Valitsin mieheni

Olen ihaillut (tai oikeastaan sitä voisi sanoa hulluksi rakkaudeksi) vuosia erästä mies laulajaa ja jossain vaiheessa jopa piti saada myös poikakaveri (nykyinen mieheni) joka muistuttaa mahdollisimman paljon tätä laulajaa ulkonäöltänsä. Etsin aikani(pitkään sai etsiä) ja lopulta löysin miehen joka oli lähes kaksoisolento tälle laulajalle. Olin alussa tietenkin ihan onnessani ja seksin aikanakin kuvittelin.. hm no sitä mitä arvaatte varmaan. Mieheni ei tiedä, miksi hänet juuri valitsin eikä myöskään tiedä tästä valtavasta ihastuksestani kyseistä laulajaa kohtaan.

Meillä suhde on ihan hyvä, vaikka mieheni ei osaa laulaa lainkaan eikä edes välitä musiikista vaan on ihan päinvastainen mitä tuo ihailemani laulaja. Olen ajatellut voisinko rakastaa miestäni jos hän ei muistuttaisi tuota laulajaa, mutta luonteemme silti sopivat yhteen ja muutenkin meillä menee hyvin, joten en ole tehnyt mielestäni väärää valintaa, vaikka alkuperäinen tarkoitus olikin hieman erikoinen.
425792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

ei tuo dänny kyllä meitsin pikkareita kostuta...

Äänestä

minulla myös oli tiettyjä henkilökohtaisia kriteerejä puolisoni valinnassa. Yksi oli se, että tunnistan vastakappaleeni kosketuksesta, jos hänen kätensä ja kosketuksena "polttaa", hän on oikea. Ja näin kävi, Vastaani tuli mies, jonka kosketus tuntui joka paikassa ja tuntuu vieläkin. Olisko tämä sitä kemiaa, en tiedä mutta ihan intuition varassa tein päätökset ja nyt olemme olleet 32 vuotta yhdessaä ja yhä edelleen kehoni ja ihoni kaipaa hänen kosketustaan ja se on ainoa mikä tuntuu. Vertailukohteita on ...

Muutoin emme ole mitenkään sopivia, ainakaan perinteisessä mielessä, Mieheni on äijä ja hän ei juurikaan keskustele vaan metsästelee, kalastaa, puuhaa kaikkea kummallista moottoreiden ja puutöiden parissa, minä taas luea, filosofoin, keitän ja kokkaan sekä viihdyn oikein hyvin television äärellä suklaarasian kanssa.Mieheni ei osaa olla tekemättä mitään, minä taas hyvillä mielin olen tekemättä mitään. Mieheni urheilee aktiivisesti, minä silloin kun huvittaa. En ole passiivinen vaaan hyvinkin aktiivinen elämän ja elämisen suhteen mm. pidän huolta ulkonäöstäni myös kotioloissa. Mieheni aina kummasteleekin miten vaivaidun laittamaan itseni nätiksi myös kotona. Mutta miksen vaivaituisi, tärkeimmät ihmisethän ovat siellä.

Näin meillä. Ongelmatonta elämä ei todellakaan ole mutta se kosketus ja mieheni hyväilyt.....

Äänestä
  • Rohkaiseva viesti!

    Äänestä

  • Tehän sovitte yhteen kuin nenä päähän. Mies on MIES ja sinä erittäin NAINEN. Kelläpä se avioelämä ongelmatonta olisi, älä sellaisesta edes haaveile. Teillä kuulostaa kaikki olevan hyvin. Kiinostaa, minkälaiset lapset teillä on.. Oisko poika, joka filosofoi ja tyttö, joka haluaa armeijaan ;D

    Äänestä

  • Olin sinkkuna 12v.Pieniä seurustelu yrityksiä oli,muttei sitä sopiva löytynyt.Olin aina ajatellut niin että se oikea rakkaus kyllä tuntuu"luissa ja ytimissä"Kerroin aina ystävilleni että se minun mieheni on se joka saa minut kuumenemaan jo ohi kävellessään.Ja että kaipaisin hänen kosketustaan kipeästi.Ja se rakkauden tunne tuntuisi oikeasti rakkaudelta.
    No kuinkas kävikään.Monen vuoden odottelun jälkeen,juuri kun olin jo luopumassa tovosta hän tuli eteeni.Ja todellakaan en pysty hänen ohi kävelemään hipaisematta häntä.Tunne vaan kasvaa kokoajan vuosi vuodelta.Ja kuuma aalto käy hänen läsnä ollessaan.Ja yöt menevät syli sylissä nukkuessa.En osaa selittää tunteitani.Mutta joku vahva tunne ohjasi jo pitkän aikaa minua elämässäni,että se oikea tulee kyllä vastaan.Ja se tuli.

    Äänestä

  • pullat uunissa kirjoitti:

    Tehän sovitte yhteen kuin nenä päähän. Mies on MIES ja sinä erittäin NAINEN. Kelläpä se avioelämä ongelmatonta olisi, älä sellaisesta edes haaveile. Teillä kuulostaa kaikki olevan hyvin. Kiinostaa, minkälaiset lapset teillä on.. Oisko poika, joka filosofoi ja tyttö, joka haluaa armeijaan ;D

    Meillä on kolme lasta. Kaikki jo aikuisia ja kaikki hyvin erilaisia. Yksi pojista on tosiaan enemmänkin filosofi kuin tekijä, kun toinen taas on sellainen rento, huoleton kulkija. Kumpikin pojista on erittäin hyväkäytöksisiä ja hurmurityyppejä, ainkain äitinsä mielestä.... Kumpikaan ei ole sellainen perinteinen äijä kuin isänsä.

    Sitten on meidän ihana tyttäremme, joka on isän silmäterä ihan joka asiassa. Tytär on herkkä, hyväntuulinen ja aktiivinen erittäin monella saralla. Ja hyvin tyttömäinen ja naisellinen, ei ehkä niinkään ulkoiselta olemukseltaan mutta ajatuksiltaan ja käyttäytymisensä suhteen.

    Ammatinvalinta on jokaisella lapsellamme hyvin erilainen, yhdestä tulee juristi, toisesta tuottaja ja kolmannella on vielä ammatinvalinta auki; mahdollisuuksia on moneen.

    Äänestä

Itse asiassa määrätty miestyyppi saa sinut syttymään. Ihan sama oikeastaan kumman "tapasit" ensin. Jos olisit rakastunut ensin poikakaveriisi (mieheesi), niin olisit silti hurahtanut myös tähän laulajaan. Nyt sattumalta kävi päinvastoin. Olisit ilmeisesti etsinyt sen näköistä / tyyppistä miestä muutenkin, laulajan avulla sait mielityyppisi täsmennettyä ja tiesit tarkemmin mitä etsit.

Äänestä
  • Mun kaverin muija on pikkulikasta asti ollut sairaalloisen ihastunut erään bändin solistiin. Poikaystävänsä (nykyisen miehensä) iski just sentakia kun kaveri muistutti solistia. Eli tuon aloittajan teksti stemmais muuten tuttavapariskuntaani paitsi siinä että mies joskus kännissä surkuttelee olevansa vaan korvike.

    Äänestä

  • 1 syy tuokin kirjoitti:

    Mun kaverin muija on pikkulikasta asti ollut sairaalloisen ihastunut erään bändin solistiin. Poikaystävänsä (nykyisen miehensä) iski just sentakia kun kaveri muistutti solistia. Eli tuon aloittajan teksti stemmais muuten tuttavapariskuntaani paitsi siinä että mies joskus kännissä surkuttelee olevansa vaan korvike.

    jesuus miten sairaita ihmisiä ja sairaalloiseen ihastumiseen perustuvia aviolittoja..huh ja huh,..

    Äänestä


  • no fan kirjoitti:

    jesuus miten sairaita ihmisiä ja sairaalloiseen ihastumiseen perustuvia aviolittoja..huh ja huh,..

    Sellaiset liitothan ne juuri onnistuu, missä on ottanut kumppanikseen sellaisen, mistä haaveilee?????
    Minun mieheni haaveili aina blondista ja vieläkin, 26 vuoden jälkeen hiplaa vaaleita hiuksiani, eikä halua, että niitä leikkaisin, enkä halua itsekkään lyhyttä tukkaa.
    Itse taas olen ollut pakkomielteinen ruskeisiin silmiin, tiettyyn ruskeaan ja kun näin ne miehelläni, ei tarvinnut enää etsiä...katselen niitä edelleen hyvin mielelläni.. :)
    Vielä on sekin hauskaa, että tyttärellämme on vaaleat hiukset ja pojallamme ruskeat, isänsä silmät..

    Äänestä

Syyt ei tosin olleet ulkoiset, vaan jotain muuta. Kaikki likkakaverini etsi miehistä miestä, joka ryyppää ja rällää ja uhoilee kuin raavas mies. Minä etsin jotain ihan muuta....

Etsin sen 15 vuotta sitä oikeaa, ja kun sen löysin en päästä pois. Likkakaverit miehineen eivät ymmärrä valintaani, koska se poikkeaa heidän tyylistään ja siitä miten alkukantaisesti miehensä kokevat oman miehisyytensä.

Mutta minä sain MIEHEN, joka täytti kaikki kriteerini ja vieläpä rakastaa minua.... hullua :) Hän on lempeä, huolehtivainen, kohtelias ja aidosti hauska. Ei usko sukupuolirooleihin, vaan tekee kotona kaiken mitä itsekin ja vielä ylpeydellä. Uskaltaa itkeä, mutta osaa olla myös vahva tuki. Ei, ei ole ehkä yleisesti ottaen kovin komea, mutta omissa silmissäni se komein mies mitä maa päällään kantaa.

Likkakaverini pitävät miehestäni, ja todella viihtyvät hänen seurassaan, vaikka ovat sanoneet etteivät oikein ymmärrä valintaani, koska ennen katsoin miehessä vain ulkonäköä... siis heidän mielestään ;)

Heidän miehensä taas....eivät tule juttuun mieheni kanssa ja se välillä hmmm...maustaa tilanteita. Mieheni on koulutettu ja hyvä keskustelija, eikä osaa apinakieltä mitä kavereiden miehet ainoastaan puhuvat. Eli ei osaa ja halua uhota ja solvata naisia tai arvostella jonkun daisareita. Huvittaakin välillä kun istuttaan iltaa yhdessä, me keskustelemme kiivaasti mieheni ja kavereideni kanssa yhteiskunnallisista aiheista ja politiikasta kun miehensä örähtelevät sohvalla ja laskevat kuinka monta kaljaa on tullut juotua :)

Hyvä että jaksoin etsiä sitä oikeaa eikä täytynyt tyytyä idiootteihin pikkupoikiin, jotka tarvitsee vaimonsa kodinkoneiksi, ei muuhun! Aina ei kannata mennä porukan mukana :)

Äänestä
  • Juuri tätä me miehet oikeasti tarvitaan, vaimoa joka oikeasti rakastaa meitä. Ei ole ihme että miehesi rakastaa sinua.

    Äänestä

  • fkyjgfjh kirjoitti:

    Juuri tätä me miehet oikeasti tarvitaan, vaimoa joka oikeasti rakastaa meitä. Ei ole ihme että miehesi rakastaa sinua.

    ulkonäön tietäen tiedän, että lotolla osuu täysosuma todennäköisemmin.
    Pitäisi olla pronssinen hiekkarusketus, kurvikas lantio ja übertissit.
    Suomalaisella on kyllä persettä sen metrin edestä ja sekin lättänä, tissit
    roikkuu kuin tanskandoggin pallit ja iho piimänvalkoinen.
    Ei taida tämän runkkarin haaveet toteutua :(
    Ehkä sitten seuraavassa elämässä.

