homo-appi

Nyt on anoppilassa piru merrassa! Olimme muijan kanssa saunomassa appivanhempien mökillä ja kuukautiskipujen takia joutui eukko äiteineen haihtumaan lauteilta ennen kuin löylykliimaksi oli saavutettu. Jäin apen kanssa kahden.

Appiukko jutusteli mukavia ja tarjosi auliisti saunakaljaa. Koskaan en ole nähnyt ukon kurttuisella naamalla yhtä maireaa hymyä. Muutaman kaljan ja pari väkevää shottia tyhjennettyämme alkoi appi vaivihkaa hivuttautua lauteilla lähemmäs. Vaivautuneena peräännyin kohti seinustaa, mutta pian pakotietä ei ollut.

Seuraava peliliike appiukolla oli käden huoleton laskeminen reidelleni ja vapaamielinen höpötys anopin perseestä etc. Sitten hän jo ehdottikin, että ottaisimme yhteissuihkun, kun ei kuulemma raihnaisilla käsillään itse ulottunut selkäänsä pesemään. Sanoin, että shampooni pukuhuoneessa, livahdin sinne ja kun ovi oli sulkeutunut kahmin vaatteet syliini ja juoksin lähimpään metsään. Oli siis lauantai ilta.

Puolisen tunnin kuluttua kuulin kun appiset ja muija porukassa huhuilivat lepikössä nimeäni. En kuitenkaan uskaltanut hiiskahtaakaan. Ilta hämärtyi ja huudot loittonivat. Hiivi pusikosta autolleni ja kaasutin pois. Nyt olen nukkunut työpaikkani sohvalla useamman yön, enkä kännyynkään uskalla vastata. Tilanne on todella ahdistava, enkä omin neuvoin löydä tietäni ulos tästä ongelmavyyhdestä. Loppuelämääni en voi täällä työpaikallakaan asua. Auttakaa!
133569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

reilusti että olet hetero? Juttele appiukon kanssa ja tee selväksi mistä kana kusee !

Äänestä
  • Olen kerännyt rohkeutta soittaakseni ja kohdatakseni apen edes puhelimitse, mutta se ei ole niin helppoa. Appiukko on hyvin voimakastahtoinen ja dominoiva ja pelkäänkin, ettei henkinen kanttini riitä vastustamaan hänen vaikutusvaltaansa. Voisin löytää itseni "höyläyspenkkinä" ja sitä en tahdo. Nimimerkistäni huolimatta ei tahtoni ole rautaa.

    Äänestä

"rautanyrkki" on tunnettu keksityistä jutuista ja erittäin huonoista vitseistä eli se siitä. Keksi "rautanyrkki" itsellesi parempaa tekemistä ja palaa takaisin palstoille kun olet vähän kasvanut.

Äänestä
  • Miten joku voi olla noin julma ja vähätellä toisen elämää ja kohtaloa. Mene muualle pilkkaamaan, jos se tuottaa nautintoa ja jätä nämä palstat meille, jotka haluamme keskustella, avautua ja väitellä, emmekä vain panetella toisia. Tyhmä ihminen!

    Äänestä

  • *RAUTANYRKKI* kirjoitti:

    Miten joku voi olla noin julma ja vähätellä toisen elämää ja kohtaloa. Mene muualle pilkkaamaan, jos se tuottaa nautintoa ja jätä nämä palstat meille, jotka haluamme keskustella, avautua ja väitellä, emmekä vain panetella toisia. Tyhmä ihminen!

    etkö itse syyllisty juuri tuohon johtamalla ihmisiä harhaan keksityillä jutuillasi?

    Ja ikäsi oli??

    Äänestä

  • ei mene läpi täälläkään tuo satuilu

    Äänestä

En malta olla kopioimatta tähän Mr Nyrkin kirjoitusta homopalstalla kaksi päivää sitten:

"Kirjoittanut: *RAUTANYRKKI*, 17.5.2004 klo 11.14

Viime aikoina on alkanut olla sellainen aavistus, että taidankin olla vähän tyhmä, kun jaksan vain kirjoitella tätä potaskaa mm. tänne h-jussi -palstalle. Eikö elämässä ole tosiaankaan tähdellisempää tekemistä, kuin tilittää tällaisia joutavanpäiväisyyksiä ihmisille, jotka eivät niitä vähääkään arvosta?

Olen tutkaillut motiivejani, enkä löydä mitään järkevää selitystä kirjoituksilleni. Syyn täytyy siis olla järjetön tai vähintään tyhmä ja millainen on ihminen, joka tuollaisia syitä seuraa...

Entäs sitten ajankäyttö. Aika on rajallista ja kuolema se vaan puksuttaa päivä päivältä lähemmäs. Jäljellä olevasta ajasta tulisi nauttia ja saada ilo irti, eikä tuhria näitäkin arvokkaita sekuntteja tällaiseen löpinään. Nyt se loppuu! Pitäkää palstanne! Ryhdistäydyn ja etsin elämälleni muuta sisältöä!"

Hyvä Rautanyrkki! Sinussa on ainesta poliitikoksi, ainakin takinkääntö käy Sinulta yön yli nukkuessa. Ennen uranvaihtoa Sinun ehkä kuitenkin kannattaisi siivota tuo homouteen liittyvä luuranko kaapistasi...

Äänestä

kuten voit todeta, kyllä siellä on kiihkeitä tunteita ja erotiikkaa appiukonkin raihnaisessa olemuksessa, mitä sitä ihmettelet, olethan nykyaikainen mies, sitä paitsi isäsikin on voinut olla homo...

Äänestä

Olisit voinut pestä raihnaisen papparaisen selän kun kerran hänen viinansakin joit. Käyttäytymisesi on täysin epäjohdonmukaista, ellei suorastaan järjetöntä. Mitä ihmettä siellä pusikossakin teit? Ota puhelin käteen, soita hänelle ja pyydä anteeksi. Omituisenahan he sinua pitävät, aivan niinkuin me muutkin.

Äänestä
  • Kyllä se appiukkelin käytös oli sen verran vihjailevaa ja kun niitä juomiakin se koko ajan tyrkytti, että uskon yhä, että tulkitsin tilanteen oikeen ja kunniallisuuteni säilyttämiseksi oli metsään kätkeytyminen ainut järkevä teko sillä hetkellä.

    Täällä työpaikalla kyllä ihmettelevät, kun olen ensimmäinen kun on paikalla ja viimeinen kun lähtee, mutta toisaalta pomo arvostaa kovasti panostani. En ole vielä kehdannut kertoa työkavereille nukkuvani täällä ja siivoojakin lupasi olla hiiskumatta. Muijaan ja lapsiin olen pitänyt yhteyttä vastapäisen huoltoaseman yleisöpuhelimesta, eikä heillä ole hätää.

    Appiukko on jo vanha mies ja illalla luin Avotakasta, että erektiohäiriöt lisääntyvät iän myötä ja jotain siinä oli myös hormoneista, joten tilanne korjaantunee ajan myötä itsestään jahka apen himot laantuvat. Helppoa tämä ei kyllä silti ole ja esim. eilen ahdisti suuresti.

    Äänestä

  • *RAUTANYRKKI* kirjoitti:

    Kyllä se appiukkelin käytös oli sen verran vihjailevaa ja kun niitä juomiakin se koko ajan tyrkytti, että uskon yhä, että tulkitsin tilanteen oikeen ja kunniallisuuteni säilyttämiseksi oli metsään kätkeytyminen ainut järkevä teko sillä hetkellä.

    Täällä työpaikalla kyllä ihmettelevät, kun olen ensimmäinen kun on paikalla ja viimeinen kun lähtee, mutta toisaalta pomo arvostaa kovasti panostani. En ole vielä kehdannut kertoa työkavereille nukkuvani täällä ja siivoojakin lupasi olla hiiskumatta. Muijaan ja lapsiin olen pitänyt yhteyttä vastapäisen huoltoaseman yleisöpuhelimesta, eikä heillä ole hätää.

    Appiukko on jo vanha mies ja illalla luin Avotakasta, että erektiohäiriöt lisääntyvät iän myötä ja jotain siinä oli myös hormoneista, joten tilanne korjaantunee ajan myötä itsestään jahka apen himot laantuvat. Helppoa tämä ei kyllä silti ole ja esim. eilen ahdisti suuresti.

    Luulenpas nyt, että selvästi hieman arkana miehenä pelästyit vain raavaitten miesten juttuja, heh heh. Sellaista se voi olla miesporukassa, kun ei, heh, akkojen takia tarvitse suutaan siivota. Kuitenkin, on ihailtavaa, että vaikka suhtaudut työhösi esimerkillisen motivoituneesti ja suurin piirtein joudut asumaan työpaikallasi, jaksat kuitenkin kantaa huolta vaimosi vanhempien pärjäämisestä. Eiköhän se "ukonkin" potenssi siitä taas Viagralla kohene, kunhan vaan muistaa sitten pitää nitrot lähellä. Älä siitä huolta kanna.

    Äänestä

No niin, rautanyrkkihän on vakiokirjoittajia tuolla homopalstalla. Nyt näyttää tämä homoteema hyppivän rautanyrkin kanssa jo appien ja anoppienkin puolelle, tuolla edellisellä palstalla kun ei kukaan enää kehtaa vastailla nyrkin lapsellisuuksiin.

Epäilen tarinan todenperäisyyttä ihan tosissaan. Ja saunotaanko Suomessa jo mökillä tähän aikaan vuodesta?

Äänestä
  • RAUTANYRKKI PRESIDENTIKSI!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*RAUTANYRKKI* kirjoitti:

Nyt on anoppilassa piru merrassa! Olimme muijan kanssa saunomassa appivanhempien mökillä ja kuukautiskipujen takia joutui eukko äiteineen haihtumaan lauteilta ennen kuin löylykliimaksi oli saavutettu. Jäin apen kanssa kahden.

Appiukko jutusteli mukavia ja tarjosi auliisti saunakaljaa. Koskaan en ole nähnyt ukon kurttuisella naamalla yhtä maireaa hymyä. Muutaman kaljan ja pari väkevää shottia tyhjennettyämme alkoi appi vaivihkaa hivuttautua lauteilla lähemmäs. Vaivautuneena peräännyin kohti seinustaa, mutta pian pakotietä ei ollut.

Seuraava peliliike appiukolla oli käden huoleton laskeminen reidelleni ja vapaamielinen höpötys anopin perseestä etc. Sitten hän jo ehdottikin, että ottaisimme yhteissuihkun, kun ei kuulemma raihnaisilla käsillään itse ulottunut selkäänsä pesemään. Sanoin, että shampooni pukuhuoneessa, livahdin sinne ja kun ovi oli sulkeutunut kahmin vaatteet syliini ja juoksin lähimpään metsään. Oli siis lauantai ilta.

Puolisen tunnin kuluttua kuulin kun appiset ja muija porukassa huhuilivat lepikössä nimeäni. En kuitenkaan uskaltanut hiiskahtaakaan. Ilta hämärtyi ja huudot loittonivat. Hiivi pusikosta autolleni ja kaasutin pois. Nyt olen nukkunut työpaikkani sohvalla useamman yön, enkä kännyynkään uskalla vastata. Tilanne on todella ahdistava, enkä omin neuvoin löydä tietäni ulos tästä ongelmavyyhdestä. Loppuelämääni en voi täällä työpaikallakaan asua. Auttakaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu