuutta ja nyt ehdottavat sitoumukseton suhdetta tosi pian. Lähinnä syynä on se, että elämät eivät voi mennä yksiin historian painolastin vuoksi. Jos olette nuoria ja vapaita, niin sitte on hälyytyskellojen syytä soida. Kysy häneltä suoraan, että millä mielellä olet ja mikä on suhteesi kaveriin?
Jotenkin minua huvittaa näiden palstojen kysymykset (en nyt välttämättä ap:tä tarkoita minään ääriesimerkkinä). Ihmettelen vaan: Mistä ihmeestä te juttelette oikeen juttelette deittienne kanssa, kun kysytte deitelle osoitettuja kysymyksiä täällä. Miksi ette halaa, jos kerran menette deitille. Kai te nyt hyviä ystäviäkin halaatte, miksi ette potentiaalista puolisoa :o
Haluatko itsellesi naisen, joka tapailee useampaa miestä samaan aikaan ?
Selvästi toisen kanssa on läheisempääkin, ja silti etsii uutta miesseuraa.
Entä, kun hän tapailee sinua ja vielä edelleen muita samalla???
Ehdottaisin ottamaan asian puheeksi. Ei vihaiseen, mutta tarpeeksi tiukkaan sävyyn. Ilmoittaa esimerkiksi , ettei tarkoituksenasi ole painostaa tai tyrkyttää itseäsi, mutta samalla kertoa, ettet aio myöskään ruveta varasijalle, joten toivoisit tytön kertovan ajatuksistaan.