Terapian tarve?

Onko joku teistä käynyt parisuhdeterapiassa tälläisen pettämisen jälkeen?

Oliko siitä mitään apua? Ja jos oli, niin mitä?

Olen kysymysmerkki itsekin ja mieheni pettäminen on tullut täysin yllätyksenä!
3514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen käynyt, muttei mitään apua.Kyllä asian hoito pitää lähteä pettäjästä, hänen avoimuudesta ja rehellisyydestä. Terapiassa asioita voi puhua, jakaa toisen kanssa, muttei se lopulliseen asiaan auta. Ei auta puhuminen ja toisen kanssa asian jakaminen kun paska on housuissa, pöksyt on puhdistettava. Se auttaa.

Äänestä

joo,eikä auttanut.ukko lensi pihalle.eipä petä enää nykyistään.

Äänestä

Olin itse suhteessamme petollinen puolisko. Kun kaikki tuli lopulta ilmi, meidän molempien maailma romahti. Tein aloitteen parisuhdeterapiaan menosta, kävimmekin siellä yhdessä kerran. Lopputulos kuitenkin oli, että vika on nimenomaan minun korvieni välissä, ja terapia muuttui yksilöterapiaksi. Ei kukaan voi ajaa toista uskottomuuteen, ongelmat ovat aina pettäjän omia.
Näin siis meillä. Keskusteluja on käyty yhdessä sen jälkeen ilman terapeuttia, aikaa on nyt kulunut puoli vuotta, eikä mitään päätöksiä ole tehty. Itsetutkiskelua olen saanut harrastaa, ja se varmasti jatkuu loppuelämäni. Terapia voi siis olla sysäys parempaan suuntaan, mutta ei sekään saa ihmeitä aikaan, jollei kumpikin (ja varsinkin pettäjä) ole valmis tekemään töitä tahollaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mirkku kirjoitti:

Onko joku teistä käynyt parisuhdeterapiassa tälläisen pettämisen jälkeen?

Oliko siitä mitään apua? Ja jos oli, niin mitä?

Olen kysymysmerkki itsekin ja mieheni pettäminen on tullut täysin yllätyksenä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu