Selkeät erot

En ole sinkku, vaan varattu mies jo toista vuotta ja suhde toimii erittäin hyvin.

Asia miksi pistin pääni tälle palstalle liittyy sinkkujen ainaisiin puheisiin vaatimustasoista. Itsekin muistan elävästi ennen 27:ää vuotta olleeni vapaiden listalla pitkään ja turhautuneeni naisten tiukoiltakin tuntuneisiin vaatimuksiin -edes tutustumisen merkeissä. Olin kokeillutkin kaikenlaista ja vaikka kaikki piti olla ihan hyvin niin ulkonäöllisesti, persoonanan kuin elämäntilanteenkin kannalta, oli todella vaikeaa saada joku kiinnostava nainen edes "kaffelle". Yksi mikä selvästikkin vaikutti asiaan oli se että en ollut, enkä ole mikään pelimies (mitä se sitten ikinä tarkoittaakin).

Koitin myös jossain vaiheessa cityn deittipalstaa katsoakseni mitä siellä tapahtuu. Perustarina -kaveri yllytti. No ei onnistunut sitä kautta, vaikka mielenkiintoisia tilanteita syntyikin ihan tarpeeksi.

Yksi asia mikä jäi huolestuttamaan jo monen vapaan kaverinkin puolesta, oli se että vaatimustasot nykyään todella ovat korkealla. Onko näin molempien sukupuolien osalta? Päätin ottaa asiasta selvää, joten hain kokeeksi kummankin sukupuolen ilmoituksia tositarkoitusmielessä deitti.netistä ikähaarukalla 25-33. Luin molempien ilmotuksia randomina noin 15 kappaletta.

Erot miesten ja naisten ilmoituksissa olivat hämmästyttäviä. Mies kertoi itsensä aika uskottavan arkipäiväisessä muodossa jättäen paljon haettavasta naisesta auki. Miehet siis pitävät ovet auki hyvin monelle uudelle naistuttavalle.

Naiset taas tuntuivat melko usein tietävän unelmien heilan omaavan tietyn väriset silmät, yhden tyyliset hiukset, koulutuksen suunnan, pituuden, lihasten kehitysasteen, ja jopa kulkuvälineen.
Lähes jokaisen miehen piti olla ohjelmatoimisto, joka tuottaa naiselle viihdettä avoimella olemuksellaan, huumorintajullaan ja ulospäinsuuntautuneisuudellaan.

Tuntuu näin karrikoiden että miehillä pysyy elämässä helpommin jalat maassa suhteita etsiessä kuin naisilla. Voiko tämä tosiaan pitää paikkaansa? Onko näin myös kasvokkain kohdattaessa? Ei ihme että mies kokee deittailun paljon stessaavampana kuin nainen, sillä meillä tuntuu olevan paljon aukkoja täytettävänä siinä tilanteessa. Ja nainenhan on jo mielestään treffeille mennessä näyttönsä antanut, sillä mieshän sinne lähes poikkeuketta aina naisen pyytää, eikä toistepäin. Tässä onkin yksi isoin virhe mihin naiset niin monesti syyllistyvät. He ikäänkuin laittavat itsensä tilanteen ulkopuolelle ja tarkkailevat miehen kykyä juuri edellä mainittuna ohjelmatoimistona. Stand-up koomikon tai myyntimiehen kyvyt ovat tässä tilanteessa välttämättömät. Niin harva mies pystyy yksin kantamaan koko tilanteen keskustelun loppuun asti. Näitä sivutarkkailijoita lensi takaisin kotiin munkin kohdalla aikanaan paljon.

En tiedä onko kummallekkaan tutustuminen helpompaa kun voin vain puhua miehen näkökulmasta. Tuntuu vain että miehille odotukset voivat tosiaan sittenkin olla korkeammat kuin tytteleille. Kaikki puhuu sen puolesta.

Olis kiva kuulla mielipiteitä, haukkuja, pyyhkeitä ja kokemuksia sekä miehiltä että naisilta.
202333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

"oli todella vaikeaa saada joku kiinnostava nainen edes "kaffelle""

* harva nainen haluaa heti ensi treffeillä lähteä jonkun vonkaajan kanssa "päiväkahvittelemaan"

"Ei ihme että mies kokee deittailun paljon stessaavampana kuin nainen, sillä meillä tuntuu olevan paljon aukkoja täytettävänä siinä tilanteessa."

* itse näen naisissa paljon muutakin kuin vain "aukkoja täytettäväksi". Harvaan naiseen, ainakaan vakavaa seurustelua ajatellen, vetoaa tuollainen seksistinen asenne.

"Näitä sivutarkkailijoita lensi takaisin kotiin munkin kohdalla aikanaan paljon."

* selibaattilupaus puolestaan on ehkä erikoista tai romanttistakin, mutta pidemmän päälle vakavan seurustelun este. Olisiko kannattanut miettiä tätä pulmaa ennen kuin menit antamaa valan??

