Muslimivävy

Luin huolestuneen äidin avunpyynnöt, kun hänen tyttärensä on hullaantunut muslimiin. Hieman epäilen, onko kysymys provosta. Loppulause ainakin paljastaa ennakkoluuloisuuden, joka kohdistuu ylipäänsä kaikkiin muslimeihin. Saattaa olla ovelaa yllytystä muslimivastaisuuteen, ainakin monet kommentoijat ovat kiihkeästi tarttuneet syöttiin.

Kerron hieman omista kokemuksistani. Ennen kuin tunsin yhtäkään muslimia, suhtauduin aika torjuvasti ja suorastaan ennakkoluuloisesti heihin. Kun tyttäreni järkytti mieleni tasapainoa kertomalla seurustelevansa Irakin kurdin kanssa, minun oli pakko ruveta ottamaan asioista selvää. Minun tyttäreni oli tuolloin tosin jo vanhempi ja aika jalat maassa-tyyppi, tosin paljon ulkomailla matkustellut ja asunutkin. Silti huolestuin.

Rupesin siis lukemaan ja tutustumaan ihmisiin, joilla oli omakohtaisia kokemuksia. Etsiydyin kontaktiin myös mamuihin. Vähitellen aloin ymmärtää, että muslimit eivät ole suinkaan yhtenäinen ryhmä, vaan heitä on yhtä monenlaisia kuin meitä kristityitä. Suurin osa Suomessa asuvista on tapauskovaisia, monet aivan maallistuneita. Pienellä osalla on jyrkät ja ehdottomat käsitykset siitä, miten tulee elää. Enemmistö haluaa sopeutua meikäläiseen yhteiskuntaan, jos heille se mahdollisuus annetaan. Jotkut ovat hyvin loukkaantuneita aiheettomista epäilyistä.

Vähitellen rupesin rauhoittumaan, varsinkin kun tapasin tulevan vävyni henkilökohtaisesti. Hän vaistosi huolestuneisuuteni ja osasi kertoa arvoistaan ja ajatuksistaan. Kuinka moni kantasuomalainen osaisi? Tämä mies on kärsinyt poliittista vainoa, ja hän on joutunut puhumaan ja perustelemaan näkemyksiään eri tahoilla moneen otteeseen. Siinä on joutunut pohtimaan useasti elämänarvojaan ja miettimään miten pysytellä ylipäänsä hengissä.

Nyt kun vävyni tunnen paremmin, olen oppinut luottamaan. Pidän häntä aikuisempana kuin monta ikäistään suomalaispellavapäätä. Elämä on kouluttanut. Jos täällä onnelassa on koko elämänsä elänyt ilman kokemuksia muusta maailmasta, ei ole paljonkaan vertailukohteita eikä laajempia näköaloja. On helppo tuomita sen kummemmin ajattelematta. Ehkä se onkin pelottavaa, jos lintukotoon tulee uutta porukkaa hämmentämään ummehtuneisuutta. Media ruokkii vihaa ja pelkoa uutisoimalla järkyttävistä tapauksista. Nehän usein riittävät lukijoille, jotka eivät välitäkään tuntea taustoja ja ongelmia tarkemmin.


Väkeä tänne väsähtäneeseen Eurooppaan tulee lisää, sille emme voi mitään. Kannattaisi seurata maailman tilaa ja ajoissa sopeutua ajatukseen, että muualta tulleetkin ovat ihmisiä. Heitä emme voi välttää, siis on sopeutettava ja sulautettava heidät sovinnolla yhteiskuntaamme. Siten uhkakuvat hälvenevät. Vai haluaako joku omalla vihallaan lietsoa vihaa heissä? Ketä se hyödyttäisi?
3210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihan turhaan näitä provokaatioita tänne laitatte.
Onko hienoa lukea, kun Suomi24 heikkolahjaiset keskustelijat kirjoittavat tänne
älyttömiä juttujaan!!!

Äänestä

ja naiset, lapset ja vanhukset jää kuolemaan sinne ja nuoret terveet miehet tulee tänne.
Raukkoja ja pelkureita ja isänmaansa pettureita on nuoret pakolaismiehet.

Äänestä

Kyllä, muslimeja on erilaisia, on kiihkomielisiä ja niitä, jotka elävät rauhallisemmassa totuudessa kumartaen silti rooleja perheessä, mitkä eivät enää sovi 2000-luvun Suomeen. Mies perheen elättäjänä on varmasti pakotettu tavoite kehityksestä jälkeen jääneissä arabimaissa, mutta Suomessa roolitus on jo tätä nykyä väärä ja sitä voi pitää suoraan sukupuolisuuden ahdisteluna. Siksi suhtaudun itse hyvin suurella ennakkoluulolla kaikkin uskontoihin, mitkä kehoittaa lyömään vihollisensa, erittelevät ihmisille tiettyjä eri velvollisuuksia riippuen siitä mikä jalkovälissäsi kasvaa. Mikään noin leväperäisesti tulkittavissa oleva usko, teennäisine tasa-arvoteeseineen ei ansaitse jalansijaa täällä. Kiristinuskokin voitaisiin erottaa erilliseksi osaksi pois valtion ohjauksesta. Ja näiden uskonnollisten kulttuurisisäpiirien toimittama tuomitseminen ja tuomiotta jättäminen tulisi saattaa rikoslain piiriin välittömästi

Tärkeintä kuitenkin on vihdoin viimein tajuta se järjettömyys, että ohjataan täysin vastakkaisesta kulttuurista ihmisiä Suomeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakennetaan rauhaa kirjoitti:

Luin huolestuneen äidin avunpyynnöt, kun hänen tyttärensä on hullaantunut muslimiin. Hieman epäilen, onko kysymys provosta. Loppulause ainakin paljastaa ennakkoluuloisuuden, joka kohdistuu ylipäänsä kaikkiin muslimeihin. Saattaa olla ovelaa yllytystä muslimivastaisuuteen, ainakin monet kommentoijat ovat kiihkeästi tarttuneet syöttiin.

Kerron hieman omista kokemuksistani. Ennen kuin tunsin yhtäkään muslimia, suhtauduin aika torjuvasti ja suorastaan ennakkoluuloisesti heihin. Kun tyttäreni järkytti mieleni tasapainoa kertomalla seurustelevansa Irakin kurdin kanssa, minun oli pakko ruveta ottamaan asioista selvää. Minun tyttäreni oli tuolloin tosin jo vanhempi ja aika jalat maassa-tyyppi, tosin paljon ulkomailla matkustellut ja asunutkin. Silti huolestuin.

Rupesin siis lukemaan ja tutustumaan ihmisiin, joilla oli omakohtaisia kokemuksia. Etsiydyin kontaktiin myös mamuihin. Vähitellen aloin ymmärtää, että muslimit eivät ole suinkaan yhtenäinen ryhmä, vaan heitä on yhtä monenlaisia kuin meitä kristityitä. Suurin osa Suomessa asuvista on tapauskovaisia, monet aivan maallistuneita. Pienellä osalla on jyrkät ja ehdottomat käsitykset siitä, miten tulee elää. Enemmistö haluaa sopeutua meikäläiseen yhteiskuntaan, jos heille se mahdollisuus annetaan. Jotkut ovat hyvin loukkaantuneita aiheettomista epäilyistä.

Vähitellen rupesin rauhoittumaan, varsinkin kun tapasin tulevan vävyni henkilökohtaisesti. Hän vaistosi huolestuneisuuteni ja osasi kertoa arvoistaan ja ajatuksistaan. Kuinka moni kantasuomalainen osaisi? Tämä mies on kärsinyt poliittista vainoa, ja hän on joutunut puhumaan ja perustelemaan näkemyksiään eri tahoilla moneen otteeseen. Siinä on joutunut pohtimaan useasti elämänarvojaan ja miettimään miten pysytellä ylipäänsä hengissä.

Nyt kun vävyni tunnen paremmin, olen oppinut luottamaan. Pidän häntä aikuisempana kuin monta ikäistään suomalaispellavapäätä. Elämä on kouluttanut. Jos täällä onnelassa on koko elämänsä elänyt ilman kokemuksia muusta maailmasta, ei ole paljonkaan vertailukohteita eikä laajempia näköaloja. On helppo tuomita sen kummemmin ajattelematta. Ehkä se onkin pelottavaa, jos lintukotoon tulee uutta porukkaa hämmentämään ummehtuneisuutta. Media ruokkii vihaa ja pelkoa uutisoimalla järkyttävistä tapauksista. Nehän usein riittävät lukijoille, jotka eivät välitäkään tuntea taustoja ja ongelmia tarkemmin.


Väkeä tänne väsähtäneeseen Eurooppaan tulee lisää, sille emme voi mitään. Kannattaisi seurata maailman tilaa ja ajoissa sopeutua ajatukseen, että muualta tulleetkin ovat ihmisiä. Heitä emme voi välttää, siis on sopeutettava ja sulautettava heidät sovinnolla yhteiskuntaamme. Siten uhkakuvat hälvenevät. Vai haluaako joku omalla vihallaan lietsoa vihaa heissä? Ketä se hyödyttäisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu