Kannattaako lähteä kaukosuhteeseen?

jos molemmilla on tahtoa saada se toimimaan.

Kumpikaan ei voi olla nk ripustautuja, joka tarvitsee toisen vierelleen 24/7, vaan molempien tulee kyetä pitämään itselleen seuraa, kun ei olla yhdessä.

Luottamuksen tulee olla 100% ja se syntyy siitä, että molemmat osoittaa kaikissa toimissaan, että parisuhde on tärkeä.

Itselläni on menossa viides vuosi "kaukosuhteessa", joskaan en pidä sitä sellaisena, vaikka merkittävän osan arjesta elämmekin eri osoitteissa.

Välimatkaa on saman verran kuin teillä. Pyrimme viettämään kaiken liikenevän vapaa-ajan yhdessä. Kumpikin tekee parhaansa, että se järjestyy.

Elämää jaetaan kuitenkin arjessa jatkuvasti. Lukuisin puhelinsoitoin, tekstareilla ja videopuheluilla. Aamulla herätessä toivotetaan huomenet ja illalla nukkumaan mennessä toivotetaan hyvät yöt. Joka ikinen päivä.

Muutama vuosi sitten ostimme jopa yhteisen talon. Minä en vaan asu siellä kuin viikonloppusin ja lomilla. Toissa vuonna menimme naimisiin.

sitoumuksemme on 100% ja uskommekin, että vaikka elämmekin eri osoitteissa, on meillä parempi yhteys toisiimme kuin monella arkensa jakavalla parilla.

Eli kaikki on kiinni tahtotilasta ja kyvystä sietää yksinoloa.

harvat tapaamiset näyttää vain parhaat puolensa.

jos aiotte jatkaa, teillä pitää kyllä olla jokin keskipitkän välin suunnitelma, jolla päästään samalle seutukunnalle.

"nimin kokemusta on"

Itse olin 7 vuotta kaukosuhteessa. En jaksanut enää, tympäännyin kaiken hankaluuteen ja tapaamisten aikatauluttamiseen. Kyllästyin ikävöimään ja elämään odotuksessa. Lopulta ne tunteet kuolee ajan kanssa, kaikki väljähtyy. Voit käydä ne läpi tai pistää poikki samantien. Kaukosuhde joka ei johda mihinkään on henkisesti tosi raskasta. En suosittele..

Mieti tarkasti, ennenkuin suhteesi menee pitemmälle....Oletko valmis todella odottamaan sitä aikaa jolloin pystytte olemaan yhdessä kunnolla? Itse olen ollut kaukosuhteessa n. 1 1/2 v. ja välillä suorastaan ihan helvettiä!! Ikävä raastaa, mustasukkaisuus, luottamus toiseen, tapaamisten peruuntuminen viimehetkillä (esteitä tulee joskus, kun mol. lapsia ed. liitoista) ja se, ettei toinen ole rinnalla silloin kun sitä eniten tarvitsisi. Kauheeta odottaa yhteistä tulevaisuutta. Itse joudun sitä vielä hetken odottamaan, mutta olen alkanut sitä itsekkin miettimään, että jaksanko?? Ne lapset menevät AINA kaikkien edelle; myös sinun. Tilanteita tulee eteen vaikka millaisia, kun lapset ja exät ovat mukana elämässä..
Mutta minä olen vielä jaksanut, kun uskon siihen yhteiseen tulevaisuuteen kovastikkin ja tiedän etten voi tuollaista miestä muualta löytää, mutta kuten mainitsin; hiukan olen alkanut murtua tilanteen vuoksi. Tosi raskasta on!!
Olen pannut suhteen poikki kylläkin aika useasti, mutta aina palattu yhteen. Välimatkaa 350 km..eli on siinäkin ihan tarpeeksi. Yhteistä aikaa ei löydy ja kun työ minulla ajoittuu iltoihin ja vko:n loppuihin...saa siinä järkkäillä kuule tapaamisia. Mut viel mennään näillä eväillä..Niin kauan kuin rakkautta riittää:)
Mutta mieti tarkasti, oletko valmis melkoiseen tunteiden myllytykseen:)

Kiitos kommentista. Tuo vakuutti, että olen tehnyt oikean ratkaisun. Annoin orastavalle kaukosuhteelleni pakit ja valitsin lähempänä asuvan naisen, jota olen tapaillut sitoumuksetta aika pitkään. Ei minusta ole kaukosuhteeseen.

Vaikka toinen asuisi lähelläkin, niin kahden lapsellisen yhteishuoltajan on aika vaikea järjestellä tapaamisia ja yhteistä aikaa. Kovin tuttua tuo turhautuminen on myös lähisuhteessa, varsinkin kun molemmat ovat aika varovaisia esittelemään kumppanikanditaattia lapsilleen. Sitten helpottaa, kun uskalletaan ottaa se askel, että voidaan olla yhdessä perheenpuolikkaina. Exät onkin sitten oma lukunsa sotkemassa juttua. Jotenkin askeleiden ottaminen pelottaa, sillä en halua enää yhtään uutta exää elämääni.

Tsenppiä sulle Eevakaisaannaliisa. Toivottavasti yhteinen tulevaisuutenne häämöttää jossakin järjellisessä aikataulussa.

Kiitos! Mutta vaikealta vaikuttaa..mutkia matkassa... muutakin:/ Mies ei uskalla ottaasitä suurta askelta, että muuttaisi luokseni ja ei halua erota lapsista sekä lisäksi helvetin vaikeamiehen exä vaikeuttaa meidän suhdetta!! Voipi olla että tuhoon tuomittu suhde tämä on! Sinä teit oikean ratkaisun!! Onnea sinulle elämässäsi!;)

Kiitos!

Vaikeitahan nuo päätökset on. Lapsella on oikeus vanhempiinsa ja vanhemmilla velvollisuus huolehtia lapsistaan ja rakastaa heitä. Omat tarpeet jää pakostakin taka-alalle.

Onhan se meilläkin ollut melkoista juupaseipästelyä. Ei mekään vielä asuta samalla paikkakunnalla tämän lähempänä asuvan naisen kanssa. Aluksi hän olisi halunnut minun luopuvan 50/50 yhteishuoltajuudestani, jotta olisin voinut muuttaa lähemmäksi häntä, mutta en suostunut edes harkitsemaan. Vapaaviikonloputkin menivät ristiin, joten sitoumuksettomana tapailuna mentiin aika pitkään ja yritin pistää hommaa poikki pariin otteeseen, viimeksi tämän kaukosuhteen vuoksi. Emme kuitenkaan pystyneet kokonaan erossakaan olemaan. Lopulta nainen käänsi kelkkansa ja päätti muuttaa tähän lähelle ja sai jopa vapaaviikonloppunsa vaihdettua samaan rytmiin kanssani. Oma exäni ei siihen suostunut siihen millään. Eli aika vaikeeta se on suhteen aloittaminen meillä eronneilla, vaikka välimatkaa ei oliskaan kovin paljon.

Mielenkiintoista nähdä, mihin tämä johtaa. Ollaan molemmat niin vasta eronneita, että kovin tiivis seurustelu ei tunnu vielä hyvältä, mutta eipä tunnu erossa olokaan. Edetään nyt kaikessa rauhassa tai oikeastaan ollaan vaan ja tutustutaan toisiimme paremmin.

Jep, itse en ainakaan pidä esteenä, eihän 200 km ole matka eikä mikään, viikonloppuisin kuitenkin näkee ja muinakin vapaapäivinä ja jos ihan kova ikävä sattuu niin vaikka työpäivänäkin, riippuu tosin kulkuyhteyksistä.
Jos on pieniä lapsia niin tietysti vähän rajoittaa, mutta saattaapa ne asiat järjestyä yllättäen niidenkin osalta, kannattaa ajatella kuitenkin miten hienoa on kun on ihminen jota rakastaa arkikin sujuu paremmin, työt ym. kun tietääet on ihminen joka välittää.

No meillä ei ole tämän lähempänä asuvan kanssa välimatkaa kuin 30 kilsaa ja sekin lyheenee kilsaksi kesällä. Olen tyytyväinen päätökseeni ja onnellinen naisen ratkaisuista. Saa nähdä, mitä tästä tulee, mutta nykyinen tilanne tuntuu hyvältä.

hei, olen tavannut miehen marraskuussa, välimatkaa n 400 km. mitä sanotte, onko suhteella tulevaisuutta, minä olen se joka soittelee, minä olen se joka matkustaa sinne hänen luokseen junalla. ollaan tavattu noin 6 ja 3 viikon välein. olen vasta kuukausi sitten eronnut lopullisesti entisestä miehestä

Riippuu siitä mitä haet ja onko jompikumpi valmis muuttamaan. Juttele siitä miehen kanssa. Jos sulle riittää nykyinen tilanne, niin homma voi toimiakin ja sun tilanteessa on varmaan parempi, että ei olla heti mitään 24/7 suhdetta rakentamassakaan. Erosta toipuminen ottaa aikansa ja se saattaa olla melkoista tunnemylläkkää. Noin pian tulee tietysti kumppanin kaipuu jo pelkästä tottumuksesta. Välillä tulee vihaa ja pelkotiloja, se on ihan normaalia eroprosessia, joka on käytävä läpi. Silloin on parempi, että sinulla on tilaa itsellesi. Mielestäni sun tilanteessa etäsuhde voi olla hyvä juttu tähän ajanjaksoon, mutts mitä jsatkossa? Kuuntele itseäsi ja juttele miehen kanssa.

Ei sun tarvitse vielä uskaltaa luottaa. Anna aikaa itsellesi. Tosi yksipuoliselta kuulostaa tuo teidän suhde. Kuulostaa siltä, että mies on vaan ns. mukavuusalueella: ei tarvitse itse uhrata mitään suhteen eteen, kun sinä tulet ja olet lämpimänä odottamassa väsynyttä miestä. Kelpais mullekin :D Mielestäni ihastumisesi on enemmän eron jälkeisen tyhjyyden tunteen täytettä kuin aidon rakkauden siemen, mutta tämä on nyt vaan etämielipide ilman parempaa tietoa, kuin nuo muutamat rivit tekstiä. Katso nyt vielä tämä viikonloppu ja mieti sitten itseäsi kunnioittaen. Ettekö juttele keskenänne??? Olette tunteneet jo pitkään, etkä tiedä miehestä mitään!!! Olen tuntenut naisystäväni suunnilleen yhtä pitkään, mutta tapailimme tosi pitkään sitoumuksetta. Siitä huolimatta tiedän hänestä hurjan paljon ja hän minusta. Toki ollaan soiteltu tosi paljon puolin ja toisin. Puhelimessa menee huomaamatta tunti tai kaksi.

olen nyt taas miehen luona, istun kirjoittamassa tätä, mies on töissä. Olen torstaina myöhään tullut, perjantaina oli aamu 6sta iltakuuteen töissä, tänään taas lähtenyt aamulla aikaisin, en tiedä kauanko menee. Tunnen itseni tosi yksinäiseksi, ei tämä pidä tälläistä olla vasta marraskuussa tavattiin. Jos työ vie enemmän aikaa kun yhdessäolo, ei ole minun mieleen. Istun junassa 4 tuntia, sitten istun täällä yksin ja teen kotitöitä, niitä olisi minulla kotonakin.......kertokaa olenko ihan viisas?

Ei tunnu oikeen kivalta, ainakaan pitemmän päälle tuollainen, itse viimeksi vakavammin seurustellessani vähensin töitä ja otin toisesta työstä jopa lopputilinkin (tosin työ olisi syksyllä jokatapauksessa loppunut) saadakseni meille kahdelle kunnon yhteisen kesäloman (enkä kadu, oli sen arvoista).

Mutta minä oonkin minä : )) ..ja kaikillahan ei tuollainen ole mahdollista, mutta kyllä sitä jonkin verran pitäisi järjestää joka tapauksessa sitä yhteistäkin aikaa ..jos toisesta välittää.

nyt on viikonloppu takana, lähdin eilen iltapäivällä kotiin, vielä tänään ei ole kaveri soittanut tai ottanut muuten yhteyttä, odottaa varmaan minun soittoa, ajattelin olla soittamatta muutamaan päivään. Oli nimittäin töissä jokaikinen päivä minkä olin siellä. En tiedä miten järjestän asian, olen aikonut lopettaa, miten sitä en tiedä.

Taisit tehdä oikean päätöksen. Eihän siinä lopettamisessa ole kuin puhelinsoitto. Kerrot, miksi et jaksa, miksi et halua tällaista. Mies saattaa herätä tai sitten taas saadaan taas yksi ruikutuskeskustelu lisää palstoille tai baareihin. Suora puhe on se juttu.

Älä lopeta vielä. Harkitse asiaa kunnolla ennenku teet päätöksen jota voit myöhemmin katua.

Noin reilu kuukausi sitten itselläni ei ollu minkäänlaista kokemusta kaukosuhteista. Sitten siinä vain kävi niin että ihastuin yhteen neitiin ja nyt ei kaduta yhtään että ryhdyin tähän, vaikka välillä ikävä on todella kova ja miettii että mitä se toinen tekee siellä mutta se on kyllä sen arvoista, varsinkin se tunne kun näkee toisen parin viikon tauon jälkeen sitä vaan ei pysty sanoin kuvailla. Jos nyt saisin valita että aloittaisinko kaukosuhteen vai en niin vastaus olisi ehdottomasti ei, sen verran vaikeita nämä kaukosuhteet ovat välillä.

No mikä siinä samalle paikkakunnalle muuttamisessa on nyt niin vaikeaa? Uravalintako? Jos, niin kumpi on tärkeämpää, ura vai rakkaus? Jos valitset ensimmäisen, niin eihän tuollaine ole rakkautta edes ansainnut.

Itse elin kaukosuhteessa kolme vuotta :) ja hyvin onnistu kun kumpikin asiaa halusi ja luotti toisiinsa. Välimatkaa meillä oli 970km joten nähtiin joka toinen kuukaus viikonlopun verran. Nyt olemme asuneet yhdessä 3 vuotta ja meillä on kaksi lasta

Moro!

Sielunkumppani on ihmisen itsensä luoma illuusio. Jos lähdet parisuhteeseen, se loppuu ongelmiin aikanaan ja sua vituttaa paljon enemmän, kuin jos nyt annat asian olla ja jatkat elämääsi ja todnäk löydät yhtä mukavan kumppanin itsellesi lähempää. Asia ottaa sinua päähän juuri niin paljon kuin annat sen ottaa, ja näet sen niinkuin itse tahdot. Muuta sen muijan luo, sano että se muuttaa luoksesi, tai anna asian olla.

Jos rakastat häntä, se ei voi olla kysymys. Meidän välillä oli 2000 km ja vielä viisumi ongelmia ja suuren venäjän byrokraatia. Mutta se toimi ihan hyvin. Se oli elämäni paras viisi vuotta.

Mun mielestä välimatka ei ole itsessään ongelma vaan se paljon on tarve olla yhdessä. Kyllähän tuo auto/juna/bussi/lentokone kulkee jos vaan on rahaa matkustaa.

Itse en halua olla kokoajan yhdessä, alkaa käymään kuten vanhoille kalusteille - kyllästyy. Suhde pysyy virkeenä, kun näkee esim. viikonloppuisin vaan.

Itsellä tosin jo yks avioliitto takana ja lapsia (isoja jo, pääosin), joten tuo vaihe elämässä nähty ja koettu jo.

Eipä voi h :)) Kidutat vaan itseäsi . Muutan hänen luokseen :)

itellä boyfriend asuu Bosniassa ja ainoa tapa millä yhteyttä pidetään on facebook mobilen viesti-palvelu, sillä tällä pojalla ei ole nettiyhteyttä ja hällä ei ole varaa tekstaamaan tai soittamaan (en itsekään mikään rikas ole!):P aika kömpelöähän se on mutta emme päästä irti sillä tiedämme että tulevaisuutemme tulee olemaan aivan jotain josta uneksimme. Minulla ei ole käynyt kertaakaan mielessä katkaista välejämme, tietäisittepä vain kuinka tosissani olen kun sanon, että voisin vaikka kuolla hänen vuokseen :) I love you Sead

Jaahas ota tuostaki selvää. Painin itse samallaisten ongelmien kanssa. Nainen asuu muutaman sadan kilometrin päässä ja haluaa varjella lapsiaan. Ymmärrän kyllä sen, jotenki, mutta en ole mikään himoraiskaaja vaan yksinkertaisesti ihastunut naiseen sydänjuuria myöten. Jotenki vain ei tahdo naiselta löytyä aikaa yhteiseen ja parempaan tutustumiseen.!? Pyörinkö turhaan ja yksin yrittäessäni saada yhteyden pelaan. Kuitenki olen ymmärtänyt naiselta, että hän myös haluaisi tutustua lähemmin. Mitä perhanaa tässä pitäis tehdä? Ottaa jalkavaimo vai mitä hemmettiä?

Hei. minulla on vähän päälle 200km matkaa rakkaani tykö.Etenemme päivä kerrallaan.viestittelemme ,soittelemme ,mut harvemmin puhelimella ,usein skypellä.Jo alussa tuntui ettei välimatka ole este. Minä olen leski lapset jo maailmalla ja hän on eronnut..Järjestelykysymyshän tämä on ,meillä nyt sattui lähtemään hyvin alkuun .On minulla kerran ollut 900km päässäkin rakas. Silloin minulla oli vielä molemmat lapset kotona ja rahat tiukalla. Hän kävi ennimmäkseen minun luonani ja haki myös minut sinne. paikka oli ihana oltiin itälapissa,suhteemme kuitenkin kaatui ,olen hirveän allerginen joten lääkärin tarvitsi olla aina lähellä ja siellä oli terveyskeskukseen 40km.Jos sinusta tuntuu että teit oikein niin hyvä niin .

moi!

pistä poikki..ei voi pitemmän päälle toimia, vaikka kuinka olis sielunkumppani..kokemusta on..vie vaan kaikki voimat...muu elämä kärsii..

Itse olemme kaukoromanssini kanssani sopineet että olemme sielullisesti yhdessä aina välillä kun ajatuksemme kohtaavat - "vain" Atlantti on välissä.Tänään näin yhteisen kolleegan.Sain mieheltä messun kännykkääni.Ikinä ei toimisi oikea kaukosuhde koska omilla tahoillamme tapaamme koko ajan muita tyyppejä.
Olen tavannut monia hänen naisistaan ja kaikki ihmettelevät suomalaista arktisuuttani ja eksoottisuuttani.Hänellä on paljon joogaopettajia, näyttelijöitä ja ravitsemusterapeutteja.Itse olen sihteerikkö.Jos tapaamme emme välttämättä sextaa koska harvoin näkevät istuvat mieluummin puiston ruohikolla.
Mutta minulle hän on magiaa,alkemiaa, pilviä&linnoja,pianonsoittoa ja valssia.Mä olen hänelle balettia,puudeleita,Melba-annos ja keskikesän auringonpaahde rannalla.

Miksi jatkaa kaukosuhdetta vuosia?
Minulla on ulkomaalainen mies ja ollaan oltu 2,5 vuotta naimisissa ja 3,5 vuotta sitten tavattiin.
Mies muutti suomeen n.8 kk seurustelun jälkeen ja ollaan onnellsia..

En ymmärrä miksi pitää kärvistellä kaukosuhteessa vuosia jos se kerran se oikea on löytynyt. Jos todella sen oikean on todella löytänyt pystytte molemmat ryhtymään toimenpiteisiin siitä kumpi muuttaa kumman luo asumaan/ tai missä asutaan yhdessä.

Jos On sen tosi rakkauden löytänyt, Ura ei tule suhteen edelle.


Jos parin vuoden seurustelun jälkeen kumpikaan ei ole valmis muuttamaan pois asuinpaikkakunniltaan ja aloittamaan yhteistä elämämää.. mitä sitä aikaa kuluttamaan turhaan suhteeseen joka ei tule onnistumaan.

Mulla on eräs tuttava, jolla oli sama tilanne, tosin kummallakaan ei siinä vaiheessa ollut lapsia. Näkivät kerran kuussa, ja lopulta toinen muutti toisen luokse. En osaa sanoa kun on nuo lapset, hankaloittaahan se tietty asioita...

Niin, tossa mun taannoisessa kaukoihastuksessa ongelmana oli se, että molemmilla on lasten yhteishuoltajuus tahoillaan, joten liikkumavaraa ei ole paljon kouluikäisten kanssa. 200km on liian pitkä koulumatka lapselle ja lastani en naisen takia jätä. Hän ei voi valita isäänsä, mutta minä voin valita naiseni. Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa eikä salamaihastunimen takaa yhtään mitään pitkällä aikavälillä.

Tässäkin ketjussa monet hehkuttavat kaukorakkauttaan, mutta kuitenkin se meni poikki syystä tai toisesta. Näin kypsemmällä iällä uskon mieluummin realistiseen kiintymiseen kuin ihastumisen illuusioon. Se tunne on vienyt minut parisuhteisiin, jotka eivät sitten toimineetkaan arjessa.

Itse olen 3 vuotta ollut yhteydessä kaukorakkaaseeni tietokoneella(skype webcam) thaimaahan ja yhden kerran tavannut hänet (3 viikon lomallani) ja hänen vanhempansa. Ei tämä tunne herkkua ole (siis se jäytävä kaipuu), mutta kun on tahtoa ja sitoutunut, niin kohta se hääpäiväkin meille koittaa. Toivotan voimia sinulle.

Mulla on poikaystävä,joka asuu n. 400km päässä. Ollaan seurusteltu vasta 2kk ,mutta ei sinä aikana olla pystytty nähdä. Poikaystävälläni on aina "kiireitä" tai niin ainakin väittää mulle. Aina kun kysyn häneltä,että pystyisikö jo pian nähdä hän vastaa vaan jotain epämääräistä kuten esim. "en tiedä" tai "on paljon menoja". Sitten kuitenkin juttelen mesen kautta hänelle ja kysyn mitä tekee,niin sitten yhtäkkiä ei olekkaan kiire tai mitään tekemistä. On kova ikävä,vaikka vaan kerran nähty ja siitäkin on jo runsaasti aikaa. Silti kuitenkin välitän poikaystävästäni paljon,mutta en sitten tiedä kannattaisiko sitä jatkaa jos tapaamisesta ei tule mitään. Olisiko jollain kokemusta tälläsestä tilanteesta,itse en tiedä mitä voisin tehdä,muuta kun antaa asialle aikaa?

Voimia sulle, sinä tarvitset niitä. Itse olen erittäin onnellinen tässä hetkessä tässä hetkessä lähirakkaani kanssa. Suhde kehittyy ja kaikki asiat vaan loksahtelee kohdilleen. Ehkäpä tuo kaukoihastus tarvittiin herättämään tämä lähirakkaani, sillon hän halusi olla vain ystävä. Tuosta kaukoihastuksesta on kulunut jo ikuisuus ja paljon on tapahtunut sen jälkeen. Ollaan edelleen ystäviä kaukoihastuksen kanssa, mutta ei sen kummempaa. Hän tietää nykyisen tilanteen ja ymmärtää valintani. Hän sanoi vähän leikillään, että jos sitten kymmenen vuoden kuluttua meillä olisi mahdollisuus lähisuhteeseen. Itse en siihen usko. Aivan ihana ihminen hän on, mutta kymmenen vuotta on pitkä aika. Leikkiähän tuollaiset puheet on.

Uskon, että kaukosuhde toimii yksinäisillä, tai sitten nuorilla ihmisillä, joilla on ihanteita ja tahtoa. Aikuiset ihmiset, jotka tapaavat luonnostaankin paljon uusia vastakkaisen sukupuolen edustajia ja tutustuvat helposti, kaukosuhde ja siihen sitoutuminen tuntuu jotenkin järjenvastaiselta.

HIRVEEETÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

If there is a will, there is a way.

Onnistuu. Tarvitsee vain tahtoa ja luottamusta toiseen. Meillä kaukosuhde 4 vuotta. Ja nyt vihdoin muuttamassa yhteen. Miksi näin pitkä kaukosuhde? No siksi että lapsi saisi rauhassa käydä koulunsa valmiiksi, ettei tarvitse repiä pois kesken kaiken vieraaseen ympäristöön.
Mutta mikäli olisimme olleet luonteiltamme mustasukkaisia ja epäileväisiä, niin tämä ei varmasti olisi onnistunut. Luottamusta ja tahtoa. Sitä se vaatii.

Moiii olen ollut itse kaukosuhteessa ,,minä asun ruotsissa ja hän suomessa ,,reilu kaks vuotta kirjoiteltiin soiteltiin videopuheluja ,texstiviestei ja välin kännykällä,,kaikki sujui hyvin,,,

olihan välillä kylläkin suhteen punnitsemista ,,,siinä keskusteltiin asioita muutosta sun muusta,,mutta hän lopulta muutti tänne ,,ja menimme naimisiin,, ja kaikki ol hyvin ja elettiin onnellista aikaa,niin kauan kunnes kuolema eroitti meidät reilun vuoden avioliiton jälkeen,, surullista... ja nyt vasta oon ollut kohta 5kk leskenä,, ,,meillä ainakin toimi hyvin kaukosuhde,,mutta vaatii kovaa luottamusta molemmilta..ja riippuuhan suhteet monesta asiasta ja jokaisella erillaiset jutut..kaikkee hyvää kaikille,,

Kukas sininen PELLE tätä ketkua feikkaa = aloitus poistoon ,kiitos.

Moikka! Ite olen samanlaisessa suhteessa tosin suhde on kestänyt jo yli vuoden. yli 200 kilometriä pitkä välimatka. Tutustuimme linja-autossa joten asuimme jo eri paikkakunnilla. Mutta vanhempamme kuitenkin asuvat samalla suunnalla. Näemme melko usein ja yritämme järkkäillä näkemisiä mahdollisimman usein. 2 kertaa kuussa mm. Poikaystävälläni tosin on sellainen koulu jossa ei tarvitse olla kokoajan paikalla ja hän voi sitten tulla luokseni pidemmäksi ajaksi kerrallaan. Toki meillä tulee helpommin riitoja ja mustasukkasuusjuttuja etäsuhteessa mutta aina kun näemme sovimme jutut heti ensikättelyssä. Suhde toimii jos toiseen voi luottaa 100 %sesti ja ei unohda liiaksi millaista on olla toisen kanssa. Itsekkin järjestin työssäoppimiset välillä hänen opiskelupaikkakunnalle ja vastaavasti tänä kesänä hän on samalla paikkakunnalla kun minä. Tavoitteena on joskus muuttaa yhteen kunhan koulut yms. saadaan loppuun/ järkättyä jotenkin. Itse olen tottunut jo tilanteeseen eikä tämä enää niin vaikeata ole. Tässä voi samalla viettää omaa nuoruutta ja ei tarvitse kaikesta olla raportoimassa. Pidän myös yksin olemisesta joten tämän on ollut näin suhteen suhteellisen alkuvaiheessa ihan hyväkin juttu. tosin kun näkee harvoin, tuntuu ettei ehdi tutustua toiseen kunnolla. Ajan kanssa. Mekin joskus pelataa jtn parisuhdepelejä että pystyttäs ehkä oppii paremmi toisistamme. Toivotan teille onnee ja menestystä suhteen saralla ja sanon että ei kannata luovuttaa. Kannattaa kuitenkin pistää asioita likoon suhteen edestä. Tämä meidän suhde on ollut minulle paras koskaan ja uskon että kun se oikea löytyy niin siitä pitää pitää kii kynsin ja hampain. :)

Kukas sininen PELLE tätä ketkua feikkaa = aloitus poistoon ,kiitos.!!!

kaukosuhteet voi toimia.. minulla on kokemusta siistä. Tapasin heilani netissä, olin opiskelemassa juuri siihen aikaan ja välillämme oli kiduttavat 300 kilsaa tapailimme silloin kuin minulla vain oli lomaa eikä ollut muuta suunnitelmia. Tämä jatkui 5 vuotta, opiskelujen takia, ja lopulta sain harjoittelu paikan hellun kotipaikkakunnalta joten muutin sitten hänen luokse. Siitä on nyt kolmisen vuotta kun muutin ja joulukuussa 2009 menimme kihloihin ja edelleen rakastuneita =)

Kaukosuhteet voivat toisinaan olla yhtä tuskaa, kun ei tiedä mitä toinen puuhaa ja onko hän uskollinen, mutta jos todella tuntuu siltä että hän on sinulle se oikea niin suosittelen jatkamista =).. niin ja ainahan on puhelin ;-) Mr Groove, suosittelen sinua jatkamaan suhdetta sillä odotus palkitaan

Kiitos kaikille kommenteista! Minun osaltani tälle keskustelulle voidaan pistää piste. Olen ratkaisuni tehnyt ja olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni. Kaukosuhdetta ei mulle tullut, mutta erittäin hyvä ja intohimoinen lähisuhde on kehittymässä.

Hah.

Seurustelin aikoinaan miehen kanssa, jonka kanssa meillä oli aluksi välimatkaa noin 100 kilometriä. Jouduin työ ja opintojen takia muuttamaan kauemmaksi, välimatkamme kasvoi 400 kilometriin. Tapasimme yleisesti kolme kertaa kuussa, lähinnä viikonloppuisin ja olimme kaikki lomat yhdessä. Suhteemme toimi hyvin kolme vuotta näin pitkillä välimatkoilla. Muutin kolmen vuoden jälkeen lähemmäs. Lopulta erosimme aivan muista syistä, kuin matkan takia.

Häntä ennen minulla oli juttua erään ulkomaalaisen miehen kanssa, joka asui toisella puolella maapalloa. Tapasimme hänenkin kanssaan melko usein (useita kertoja vuodessa).

Minusta matka on suhteellinen käsite ja asiat järjesteltävissä. Jos todella haluaa toisen, on valmis panostamaan suhteeseen. Kyllä jossakin vaiheessa elämää tulee vielä aika olla enemmän yhdessä. Tsemppiä teille!

Oman kokemukseni perusteella vastaus kysymykseen "kannattaako lähteä kaukosuhteeseen" on ehdottomasti KYLLÄ.

Olen asunut ulkomailla (Keski-Euroopassa) vuodesta 1995. Vuonna 1999 kohtasin joululomallani Suomessa miehen. Kyseessä oli meille molemmille ns. "se oikea" -ilmiö, eli ekalla tapaamisella tuntui että tämä on nyt sitten kyllä jotain erityistä. Viikon jälkeen, kun lomani oli ohi, sovimme että olemme nyt seurusteleva pari ja kummallakaan ei ole muita "kierroksessa".

Välimatkaa oli meillä 2500 kilometriä. Pitkiä sähköposteja vaihdeltiin joka päivä, puhelimessa puhuttiin kolme tuntia kerran viikossa (oli pakko laittaa tarkka raja koska muuten puhelinlaskut olisivat kasvaneet älyttömiksi - silloin ei vielä ollut Skypeä yms. tai jos oli niin ei ainakaan yleisessä käytössä). Jokaisella lomallani matkustin Suomeen, eli vietimme kesällä kuukauden yhdessä, sitten joululomalla pari viikkoa, ja vuoden aikana muutaman pitkän viikonlopun. Näimme siis neljä-viisi kertaa vuodessa max.

Olihan se rankkaa, totta kai. Joka kerta lentokentällä erotessa tuntui että sydän särkyi. Viikon lomalta palaamisen jälkeen heräsin joka yö ja ehdin sekunnin ajatella että onkohan mies mennyt vessaan, kunnes todellisuus iski ja tajusin että eihän se ole täällä. Ja taas itketti. Mutta kun oli pakko kestää, eikä vaihtoehtoja ollut, niin kestettiin. Oli kuitenkin niin upea ihminen kyseessä.

Meille suurin ongelma ja yhdessä olon este oli työasiat. Eli minulla oli todella hyvä työpaikka täällä, miehellä Suomessa. Kumpikaan meistä ei ikinä olisi voinut vaatia toista luopumaan työpaikastaan ja vaihtamaan maata, kun ei ollut mitään tietoa olisiko koskaan saanut yhtä hyvän paikan.

Näin jatkettiin 3,5 vuotta. Menimme kihloihin ja naimisiin, aikomuksena jatkaa kaukosuhdetta niin kauan kuin tarvitsee. Sitten tapahtui onnenpotku ja mieheni löysi hyvän, hänelle sopivan työpaikan vain 300 km:n päästä minusta (toisesta maasta, mutta eipä sillä ollut mitään väliä). Siinä vaiheessa saimme alkaa tavata joka ikinen viikonloppu, joka tuntui mahtavalta luksukselta ja aivan fantastiselta, kun oli joutunut kestämään niitä kuukausien eroja.

Ja vuoden päästä tuosta tapahtui sitten todellinen lottovoitto, eli mieheni sai unelmatyön samasta kaupungista kuin missä itse olin. Hän muutti luokseni kesällä 2004. Siitä lähtien ollaan asuttu yhdessä ja onnea riittää edelleen. Näin seitsemän vuoden jälkeen meillä on todella hyvä olla yhdessä. Erityisen hyvä siksi että meille jokainen yhteinen päivä tuntuu lahjalta, kun niin monta vuotta piti elää erillään.

Joten uskon vakaasti siihen että jos on niin paljon onnea että kohtaa sen oikean ihmisen, niin se on sen arvoista että sen puolesta kannattaa taistella. Ja aina joskus onnistuu!

Minun näkökulmastani teidän välimatkanne, 200 kilometriä, tuntuu varsin pieneltä. Eivätkö tapaamiset tosiaan onnistuisi useammin kuin kerran kuukaudessa?

Joka tapauksessa kehottaisin sinua antamaan tuolle suhteelle mahdollisuuden. Asioilla on tapana järjestyä yllättävillä tavoilla.

Kyllä suhde tulee kestään jos molemmat sitä tarpeeks haluaa.. :)
Itse tutustuin netin kautta nykyiseen avopuolisooni.
Hän asui silloin 250 km päässä ja näimme kanssa noin kerran kuukaudessa joskus useammin jos rahat antoi periksi :)
Bussimatkat oli rasittavia koska ne kesti 3 ja puol tuntia :) mutta kyllä sen aina jakso kun tiesi mitä odottaa, niinhän se on et hyvää kannattaa odottaa :)
Lähtö tuntui tappavalta, koska tiesi, että ei nää pitkään aikaan...
Tapailua jatkui 9kk jonka jälkeen muutin opiskelemaan paikkakunnalle jossa mieheni asuu, ja päädyimme asumaan saman katon alle. Yhteiselämä on sujunut hyvin.
Läheisiltä ja tuttavilta tuli paljon kommenttia siittä, että kannattaako suhde kun välimatkaa on niin paljon? mutta voin kertoa, että kannatti.
Nytten olemme seurustelleet noin 2 vuotta ja olemme olleet kihloissa vuoden verran ;)

no olen samassa tilanteessa melkein kuin minä mutta tosin meillä on kilometrejä vähän enemmän noin 350 ehkä noin.Me näemme ja noin kerran kuussa tai kolmen viikon välein.Meillä molemmilla on lapsia ja työt sotkee ns vapaa aikaa niin on tämä aika kituuttamista;sovittiin yhdessä et kokeillaan näin koska tunteita mukana on,katsellaan päivä kerrallaan.Ollan oltu tosin yhdessä vasta noin reilu kuukausi mut hyvin menee ainaskin vielä.Olen jopa junalla käynyt miehen luona ja hyvin meni reissu.Missu

Viisi vuotta kaukosuhteessa. Välimatkaa lähes 400km. Rakkautta, toivoa,itkua ja pettymystä. Ja nyt haluan lopettaa.Haluan, että mies on rinnallani silloin kun tarvitsen ja toisin puolin myös. Suhde on antanut paljon mutta myös kuluttanut.

Kuule Suhde kaukorakkaaseen toimii ,jos kumpikin niin tahtoo. Itse olen ollut viimekesästä asti kaukosuhteessa ja vain luottamus toiseen saa minut jatkamaan suhdetta. Suhde toimii ainakin minulla 100%sesti . Kuuntele sydämesi ääntä.

Hei!

Minulla on itseäni kutkuttava kysymys herra 12 5 :lle.

Olen katsonut useita dokumentteja Thaimaan meiningistä. Tiedän myös suomalaisen miehen, joka on mennyt naimisiin thai-naisen kanssa ja asuvat Suomessa. Näille naisille raha ja vanhempiensa elättäminen, Thaimaahan talojen rakentaminen tms. tuntuisi kovin tärkeältä.

Oletko lähettänyt tälle naiselle rahaa?

Jos olet, ihan pieniäkin summia, mistä tiedät, ettei hänellä ole kymmeniä kaltaisiasi, jotka vänkkäävät kotona tietokoneruudun ääressä?

Miksi ette ole nähneet useammin? Eihän se lentolippu niin paljoa maksa? Miksei nainen ole käynyt Suomessa? Kyllä kolmessa vuodessa luulisi jo jotain tapahtuvan..

Pystytkö lopettamaan? Eikö ole kuitenki hienoa että näette säännöllisesti?
Minun mielestäni on hienoa että tunne on molemminpuolinen.
Ja jos tunteesi ovat tarpeeksi voimakkaita, niin ehkäpä on mahdollista muutta yhteen myöhemmin?

Minulla on paljon kokemusta reissaamisesta ja siitä tunteesta kun haluaisi olla jossain muualla.

itse olen ollut kaukosuhteessa kohta 2 vuotta! onnellinen ja rakastunut!!! ja välimatkaa on noin 200km..ja meillä on opinnot kesken paikkakunnillamme..näämme joka toinen viikonloppu..
minun mielestäni ei kannasta olla kaukosuhteessa jos parilla ei ole yhteistä tulevaisuutta tai unelmia mitä haluavat.
olen onnellinen kaukosuhteessa koska tiedän että kohta muutamme yhteen eikä silloin tarvitse stressata näkemisestä,ja meillä on yhteisiä asioita/unelmia mitä haluamme toteuttaa toistemme kanssa.jos jatkatte yhdessä olemista niin kannattaa luoda hyvät säännöt ja aika taulut milloin näätte! niin on jotain mitä odotttaa! ;)

Jos kaukosuhteeseen ryhtyy, pitää olla oikeesti motivaatiota, pitää OIKEESTI rakastaa sitä toista eikä vähätellä sitä että ootte kaukosuhteessa. ite oon löytänyt etelä euroopasta ihanan, romanttisen ja ennenkaikkea luotettavan miehen. Pidän suhteestamme kaikin raajoin kiinni, eikä mikään muu asia voi mennä häntä edelle. minulle kaukosuhde ei ole ollenkaan rasittavaa, se on melko toiveikasta itselleni, koska parin vuoden päästä olis sitten tyyliin yhteen muuttamista ja tämmöstä :) Tsemppii teille kaikille joiden rakas asuu kaukana!

Meillä oli välimatkaa n.650 km. Molemmilla pienet lapset. Jaksoimme sitä 1,5 vuotta. Tämän jälkeen jouduimme luovuttamaan vaikka rakastimme....on ollut tuskaista . Soittelemme vieläkin monen vuoden jälkeen ja toivomme vielä, että joskus voitais elää yhdessä. Sitä odotellessa....

Kyllä toimii.

Minulla ja miehelläni on välimatkaa 600 km.
Tekstailemme ja soittelemme joka päivä.
Suhteemme on kestänyt jo kaksi vuotta ja olemme kihloissakin.
Näemme 1-2krt kuussa jos sitäkään. Rakastamme toisiamme
paljon joten tämä kyllä toimii. Jos olisin sinä, niin kyllä
olisin tuossa suhteessa. Ajan myötä suhde varmasti menee
vakavemmaksi. Toivotan oikein paljon onnea!

Rakastan häntä ja hän minua. Saattaa mennä parikin kuukautta ettemme näe.Vapaita ei ole saatu järjestettyä samaan aikaan. Tai toinen on tullut tapaamaan, mutta toisen on mentävä töihin.Vietä siinä laatuaikaa.Soitellaan ja viestitellään. Mutta loppupeleissä olen kuitenkin yksin. Tänä keväänä taas piti kaiken järjestyä. Mutta tuli ylitsepääsemättömiä ongelmia.Taas odotellaan: kyllä se siitä jonakin päivänä onnistuu. En vain enää jaksa odottaa sitä päivää.

tottakai kauko suhteen saa toimimaan tapasin sen oiken jo aikoja sitten ja nyt on kohta parivuotta täynnä nyt suunnitellaan yhteen muuttoa ja kaikki mennyt hyvin ja näemme joskus vaan kerran kuussa ja aina sitä odottaa kun tapaa jälleen toivottovasti teillä menee kaikki hyvin mulla on vaan 100km väliä tyttöystävään.

Saahan sitä haaveilla ja uneksia mistä vaan. Suhde toimii, jos on toimiakseen, on välimatkaa, tai ei.
Itse tulin todella petetyksi, kaukosuhde 8kk, muutin miehen luokse ja avioiduimme, olinkin vaan kosto exälle. Kun itse olin poissa, kävi exä miehen luona puhumassa yhteisestä menneisyydestä, vaikka oli vuosia pitänyt muita miehiä. Minä poistuin paikalta, jotain rajaa sentään. Eipä se exäkään sinne jäänyt, kun oli saanut minut ulos.
Tämän hetkinen rakkaani asuukin kolmen kilometrin päässä.

Itse olen ollut kaukosuhteessa 2,5 vuotta ja välimatkaa n. 500km. Sitä ennemmin asuttiin samalla paikkakunnalla vuosi. Elämäntilanne muuttuu vuoden päästä kun kultanani valmistuu. Näemme vähintään kerran kuukaudessa lomat. Minä useimmiten matkustan viikonloput ja raskaalta se tuntuu. Luottamuspulaa ei ole, mutta arjen jakamattomuus ahdistaa minua. Itse myös kaipaan enemmän toista ja olen parempi yhteydenpitäjä. Puhelimen ja skypen kautta kun ei voi viestittää sitä tunnetta mitä yksi katse kertoo. Fyysinen läheisyyskaipuu on myös kova.
Voimia kaikille kaukosuhteilijoille. Älkää verratko itseänne parisuhteisiin, joita ympärillänne koette. Kaukosuhde vaatii yhteistä luottamusta ja yhteisen haaveen esim. perheestä. Itselläni kaukosuhteen onnistuminen vaatii tiedon sen loppumisesta eli kun kultani valmistuu muutamme yhteiselle paikkakunnalle.

Kaukosuhteessa olevat ja rakastuneet hoi!

Kuinka moni teistä harrastaa seksiä jonkun muun kanssa silloin kun ei tapaa kaukorakastettuaan?
Tunnen erään miehen, joka on kertomansa mukaan rakastunut 300 km päässä asuvaan naisystäväänsä. Hänellä on noin vuoden ajan ollut "suhde" ystävääni, jonka kanssa hän harrastaa seksiä satunnaisesti.

Kiinnostaa tietää onko tämä yleisesti hyväksytty käytäntö, vai ainoastaan tämän suhteen piirre.

Mä seurustelen Pohjois-Korealaisen IT-yrittäjänaisen kanssa ja meilläkään ei ole helppoa, koska itse toimin kengänlankkaajana Pudasjärven rautatieasemalla. Seurustelumatka on pitkä, mutta onneksi Ziu maksaa mun matkat Haisungin lomakohteeseen 24 kertaa vuodessa. Nykyään sinne järjestetään seuramatkoja suoraan Suomesta ja USA:sta.

Itsellä meni tässä tovi sitten poikki kaukosuhde, jossa välimatkaa oli vajaa 7300km. Naiseni asuu Seattlessa ja itse jouduin tulemaan takaisin Suomeen. Pitkän aikaa saimme viettää aikaa yhdessä siellä, mutta nyt keväällä puolisen vuotta, kun jouduimme olemaan erossa, ei suhde kestänytkään enää. Aikaero ja välimatka tekivät ikävää työtään. Pystyimme näkemään ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Harmittavaa, että näin pääsi käymään. Itse pystyn muuttamaan pysyvästi Seattleen vasta kahden vuoden päästä, joten 2.5 vuotta olisi pitänyt yhteensä olla kaukosuhteessa. Puoli vuotta sitä jaksettiin, sitten nainen ei enää jaksanut. Kuulemma helpompi oli päästää irti kuin jatkuvasti odottaa ja miettiä, että milloin pystyy jälleen tuntemaan toisen kosketuksen. Skypet yms auttoivat aina hieman, mutta kyllä sitä fyysisestikin pitää päästä näkemään toista. Noh nyt on kaksi vuotta aikaa katsoa mitä elämä tuo tullessaan. Sitten on edessä muutto Seattleen, huolimatta siitä tuleeko suhteestamme enää mitään vai ei.

Kaukosuhteet ovat aina henkilöstä riippuvaisia. Jos tuntuu, ettei sitä kestä niin ehkä se on parempi lopettaa tai alkaa tosissaan tehdä töitä sen eteen, että sen kaukosuhteen saa muutettua lähisuhteeksi. Rakkaudesta luopuminen ei ole aina helppoa. Joskus vain elämänvaiheet pakottavat siihen. Tsemppiä AP:lle ja kaikille muillekin kaukosuhteissa oleville. Toivottavasti saatta ne suhteet toimimaan ja saatte rakastaa sitä toivottavasti teille maailman parasta puolisoa :)

Omalla kohdallani tilenne oli se, että vedin jarrua ennekuin ehdin rakastua naiseen. Suhteen realiteetit eivät olisi sopineet mulle, mutta naiselle ne olisivat. Omalta osaltani olen tyytyväinen ratkaisuuni, mutta selvästi nainen ehti kehitellä enemmän tunteita ja olen hieman harmissani hänen puolestaan. Ollaan naisen kanssa edelleen feissarikavereita ja selvästi hän elättelee toiveita, että pyörtäisin päätökseni. Pitäisi varmaan pistää yhteydenpito kokonaan poikki.

"Fiilis on edelleen se, että ei kukaan tule olemaan minulle niin hyvä puolisko kuin hän, ehkä;)"

Varmaankin meidän kaikkien pitää pistää poikki. Muuten roikutamme toista tai itseämme tunneriippuvuudessa. Se ei luo pohjaa uuden ihmisen kohtaamiselle. Oma tapaukseni oli niin paljon kevyempi kuin teidän, joten mikäpä minä olen neuvomaan.

Hyvää jatkoa ja onnea valinnoillenne, olivatpa ne mitä tahansa.