Mieheni sairastaa jo toisen kerran vuoden vaihteen jälkeen. Flunssaa. No, sairastaminenhan ei ole kenellekään kivaa, etenkään sille, joka makaa sängyn pohjalla. Mutta: miksi mies sairastaa niin täysillä ja 100 prosenttisesti? Tällä kertaa kuumetta 37 astetta, kovaa yskää ja nuhaa tietenkin. Sitten sitä räkää kirnutaan kurkunperällä kuuluvasti ja jatkuvasti, niistetään paperiin kerran ja heitetään se suurinpiirtein roskiksen suuntaan. Paketti Nessuja menee muutamassa päivässä. Samassa sängyssä kun nukutaan, mies unissaan yskii naamaani, käy vessassa ja muutenkin laukkaa yöt ympäriinsä, kun on jo päivät nukkunut eikä tule enää uni silmään. Omat yöuneni jää olemattomiin ja sitten mies tietenkin loukkaantuu, jos vihjailen, että nukkuisin pari yötä lapsien huoneessa tai vaikka olkkarissa. Keskellä yötä hän herättää muitta mutkitta minut pyytääkseen a) lisäpeittoa b) kuumaa juotavaa c) kuumemittaria d) mitä tahansa mitä mieleen juolahtaa. Päiväsaikaan, jos hän on hereillä ja mahdollisesti hetken perheen parissa katsomassa telkkaria, hän huokailee, voihkii ja voivottelee niin, että muut kyllästyvät kuuntelemaan ja kaikkoavat kuka minnekin. Myös ennen kuin muut ovat lähteneet hän on jo hyppyyttänyt ainakin lapsia hakemaan sitä tai tätä isälle. Ettei äidin tarvitse aina...
On aivan uskomatonta tuo miehen tapa sairastaa, kaikki irti, jos kerran sairaana ollaan! Auta armias, jos siitä kehtaa mainita, että etkö voisi itse...? "Luuletko, että haluan olla sairaana, luuletko, että tämä on kivaa?!!" Ei varmasti mutta rajansa kaikella! Vielä kun itse olen sitä tyyppiä (siis äitihahmo), etten juuri kuumetta pode ja flunssa tai ei, kotityöt on hoidettava. Mies ei kykene/osaa/halua/välitä/ehdi, kun täytyy tehdä töitä illallakin ja pitkää päivää, silloin kun ei olla kipeitä. Enkä edes ole sitä tyyppiä, joka pelkää, että mistään ei tulisi mitään, jos itse äiti ei ole hoitamassa. Lapset ovat jo sen verran isoja, että osaavat kyllä itsekin ottaa kaapista ruokaa mutta se siivo, kun äiti kömpii sängyn pohjalta tekemään tilannekatsauksen!!
AAARGH!! Syytän tästä kyllä vain itseäni, että olen lähtenyt tuolle tielle aikoinaan. Miehet kuulemma ovat tuollaisia....? Ja kaikki lapsemmekin ovat poikia, jippiaajei!
On aivan uskomatonta tuo miehen tapa sairastaa, kaikki irti, jos kerran sairaana ollaan! Auta armias, jos siitä kehtaa mainita, että etkö voisi itse...? "Luuletko, että haluan olla sairaana, luuletko, että tämä on kivaa?!!" Ei varmasti mutta rajansa kaikella! Vielä kun itse olen sitä tyyppiä (siis äitihahmo), etten juuri kuumetta pode ja flunssa tai ei, kotityöt on hoidettava. Mies ei kykene/osaa/halua/välitä/ehdi, kun täytyy tehdä töitä illallakin ja pitkää päivää, silloin kun ei olla kipeitä. Enkä edes ole sitä tyyppiä, joka pelkää, että mistään ei tulisi mitään, jos itse äiti ei ole hoitamassa. Lapset ovat jo sen verran isoja, että osaavat kyllä itsekin ottaa kaapista ruokaa mutta se siivo, kun äiti kömpii sängyn pohjalta tekemään tilannekatsauksen!!
AAARGH!! Syytän tästä kyllä vain itseäni, että olen lähtenyt tuolle tielle aikoinaan. Miehet kuulemma ovat tuollaisia....? Ja kaikki lapsemmekin ovat poikia, jippiaajei!
Vastaukset 12
Vanhimmat
iso lapsi?
No, sairastaessa on miehelläkin kerrankin mahis saada hellyyttä ja hoivaa ja olla vaan, niin kun se arkena raataa työssään niska limassa perhensä puolesta! ;)
Ota se kainaloon, paijaa sitä oikein tunteella kuin ainakin isoa lasta, niin eiköhän se siitä rauhoitu ja jaksa taa jonkun aikaa kestää sitä kauheeta oloaan. Sinä poikien äitinä osaat kyllä homman ja ei se mitään vaikka ukko vähän rimpuiliskin, että no mene jo siitä, jatkat vaan hoivaa, että nalle sairastaa nyt rauhassa ja pitää sen kuononsa ummessa, niin äitykkä tuo vähän droppia ja uuden nessun. ;))
Mieluummin niin kuin että kaikki vaan ärisevät toisilleen kun arki ei pyöri niin kuin ennen. Sun on itsekin huomattavasti helpompaa kannustaa sitten poikiakin siivoamaan jälkiään yhdessä sun kanssasi kun isukki nuokkuu tyytyväisenä peiton alla tai kattelee telkkua eikä örise teille koko ajan.
Ainakin naisten mielestä ? :) Juu, kyllähän tätä pakko on huumorilla katsoa, joskus vaan on niin ihanaa (ja olen huomannut myös aika terapeuttista) valittaa jonnekin muualle. Kiitos kommenteista, heti helpotti.
Näitä passattavia tässä riittää mutta onhan ne silti ihan ihania ja joskus äitikin saa pusuja ja haleja vaikka kaikki "miehiä" ovatkin :)
Ainakin nukutaan aina eri sängyissä ja huoneissa,paljon parempi unen laatu molemmilla ja seksuaaliset halut pysyy hurjina kun toinen ei ole koko aika vierellä.
Tuo miehen käytöshän on ihan päivänselvää! Mies ei saa tarpeeksi hellyyttä ja huomiota tavallisessa elämässä ja toivoo saavansa sitä edes sairastamalla riittävän "näyttäväsi". Jostain syystä suurin osa naisista jotenkin kuvittelee että mies ei paljon paijailuja ja taputuksia kaipaa, riittää kunhan antaa seksiä aina silloin tällöin. Mutta sehän on ihan puppua! Miehet ne vasta hellyyden ja huomion kipeitä ovatkin!
Ja kun ne miehet vielä tuppaavat lapsien syntymän jälkeen väkisinkin jäämään entistä enemmän huomiotta niin nuo tarpeet voivat saada vähän huvittaviakin muotoja kuten juuri tuo "ylisairastaminen".
Ota siis vaan tarpeeksi usein kainaloon ja paijaa vähän. Kyllä se siitä taas paranee...
SE SIKA!
Kauhea show miehellä päällä ja huomion kipeys. Ei osaa raukka sanoa, että voisitko hoivata ja helliä kun olen kipeänä. Niin moni mies ei osaa sanoa, mitä haluaa. Vaikka sanomalla moni asia vaan olisi helpompaa!
Mieheltäsi on ehkä otollinen koulutusaika jo mennyt, tyydy vaan hoivailemaan sitä nallukkaasi.
Tuttu juttu, kun mies sairastaa niin se on ihan maailmanloppu! Onneks miehillä ei oo menkkoja! Elämä olis varmaan yhtä helvettiä kerran kuussa.
Muistan ku omalla ukolla oli kuumetta 37,1 niin hyvä ettei pitäny soittaa jo ambulanssia. Ite olin taas kerran niin kipeenä ni ukko vaan katteli että koitas nyt jaksella, ei sua mikään vaivaa. Viimein vei mut sairaalan päivystykseen ja sinne sit jäinkin, leikkauspöydälle :/
Käy hakee lääkäristä jotain sikavahvoja särkylääkkeitä/rauhottavia ja syötä niitä äijällesi vaikka salaa. Törkeetä passauttaa sua keskellä yötä, menet vaan toiseen huoneeseen nukkumaan. Sano vaik ettet halua tartuttaa samaa tautia itseesi.
Sanoo mies, niinkuin lapsetkin toisinaan. Tosimieshän ei lääkäriin mene, valittelee kai mieluummin kotona sängyn pohjalla ja lukee kaikki Tex Willerit ja Korkkarit moneen kertaan :) Niin liikuttavaa - kun sitä kestää vain päivän tai pari. Mutta kun sama tilanne jatkuu toista viikkoa, on kai syytä epäillä sairauden taustaksi jotain muutakin, ihan äidinvaistolla...? No, kyllähän mä tiedän taustat.
Passautin muuten ukkoa samoin tässä yksi yö, kun meni vessaan: tuopas mulle lisäpeitto, pliiis...tiesin, että lisäpeitto ei ole helpossa paikassa vain otettavissa mutta toi se sen, mukisematta :) Ehkä olemme jo voiton puolella, katsotaan nyt viikonlopun aikana. Sit mä aion nukkua, kunnolla!!
Olen muuten huomannut, että miehillä vaikka ei menkkoja olekaan, on niilläkin joku hormoonipiikki aina silloin tällöin. Ilmenee yllättävänä siivoamisena tai yhtä yllättävällä räyhäämisellä. Sit mä liioitellun rauhallisesti kysyn: ai, onksulla kuukautiset? Ja pojat nauravat partaansa :0
On kuin olisin omasta elämästäni lukenut. Meillä mies sairastaa pienemmänki flunssan sen verran kokonaisvaltaisesti, että joku vois luulla kuolemantaudin olevan kyseessä.
Itselleni taasen mies ei suo samaa "iloa". Tällähetkellä olen flunssassa ja kummasti vaan ukko vinkkailee millon mistäkin tekemättömästä kotityöstä...
Tuttua puuhaa..
Meillä onneksi mies harvoin sairastaa, mutta oikea marttyyri silloin!
MIKÄÄN ei kelpaa, jos apua tarjoan..
Itselläni toisinaan iskias ja miestä ei näy mailla halmeilla, kun konttailen pitkin lattioita, onneksi on oma piha, että voin oven raosta koiran päästää pissalle.
Lapset onneksi osaa jo tehdä ruokaa, mutta muistelen niitäkin surkeita aikoja, kun olivat pieniä ja yhdessä yriteltiin ruokaa tehdä, kun en tahtonut sohvalta hellan eteen lattialle päästä ja raukat yritti mua kannatella ja osata olla pikkuapulaisia.. :)
Mies oli jo hyvissä ajoin häipynyt töihinsä ja huikannu vain oven raosta, että "pärjäilkäähän..."
Ja pärjättiinhän me. Lapset oppi omatoimisiksi ja apuun tulee nykyäänkin, kun heitä tarviin.
Kouluun lähtiessään ne ovat lapset, jotka ilme huolestuneena kyselee, että "pärjäätkö sen aikaa..?" Soittavat ruokatunnillakin vointia, miestä ei kyllä kiinnosta.