Äänestä
  • herra taitaa olla huumorimiehiä, tai sitten kyyninen tosikko. Mene ja tiedä.

    Onnea valitsemallesi tielle.

    Äänestä

tuota lukiessa mieleeni tuli eräs ystäväni joka on sellainen nainen mitä kirjoituksesta tuli mieleen. hänellä on todella kovat vaatimukset miestä kohtaan ja vaikka luonteeltaan ja tyyliltään hyvä ja komea mies löytyy niin sitten vikana on liian suuri nenä tai ruma hymy tai liian kova nauru. ja sinkkuna kyseinen ihminen onkin nyt pysynyt reippaasti yli vuoden etsien edelleen sitä miestä minkä kanssa voisi elämän jakaa, samalla manaten ettei sellaisia enää mistään löydy. Pahinta mielestäni tässä on se että hän etsii niitä ihan väärällä tavalla, liian useita nimittäin sängyssä testaamalla [enkä nyt millään tavalla tahdo viitata siihen että ystäväni olisi huora, hän on hyvä ystäväni]. Voi kuulostaa monelle miehelle kuin unelmalta mutta vain niin kauan kunnes kysytään monenko kanssa hän on toiminut samalla tavalla... Mua hävettäisi.. tosin me olemmekin näissä asioissa erilaiset mä seurustelen onnellisesti elämäni löydön kanssa :)

Sen verran voin kuitenkin "lohduttaa" ettei kaikki naiset sellaisia ole, mutta yleisesti me naiset tahdomme sellaisen miehen jonka kanssa kehtaa olla missä vaan. Ja voisin hyvin kuvitella että naiset jotka osallistuvat noihin deittijuttuihin kuvailevat sellaisen miehen tarkkaan nimenomaan sen takia ettei deitillä tarvitse käydä useamman kanssa ja että treffit onnistuvat ainakin siinä määrin että mies on kuin oma unelma. Naiset jotka käyttävät deittipalveluita ovat ehkäpä yrittäneet jo kaikkea muuta ja tarttuvat siksi "viimeiseen" oljen korteen ja samalla pyrkivät varmistamaan onnistumisen.

En tiedä mutta näin kuvittelisin, näissä asioissa on varmasti monta perspektiä mistä katsoa asiaa, olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä.

Äänestä
  • "Sen verran voin kuitenkin "lohduttaa" ettei kaikki naiset sellaisia ole, mutta yleisesti me naiset tahdomme sellaisen miehen jonka kanssa kehtaa olla missä vaan."

    Eikö tosta ole miehiä syytetty jo aika pitkään. Meinaan näyttelyesineiden keräilemisestä. No onhan se hyvä että tavat ei ainakaan rajoita ulkoiluttamista.

    "Ja voisin hyvin kuvitella että naiset jotka osallistuvat noihin deittijuttuihin kuvailevat sellaisen miehen tarkkaan nimenomaan sen takia ettei deitillä tarvitse käydä useamman kanssa ja että treffit onnistuvat ainakin siinä määrin että mies on kuin oma unelma. Naiset jotka käyttävät deittipalveluita ovat ehkäpä yrittäneet jo kaikkea muuta ja tarttuvat siksi "viimeiseen" oljen korteen ja samalla pyrkivät varmistamaan onnistumisen."

    Ja siksi kannattaa hakea vain sitä listaunelmaa. A-haa :) Tossa vaiheessa olis kyllä aika jo pudottaa unelmat muovi-Kenistä ja kokeilla vaihteeks jotain oikeaa ihmistä. No jokainen makaa niinkuin petaa.

    Äänestä

  • matsupitsu kirjoitti:

    "Sen verran voin kuitenkin "lohduttaa" ettei kaikki naiset sellaisia ole, mutta yleisesti me naiset tahdomme sellaisen miehen jonka kanssa kehtaa olla missä vaan."

    Eikö tosta ole miehiä syytetty jo aika pitkään. Meinaan näyttelyesineiden keräilemisestä. No onhan se hyvä että tavat ei ainakaan rajoita ulkoiluttamista.

    "Ja voisin hyvin kuvitella että naiset jotka osallistuvat noihin deittijuttuihin kuvailevat sellaisen miehen tarkkaan nimenomaan sen takia ettei deitillä tarvitse käydä useamman kanssa ja että treffit onnistuvat ainakin siinä määrin että mies on kuin oma unelma. Naiset jotka käyttävät deittipalveluita ovat ehkäpä yrittäneet jo kaikkea muuta ja tarttuvat siksi "viimeiseen" oljen korteen ja samalla pyrkivät varmistamaan onnistumisen."

    Ja siksi kannattaa hakea vain sitä listaunelmaa. A-haa :) Tossa vaiheessa olis kyllä aika jo pudottaa unelmat muovi-Kenistä ja kokeilla vaihteeks jotain oikeaa ihmistä. No jokainen makaa niinkuin petaa.

    En ymmärrä tuota ollenkaan. En perkele minä voi kuvitella viettäväni loppuelämää naisen kanssa jonka näkeminen aiheuttaa pahoinvointia päivästä toiseen. Ottakoon sen neidin joku joka hänestä pitää. Kyllä jokaiselle ottaja löytyy, on näitä makuja niin paljon erilaisia.

    Ja sitten noista kriteereistä ilmoituksissa. Luulin kaikkien tietävän että jos sievä nainen laittaa ilmoituksen missä etsii luotettavaa sydänystävää seksillä kyllästettyyn suhteeseen ilman ulkonäkövaatimuksia, hän täyttää _minkä_tahansa_ mailboxin. Tulee niitä vastauksia nimittäin muutama tuhat. Noilla äärimmäisen tarkoilla kriteereillähän vain filtteröidään suurin osa paskaa (ja varmasti asiamiehiäkin) pois valinnan helpottamiseksi. Itse olen aika surutta ohittanut noita natsikriteerejä ja seurauksena on ollut monta antoisaa suhdetta, ystävinä ja muutenkin.

    Kumma juttu muuten että ne tarkimmat etukäteen valikoijat ovat monesti kaikkein karmeimman näköisiä... ;>

    Äänestä

on kaikkia kriteerejä pistää, mutta miten paljon ne vaikuttaa loppupeleissä on ihan eri asia.
Oon ite tehnyt pari vuotta sitten listan "kaikki mitä hänellä tulee olla" ja kyllähän siinä A4 täyttyi.Jotkut ovat kysyneet, että aionko koskaan löytää ketään jos kriteerit on noin kovat.Lista on vitsi, kirjoitettu ihan omaksi ilokseni tylsänä hetkenä enkä todellakaan odota kenenkään täyttävän niitä "kriteerejä".Toisekseen se olisi mahdotonta koska monet ovat hyvin ristiriidassa toistensa kanssa.

Minulla on listani laatikkoni perukoilla, mutta ihastun oikeisiin ihmisiin. En ihastu heidän hiustensa väriin, tai siihen soittaako hän kitaraa, ihastun kokonaisuuteen. Oikeasti kaikki ihastukseni ovat tavalla tai toisella olleet juuri päinvastaisia,mitä listani kertoisi.

On helppo listat mitä haluaa, mutta ei se takaa, että henkilö on "oikea". Kun se iskee, niin se iskee, katsomatta tulotasoa tai hiusrajaa. Tietysti löytyy naisia(ja miehiä), jotka uskovat saavansa onnensa vain tietyt kriteerit täyttävän henkilön kanssa.Sääli sinänsä, mutta sehän on heidän ongelmansa,ei kenenkään muun. Itse en ainakaan haluaisi seurustella henkilön kanssa, vain koska täytin hänen kriteerinsä.Siinäpä romanttinen tarina lapsenlapsille...

Meni vissiin vähän ohi aiheen,mut ei kai se mitään :)

Äänestä
  • "helppohan on kaikkia kriteerejä pistää, mutta miten paljon ne vaikuttaa loppupeleissä on ihan eri asia."

    Totta, mutta tietääkö naiset mitä nuo listojen julkistamiset teettää mniitä lukevien kundien pään sisällä. Ne on varsin luotaan pois työntäviä. Tuskin sekään on tarkoitus.

    Hyvä kuulla että listasi oli vitsi. Toivottavasti kaikki sen kuulleet ovat myös ymmärtäneet sen sellaisena.

    "On helppo listat mitä haluaa, mutta ei se takaa, että henkilö on "oikea"."

    Mun mielestä se on juuri päinvastoin. Mun olisi ollut ainakin mahdotonta tehdä lista ihmisestä jota en ole vielä tavannut. Lista on jotenkin ihmisarvoa alentavan kuuloinen. Mä kyllä ymmärrän että sun tapauksessa kyse oli leikistä

    "Meni vissiin vähän ohi aiheen,mut ei kai se mitään :)"

    Ei menny, olit ihan jyvällä. Kiitos siitä sulle :)

    Äänestä

  • matsupitsu kirjoitti:

    "helppohan on kaikkia kriteerejä pistää, mutta miten paljon ne vaikuttaa loppupeleissä on ihan eri asia."

    Totta, mutta tietääkö naiset mitä nuo listojen julkistamiset teettää mniitä lukevien kundien pään sisällä. Ne on varsin luotaan pois työntäviä. Tuskin sekään on tarkoitus.

    Hyvä kuulla että listasi oli vitsi. Toivottavasti kaikki sen kuulleet ovat myös ymmärtäneet sen sellaisena.

    "On helppo listat mitä haluaa, mutta ei se takaa, että henkilö on "oikea"."

    Mun mielestä se on juuri päinvastoin. Mun olisi ollut ainakin mahdotonta tehdä lista ihmisestä jota en ole vielä tavannut. Lista on jotenkin ihmisarvoa alentavan kuuloinen. Mä kyllä ymmärrän että sun tapauksessa kyse oli leikistä

    "Meni vissiin vähän ohi aiheen,mut ei kai se mitään :)"

    Ei menny, olit ihan jyvällä. Kiitos siitä sulle :)

    En tiedä tuosta tutkimuksesi todellisesta laadusta, mutta haiskahtaa aika paljon siltä, että on miehen näkökulmasta ja miehen puolia pitäen tulkittu asiaa.

    Itse en kauheasti noita naisten jättämiä ilmoja lue, mutta miesten olen lukenut. Realismista jos nyt vaikka ensin puhutaan, niin miesten perusilmo hakee: sporttista, söpöä, hoikkaa tyttöä. Lapsia ei saisi olla, koska sehän ois ihan hurjaa. Hyvinkin pikkutarkkaan saatetaan määritellä juuri ulkonäölliset seikat. Ja mitä loppupeleissä ulkonäkö suhteessa merkitsee-mielestäni hyvin vähän. Itseäni ärsyttää ulkonäkö jutut juuri siitä syystä, että sitä itselläni on ja kaipaan sitä realistista miestä, joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, eikä minun sporttisuudestani tai ulkonäöstäni.

    Ehkä nuo hakuilmot on laadittu aika paljon saman kaavan mukaan, ja copy-paste toimii varsin tehokkaasti. Cityssä lisäksi pyörii samat miesten ilmot kuukaudesta toiseen, varsin epäilyttävää ja epätoivoisen tuntuista. Ei kait kukaan järkevä mies odota vastausta sporttiselta ja söpöltä naiselta, jos oma ilmo pyörii siellä jo 9 kuukautta? Ja ylipäätänsä odota keneltäkään vastausta.

    Jokaisen aikuisen pitää tietää mitä hakee ja minkätyyppisen ihmisen kanssa luulisi tulevansa toimeen. Hiusten väri ei ole kait kauhean olennainen seikka loppupeleissä, mutta sillä on nykyään suuri arvo.

    Muuten helpoin keino päästä eroon mies nettituttavuuksista on käyttää seuraavaa ilmaisua: tämä netissä tutustuminen on hyvä keino tutustua, koska ulkonäkö seikat eivät vaikuta asian kehittymiseen. Aivan takuuvarmaa on, ettei miehestä kuulu tämän jälkeen mitään, hahhah. Erittäin hyvä keino saada selville mitä siellä toisessa päässä odotetaan;)

    Äänestä

  • Tein aikanaan laajahkon (yhteensä sata ilmoitusta) puolitieteellisen tutkimuksen sekä miesten että naisten deitti-ilmoitusten vaatimuksista ikähaarukassa 18 - 35v. Oma tulokseni oli, että naiset olivat keskimääräin hyvin kohtuullisia toiveissaan. Ainoa "pinnallinen" toive oli pituus, mutta muuten naiset hakivat ihan tavallisia suomalaisia miehiä. Miesten vaatimukset olivat naisia enemmän suuntautuneita ulkonäköön, urheilullisuuteen ja myös seksiin. Miehet myös lörpöttelivät selvästi naisia enemmän ilmoituksissaan.

    Tarkastelin vain ilmoituksia, missä haettiin kumppania tositarkoituksella. Tulos olisi saattanut olla erilainen, jos olisin ottanut mukaan kaikki seuranhakuilmoitukset.

    Äänestä

  • SInkku n 32 kirjoitti:

    En tiedä tuosta tutkimuksesi todellisesta laadusta, mutta haiskahtaa aika paljon siltä, että on miehen näkökulmasta ja miehen puolia pitäen tulkittu asiaa.

    Itse en kauheasti noita naisten jättämiä ilmoja lue, mutta miesten olen lukenut. Realismista jos nyt vaikka ensin puhutaan, niin miesten perusilmo hakee: sporttista, söpöä, hoikkaa tyttöä. Lapsia ei saisi olla, koska sehän ois ihan hurjaa. Hyvinkin pikkutarkkaan saatetaan määritellä juuri ulkonäölliset seikat. Ja mitä loppupeleissä ulkonäkö suhteessa merkitsee-mielestäni hyvin vähän. Itseäni ärsyttää ulkonäkö jutut juuri siitä syystä, että sitä itselläni on ja kaipaan sitä realistista miestä, joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, eikä minun sporttisuudestani tai ulkonäöstäni.

    Ehkä nuo hakuilmot on laadittu aika paljon saman kaavan mukaan, ja copy-paste toimii varsin tehokkaasti. Cityssä lisäksi pyörii samat miesten ilmot kuukaudesta toiseen, varsin epäilyttävää ja epätoivoisen tuntuista. Ei kait kukaan järkevä mies odota vastausta sporttiselta ja söpöltä naiselta, jos oma ilmo pyörii siellä jo 9 kuukautta? Ja ylipäätänsä odota keneltäkään vastausta.

