Miten näin kävi...

Miehesi sai käytetyn vanha luuskan. Jippii.

.... kirjoitti:

Miehesi sai käytetyn vanha luuskan. Jippii.

kyllä pitää olla inhottavia joidenkin ihmisten....katkera??

"Millaista onnea littanaksi hakatulla läpyskällä voi kantaa? Mihin se kelpaa? Pois heitettäväksi kaatopaikalle."

Kuulostat minusta sisäiseltä maailmaltasi usein ihan minulta. Voisiko maailmassa olla joku toinenkin joka ei elä omaa elämäänsä. Että on pakko vihata itseään koska se itse ei ole oma itse. Ja se miten se mitä haluaa kääntyy vihattavaksi, onni satuttaa, rakkaus onkin vihaa ja ylipäätään sattuu vaan ihan helvetisti. Tai ehkä ylitulkitsen sinua omien pörölasieni läpi.

ES kirjoitti:

"Millaista onnea littanaksi hakatulla läpyskällä voi kantaa? Mihin se kelpaa? Pois heitettäväksi kaatopaikalle."

Kuulostat minusta sisäiseltä maailmaltasi usein ihan minulta. Voisiko maailmassa olla joku toinenkin joka ei elä omaa elämäänsä. Että on pakko vihata itseään koska se itse ei ole oma itse. Ja se miten se mitä haluaa kääntyy vihattavaksi, onni satuttaa, rakkaus onkin vihaa ja ylipäätään sattuu vaan ihan helvetisti. Tai ehkä ylitulkitsen sinua omien pörölasieni läpi.

Lue lisää

Viha on minussa helpottamassa. Se ei enää muuta tosiasioita, jotka on vain hyväksyttävä. Olen varmasti muista persoonaton, koska sileästä kattilan kannesta puuttuu yksi ulottuvuus jolla tarttua materialistiseen maailmaan. Ja minun on vaikea muuttua periaatteiltani ja vain mennä muiden mukana, koska kansi on kansi. Ei siitä saa oikein maljaa tekemälläkään, vaikka minua pyydettäisiin kuinka kantamaan vettä muiden mukana.

En tiedä. Jotain henkistä prosessia tässä on pakko käydä läpi, jossa joko löytää paikkansa kantena tai sitten muuttuu joksikin uudeksi. Kai sitä olisi jotenkin liian jäyhä, persoonaton ja muuttumaton elämään aivan samanlaista elämää kuin muut vaikka ne putoaisi lahjana suoraan eteen. Ehkä minun persoona on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, enkä kykene oikein ilmaisemaan sitä. Se tuntuu mättävän.

Darth kirjoitti:

Viha on minussa helpottamassa. Se ei enää muuta tosiasioita, jotka on vain hyväksyttävä. Olen varmasti muista persoonaton, koska sileästä kattilan kannesta puuttuu yksi ulottuvuus jolla tarttua materialistiseen maailmaan. Ja minun on vaikea muuttua periaatteiltani ja vain mennä muiden mukana, koska kansi on kansi. Ei siitä saa oikein maljaa tekemälläkään, vaikka minua pyydettäisiin kuinka kantamaan vettä muiden mukana.

En tiedä. Jotain henkistä prosessia tässä on pakko käydä läpi, jossa joko löytää paikkansa kantena tai sitten muuttuu joksikin uudeksi. Kai sitä olisi jotenkin liian jäyhä, persoonaton ja muuttumaton elämään aivan samanlaista elämää kuin muut vaikka ne putoaisi lahjana suoraan eteen. Ehkä minun persoona on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, enkä kykene oikein ilmaisemaan sitä. Se tuntuu mättävän.

Lue lisää

Niin... olla pelkkä "kansi". Tajuan sen. Persoonaton. On vaan muokkauduttava ihan kaikkeen. Että ei ole.

Mutta mä vihaan enkä hyväksy!!!!!!!! Ja kuolen siihen??


"joko löytää paikkansa kantena tai sitten muuttuu joksikin uudeksi."

Mikä on yksiselitteinen, selkeä, järkevä vastaus...


"Ehkä minun persoona on kokonaan toisessa ulottuvuudessa,"

Minusta on aina tuntunut, että olisin OIKEASTI joku muu. Tämä kaikki on väärää ja väärin.

ES kirjoitti:

Niin... olla pelkkä "kansi". Tajuan sen. Persoonaton. On vaan muokkauduttava ihan kaikkeen. Että ei ole.

Mutta mä vihaan enkä hyväksy!!!!!!!! Ja kuolen siihen??


"joko löytää paikkansa kantena tai sitten muuttuu joksikin uudeksi."

Mikä on yksiselitteinen, selkeä, järkevä vastaus...


"Ehkä minun persoona on kokonaan toisessa ulottuvuudessa,"

Minusta on aina tuntunut, että olisin OIKEASTI joku muu. Tämä kaikki on väärää ja väärin.

Lue lisää

Minulla on muisto, kun pikkusiskolle hankittiin kissa. Olin jotain viidentoista. En yksinkertaisesti kyennyt osoittamaan tunteita sitä kohtaan tai silittämään sitä, jos kissa tuli kehräämään tai puskemaan. Annoin vain kissan puskea enkä tehnyt elettäkään silittääkseni. Pelkäsin lähinnä, että muut näkevät että minullakin on tunteet ja niille nauretaan. Meni yli kaksivuotta ennenkuin ensimmäistä kertaa kykenin silittämään kissaa ollessani yksin kotona. Yhtäaikaa hävetti aivan helvetisti ja toisaalta vapauttavaa. Ei ehkä kovin terve lapsuuden ilmapiiri, jossa tunteet piti piilottaa.

Vastuu vai tahto? Kattilan kansi on hyvä kantamaan vastuuta, kun se suostuu olemaan näkymätön ja kattilan alunen. Mutta se ei saa itse tahtoa mitään, tai se tukahduttaa toiset alleen ja pilaa kaikkien ilon. Toinen puoli on velvollisuuden tuntoinen kattilanalunen, joka vihaa kaikkea kuin lohikäärme. Ja toinen puoli leijona, joka tahtoo rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mutta kattilan kantena se vain tukahduttaisi toisten ilon.

Näin tänään unta jossa olin porttina helvettiin. Molemmilla puolilla kaikki vihasivat minua, mutta aivan eri syistä. Ei hyvä kesä! Siihenhän kattilankansi sopisi vallan mainiosti. Lohikäärme naama helvettiin ja leijona naama maailmaa kohti. Mutta kuka rakastaa porttia, kun tietää mihin se johtaa?

Alkaa mennä Niitzet päähän XD. kukkuu ja titityy

Darth kirjoitti:

Minulla on muisto, kun pikkusiskolle hankittiin kissa. Olin jotain viidentoista. En yksinkertaisesti kyennyt osoittamaan tunteita sitä kohtaan tai silittämään sitä, jos kissa tuli kehräämään tai puskemaan. Annoin vain kissan puskea enkä tehnyt elettäkään silittääkseni. Pelkäsin lähinnä, että muut näkevät että minullakin on tunteet ja niille nauretaan. Meni yli kaksivuotta ennenkuin ensimmäistä kertaa kykenin silittämään kissaa ollessani yksin kotona. Yhtäaikaa hävetti aivan helvetisti ja toisaalta vapauttavaa. Ei ehkä kovin terve lapsuuden ilmapiiri, jossa tunteet piti piilottaa.

Vastuu vai tahto? Kattilan kansi on hyvä kantamaan vastuuta, kun se suostuu olemaan näkymätön ja kattilan alunen. Mutta se ei saa itse tahtoa mitään, tai se tukahduttaa toiset alleen ja pilaa kaikkien ilon. Toinen puoli on velvollisuuden tuntoinen kattilanalunen, joka vihaa kaikkea kuin lohikäärme. Ja toinen puoli leijona, joka tahtoo rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mutta kattilan kantena se vain tukahduttaisi toisten ilon.

Näin tänään unta jossa olin porttina helvettiin. Molemmilla puolilla kaikki vihasivat minua, mutta aivan eri syistä. Ei hyvä kesä! Siihenhän kattilankansi sopisi vallan mainiosti. Lohikäärme naama helvettiin ja leijona naama maailmaa kohti. Mutta kuka rakastaa porttia, kun tietää mihin se johtaa?

Alkaa mennä Niitzet päähän XD. kukkuu ja titityy

Lue lisää

On kauheaa pelätä omia tunteitaan, etenkin hyviä tunteita. Ne satuttavat eniten. Pelätä räjähdystä tai omaa avuttomuutta ja haavoittuvuutta.

Minun lapsuudessani oli kielletty kaikki pahat tunteet, mutta myös hyvät yhtälailla. Piti olla tunteeton, ei saanut ilmaista yhtään mitään, itse asiassa ei vaan saanut olemassa ollenkaan. Kaikki oli kielletty.

Olen jotenkin vinksahtanut; päässäni pyörii usein sellainen mielikuva, että jos mä liikauttaisin sormea vähän, niin mitä tapahtuisi... Voisi seurata jotain todella raivoisaa ja se se pieni täysin yhdentekevä "liikahdus" olisi jollekin merkki siitä, miten täysin paha ja vihattava minä todella olen kokonaan ja ikuisesti. Minut voi tuomita ihan mistä vain täysin paskaksi ja arvottomaksi - ainut ratkaisu on se, ettei ole olemassa, että piiloutuu, vetäytyy.

Kaikkein kauheinta on kun ei ole saanut haluta eikä tahtoa mitään! Ei mitään omaa elämää. Elämäni on ollut pelkkää vastuuta, kieltäymystä ja muihin mukautumista.


"Näin tänään unta jossa olin porttina helvettiin. Molemmilla puolilla kaikki vihasivat minua, mutta aivan eri syistä."

Minuakin vihaa sekä taivaan että helvetin väki. Hyvä ja paha väki on oikeastaan ihan samaa väkeä. Hyvä väki on omasta mielestään hyvää ja oikeutettuja, minä näen heidät pahana ja että he ovat väärässä. Sen takia he näkevät minut pahana, mutta olisin hyvä, jos olisin samanlainen kuin he eli paha... Ei hyvin mee.