Miten näiden alla olevien raamatunkohtienkaan valossa voisi olla niin, että Jeesus ei olisikaan Jumala?!
Raamatussa sanotaan, että on vain yksi ainoa lainsäätäjä ja tuomari, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen, ja todetaan, että: "Siellä on Jumala, kaikkien tuomari".
Siis itse Jumala on tuomari, eikö?
Tässä samassa Raamatussa sanotaan, että kaikki kansat kootaan Ihmisen Pojan eteen, ja että "Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan."
____________________
Miten siis voisi olla yksi ainoa tuomari, jos kaksi (erikseen Jeesus ja Jumala) tuomitsisivat ihmiset?!
____________________
Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?
(Jaak. 4:12)
_______
ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget,
(Hepr. 12:23)
_______
31 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
(Matt. 25:31-32)
_______
Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" -- näin sanoo Herra.
(Room. 12:19)
_______
Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika
(1. Piet. 1:17)
_______
Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.
(Matt. 16:27)
____________
Raamatussa sanotaan, että on vain yksi ainoa lainsäätäjä ja tuomari, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen, ja todetaan, että: "Siellä on Jumala, kaikkien tuomari".
Siis itse Jumala on tuomari, eikö?
Tässä samassa Raamatussa sanotaan, että kaikki kansat kootaan Ihmisen Pojan eteen, ja että "Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan."
____________________
Miten siis voisi olla yksi ainoa tuomari, jos kaksi (erikseen Jeesus ja Jumala) tuomitsisivat ihmiset?!
____________________
Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?
(Jaak. 4:12)
_______
ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget,
(Hepr. 12:23)
_______
31 "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
(Matt. 25:31-32)
_______
Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" -- näin sanoo Herra.
(Room. 12:19)
_______
Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika
(1. Piet. 1:17)
_______
Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.
(Matt. 16:27)
____________
Vastaukset 33
Vanhimmat
Lisäksi voimme miettiä sitä, että tämä kohta sanoo: "Herramme Jeesuksen Kristuksen", ja toteaa heti perään Herran ensin pelastaneen kansansa Egyptistä. Eikö itseJumala ollut se, joka pelasti kansansa Egyptistä?
_______
4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen.
5 Vaikka te kaiken tiedättekin, tahdon silti muistuttaa teitä siitä, että Herra kyllä ensin pelasti kansansa Egyptistä mutta tuhosi sitten ne, jotka eivät uskoneet.
(Juud. 1:4-5)
_______
29 Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra.
(Mark. 12:29)
Jeesus aikoi tappaa Mooseksenkin. Murhaa suunnitelleen on pakko olla Jeesus koska VT sanoo ettei ole kuin yksi jumala, joka odotti Moosesta tappoaikeissa.
VT voitaisiin kertaheitolla tehdä selkeämmäksi: koska se kerran väittää että on vain yksi Jumala, joka on Jeesus, jätetään turhat JHWH mainninnat pois ja niiden tilalle kristillisissä käännöksissä pannaan jatkossa nimi Jeesus. Ei tule erehdyksiä.
???
kun kerran on vain yksi jumala joka on Jeesus, niin silloin Jeesus oli se joka sunnitteli Mooses- paran listimistä. Minkä luulet olleen syynä?
* Eihän Moosesta kukaan uhannut tappaa, paitsi ne, jotka saivat selville Mooseksen tekemän tapon, tappaessaan egyptiläisen? Israelilaiset eivät ymmärtäneet sitä, että Jumala oli kutsunut Mooseksen vapauttamaan Israel Faraon orjuudesta, ennenkuin sitten vuosikymmenien takaa, Mooses oli erämaassa paossa , oikeastaan, omiaan ja egyptiläisiä.
* " Miksi Jeesus halusi tappaa Mooseksen?" Mikä kysymys tuo on ? Mistä päättelet että noin olisi ollut ?
2.Mooseksen kirja 4
20 Niin Mooses otti vaimonsa ja poikansa ja pani heidät aasin selkään ja palasi Egyptin maahan; ja Mooses otti käteensä Jumalan sauvan.
21 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kun tulet takaisin Egyptiin, niin katso, että teet faraon edessä kaikki ne ihmeet, jotka minä olen pannut sinun käteesi. Mutta - m i n ä - p a a d u t a n - h ä n e n -
s y d ä m e n s ä, - niin että hän ei päästä kansaa.
22 Sano silloin faraolle: 'Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani;
23 sentähden minä sanon sinulle: Päästä minun poikani palvelemaan minua. Mutta jos kieltäydyt päästämästä häntä, niin katso, minä tapan sinun esikoispoikasi.'"
24 Ja matkan varrella yöpaikassa tapahtui, että Herra kävi hänen kimppuunsa ja tahtoi surmata hänet.
25 Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: "Sinä olet minun veriylkäni."
26 Niin hän jätti hänet rauhaan. Silloin Sippora sanoi: "Veriylkä ympärileikkauksen kautta."
Paatunneen sydämen kuoriminen on hirvittävän tuskallista;
Hoosea 13
8 "Minä käyn heidän kimppuunsa kuin karhu, jolta on riistetty poikaset, revin heidän sydänkalvonsa ja syön heidät siinä paikassa kuin naarasleijona. Metsän pedot raatelevat heidät."
´
...
greeeenin tulkinnoista. Tarina itse on Raamatussa.
Olen samaa mieltä greeeeen, yksi on Jumala ja yksi on Poika. Mutta Raamatusta löytyy kyllä jakeita joilla voi kumota sinunkin kirjoittamasi jakeet. Siellä vilisee jumalia aivan sopimattomissa paikoissa minne ne eivät kuulu. Se ei ole Jumalan työtä, vaan raamatunkääntäjien.
lukematta kohta jolla asiaa perustelit.
Siinähän sanotaan Jeesuksen olevan uuden liiton välimies, eikä Jumala.
Hepr. 12:23–24 ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget,
ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri.
"Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?" (Jaak. 4:12)
"Jumala, kaikkien tuomari" ->> "Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan"..? (Hepr. 12:23, Matt. 16:27)
Veljeni, te jotka uskotte meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen, kirkkauden Herraan, älkää erotelko ihmisiä. (Jaak. 2:1)
Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. (Mark. 12:29)
_______
"Veljeni, te jotka uskotte meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen" ->> "Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra"
jo kumottua.
Nyt sitten meinaat Jumala on tuossa jakeessa mainittu "Ihmisen Poika".
Jumalahan antoi Raamatussa kirkkautensa Jeesukselle, mutta ei tehnyt hänestä Jumalaa.
Jeesus sitten siirsi valtikkansa edelleen Pietarille antaen hänelle taivaanportin avaimet ja ei Pietaristakaan silti Jumalaa tullut.
Matt. 16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."
Pietaristakin tuli siten samainen Tuomari.
Antaisin sinulle pienen tehtävän, jotta oppisit tuntemaan enemmän Raamattua, joten etsipä kohta jossa tuo ei jäänyt edes Pietariin?
Kirjoitus nimimerkilläni Dabne, kirjoitettu klo. 13.42, ei ole minun kirjoittamani. Löytyyköhän niitä lisää jos alakaisin selaamaan kaikki ketjut läpi. Noh, oma syyni kun en ole vielä rekisteröitynyt.
Kysymyksenikö? :)
Raamattu sanoo: "Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen", mutta sanoo niin Isän kuin Pojankin antavan viimeisen tuomion.
Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" -- näin sanoo Herra.
(Room. 12:19)
"Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan."
(Matt. 16:27)
Tiedän kyllä Raamatussa kohdan, jossa sanotaan pyhien olevan kerran tuomitsemassa maailmaa, mutta Raamattu sanoo kuitenkin siis, että on yksi ainoa, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen.
Kuka se Yksi on?
"herra" vaan nimi Jahve, lause menee näin: Kuule, Israel! Jahve meidän Jumalamme, Jahve on yksi.
* Ei kukaan ole kumonnut avauksen tehneen todistusta siitä, että on vain yksi Jumala , ja Hän on Isä Poika ja Pyhä Henki. Et sinä Pe.ku voi tehdä Jumalaa olemattomaksi, vaikka kuinka raiskaat Raamattua Jumalan kieltäjänä.
* Se osa Raamatusta, joka on hengellinen, ja se pitää ymmärtää hengellisesti, et sinä voi tuossa tilassasi sanoa kuka Jeesus on?
* Koska vain Isä voi ilmoittaa Poikansa, ja Poika Isän. Niin mikä siis sinä olet tuomitsemaan kuka Jeesus on? Olet Raamatun ymmärtämisen suhteen täysin pois Raamatun hengestä ja Sanan sisäisestä tuntemisesta. Kuvittelet vaan, mitä sitten luuletkaan?
* Ei kukaan tunne Isää, ellei Poika sitä henelle ilmoita, eikä kukaan tunne Poikaa, ellei Isä Häntä ilmoita. Mikset sinäkin usko Raamattua, ettet enempää sekoita tietämättömien, mutta vilpittömien etsijöiden ajatuksia tolittamisillasi, koska et voi tietää, niin kuin tietää tulee!
* Sinun Raamatun opetuksesi on yhtä tyhmää, kuin jos joku menisi valtamerialukselle kapteenin komentosillalle, työntäisi laivan kapteenin sivuun, ja ottaisi komennon, merenkulusta mitään ymmärtämättä? Sinä hillut täällä aivan samalla periaatteella. Täysin Raamattua tunemattomana selittäjänä ja tolittajana, sekaat monien ajatukset. Mene selittämmän omalle, ateistien palstalle. Vaikka et taida tohtia, koska sieltä sefu antaisi sulle potkut saman sieleäntien ?
välimiehenä - I s ä n s ä - k i r k k a u d e s s a - ja nimessä, ei omassa kirkkaudessaan ja nimessään!
"Jumala, kaikkien tuomari" ->> "Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan"..? (Hepr. 12:23, Matt. 16:27)
´
on epäterve. Täällä on paljon heitä, jotka eivät tunnusta kristinuskoa. Heidän kanssaan EI KANNATA väitellä, sillä jos Jumala ei avaa silmiä, niin ne pysyvät kiinni.
Jeesukselle, Jumalan Pojalle annettu valta on saatua valtaa.
Isä on antanut hänelle vallan tuomita. Isä on aloitteentekijä ja Poika on toteuttaja.
Todellinen lainsäädäntövalta, siis tuomiovalta ja kaikki muukin valta on Isällä, mutta Pojalla on Isän säädösten toimeenpanovalta. Onko tätä vaikea ymmärtää? Näinhän ihmisten maailmassakin tapahtuu.
Isä on ikää kuin perustuslaki, jota Jeesus toteuttaa. Hänellä on hallitusvalta, mutta Isä on itse lainsäätäjä.
Joh. 5:30
"Omin neuvoin minä en voi tehdä mitään. Minä tuomitsen sen mukaan mitä kuulen, ja tuomioni on oikea, sillä minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon.
Joh.5:
19 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.
20 Sillä Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaikki, mitä hän itse tekee; ja hän on näyttävä hänelle suurempia tekoja kuin nämä, niin että te ihmettelette.
21 Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
22 Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan HÄN ON ANTANUT KAIKEN TUOMION POJALLE
Joh. 8:16
Ja jos tuomitsenkin, minun tuomioni on pätevä, sillä minä en ole yksin, vaan kanssani on Isä, joka on minut lähettänyt.
Joh. 5:27
26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
Kohtahan puhuu HÄNESTÄ, yhdestä lainsäätäjästä ja tuomarista, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen (Jaak. 4:12). Kuten sinäkin sanoit: "Isä on itse lainsäätäjä".
Kuinka siis on yksi lainsäätäjä ja tuomari, jos Isä itse on lainsäätäjä, mutta Poika on se, joka erottelee ihmiset ja jakaa tuomion - siis tuomari?
Kyllähän se, jolla on tuomiovalta, on tuomari. Nyt se on Poika.
Olen joko viestinyt huonosti tai sinä et ole jostain muusta syystä ymmärtänyt.
>> Kuinka siis on yksi lainsäätäjä ja tuomari, jos Isä itse on lainsäätäjä, mutta Poika on se, joka erottelee ihmiset ja jakaa tuomion - siis tuomari?
Ymmärsin kyllä aikalailla, mitä selitit, mutta miten saat kaikki nuo aloituksessa lainatut raamatunkohdat käymään yksiin (keskenään, sekä asiasi kanssa).
Miten esim. sovitat äskeiseen sanomaasi tämän:
Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika
(1. Piet. 1:17)
Selitystäsi oli ilo lukea.
´
nyt alimpana olevan kirjoitukseni "Meillä on välimies ..." Jos vieläkään ei tökkiminen lakkaa, niin ilmeisesti et tahdokaan olla Jumalan sanalle kuuliainen.
´
Silti tökkii. :)
kun et voi todistaa Jeesusta Isän vertaiseksi ainoaksi tosi Jumalaksi. Jos Jeesus olisi "tosi Jumala", hän olisi valehdellut että "Isä yksin on totinen Jumala."
´
ihmisten välillä. Jumala on asettanut poikansa Jeesuksen Kristuksen Välimieheksi, Herraksi, ja Välituomariksi, mutta joka ei ole välimiehelle kuuliainen, hänet Isä itse ottaa lopullisesti tuomittavakseen:
5.Mooseksen kirja 18
15 "Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa. - - -
18 Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
19 Ja - j o k a - e i - k u u l e - m i n u n - s a n o j a n i, - j o i t a - h ä n - m i n u n - n i m e s s ä n i - p u h u u, - h ä n e t - m i n ä - i t s e - v a a d i n - t i l i l l e."
Ymmärrätkö, greeeeen, mitä selitän? Jeesus ymmärsi tarkasti, kenen sanoja hän puhui. Sen tähden hän tästä asiasta opetti:
Luukkaan evankeliumi 10
16 "Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."
Kuuletko sinä, greeeeen, Jumalan lähettejä?
´
´
taivaan ja maan Herra.
taivaan ja maan Herra siihen saakka, kunnes Hän on suorittanut kaiken Isän Hänelle antamat tehtävät. Sitten Hän luovuttaa valtakunnan Isälle ja Poika alistetaan myös Jumalan alaiseksi. Samalla tietysti Jeesus menettää Isältä saamansa vallan.
asia on melkoisen selvä kun vaan tutkii ja uskoo kirjaa....
Tuossahan puhuttiin siitä, että profeetta tulee maan päälle ja puhuu siellä Jumalan Sanoja. Eikö?
Sitten sanottiin, että joka ei kuule näitä sanoja, jotka tämä profeetta (maan päällä ollessaan) puhuu, vaatii Jumala itse tilille. Eikö?
Tämä tilinteon hetki koittaa kaikille taivaassa. Vai mitä?
Tämän mukaan Isä tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan:
"Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika"
(1. Piet. 1:17)
Missä Raamattu sanoo noin? Yritin löytää, mutta ei onnistunut.
Psalmit 110
1 »Daavidin virsi. Herra sanoi minun herralleni: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi."«
1.Korinttolaiskirje 15
25 »Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle."
15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. [Room.8:6]
15:27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.«
´