Mie olen löytänyt ihanne mieheni, hän on avoin, positiivinen ihminen. Hänen kanssaan tunnen olevani jotain erityistä, hän on taitava luomaan tämän illuusioin. Hänen kanssaan pystyn puhumaan ihan kaikesta, hän saa minut nauramaan, hän myös osaa lohduttaa. Hänen kanssaa voin olla täysin oma itseni, ei tarvitse esittää mitään. Hänellä on iso sydän, lämmin ja vakaa luonne, hänelle voi kertoa salaisuuden eikä tarvitse pelätä että hän kertoisi sen eteen päin. Hänen kanssaan voi vain olla eikä hiljaisuus häiritse, meillä on lähes sama maku musiikissa, elokuvissa ja elämän arvotkin tuntuisivat kohtaavan... Hän on sisäisesti kaunis mies, ulkoisesti ihan tavallinen suomalainen mies.. mutta se ei ole tärkeää siis ulkonäkö. Ainoa huono puoli tässä asiassa on se että hän on minun hyvä ystäväni, ja hän ei tunne minua kohtaan samoin kuin minä häntä, minä olen hänelle se pikkusisko jota hänellä ei ollut ja hän kyllä rakastaa minua: Mutta niin kuin siskoa.. Hän meni kihloihin elämänsä naisen kanssa, ja minä muutin 900 km koska en kestänyt heidän onnea.. Pikkusieluista, tiedän mutta en mahtanut itselleni mitään.
Ihannemies
Repesi
4346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuule, noin voi käydä miehellekin joka on tuon tyyppinen.
Usein se on juuri päinvastoin vieläpä että tuollainen mies saa kuulla naiselle olevansa lähinnä hyvä ystävä tai kuin veli, muttei se elämän suuri rakkaus.
Kun tuollaiset piirteet miehessä eivät useinkaan naisissa herätä suuri intohimoja varsinkaan jos ulkonäkö ei ole komea tai miehinen.
Joku toinen mies herättää naisessa sitten himon ja rakkauden vaikkei olisi mitään yhteistä eikä nainen ja mies tule edes kunnolla toimeen keskenään.
Ei ollut pikkusieluista muuttaa pois vaan tuolla tavoin saat elämäsi eteenpäin. Tiedän tunteen.
Elämä näissä rakkausasioissa ei ole reilua.
Pahinta tässä onkin se että menetin samalla hyvän ystävän, jonka olen tuntenut 10v...se on asia joka tulee kirpaisemaan vielä jonkin aikaa.
Ja olen samaa mieltä, elämä ei ole reilua rakkaus asioissa.
Olen menettänyt useamman ystävän ties mitä kautta ja samoin pari tyttöystäväehdokasta, jotka olivat aika lailla kuvailemasi kaltaisiasi "sielunkumppaneita".
Voin sanoa että pahinta ei ole se että kirpaisee vaan joku päivä kun huomaat ettei enää kirpaise, on tyhjä olo, olet välinpitämätön ja tajuat että se kaikki on todellakin turhaa.
Olen tuntenut valtavaa tyhjyyttä kun olen jäänyt rakkautta vaille ja rakastavana ihmisenä raastavinta on huomata että lopulta se sydän on koluttu tyhjäksi eikä sillä enää ole oikein annettavaa.
Jos tunnet vielä tuollaista niin sinulla on vielä paljon mahdollisuuksia. Silloin voit liikkua vielä eteenpäin ja ajatella että on muitakin tuon miehen kaltaisia olemassa, jotka kokevat samoin kuin sinä heitä kohtaan.
on hopea reunus. Nyt tuosta muutosta on kulunut 6kk ja yllättäen olen huomannut selvinneeni. Ei enää tunnu niin pahalta. Kyllä kai se menee niin että aika parantaa haavat ja kuivaa kyyneleet. En ole vielä kyyninen vaan haluan uskoa että tuolla jossain on vielä joku minullekkin. Toki vielä on synkkiä ajan jaksoja jolloin tuntuu että tässäkö tämä nyt oli? 10vuotta.. mutta nyt suunta vaan eteen päin.
Olen pahoillani jos sinä tunnet noin, toisaalta ymmärrän kyllä sinua mutta toivon että löydät jostain pienestä kolosta toivoa ja himpun rakkautta, ja löydät oikean kohteen tälle.