    Jokaisen aikuisen pitää tietää mitä hakee ja minkätyyppisen ihmisen kanssa luulisi tulevansa toimeen. Hiusten väri ei ole kait kauhean olennainen seikka loppupeleissä, mutta sillä on nykyään suuri arvo.

    Muuten helpoin keino päästä eroon mies nettituttavuuksista on käyttää seuraavaa ilmaisua: tämä netissä tutustuminen on hyvä keino tutustua, koska ulkonäkö seikat eivät vaikuta asian kehittymiseen. Aivan takuuvarmaa on, ettei miehestä kuulu tämän jälkeen mitään, hahhah. Erittäin hyvä keino saada selville mitä siellä toisessa päässä odotetaan;)

    "En tiedä tuosta tutkimuksesi todellisesta laadusta, mutta haiskahtaa aika paljon siltä, että on miehen näkökulmasta ja miehen puolia pitäen tulkittu asiaa. "

    Juuri siksi kävin katsomassa kummankin puolen ilmoituksia. Havainnonti vain vahvisti käsityksen.

    "Itse en kauheasti noita naisten jättämiä ilmoja lue, mutta miesten olen lukenut. Realismista jos nyt vaikka ensin puhutaan, niin miesten perusilmo hakee: sporttista, söpöä, hoikkaa tyttöä."

    Suosittelisin visiittiä naistenkin ilmoitusten puolelle ennen kuin epäilet vahvasti puolueellisuutani.
    Kävin muuten äsken viestisi jälkeen katsomassa 10 viimeisintä tositark. 25-33 miesten tekemää ilmoitusta, eikä yhdessäkään ollut noita "perusilmon" tyylisiä vaateita. Sattumaako, tusin sillä aamusella tulos oli lähes sama.

    "Lapsia ei saisi olla, koska sehän ois ihan hurjaa."

    Tuo onkin jo iso päätös jonka jokainen joutuu itse punnitsemaan. Silmienväri ei ehkä ratkaise elämää ihan yhtä paljon ;)

    "Jokaisen aikuisen pitää tietää mitä hakee ja minkätyyppisen ihmisen kanssa luulisi tulevansa toimeen. Hiusten väri ei ole kait kauhean olennainen seikka loppupeleissä, mutta sillä on nykyään suuri arvo. "

    Hiusten värillä nykyään suuri arvo. Hmmmmm.... ei kai nyt sentään ihan oikeasti.

    "Muuten helpoin keino päästä eroon mies nettituttavuuksista on käyttää seuraavaa ilmaisua: tämä netissä tutustuminen on hyvä keino tutustua, koska ulkonäkö seikat eivät vaikuta asian kehittymiseen. Aivan takuuvarmaa on, ettei miehestä kuulu tämän jälkeen mitään, hahhah. Erittäin hyvä keino saada selville mitä siellä toisessa päässä odotetaan;) "

    Toimii varmasti molemmin puolin.

    Äänestä

  • Tuomas kirjoitti:

    Tein aikanaan laajahkon (yhteensä sata ilmoitusta) puolitieteellisen tutkimuksen sekä miesten että naisten deitti-ilmoitusten vaatimuksista ikähaarukassa 18 - 35v. Oma tulokseni oli, että naiset olivat keskimääräin hyvin kohtuullisia toiveissaan. Ainoa "pinnallinen" toive oli pituus, mutta muuten naiset hakivat ihan tavallisia suomalaisia miehiä. Miesten vaatimukset olivat naisia enemmän suuntautuneita ulkonäköön, urheilullisuuteen ja myös seksiin. Miehet myös lörpöttelivät selvästi naisia enemmän ilmoituksissaan.

    Tarkastelin vain ilmoituksia, missä haettiin kumppania tositarkoituksella. Tulos olisi saattanut olla erilainen, jos olisin ottanut mukaan kaikki seuranhakuilmoitukset.

    Kannattaa katsoa edellinen prioriteetit-otsikolla oleva viestini. Mäkin käytin kriteeriä "tositarkoituksella". Yksi hakukriteeri vielä pitää mainita erikseen, eli Uusimaa. Tämä johtuu omasta maantieteelisestä sijainnistani.
    Sen vaikutuksesta en tiedä tarkemmin.

    Mistähän johtuu sitten tämänpäiväinen tulos? Vaikuttaisikohan viikonpäivä milloin ilmoitus jätetään tai vaikka tuulen suunta. Jokainen käyköön katsomassa itse ja tehkööt omat johtopäätöksensä.
    Minä viikonpäivänä/vuonna teit tämän tutkimuksen?
    Oliko kyseessä koko maa?
    Otiko 50 uusinta kummaltakin sukupuolelta?

    Yksi mihin myös kannattaa kiinnittää huomiota on juuri nämä hurjan yksityiskohtaiset toiveet. (hiustyyli, silmienväri, ihonväri, ajoneuvot, koulutus, musiikkilaji)

    Hei tässä on tullut oikein hyviä kommentteja. Kiitos siitä kaikille.

    Äänestä

  • SInkku n 32 kirjoitti:

    En tiedä tuosta tutkimuksesi todellisesta laadusta, mutta haiskahtaa aika paljon siltä, että on miehen näkökulmasta ja miehen puolia pitäen tulkittu asiaa.

    Itse en kauheasti noita naisten jättämiä ilmoja lue, mutta miesten olen lukenut. Realismista jos nyt vaikka ensin puhutaan, niin miesten perusilmo hakee: sporttista, söpöä, hoikkaa tyttöä. Lapsia ei saisi olla, koska sehän ois ihan hurjaa. Hyvinkin pikkutarkkaan saatetaan määritellä juuri ulkonäölliset seikat. Ja mitä loppupeleissä ulkonäkö suhteessa merkitsee-mielestäni hyvin vähän. Itseäni ärsyttää ulkonäkö jutut juuri siitä syystä, että sitä itselläni on ja kaipaan sitä realistista miestä, joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, eikä minun sporttisuudestani tai ulkonäöstäni.

    Ehkä nuo hakuilmot on laadittu aika paljon saman kaavan mukaan, ja copy-paste toimii varsin tehokkaasti. Cityssä lisäksi pyörii samat miesten ilmot kuukaudesta toiseen, varsin epäilyttävää ja epätoivoisen tuntuista. Ei kait kukaan järkevä mies odota vastausta sporttiselta ja söpöltä naiselta, jos oma ilmo pyörii siellä jo 9 kuukautta? Ja ylipäätänsä odota keneltäkään vastausta.

    Jokaisen aikuisen pitää tietää mitä hakee ja minkätyyppisen ihmisen kanssa luulisi tulevansa toimeen. Hiusten väri ei ole kait kauhean olennainen seikka loppupeleissä, mutta sillä on nykyään suuri arvo.

    Muuten helpoin keino päästä eroon mies nettituttavuuksista on käyttää seuraavaa ilmaisua: tämä netissä tutustuminen on hyvä keino tutustua, koska ulkonäkö seikat eivät vaikuta asian kehittymiseen. Aivan takuuvarmaa on, ettei miehestä kuulu tämän jälkeen mitään, hahhah. Erittäin hyvä keino saada selville mitä siellä toisessa päässä odotetaan;)

    Kommentti ;

    Pääsi on täynnä paskaa. Tai sitten et vain suostu näkemään. Tai sitten puhut ilman parempaa tietoa. Mene kokeeksi tekemään itse tutkimusta tuonne deittipalstoille.

    Äänestä

En kertakaikkiaan ymmärrä, miksi minut naisena pistetään samaan lokeroon noiden kuvaamisiesi naikkosten kanssa. En tosin menisi suinsurminkaan pistämään ilmoa deitti.net:iin. En kestä enää kuunnella tuota miesten vikinää tällä palstalla krantuista naisista. Miksi minun pitäisi horjahtaa vaikuttuneena joka ikisen kiinnostusta osoittavan miehen kaulaan?

Äänestä
  • Pahoittelut jos ajattelemattomuuttani kuulostin yleistävältä. No toisaalta sähän et edes kuulu noihin ilmoituksen tehneiden joukkoon. Tuskin säkään kuitenkaan kun sitten joskus horjahdat jonkun kaulaan, teet sitä silmievärin tai jonkun muun pienen yksityiskohdan vuoksi. Onnea niille harvoille horjahduksille.

    Äänestä

  • matsupitsu kirjoitti:

    Pahoittelut jos ajattelemattomuuttani kuulostin yleistävältä. No toisaalta sähän et edes kuulu noihin ilmoituksen tehneiden joukkoon. Tuskin säkään kuitenkaan kun sitten joskus horjahdat jonkun kaulaan, teet sitä silmievärin tai jonkun muun pienen yksityiskohdan vuoksi. Onnea niille harvoille horjahduksille.

    ihastu silmien väriin vaan ihmiseen kokonaisuudessaan. Anyway on hyvä, että niille, joille ulkonäkö on kaiken a ja o on oma kanavansa etsiä kaltaisiaan (luulen kuitenkin, että noilla kriteereillä ei löydä kuin niitä vääriä). Useimmat omista sinkkuystävistäni etsivät miehissä jotain aivan muuta kuin ulkokohtaisia asioita, joten näin naisnäkökulmasta väittäisin, että olettamuksesi naisten pinnallisuudesta on väärä.

    Äänestä

  • Mii kirjoitti:

    Empiirinen kokemus osoittaa kyllä toisaalta, että melko suuri osa naisista ON pinnallisia, ja että melko monella naisella on sisäänrakennettu epätodellisuusgeneraattori, joka poistaa todellisuudesta kaikki epämiellyttävät asiat, kuten esim. sen että joku on naisen kanssa eri mieltä.

    Tämä nyt oli vaan tällainen yleistys! :D

    Äänestä

Nykyään monet yrittävät haudata tosiasioita, koska niiden toteuttaminen vaatii rohkeutta ja aloitekykyä.

Naiset ovat saaneet suurimmat lahjansa luonnolta kun taas miehen pitää hankkia ne itse. On selvää että miehiltä vaaditaan huomattavasti enemmän kuin naisilta, mutta näkyyhän tämä myös sukupuolten arvostuksessa.

Naiset etsivät mr täydellistä. Varatut miehet ovat suosittuja, koska heidät on joku jo hyväksi todennut.

Tämä nykyajan höpötys tasa-arvosta on täyttä roskaa, sillä "tasa-arvo" koskee ainoastaan oikeuksia, ei velvollisuuksia. Tämä perustuu luonnon asettamiin lakeihin. Asia on helposti ymmärrettävissä, kun sitä tarkastelee darwinistisestä (ainoa oikea) näkökulmasta. Miksi nainen tapaisi miestä joka ei ole voittaja? Mies tapaa mielellään menestyksetöntä naista, koska naisella on pimppi. Tämän monimutkaisempi asia ei ole. En ole katkera kyynikko. Olen vain vihdoin hyväksynyt asioiden oikean laidan.

Eli jos naista haluat: treenaa, opettele kokkaamaan, etene urallasi, soita kitaraa etc. Rupea siis menestyjäksi

Äänestä
  • Alkuperäiselle kirjoittajalle: olen pääosin samaa mieltä...

    Tuttujen kokemuksia:

    Tutun tuttu (nainen) löysi elämänsä rakkauden ahvenanmaalaisesta lentäjästä. Kaveri on Finnairilla duunissa ja on poissa kotoa vähintään 260 päivää vuodesta.. Rahaa on. Sekä perittyä että omaa. Joillenkin naisille tämä on ideaalitilanne, mutta ei onneksi kaikille.. Tämä nainen on erittäin tyytyväinen oloonsa. Voi elää "loisena" miten hyväksi näkee. Miksi mies sitten sietää tätä? Koska se nainen on aivan _saatanan hyvän näköinen_ ... Ei muita syitä. Onhan se makeampaa päästellä häntään mallia kun mitään möhkälettä... Siinä on kaksi ihmistä todella löytäneet toisensa. Ja ovat "todella hyvän näköinen pari" kieltämättä...

    Piste. Ei muuta syytä.

    Ideaaliavioliitto? Tuskin... Mutta näille ihmisille se toimii...

    Tässä tulee uutinen naisille: Mitään sellaista kuin täydellinen mies, ei ole olemassakaan. Piste. (Ja sama pätee tasan yhtä lailla naisiinkin)

    Välillä tympäisee, kuten keskustelun aloittajakin sanoi, että naisilla on aivan järjettömät vaatimukset... Iltapäiväsarjoista ja Cosmopolitanista tuttuja "lipastoleukoja" ei _todellakaan_ riitä kaikille naisille.

    Homma menee niin, että hyvän näköiset naiset "pariutuvat" keskimäärin "hyvännäköisten" (tai rikkaiden) miesten kanssa. Piste.

    Ja (naisille:!!) jos te toivotte, että teitä kohdellaan kuin päiväsarjojen prinsessoja, niin sitten kannattaisi _näyttää_, ja käyttäytyä niinkuin nämä "tavoitepersoonat"... Jos perse on metrin levyinen ja verhottu tuulipukuun, niin ei kannata suotta ihmetellä...

    Kullekin kykyjensä ja saavutustensa mukaan... Niinhän se menee miehilläkin... Kaikille ei ole valkeaa ratsua odottamassa ja sen kanssa pitää vaan oppia elämään, tai sitten kuolla vitutukseen..

    Äänestä

  • M30 kirjoitti:

    Alkuperäiselle kirjoittajalle: olen pääosin samaa mieltä...

    Ei voi paremmin asiaa kiteyttää (ainakaan näin baari-illan jälkeen). Liian monesti unohdetaan, ettemme ole kovin kaukana puusta. Liian monesti oma arvomaailma sotketaan faktoihin. Hyvän näköiset ovat hyvän näköisten kanssa, tavallisen näköiset ovat tavallisten näköisten kanssa.

    Olen ollut suhteissa, joissa en olisi ollut ilman naisen varakkuutta ja anteliaisuutta. Olen ollut suhteissa, joissa en olisi ollut ilman naisen ulkonäköä.

    Olen yrittänyt olla harmaavarpusten kanssa, mutta se on todella vaikeaa. Sama pätee matalan koulutuksen omaavien kohdalla. Kyse ei ole tietoisesta valinnasta, vaan jostakin muusta. Sitä tavallaan tietää oman tasonsa, jonka alle ei viitsi mennä.

    Biologit ovat todenneet, että ihminen valitsee mieluiten "hieman itseä yläpuolella olevan" puolison. Ei liikaa, sillä sama pätee myös toiseen suuntaan. "Liian hyvä" alkaa liian helposti katselemaan muualle. Minkä takia? Koska hän pystyy parempaan. Tietenkin on olemassa sellainen asia, kuin rakkaus, mutta harvemmin harmaavarpuseen rakastuu. Jos taas rakastuu johonkin todelliseen helmeen, tunne ei monestikaan ole molemminpuoleista.

    Naisten kannattaisi myös ottaa oppia postimyyntivaimoista - he ehkä ovat vain muodollisesti päteviä, mutta he käyttävät aseenaan naisellisuuttaan ja ulkonäköään. Se vie jo todella pitkälle, hieman niinkuin M30:n esimerkissä. Miksi ette käyttäisi niitä aseita, jotka teille naisille on jo annettu? Sen takia, että ette halua teitä ajateltavan vain kuorena? Jos niin on, älkää solvatko niitä, jotka käyttävät aseenaan sitä minkä te hylkäsitte.

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ...topiikki vaikuttaa suljetulta :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

matsupitsu kirjoitti:

En ole sinkku, vaan varattu mies jo toista vuotta ja suhde toimii erittäin hyvin.

Asia miksi pistin pääni tälle palstalle liittyy sinkkujen ainaisiin puheisiin vaatimustasoista. Itsekin muistan elävästi ennen 27:ää vuotta olleeni vapaiden listalla pitkään ja turhautuneeni naisten tiukoiltakin tuntuneisiin vaatimuksiin -edes tutustumisen merkeissä. Olin kokeillutkin kaikenlaista ja vaikka kaikki piti olla ihan hyvin niin ulkonäöllisesti, persoonanan kuin elämäntilanteenkin kannalta, oli todella vaikeaa saada joku kiinnostava nainen edes "kaffelle". Yksi mikä selvästikkin vaikutti asiaan oli se että en ollut, enkä ole mikään pelimies (mitä se sitten ikinä tarkoittaakin).

Koitin myös jossain vaiheessa cityn deittipalstaa katsoakseni mitä siellä tapahtuu. Perustarina -kaveri yllytti. No ei onnistunut sitä kautta, vaikka mielenkiintoisia tilanteita syntyikin ihan tarpeeksi.

Yksi asia mikä jäi huolestuttamaan jo monen vapaan kaverinkin puolesta, oli se että vaatimustasot nykyään todella ovat korkealla. Onko näin molempien sukupuolien osalta? Päätin ottaa asiasta selvää, joten hain kokeeksi kummankin sukupuolen ilmoituksia tositarkoitusmielessä deitti.netistä ikähaarukalla 25-33. Luin molempien ilmotuksia randomina noin 15 kappaletta.

Erot miesten ja naisten ilmoituksissa olivat hämmästyttäviä. Mies kertoi itsensä aika uskottavan arkipäiväisessä muodossa jättäen paljon haettavasta naisesta auki. Miehet siis pitävät ovet auki hyvin monelle uudelle naistuttavalle.

Naiset taas tuntuivat melko usein tietävän unelmien heilan omaavan tietyn väriset silmät, yhden tyyliset hiukset, koulutuksen suunnan, pituuden, lihasten kehitysasteen, ja jopa kulkuvälineen.
Lähes jokaisen miehen piti olla ohjelmatoimisto, joka tuottaa naiselle viihdettä avoimella olemuksellaan, huumorintajullaan ja ulospäinsuuntautuneisuudellaan.

Tuntuu näin karrikoiden että miehillä pysyy elämässä helpommin jalat maassa suhteita etsiessä kuin naisilla. Voiko tämä tosiaan pitää paikkaansa? Onko näin myös kasvokkain kohdattaessa? Ei ihme että mies kokee deittailun paljon stessaavampana kuin nainen, sillä meillä tuntuu olevan paljon aukkoja täytettävänä siinä tilanteessa. Ja nainenhan on jo mielestään treffeille mennessä näyttönsä antanut, sillä mieshän sinne lähes poikkeuketta aina naisen pyytää, eikä toistepäin. Tässä onkin yksi isoin virhe mihin naiset niin monesti syyllistyvät. He ikäänkuin laittavat itsensä tilanteen ulkopuolelle ja tarkkailevat miehen kykyä juuri edellä mainittuna ohjelmatoimistona. Stand-up koomikon tai myyntimiehen kyvyt ovat tässä tilanteessa välttämättömät. Niin harva mies pystyy yksin kantamaan koko tilanteen keskustelun loppuun asti. Näitä sivutarkkailijoita lensi takaisin kotiin munkin kohdalla aikanaan paljon.

En tiedä onko kummallekkaan tutustuminen helpompaa kun voin vain puhua miehen näkökulmasta. Tuntuu vain että miehille odotukset voivat tosiaan sittenkin olla korkeammat kuin tytteleille. Kaikki puhuu sen puolesta.

Olis kiva kuulla mielipiteitä, haukkuja, pyyhkeitä ja kokemuksia sekä miehiltä että naisilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu