Me erottiin eksän kanssa kesällä, mutta asuttiin yhdessä vielä pari kuukautta eron jälkeenkin. Melkein heti eron jälkeen meillä alkoi seksisuhde. Seksin kanssa meillä ei ollut suhteen aikana mitään ongelmia, ja molemmat halusi jatkaa sekstailua myös suhteen loputtua. Sitten eksä muutti uuteen asuntoonsa, mutta tämä uudenlainen suhteemme jatkui muuton jälkeenkin. Näämme nykyään monta kertaa viikossa, usein niin, että toinen yöpyy toisen luona. Usein viikonloppunakin vietämme yhdessä aikaa, katsomme leffoja, teemme ruokaa, jne. Eli käyttäydymme kuin parisuhteessa olevat ihmiset! Mietin vain, onko kenelläkään muulla samanlaista tilannetta? Tai jos on ollut, mihin tämmöinen juttu on loppujenlopuksi päätynyt? Kieltämättä mulla on vielä hieman tunteita eksää kohtaan, mutta en usko, että pystyn enää mihinkään vakavaan hänen kanssaan.
Suhde eksään
Joppeus
121374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mua ainakin oksettaa ajatus että olisin eksän kanssa edes seksisuhteessa. En tiedä oksettaako sua. Jos ei, niin anna mennä vaan. Sehän on ihan sun asiasi.
Tosielämässä tuo saattaa mennä niin, että aikanne yhdessa naiskenneltuanne "eksä" löytää uuden kumppanin, mutta vähään aikaan ei sano mitään, ja sitten teille tulee hirvittävät eroriidat ja sä olet enemmin rikki mitä alkuperäisen "eron" jäljiltä. Mä en osaa sanoa, kannattako sun jatkaa tuota, mutta itse en kyllä olisi edes aloittanut. Eksä on eksä eikä sen kanssa "edes" sekstata.
kuule mulla on tai oli ihan samanlainen tilanne. Erottiinn ja sovittiin et pysyttäis ystävinä ja nähdään silloin tällöin. No sitten kun tavattiin, ajauduttiin sänkyyn ja oltiin useampia öitä yhdessä. Yhdessäolo on melko normaalia, siis aikalailla samanalaista kuin seurustellessamme. Toisaalta hän on välillä hiukan etäinen ja ei esim. suudella juurikaan. Nukutaan yöt lähekkäin ja laitetaan ruokaa jne. Itselläni on vielä hiukan tunteita exää kohtaan, mutt olen vakaasti päättänyt päättää tämän, koska tällainen ei toimi kuin jonkin aikaa.
Kyse on varmaankin vanhan suolan janotuksesta tai siitä, että on vielä lämpimiä, mutta vähäisiä tunteita toista kohtaan. Seksikin on turvallista teidän välillä. Itseänikin hämäsi tuo tilanne, mutta siihen täytyy yksinkertaisesti ottaa selvyys kysymällä, että missä mennään. Jos itse haikailet yhteistä tulevaisuutta, on vaara että petyt, kun hän ei jaksa enää tai löytää toisen. Jos kykenet tuollaiseen jälkijäähdyttelysuhteeseen vain kevyin tuntein, niin silloin suosittelen jatkamaan. Jos haluat enemmän, kysy ja tee päätös, tai älä kysy ja sano haluavasi lopettaa. Pääasia on että pelastat itsesi tuskalta.
> Me erottiin eksän kanssa kesällä, mutta ...
Ette eronneet. Luulette vaan. Kumpi siinä mahtoi tehdä aloitteen? Jos se olit sinä, ihmettelen suuresti. Jos se taas oli "exäsi", olet aika lirissä. Hän käyttää sinua hyväkseen etkä edes tajua sitä.
Herää ja näe maailma ympärilläsi! Joko olette yhdessä tai ette ole. Mitä kauemmin roikut "exässä", sitä riippuvaisemmaksi tulet tästä "ei-suhteesta". Valmistaudu ainakin henkisesti siihen, että eräänä päivänä hän kertoo lähtevänsä nyt. Sitten hän lähtee.
Täällä on olevinaan kaikenmaailman kaikkitietäväisiä suhde terapeutteja.
Elämä on sun omasi, elä se niin kuin parhaalta tuntuu.
Unohda täysin nämä Aku-Ankka ja Minni- täti terapeutit!
Seksiä tippuu sulle niin kauan kunnes nainen löytää uuden rinnalleen. Oma kämppäkin sillä jo, ei pysty ihan täysin luopumaan, mut kun uusi sulho löytyy niin se tulee sulle ilmotusluontoisesti vain että enää en tule sun luokse. Sitte olet taas samassa pisteessä kuin "erotessasi". Suosittelen lopettamaan touhun siihen paikkaan jos sinulla on vielä tunteita. On niitä muitakin naisia joita paneskella kuin exät
Itte se kysyi. Itte saa valita, mitä vastauksia haluaa noudattaa, mistä taas ei välitä.
Netti on siitä kiva paikka, että kuka vaan voi olla asiantuntija. Vastuu on aina lukijalla.
sua vaan helppona panona.
ja sen takia jaksaa tuhlata aikaansa myös leffailtoihin, ravintoloihin,jne? no mikäs siinä.
Mulla on ihan samanlainen tilanne. Tunteita on edelleen ja mistä sitä tietää jos vaikka uudelleen mentäisiin yhteen. Joskus sitä vaan erotaan "turhaankin" ja eron aikana huomaa tehneensä virheen. Ei sitä ensimmäinen pari oltaisi, joka palaa yhteen.
Mikäs siinä. Tyttö saattaa tosiaan ilmottaa uuden löydettyään että tämä jää tähän, mutta mikä estää itseäsi tekemästä saman. Silmäile potentiaalisia uusia kumppaneita ja irrottaudu henkisesti suhteesta.
Säännöllinen seksi sun muuhan on kivaa ja on ilmeisesti molemmille ok, joten et tee mitään väärää nauttiessasi mahdollisista sinkkuuden hyvistä puolista. "friends with benefits" on oikein osuva ilmaus.
Olet nuorten miesten yleisen mielipiteen mukaan parhaassa mahdollisessa tilanteessa - suhteessa ilman sitoumuksia ja yksiaviolupauksia. NAUTI!!
itse tein ainakin niinkin katalan tempun että exä pyöri tasan niin kauan kuvioissa kun ihmissuhteet olivat epävarmoja ja ei tiennyt kenet halusi.. heti kun hyvä mies tuli kuvioihin jätin exän ilman mitään selityksiä nuolemaan näppejä, itse hänet jätin ja hän halusi elätellä toiveita.. jos erosin niin mikäs siinä, seksi oli kivaa ja helposti saatavilla.. turhaa siinä rakkausromaneja elättelemään ;) one life, life it!
Mulla on meneillään ihan samanlainen tilanne. Erottiin neljän vuodena avoliiton jälkeen viime kesänä ja sovittiin, että pystytään ystävinä. Seksi jatkui ja jatkuu yhä edelleen.. Eroon ei liittynyt kolmansia osapuolia, vaan päätös oli yhteinen. Lähinnä erosimme miehen sitoutumiskammon ja minun perheenperustamishaaveiden takia.
Syksyllä tapailin toista miestä, mutta ei siitä mitään tullut, kun en ollut vielä valmis uuteen suhteeseen. Tiedän, että eksäkin on tapaillut muita, mutta ketään pysyvää ei ole eikä kuulemma haluakaan.
Joulu vietettiin yhdessä tiiviisti ja silloin tulikin riitaa, koska oltiin liikaa yhdessä. Talvikuukaudet hengähdettiin ja sovittiin yhdessä pienestä tauosta "ystävyydessä". Nyt tilanne on sellainen, että ollaan käyty treffeillä keskenämme ja oltu yhdessä hyvinkin tiiviisti. Yökyläilyjä on ollut koko ajan, mutta nyt olemme olleet lähes kuukauden illat/yöt/viikonloput joko hänen tai minun kotonani muutamia öitä lukuunottamatta. Mies myös kertoi haluavansa jo rauhoittua paikallensa..
Nyt ois tarkoitus ottaa puheeksi tämä tilanne, koska ei se tällaisena avoimena voi jatkua. Mä haluan pysyvän parisuhteen ja jos mies ei sitä vieläkään ole valmis muhun sitoutumaan, niin ei ole mitään järkeä jatkaa tilannetta, jossa tulee sattumaan ennemmin tai myöhemmin...
Molemminpuolisia tunteita on ja seksi on loistavaa! Mutta nyt kaikki on kiinni sitoutumishalusta. Saas nähdä miten miehen mieli on muuttunut vuodessa..