    Äänestä

  • "Ei, ei ole ehkä yleisesti ottaen kovin komea, mutta omissa silmissäni se komein mies mitä maa päällään kantaa."
    Olis varmaan itselläkin pitänyt olla vähemmän ulkonäköä, ettei ne kuvaamasi likkakaverit olis pongannu. Tuollaisen vaimon minäkin olisin halunnut. En halua olla mikään esittely kapistus, vaan vaimoni mielestä komein mies mitä maailma kantaa.

    Äänestä

  • Ihmettelen miehenä itsekkin että miksi naiset hengailee niin paljon siis Apinoiden kanssa, ja haluavat vieläpä jakaa apinoiden planeetan kotonaan :) tuollaisia miehiä on paljon jonka löysit, mutta ne elää harvassa.. ja komeitakin on ja ei niin komeita.

    Äänestä

  • fkyjgfjh kirjoitti:

    Juuri tätä me miehet oikeasti tarvitaan, vaimoa joka oikeasti rakastaa meitä. Ei ole ihme että miehesi rakastaa sinua.

    totta, ei ole mitään kauheempaa kun epävarmuus, sanotaanko että todellapaljon rehellistä varmuutta myös me miehet kaivataan, siis tosimiehet ;)

    Äänestä

  • Unknown - Legends kirjoitti:

    Ihmettelen miehenä itsekkin että miksi naiset hengailee niin paljon siis Apinoiden kanssa, ja haluavat vieläpä jakaa apinoiden planeetan kotonaan :) tuollaisia miehiä on paljon jonka löysit, mutta ne elää harvassa.. ja komeitakin on ja ei niin komeita.

    miksi et iskenyt sitä laulajaa? oisit varmasti saanut sen.

    Äänestä

  • Harmi et oot varattu, olisin muuten kosinu.

    Äänestä

  • Olen samoilla linjoilla kanssasi. Itse olen pyörinyt vuosia noiden örähtelevien kaljasieppojen kanssa ja kyllästyin kun ei niistä jutuista pitemmän päälle tullut mitään enkä oikeasti ollut tyytyväinen. Osa äijistä oli ihan hyvännäköisiä ja siihen ne "hyvät" piirteet usein loppuivatkin. Ulkonäkö houkutti minua aluksi ja ihastumisen jälkeen en halunnut päästää irti vaikka järki sanoi muuta. Iän karttuessa on alkoholilla läträäminen vähentynyt ja elämään tullut muutakin tekemistä viikonloppuisin. Nämä mainitsemani kaljasiepot harrastavat sitä samaa mitä kymmenen vuotta aikaisemminkin ja on ulkonäkökin alkanut karista. Ajattelin vielä vähän aikaa sitten etten löydä mistään kunnollista miestä enää, kaikki hyvät on kuitenkin jo varattu. sitten eräänä päivänä kotiin mennessä sattui samaan hissiin mun kanssa saman kerroksen asukas. Tämä mies asui yhden oven päässä minusta. Oli asunut jo puoli vuotta, mutta ei oltu kertaakaan törmätty hississä. Kerran nähtiin sen jälkeen pikaisesti kylillä. Jotenkin sitten pikkuhiljaa tutustuttiin ja kerran menin naapuriin kahville. Nyt seurustellaan ja tämä mies on sellainen kuten sinullakin; mukava ja herttainen ja kohtelee minua kuin prinsessaa. Ei läträä viinalla ja osaa keskustella niin ettei tarvitse sukulaisten edessä hävetä. Ei ole se komein mies, mutta minulle se paras mies ja muut hyvän miehen kriiterit kyllä täyttyvät. Kuten sanotaan: kauneus on katoavaista ja ulkonäköön tottuu. Nyt olen tyytyväinen tilanteeseeni, ei tarvitse jännittää lähteekö mieheni viikonloppuna kavereiden kanssa ryyppäämään. Eräs edellinen mieheni sanoi minulle suoraan että kaverit ja ryyppääminen on ykkönen ja sinä kakkonen, tämä nykyinen ei koskaan sanoisi minulle noin. Rakkautta ja kunnioitusta parisuhteeseen!

    Äänestä

  • suomalaisen naisen kirjoitti:

    ulkonäön tietäen tiedän, että lotolla osuu täysosuma todennäköisemmin.
    Pitäisi olla pronssinen hiekkarusketus, kurvikas lantio ja übertissit.
    Suomalaisella on kyllä persettä sen metrin edestä ja sekin lättänä, tissit
    roikkuu kuin tanskandoggin pallit ja iho piimänvalkoinen.
    Ei taida tämän runkkarin haaveet toteutua :(
    Ehkä sitten seuraavassa elämässä.

    Ei se varmaan se Nina sua kuitenkaan huolis..
    Ei sitä kiinnosta tuollainen spagettikäsivartinen, läskimahainen, linnunjalkainen taikinaiho, jonka muna ei
    osaa kuin kusta pytyn viereen ja muuten ihan elottomana roikkua...
    Mutta tosiaan jos säkin sitten siellä seuraavassa elämässä syntyisit Bratt Pittin kroppaan, niin olis toivoo
    sulla muustakin kuin siitä runkkaamisesta..

    Äänestä

Täälläkin ihastuttiin ja 'rakastuttiin' aikanaan elvismäiseen ulkonäköön. Sitten luulin avion myötä kasvaneeni ja viisastuneeni: liian hyvä ja komea ulkonäkö kertoo, että sisältö ei ole kunnossa, siellä on piilossa paljon probleemoita, johtuvat sitten ulkonäöstä tai jostain muusta.

Muolimalla kulkiessa ihastuin taas - ja jukolauta! enhän mää ole yhtään sen viisaampi - taas ulkonäköön.

Äänestä

Minua on kehuttu monta kertaa Juha Veijosen näköiseksi. Joku on joskus sanonut että muistutan myös Pentti Hietasta. Ilmeisesti en kuitenkaan miellytä naisia tarpeeksi, koska olen sinkku :D

Äänestä

sitten luonne??

Äänestä

Nyt sinä olet varmasti ihan onnesi kukkuloilla tuon melkein julkkiksen näköisen miehesi kanssa.
Et taida sentään silti uskoa, että ulkonäkö ei takaa onnea. Se vähemmän julkkista muistuttava voisi
olla paljon mukavampi ihmisenä, ei ihmisen ulkonäkö takaa sitä, että ihminen olisi mukava.
Hoh-hoijaa kaikenlaisia juttuja sitä saakin lukea.

Äänestä

Ei puolisoa valita naaman perusteella. Kannattaa vaihtaa, jos naame ei miellytä. Ketä laulajaa hän muistuttaa?

Äänestä

Uskomattomia valintakriteerejä naisilla. Näitä kun lukee, ymmärtää taas enemmän naisen logiikkaa.

Äänestä
  • Niin, ymmärrät varmasti myös sen että tunneasioissa ei ole mitään logiikkaa.... saahan sitä kirjoittaa kriteereistaään, mutta kyllä se mahapohjatunne ratkaisee...

    Mutta joku voi todella etsiä ystävää ja rakastajaa, eikä niinkään aina puolisoa, mitä ikänään se sitten tarkoittaakaan....

    Äänestä

  • Olisiko parempi valita mies samoilla kriteereillä kuin miehet valitsevat naisensa? Miehethän valitsevat tissi-perse-kriteereillä, naisilla vastaava kriteeri olisi "vehkeen" koko ja muoto.
    Melko "miesmäisin" kriteerein aloittaja kylläkin siippansa valitsi.

    Äänestä

1 ainoa kukka vaikka mistä, eikä mitään sekunda-puskaa, mitä tuossa unelmahäissä.

Näyttää typerälle kannabis-koukulle tuo äijä.

Äänestä

Mahtaakohan olla jonkun satu tuo tuossa. Eihän puolisoa pelkän ulkonäon perusteella kukaan luulisi valitsevan...Olettaisin ainakin näin, koska ihmisessä on monta puolta. Mutta onnea vaan ulkoisille valinnoille. Hivenen narsistista touhua, mielestäni.

Äänestä
  • En ole narsu vaikka tietynlainen ulkomuoto miehessä miellyttääkin, täytyy olla oman maun mukainen, jotta mitään 'vipinää' syntyy. Kaikkien ihmisten kanssa tulen toimeen ja hyväksyn ja annan kaikkien kukkien kukkien kukkia myös ulkonäkörintamalla mutta ilme, pilke silmäkulmassa ja hymynkare suupielissä tarkoittaa veitikkamaista tyyppiä. Perusjöröttäjä ei natsaa.

    Äänestä

Komeinta miestä ovat Lee van Cleef ja James Drury he ovat olleet ihanteeni nuoresta saakka,en pidä suomalaisesta rodusta ovat lihavia häemelösilmiä ja nyt seurustelen Lee van Cleefin näköisen kanssa jeah.

Äänestä
  • 3 parhaan näköstä naista on mun vaimo ja 2 tytärtä, ja seksuaalisesti muo kiihottaa niistä mun vaimo.

    Äänestä

No,ehkä työttömyyttä ja työssä jaksamista voisi torjua kaksoisolentojenkin avulla.

Äänestä

Mun mies näyttää ihan Cristiano Ronaldolta. Kerran kun olimme kaupassa joku pikkupoika hoikaisi " Kato äiti, Cristiano Ronaldo!"

Äänestä
  • Kuka ihmeen Cristiano Ronaldo? Kuuluuko tämä kaikkien tietää?

    Äänestä

  • fogisti kirjoitti:

    Kuka ihmeen Cristiano Ronaldo? Kuuluuko tämä kaikkien tietää?

    kuuluisa futistähti siis jalkapallo..

    Äänestä

muistuttaa Kari Tapiota, hän ryyppääkin samalla lailla ja häipyy reissuilleen kavereittensa kanssa, sitte tulee himaan krapulaisena ja katuu tekojaan et silleen BUHA HAAAA

Äänestä
  • Kun naitatti sen kanssa enempi kuin kenenkään muun aikaisemmin ja seksi oli sitten todella
    hyvää!!!
    No, yli 20 vuotta ollaan sitten naitu ja hyvältä tuntuu edelleen!
    Ei tartte meidän perheessä pihtaamisesta puhua koskaan!
    Ollaan muuten samoissa kuosissa edelleen, kuin silloin aikanaan, vähän kulahtaneempia, mutta kunto on kummallakin hyvä ja paino pysynyt samoissa mitoissa, vaikka lapsiakin pyöräytetty.
    Mistäkähän lie johtuu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


erikoisista syiltä kirjoitti:

Olen ihaillut (tai oikeastaan sitä voisi sanoa hulluksi rakkaudeksi) vuosia erästä mies laulajaa ja jossain vaiheessa jopa piti saada myös poikakaveri (nykyinen mieheni) joka muistuttaa mahdollisimman paljon tätä laulajaa ulkonäöltänsä. Etsin aikani(pitkään sai etsiä) ja lopulta löysin miehen joka oli lähes kaksoisolento tälle laulajalle. Olin alussa tietenkin ihan onnessani ja seksin aikanakin kuvittelin.. hm no sitä mitä arvaatte varmaan. Mieheni ei tiedä, miksi hänet juuri valitsin eikä myöskään tiedä tästä valtavasta ihastuksestani kyseistä laulajaa kohtaan.

Meillä suhde on ihan hyvä, vaikka mieheni ei osaa laulaa lainkaan eikä edes välitä musiikista vaan on ihan päinvastainen mitä tuo ihailemani laulaja. Olen ajatellut voisinko rakastaa miestäni jos hän ei muistuttaisi tuota laulajaa, mutta luonteemme silti sopivat yhteen ja muutenkin meillä menee hyvin, joten en ole tehnyt mielestäni väärää valintaa, vaikka alkuperäinen tarkoitus olikin hieman erikoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu