Siinähän se otsikossa tuli.
Nyt en todellakaan puhu välttämättä sitten siitä tuleeko hyväksytyksi parisuhteeseen toisen sukupuolen toimesta noin yleensä vaan siitä että on hankala sopeutua toisten odotuksiin sekä myös ylipäätään olla parisuhteessa.
Kokemattomat ovat tietysti luku sinänsä ja parisuhdetaitojen opettelu voi viedä vuosia. Toisaalta jokaiseen ihmiseen täytyy tutustua erikseen joka vie voimia.
Esimerkiksi minä voisin kertoa suoraan miten parisuhdetta tulisi hoitaa. Osaan antaa ohjeita toisille ja niistä olen kiitosta saanut, mutta omat parisuhteet päättyvät aina niihin pettymyksiin ja tappioihin. Ne jäävät myös lyhyiksi. Syitä on monia ja niitä on turha kaivella tässä.
Minulle on monet kerrat toivoteltu etten ole vain "tavannut sitä oikeaa", mutta se on vain se suloinen valhe jota toistetaan kun totuus on se ettei sellaista välttämättä olekaan olemassa. Syitä tähän voi olla monia ettei sopivaa löydy tai vaikkapa miksi omat odotukset ovat kovin korkeat toiselle.
Olen joskus kuullut että tietyt edes perusodotukset naisiin on kuulemma vääriä ja kaiken pitäisi ratkaista jotkut oudot "kemiat". Nähtävästi viittaa jotenkin siihen että naisen kuin naisen pitäisi miestä panettaa kunhan nainen on kiinnostunut miehestä samalla tavoin.
Osa myös nauttii itsenäisestä oleilusta vähän liikaakin (kuten itsekin) vaikka toisinaan tekisi mieli halata tyynyä tai sitä istuu jossain laiturinnokassa miettimässä että miten kiva sitä olisikaan jonkun sydämen puoliskon kanssa jakaa sekin ohi tikittävä hetki.
Enkä osaa olla edes kateellinen toisille pareille. Heillä vain on jotain mitä minulla ei ole eikä varmaan tule olemaankaan. Samoin heissä varmaan on jotain sekä sisäisesti että ulkoisesti joka on vetänyt puoleensa tätä toista.
Onnittelen heitä.
Omalla kohdalla ei voi kuin katsoa peiliin (fyysisesti että psyykkisesti) ja todeta että ei vain riitä.
Teille sinkuille annan sen ohjeen että kannattaa yrittää ja laittaa vähän tikkua ristiin. Olette ylpeitä itsestänne että yrititte edes. Sitten mahdollista katkeruuttakin omien pelimerkkien vähyydestä tai jaettujen korttien huonoudesta ei päivittele turhaan vaan oppii välinpitämättömyyttä.
Ja ennen kuin joku hyppää selittämää jotain kilteistä ja kusipäistä niin olen nähnyt-tavannut-tuntenut monia minua lyhempiä, epämiehekkäämpiä, nössömpiä, kiltimpiä ja jopa täydellisiä nörttejä jotka ovat löytäneet rinnalleen jonkun.
Osasta vain on parisuhteisiin ja tajuavat rakkauden päälle, osa ei. Osa jatksaa sopeutua vaikkei toinen olisikaan ihan itselle sopiva ja osa ei.
Nyt en todellakaan puhu välttämättä sitten siitä tuleeko hyväksytyksi parisuhteeseen toisen sukupuolen toimesta noin yleensä vaan siitä että on hankala sopeutua toisten odotuksiin sekä myös ylipäätään olla parisuhteessa.
Kokemattomat ovat tietysti luku sinänsä ja parisuhdetaitojen opettelu voi viedä vuosia. Toisaalta jokaiseen ihmiseen täytyy tutustua erikseen joka vie voimia.
Esimerkiksi minä voisin kertoa suoraan miten parisuhdetta tulisi hoitaa. Osaan antaa ohjeita toisille ja niistä olen kiitosta saanut, mutta omat parisuhteet päättyvät aina niihin pettymyksiin ja tappioihin. Ne jäävät myös lyhyiksi. Syitä on monia ja niitä on turha kaivella tässä.
Minulle on monet kerrat toivoteltu etten ole vain "tavannut sitä oikeaa", mutta se on vain se suloinen valhe jota toistetaan kun totuus on se ettei sellaista välttämättä olekaan olemassa. Syitä tähän voi olla monia ettei sopivaa löydy tai vaikkapa miksi omat odotukset ovat kovin korkeat toiselle.
Olen joskus kuullut että tietyt edes perusodotukset naisiin on kuulemma vääriä ja kaiken pitäisi ratkaista jotkut oudot "kemiat". Nähtävästi viittaa jotenkin siihen että naisen kuin naisen pitäisi miestä panettaa kunhan nainen on kiinnostunut miehestä samalla tavoin.
Osa myös nauttii itsenäisestä oleilusta vähän liikaakin (kuten itsekin) vaikka toisinaan tekisi mieli halata tyynyä tai sitä istuu jossain laiturinnokassa miettimässä että miten kiva sitä olisikaan jonkun sydämen puoliskon kanssa jakaa sekin ohi tikittävä hetki.
Enkä osaa olla edes kateellinen toisille pareille. Heillä vain on jotain mitä minulla ei ole eikä varmaan tule olemaankaan. Samoin heissä varmaan on jotain sekä sisäisesti että ulkoisesti joka on vetänyt puoleensa tätä toista.
Onnittelen heitä.
Omalla kohdalla ei voi kuin katsoa peiliin (fyysisesti että psyykkisesti) ja todeta että ei vain riitä.
Teille sinkuille annan sen ohjeen että kannattaa yrittää ja laittaa vähän tikkua ristiin. Olette ylpeitä itsestänne että yrititte edes. Sitten mahdollista katkeruuttakin omien pelimerkkien vähyydestä tai jaettujen korttien huonoudesta ei päivittele turhaan vaan oppii välinpitämättömyyttä.
Ja ennen kuin joku hyppää selittämää jotain kilteistä ja kusipäistä niin olen nähnyt-tavannut-tuntenut monia minua lyhempiä, epämiehekkäämpiä, nössömpiä, kiltimpiä ja jopa täydellisiä nörttejä jotka ovat löytäneet rinnalleen jonkun.
Osasta vain on parisuhteisiin ja tajuavat rakkauden päälle, osa ei. Osa jatksaa sopeutua vaikkei toinen olisikaan ihan itselle sopiva ja osa ei.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minä olen asiasta samaa mieltä kanssasi. Olen viihtynyt itsekseni koko ikäni, vaikka pidänkin muista ihmisistä kovasti enkä suinkaan ole luotaantyöntävä erakkotyyppi. Luonteeni vain ei jotenkin sovi parisuhteeseen. Kun ei ole tottunut neuvottelemaan ja sovittelemaan elämäänsä jonkun toisen elämään, ei lopulta enää osaa edes yrittää. Eikä ajan kuluessa sitten enää oikein kiinnostakaan.
Kiva että vastasit.
Yritin tällä avauksella lähinnä herätellä ihmisessä tietynlaista "kohtuullisuuden tajua" ja toisaalta yrittämistä ilman suurempia odotusarvoja.
Luonteeni olisi jossakin vaiheessa ehkä sopinut hyvinkin parisuhteeseen, mutta siinä vain käy niin ettei kohtaa niitä oikeita henkilöitä oikeaan aikaan ja lopputulos on sitten hieman huonompi.
Olen myös huono tekemään loputtomasti kompromisseja sen suhteen miten minulta odotetaan sosiaalisen elämän suhteen parisuhteessa sekä myös siinä että pitäisi tehdä kompromisseja sen suhteen millainen nainen ottaisi minunlaisen miehen suhteeseen.
Huvittavaa sikäli että tämähän on se kuvaus mitä tällä palstalla käytetytstä "at-miehestä" käytetään eli että resurssit eivät riitä markkinoilla toimimiseen jonka jälkeen ajaudutaan pois markkinoilta.
Itse uskon kyseessä olevan enemmän ihan sopeutumiskysymyskin.
Uskoisin että sinun kohdalla on sama juttu kuin minun kohdalle että toisen ihmisen pitäisi olla sisäisesti hyvin samanlainen että olisit valmis noihin myönnytyksiin ja toisaalta sinun pitäisi rakastua tähän henkilöön. Mutta sellaisen ihmisen tapaaminen on vain hyvin hyvin hankalaa.
Osaan ottaa sen verran vastuuta itsestäni ja teoistani että uskallan myöntää että minussa täytyy parisuhteita ajatellen olla jotakin "vikaa" kun tähän ikään mennessä ei ole kunnon suhteita ollut yhtään. Jotkin asiat vain elämsäsä menevät jonkun yksilön kohdalla vinksin vonksin suhteessa tiettyihin asioihin kuten vaikkapa parisuhteisiin eikä siinä sen ihmeempiä tarvita.
Aika tosiaan ei pelkästään paranna haavoja vaan hävittää myös ne odotukset, toiveet ja haaveetkin. Ehkä se kirkkaus silmistä häviää jota kautta toinenkaan osapuoli ei enää näe sitten ihmisessä mitään rakastettavaa.
"Kun ei ole tottunut neuvottelemaan ja sovittelemaan elämäänsä jonkun toisen elämään, ei lopulta enää osaa edes yrittää. Eikä ajan kuluessa sitten enää oikein kiinnostakaan."
Tai ehkäpä kiinnostaisikin, mutta kun on niin ylpeä. Niin ylpeä nainen ja niin pitää kiinni siitä että minä olen ihana nainen muut ei vaan sitä ymmärrä. Sitä sitten jatkuu nelikymppiseksi asti kunnes nämä naiset tajuaa että aika meni jo, en saanut miestä enkä lasta.
Mikä tässä meidän yhteiskunnassa on vikana että naisista tulee sellaisia vanhoja piikoja jotka luulee noin paljon itsestään liikoja?
Mihin meidän yhteiskunnassa on kadonnut naisilta nöyryys?
Mihin meidän yhteiskunnassa on kadonnut naisilta realiteetit?
Mihin meidän yhteiskunnassa on kadonneet ne yksinäiset 50 naiset jotka aiemmin neuvoivat nuorempia naisia , että ota mies koska kivempi miehen kanssa on kuin yksin? Tiedän että näitä yksinäisiä 50 naisia on, jopa yksinäisiä 40 naisiakin on paljon. He ovat todella yksinäisiä heidän naamansa ja juttunsa säteilevät sellaista yksinäisyyttä että koko huone täyttyy. Vaan silti he eivät pysty luopumaan ylpeydestä ja myöntämään että olisi pitänyt ottaa sellainen mies mitä oli tarjolla.
Voin myöntää olevani aivan yhtä ylpeä mies kuin hän naisena. :P
Ja se joka naputtaa miinuksia noihin minun posteihin niin voi varmaan avata sanaisen arkkunsa ja selittää mitä väärää hän niissä näkee.
Siten syntyy keskustelua. Pelkkä miinusten naputtelu on aika turhaa puuhaa.
Ainakaan minä en ole naputtanut miinuksia jos sitä vihjaat. Täällä palstalla on jotain tosi urpoa sakkia jotka miinustelee kaikkien viestejä (ihan sama ovatko miehiä vai naisia urpoa sakkia joka tapuksessa)
En tosiaankaan tarkoittanut sinua.
Ihmettelen vain tyyliä jossa tekstiä ei edes kommentoida vaan naputellaan miinuksia ihan kuin niillä olisi jotain merkitystä.
nainen minäkin. Tosin kokeilin avioliittoa nuorena ja sain lapsen, ihanan sellaisen. Eron jälkeen oli muutaman vuoden haku päällä kunnes tajusin kuinka hyvää elämä on kahdestaan lapsen kanssa. Nyttemmin hän on jo aikuinen, minä nelissäkymmenissä ja elän elämäni parasta aikaa.
En ole tehnyt mitään periaatepäätöstä, että "en ikinä enää ota miestä" - saman katon alle en ota, mutta jos joskus oikea ihminen sopii kohdalle niin seurustelua en poissulje. Vapaudestani en kuitenkaan ole valmis luopumaan.
Edelleen ollaan samaa mieltä.
Minä olen rakentanut elämästäni itseni näköisen, eikä minulla ole asioissa valittamista. Oma mies olisi kivaa maustetta, mutta parisuhteilla kun on taipumusta vaikuttaa vahvasti osapuolten kaikkiin elonaloihin, eikä minua kiinnosta muuttaa näissä olemassa olevissa raameissani mitään olennaista. Parisuhteen ylläpitämiseksi joutuisin muuttelemaan työtäni (olen yrittäjä, jolla on paljon vapaa-aikaa mutta välillä tosi omituiset työajat) ja kotiani, ja kaikkein vaikeinta olisi joutua luopumaan mahdollisuudesta olla omissa oloissani juuri silloin ja juuri niin kauan kuin itse haluan. Parisuhteen alussa tietysti viihtyy joka sekunnin tiiviisti kultansa kanssa eikä luule ikinä kyllästyvänsä tilaan, mutta kokemus itsestä ja muista muistuttaa, että irtioton kaipuu on joka hetki lähempänä.
Nimimerkki "ala-keskitason mies" on sitä mieltä, että olen ylpeä, luulen itsestäni liikoja ja olen omasta mielestäni niin ihana, etteivät muut sitä ymmärrä. No, olenhan minä kieltämättä aika ihana (monien muidenkin mielestä) ja aikaansaannoksistani ihan peittelemättömän ylpeä. Miksi kummassa minun pitäisi ruveta kaivelemaan itsestäni vikoja, surkutella itseäni, ryhtyä nöyräksi ja - kummallisin ehdotus kaikista - "nöyrtyä" ja "ottaa mies koska kivempi miehen kanssa on kuin yksin"? Parisuhdetta kovasti kaipaavien on tietysti mahdoton ymmärtää ihmistä, jonka mielestä itsekseen oleminen on mukavaa ja kompromissiparisuhde puistattava ajatus. Suurin osa ihmisistä haluaa perinteisen liiton lapsineen ja nokkimisjärjestyksineen, mutta minä en toivonut sitä edes teininä.
Mainitsitkin jo tuon taikasanan: kompromissi. Miellyttävä status quo ilman miesmaustetta on minulle ylivoimainen valinta, jos toisena vaihtoehtona on eri tavalla maailmaa katseleva mies ja kapallinen kompromisseja.
Ikäisiäni pitkän linjan sinkkumiehiä on tosi harvassa, koska lähes kaikki tuntuvat olleen naimisissa kerran tai kaksi ja naimattomatkin pitkissä seurustelusuhteissa. Olen joskus miettinyt sitä, millaista olisi kokeilla suhteen rakentamista, kun toinen on elänyt vuosia tai vuosikymmeniä jonkun kanssa ja toinen taas on ollut oma riippumaton itsensä koko aikuisikänsä. Tietysti olisi yksilöistä kysymys, mutta voin arvella, että jälkimmäinen joutuisi vaikeammin kohdattavien mullistusten eteen. Vaakakupit olisi otettava taas käyttöön.
Olisi kiva rakastua vielä joskus, mutta en minä rakastumattomuuteen kuole. Siellä laiturin nokassa olisi joskus kiva istua kaksinkin, mutta järvi on kaunis ja uimavesi hivelee sinkunkin ihoa.
Ainakin minulla tulee tunne noista laiturihetkistä yms. vastaavista että "tilanne voisi olla toisenlainenkin". Ei ehkä parempi tai huonompi vaan ylipäätään erilainen.
Olen sen verran kuitenkin nöyrä itse että uskallan myöntää että ylpeys voi olla tietynlainen "vika" sekä että omaan tietynlaisia "vikoja" koskien parisuhdetta.
Tietyt ominaisuudet kun voivat olla toisaalta hyviä ominaisuuksia ja toisaalta tietynlaisia "vikoja" sekä heikkouksia. Mutta minkä niille tekee?
Voin myös sen todeta ettei suhde kiinnosta pitkässä liitossa tai suhteessa olleen kanssa. En myöskään tahdo olla tekemisissä toisten lasten kanssa eli käytännössä oman ikäinen tai nuorempi nainen olisi ainut vaihtoehto lähivuosina. Myöhemmällä iällä olisi saatavilla sitten vain jo pitkissä suhteissa olleita todennäköisesti.
Lisäksi miehellä painaa tietynlainen skisma siitä ettei ole vakavia suhteita takana. Minultakin asiaa on joskus kyselty että miksei ole. Onhan se totta että moinen 30 vuotias mies on epäilyttävä.
Minuakin huolestuttaisi tuo "irtioton kaipuu" tai tietynlainen "tukehtuminen" naisen seurassa jonka maailmankatsomus on kovin erilainen vaikka nainen olisikin "ulkoisesti muodollisesti pätevä".
Mutta olen valmis surkuttelematta kattomaan itteäni peilistä ja toteamaan että osa näistä asioista on omia valintojani ja kyvyttömyyttä ehkä tehdä kompromisseja sekä toisaalta opittua käytöstä. Sattumallakin on sanansa sanottavana.
Tuohon viimeiseen kohtaan että tosiaan rakastumattomuuteen ei kuole. Ainakaan me emme, mutten voi samaa sanoa tietysti kaikista muista ihmisistä. Usein toivon rakkautta monille ihmisille. Minullekin sitä on usein toivottu ja toivoteltu, ehken ymmärtämättä että mitä kaikkea se tarkoittaisi minun elämässäni.
Ehkä ihmiset vain odottaa että kaikki ihmiset ovat sopeutuvaisia parisuhteisiin sekä kohtaavat rakkautta elämässään.
"kaikkein vaikeinta olisi joutua luopumaan mahdollisuudesta olla omissa oloissani juuri silloin ja juuri niin kauan kuin itse haluan. Parisuhteen alussa tietysti viihtyy joka sekunnin tiiviisti kultansa kanssa eikä luule ikinä kyllästyvänsä tilaan, mutta kokemus itsestä ja muista muistuttaa, että irtioton kaipuu on joka hetki lähempänä. "
Siinä syy omaan sinkkuuteen. Vaikka olen seurustellut paljonkin, niin aina olen halunnut myös omaa rauhaa.
Siilimieskö?
Uskoisin että pystyisin parisuhteessa kohtuullisuuteen, mutta se valtava kynnys on siinä, mitä mun pitäisi olla, että kelpaisin jollekin. Aina on jokin asia miksi en kelpaisi jollekin.
Mitä "siilimies" tarkoittaa?
Rakennat muuten itelles aivan älyttömiä komplikaatioita jos alat miettimään kelpaatko vai et jo etukäteen. Itse olen todennut etten ole kovinkaan haluttua tavaraa, mutta silti olen yrittänyt. Pitäisi sitten yrittää niidenkin kanssa tietysti joiden kanssa ei oikein natsaa tai jotka eivät oikein kiinnosta jos aikoisi parisuhteen löytää.
Mutta se on totta että tuollainen kynnys tai seinä tuntuu olevan vastassa tietyissä asioissa minullakin. Jos vaikka suhteeseen päästäisiin niin pitäisi sopeutua toisen odotuksiin, sosiaalisiin suhteisiin ja ajattelutapoihin.
Ei taida olla m30.
Okei, et ole siilimies. Kuulostit häneltä.
"pitäisi sopeutua toisen odotuksiin, sosiaalisiin suhteisiin ja ajattelutapoihin"
Mutta jos jo etukäteen tietää jostakusta miehestä että sen unelmana on sen ja sen lainen nainen, niin aika vaikea siihen on itseään sovittaa. Tai jos oma tausta (en tarkoita seksuaalitaustaa) on niin epätavallinen ettei tiedä sopeutuisiko siihen koskaan kukaan mies.
Sovittamista ja sovittelua... Uskaltaisi joskus edes yrittää.
Missä on m30?
Olet oikeassa tuossa sovittamisessa. Oma tausta voi olla erilainen kuin ylipäätään keskimäärin ihmisillä tai sitten sillä josta on kiinnostunut.
Olin tuossa kiinnostunut eräästä A naisesta. Tarkoitan tällä sitä että nainen oli sen verran ihastuttava että hänellä varmaan riittää vientiä vaikka muille jaettavaksi. Syy minkä takia kiinnostuin oli se että meidän välillä oli jonkinlaisia kemioita ja hän vaikutti sisäisesti yllättävän samanlaiselta kuin minä.
Tietysti tajuan ettei häneen ollut oikeasti mahdollisuuksia, mutta se mikä harmitusta helpotti oli se että tajusin taustojemme olevan sen verran erilaisia ja hänellä sellaisia odotuksia elämältä sekä suhteelta etten koskaan sopeutuisi niihin.
Se mikä tuossa voisi masentaa on enemmän se tajunta ettei ehkä monenkaan muuten sopivan kanssa kykenisi yhteen juuri noiden taustojen yms. odotusten suhteen vaikka jollakin tasolla toinen kiinnostuisikin sinusta.
Mikä sinua estää yrittämästä? Kenelle sinä tuotat siinä sen pettymyksen? Tietyllä tavallahan sinä pelkäät itseäsi ja omaa reaktiotasi siihen mahdolliseen epäonnistumiseen.
Kannattaa yrittää ja sitten on tilanne selkeämpi kuten itsellä on. Tässä useamman vuoden etsin seuraa aktiivisesti ja tulin siihen tulokseen että vaikeaa on sekä olisi vaikeaa suhteessa.
"Mikä sinua estää yrittämästä? Kenelle sinä tuotat siinä sen pettymyksen?"
Se on se hylätyksi tuleminen tai hylätyksi tulemisen pelko, kun ei syystä tai toisesta kelpaa. Syy voi olla jokin ihan yksityiskohta, joka jollekin toiselle miehelle olisi yhdentekevä, mutta sillä jollain toisella miehellä on sitten jokin muu yksityiskohta, joka ei sovi minuun... Pelko että tulee hylätyksi jonkin yksityiskohdan takia ja on sitten ihan avuton olo, kun en tiedä mitä minun pitäisi olla. Ja miksen ole koskaan mitä pitäisi olla. Vaikeaa...
Sinähän sitä pelkoa hylätyksi tulemisesta pidät yllä ja odotat sitä kokemusta siitä.
Minulle katsos on jo käynyt useamman kerran noin etten ole kelvannut jollekin jonkun yksityiskohdan takia. Sitä oppii kyllä käsittelemään ja tajuamaan että jos joku tarttuu tietyn tyyppisiin yksityiskohtiin niin ei se ihminen olisi oikea sinulle ollut. Ainut ongelma lähinnä on se että petyt ihmisiin ja ihmissuhteisiin.
Kuulostaa siltä että haluaisit myötäillä jotain toista sellaisella tasolla että sopisit yhteen toisen kanssa jokaisen yksityiskohdan osalta. Väkisin toisen miellyttäminen on myös yksityiskohta joka voi joitakin ärsyttää ;)
Ehkä otat liian vakavasti jokaisen mahdollisen hylkäyskokemuksen ja koet että se kertoo sinusta jotain todellisempaa? Pelkäät että tuo asia sitten todentuu jotenkin sitten jos yrittäisit?
Niin, pelkää kuollakseni hylkäämistä. Niin paljon, etten ole koskaan edes uskaltanut yrittää mitään. Miten ihmeessähän sen kestäisi, jos tuleekin hylätyksi...
Tavallaan olen omaehtoinen ja itsepäinen ja samaan aikaan kuitenkin haluaisin kovasti miellyttää, siis ei jää vaihtoehdoksi muuta kuin vetäytyä pois. Ja se sattuu.
Miten luulet että miehet selviävät hylätyksi tulemisesta? Monet vähemmän suositut miehet tulevat elämässään varmaan jopa satoja kertoja enemmän tai vähemmän hylätyksi naisten toimesta.
En tiedä, miten mies kestää pakit. Riippuu varmaan miehestä. Jotkut eivät kai kestä. Jotkut eivät kai uskalla edes yrittää. Tajuan sen.
Ja mua on lähestytty, mutta mä en ole koskan vaan uskaltanut mitään. Arvaa vaan miten mua vituttaa, miten paha olo mulla sen takia on. Olen vielä surkeampi kuin joku pakit saanut mies.
Älä lataa paineita mieheen tutustumiseen. Lähde vaikka siitä, että homma todennäköisesti kusee kuitenkin, mutta katsot tilanteen loppuun joka tapauksessa.
autosihan saatetaan HYLÄTÄ :D
en ole koskaan hakeutunut kenenkään seuraan vaan olen pienestä pitäen viihtynyt hyvin omissa oloissani. Niinpä sosiaaliset taidot ovat aika puutteelliset, varsinkin naiset ovat kuin täysin tuntematon elämänmuoto meikäläiselle.
En koskaan osaa kuvitella itseäni elämään jonkun kanssa, en osaa olla oma itseni kenenkään seurassa, varmaankin koulukiusaaminen toi sen oletuksen ettei minua hyväksytä omana itsenäni joten senkin puolesta viihdyn parhaiten omissa oloissani jolloin saan olla oma itseni.
Ikääkin on jo pitkästi yli 30v joten minusta ei varmasti kenellekään mitään hyötyä enää kaverinakaan ole, loppuelämä menee varmasti yksineläjänä kuten tähänkin saakka.
Maailmassa on muutakin kuin ihmiset, viihde-elektroniikka ja internet esimerkiksi, ulkoillakin voi ilman muiden seuraa ja joidenkin vastaväitteet osattomaksi/paitsi jäämisestä selitän nurin sillä että maailmassa on varmasti paljon muutakin mitä en syystä tai toisesta koe tai näe elämäni aikana.
Kyllä vanhana on varmasti tosi kamalaa jos on ihan yksin... Yksinäisyyden sanotaan myös lyhentävän elämää jopa kymmenillä vuosilla, elimistö kärsii ja rappeutuu yksinäisyydestä.
Yksin eläminen ja yksinäisyys eivät ole kaikkien kohdalla synonyymeja keskenään.