Heippa. Tuntuupa olevan vaikea yhtälö näillä nettideittimarkkinoilla jos on eronnut mies jolla on pienehköjä lapsia jotka ovat tiivisti elämässä mukana. Varsinkin jos ikää on päälle neljänkympin(43)..
Monien naisien kanssa olen vaihtanut ajatuksia..eri ikäisten ja toisilla lapsia toisilla ei. Sellaisia on tullut vastaan jotka tuntuu tosi ihannetapauksilta.
Mutta sitten saman kaavan mukaan mennää:ensin lupaavaa viestittelyä, juttelua, huumoria ,syvällistäkin juttua. Alkaa jo toivomaan että joko kohtasin sen oikeanlaisen...mut sitten naisen toimesta homma kuivuu kasaan.
Onko tää sitä että kun alkaa mennä juttu vakavaksi niin pelästytään ja noustaan puihin. Yleisesti ottaen naiset on aika varautuneita joka tällaiseen aika avoimeen tyyppiin aiheuttaa ihmetystä.
Todettakoon että olen omillaan toimeentuleva, järkevä enkä mikään turvelo.
Joten naiset mistä johtuu? Lapsistako vai onko luottamus mennyt miehiin?
Monien naisien kanssa olen vaihtanut ajatuksia..eri ikäisten ja toisilla lapsia toisilla ei. Sellaisia on tullut vastaan jotka tuntuu tosi ihannetapauksilta.
Mutta sitten saman kaavan mukaan mennää:ensin lupaavaa viestittelyä, juttelua, huumoria ,syvällistäkin juttua. Alkaa jo toivomaan että joko kohtasin sen oikeanlaisen...mut sitten naisen toimesta homma kuivuu kasaan.
Onko tää sitä että kun alkaa mennä juttu vakavaksi niin pelästytään ja noustaan puihin. Yleisesti ottaen naiset on aika varautuneita joka tällaiseen aika avoimeen tyyppiin aiheuttaa ihmetystä.
Todettakoon että olen omillaan toimeentuleva, järkevä enkä mikään turvelo.
Joten naiset mistä johtuu? Lapsistako vai onko luottamus mennyt miehiin?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Valitettavasti olen törmäänyt monasti ilmiöön, mitä avoimempi mies sitä varmemmin hakee vain hetken huvia. Eli on mennyt luottamus tietyllä tavalla miehiin...
Mutta sitten tuo lapsiasia.. Itse lapsettomana; on haasteellinen yhtälö juuri sinun ikäisesi lapsellinen mies minun ikäinen lapsia haluava nainen. AInakin mitä olen törmännyt, moni tilanteessasi oleva ei halua enää lapsia.
On samansuuntaisia havaintoja.
Kerron aina heti jutun alussa, että olen yh-isä ja meidän perheeseen kuuluu minun lisäkseni kolme pientä tytärtä.
Aina homma menee saman kaavan mukaan,,ensin ollaan niin ,,,,,ei se mitään haittaa vaikka lapsia onkin.
Vähän ajan kuluttua alkaa neideillä olla muita menoja ja siinä vaiheessa yleensä homma kosahtaa siihen.
Ymmärrän toki tilanteen mahdottomuuden mutta aina sitä toivoo onnenpotkua.
Nyt olen lopettanut proofiilini ja en etsi ketään aktiivisesti.
Muuten elämä hymyilee ja olen onnellinen.
Niinhän sitä sanotaan, että elämä on.
itse samoisin, että kannattaa "etsiä" sellaista naista, jolla on itselläänkin lapsia. Lapsettoman sinkun kun on kuitenkin lopulta aika vaikea asettua perheellisen asemaan ja sopeutua sellaiseen elämään ja sen mukanaan tuomiin rajoitteisiin. En tietenkään väitä, että suhde lapsettomaankaan naiseen olisi mahdoton, mutta vaikeampaa kuitenkin.
Kyllä se oikea vielä osuu kohdalle, ehkä silloin kun sitä vähiten odottaa ja hakee =))
Sanonpa oman mielipiteeni sinun ongelmaasi.Vaikka lapset on ihania,niin en minäkään alkaisi uusioperhettä enää näin 40v pyörittämään.itsellänikin on suht pieni lapsi 10v nuorin enkä halua aiheuttaa kilpailutilannetta hänelle.Ja yleensä mun ikäisillä on jo isot lapset,joten ymmärrän oikein hyvin,ettei välttämättä enää innostu kovin lapsenhoitohommista.Tämä on kovalta kuulostavaa tekstiä,mut näin se kuitenkin taitaa totuus olla.En itsekään ole seurustellut eroni jälkeen.Kun jotenkin tuntuu,ettei oikein osaa enää aloittaa mitään,tulee aina mieleen,et mitäs muksu tuumais.Vaikka oikeasti mun lapsi etsii mulle miestä:) Lapsen mielestä mulla pitää olla uusi mies:)Mutta äiti ei oikein nyt ole miehenhakumielellä;)
Toivon sinulle mukavia hetkiä muksujen kanssa.Ja kyllä se sinun prinsessa vielä ilmaantuu.Kun on se oikea hetki:)
Onpa sun lapsella homma, kantaa murhetta siitä, että mamilla ei ole miestä. Siis oikeesti täh?? Ei aikuisen ihmisen kumppanin haku tai hakemattomuus pitäisi olla lapsen murheena. Miten hän on moisen urakan ottanut itselleen? Käsittääkseni tuo ei ole ihan normaalia, onkohan sulla tässä kohtaa vähän aikuisuus hukassa.
Olenkin ihmetellyt, mistä tulee niitä hemmoteltuja jalkaapolkevia pikkuprisessoja ja prinssejä, ja valitettavasti vastaus taitaa olla että eroperheistä:
Lähivanhempi ei halua asettaa lasta kilpailutilanteeseen (siis jaetaanko suhteessa lapseen samoja optioita kuin suhteessa toiseen aikuiseen?) uuden kumppanin mahdollisesti löydyttyä, ja etävanhempi pitää tapaamiset kuin suurena juhlana touhumaineen ja hoploppeineen. Ei ihan toteudu se, että lapsi on lapsi ja aikuinen ei ole lapsen kaveri.
Höpö höpö.Mulla aikuisuus on ihan hallinnassa ja lapseni halu etsiä mulle uusi mies juontaa varmaankin isänsä uudesta naisesta.On nähnyt näitä yhdessä ja ajatellut,et olishan se äidilläkin kiva olla joku mies.En koskaan puhu lapselle miesasioistani eikä hänen tarvitse murehtia mun asioista.Minkä minä lapseni sanoille teen?Olen selittänyt,että viihdyn oikein hyvin näin.Ja niitä prinssejä ja prinsessoja on ihan kuule ns.normiperheissä melkeinpä sanoisin että enemmän. Ja kuule,mun lapsi ei enää kanna murhetta mun miesasioista.On jo 4v aikana nähnyt,että on elämää ilman miestäkin:)
Antakaas kun minä:
Ikää 39, mies, kaikki hienosti paketissa ja lapset 50% ajasta. Totesin ajat sitten ettei lapsettoman naisen kanssa tule mistään mitään, ainakaan siksi että minä olen jo lapseni tehnyt enkä enempää halua.
Vuosikaudet on sitten haettu sellaista naista jolla on lasten suhteen puntit tasan, mutta ongelma on aivan tasan se mistä kirjoitit: lastensa kanssa elävä nainen ei kerta kaikkiaan halua mitään. No, minä en ole muutenkaan mikään magneetti joten suhteen luominen on vaikeaa.
Jos ainoa keino päästä tästä on uhrautua ja ottaa joku jolla on kiire tehdä lapsia 37-40 vuoden iässä níin ei kiitos. Elelen sitten tätä leikatun kollikissan elämää tappiin asti.
kyllä löytyy itseni kaltaisia (38v) naisia jotka ovat asiat niin miettineet että tässä elämässä ei omia lapsia tehdä mutta ei rajaa yh-isiä tai osahuoltajuuden saanneita miehiä pois mahdollisena elämänkumppanina - kyllä ne on muut asiat kun sitten vaikuttaa siihen että ei katso kyseisen herran sopivan kumppaniksi.
Itse asiassa minulle sopii paremmin se että miehellä on jo omat lapset tehtynä, joten häne ei toivottavasti enään lisää halua tehdä tai mies joka on yksinhuoltaja tai jolla lapset on puolet ajasta on takuu varmana kypsempi ja valmiinpi vastuunkantamiseen kun yli nelikymppinen iki-sinkkuilija ... jotka ei oikeasti pysyvää parisuhdetta edes etsi, kunhan välillä vaan jonkun statuksen kainaloonsa löytää - hetkeksi.
En tiedä. Toisaalta tuota voi tapahtua ihan lapsettomillekin miehille. Mutta toki lapsellinen mies laittaa varpailleen alussa. Lapsistakin, mutta etenkin siitä että taustalla voi olla riidanhaluinen ex tai eroiskän asenteista. Itse (onnellisena) lapsellisen miehen kanssa elävänä olen kyllä törmännyt monesti siihen, että kerran lapsellisen miehen kanssa eläneet naiset eivät mielellään enää toiselle kierrokselle lähtisi. Lapseton mies on paljon yksinkertaisempi vaihtoehto, ei ole exiä jotka voivat tapella tapaamisista tai elareista tai hätistellä "uutta naikkosta" pois miehen elämästä. Eikä miehellä ole mitään traumoja eroisäksi tulemisesta, joka voi ilmetä monilla eri tavoilla tai esimerkiksi siten, että lapset jäävät isällään uuden naisen harteille.
Mutta niin, pelkoja varmastikin on. Mutta ilman lastakin vaikeaa se nettideittailu on. Ja kyllä on niitäkin naisia, joilla nämä ennakkopelot eivät ole liian suuria.
Itse näin lapsettomana naisena olen jokaiselle lapselliselle laittanut viestin että ei kiitos, tahdon lapsettoman miehen. Se on lause, mikä saa aika suuren osan lapsellisista miehistä takajaloilleen ja takaisin tulee haukkuma/nimittely viestejä jossa haukutaan minut lyttyyn ja että tahdonko peräkammaripojan koska en huoli miestä jolla on lapsi/a.
Näillä kuitenkin mennään, eli en vieläkään huoli miestä jolla on lapsi/a.
Oletko koskaan ajatellut, että kuinka monta oikeasti hyvää miestä on mennyt sivu suun tuolla karsinnalla.
Itse ajatteleisin että seura hakee kaltaistaan. Sinkku sinkkuja ja perheelliset perheellisiä. Lähtökohtahan olisi sillä lailla "tuttu ja turvallinen" Uskoakseni pitkään yksin eläneen on vaikeampi sopeutua perhe elämään , kun on jo oppinut olemaan tietyllä tavalla itsekäs. Kyllä minäkin kaksi kertaa miettisin alkaisinko suhteeseen miehen kanssa jolla ei ole lapsia, koska eittämättä siinä törmäyskurssille tupsahdetaan tuon tuostakin. Onhan siinä siinä myös sekin puoli että lapseton uusi kumppani tulee myös mustasukkaiseksi (tosin sitä on äärimmäisen vaikea myöntää ääneen), on siinä sitten hankalasa raossa kun pitää olla aikaa lapsille ja pitäisi vielä uutta kiukkuista puolisoakin huomioida. Kun molemmilla on lapsia on enemmän muutoksesieto kykyä ja joustavuutta, kun osaa asettua toisen asemaan.
Mites se Hjalliskin valitti että kun kummallakin on lapsia niin siinä on jo liikaa ihmisiä joiden aikatauluja pitää ottaa huomioon esim. lomamatkoja yms. menoja miettiessä. Tuli sitten Karihtalan kanssa pesäero. Se on nuoruuden haaste oppia rakentamaan sosiaalisia (pari)suhteita, ja perustaa perhe, rakentaa talo ja edetä uralla. Yli nelikymppisten haaste on kasvaa aikuiseksi itsenäiseksi ihmiseksi.
Yli 40v. ikä ja ettei halua enempää lapsia saattaa vaikuttaa. Ehkä sun pitää vaan odottaa, että omatkin lapsesi kasvavat isommiksi ja sitten etsiä sitä seuraa niin on puntit paremmin tasan omanikäisten kanssa.
Itse 30-vuotiaana pienten lasten sinkkuäitinä näkisin ihanteellisena kumppanina lastensa elämässä aktiivisesti mukana olevan miehen eivätkä pienet lapset haittaisi. Toisaalta en nyt halua niin paljon itseäni vanhempaa miestä ja toisaalta kyllä mielessä, on että yhteisiäkin voisi joskus vielä hankkia ja toivon miehenkin niin ajattelevan, että elämänsä naista etsii.
ratkaisee. Onko tottunut lapsiin, haluaako lapsia, onko omia lapsia. Ihmisen mukana tulee koko paketti.
Sun tapauksessa naisen tulisi tavallaan ryhtyä äidiksi vaikkei ole biologinen äiti, kaikilla ei kyky siihen riitä.
Vaatii ihmisen joka toisissaan haluaa sut ja lapset. Semppiä että sekin kohdalle tulee! tämä nykymeno on sikäli itsekästä että halutaan vaan hyvät puolet, ei vastuuta? Ja kuitenkaan elämä ei ole aina kivaa ja mukavaa vaan myös arkea ja tylsää....
"tämä nykymeno on sikäli itsekästä että halutaan vaan hyvät puolet, ei vastuuta? "
Eihän sitä tarvitsekaan ottaa toisen lapsesta vastuuta ja monasti se toinen osapuoli, eli lapsen äiti/isä ei siitä pidäkään jos uusi kumppani tulee komentelemaan lasta. Ei ole itsekästä, jos ei ole saanut itse kasvaa OMIEN lasten myötä vanhemmaksi vaan siihen hommaan menee aikaa ja se tapahtuu parhaiten juuri omien lasten myötä. Lapsia omaavat kun niin usein tuppaavat työntämään tuon itsekkyyden siihen syyksi, ellei tahdo kumppania jolla jo on lapsi/a.
Niin kuin mainitsit, elämäntilanne sen kertoo, onko itse valmis ryhtymään suhteeseen lapsellisen kanssa, jos ei ole itsellä lapsia, sitä on toisaalta aika vaikeaa sopeutua tilanteeseen että nyt mennäänkin kumppanin lasten ehdoilla ja yhteinen aika on kortilla. Lapselliset toisaalta ei osaa mennä sen lapsettoman asemaan, vaan useasti syyllistetään juuri itsekkääksi, ellei pysty sopeutumaan lapsiperheen arkeen vaikka itsellä niitä lapsia ei olisikaan...
on otettava myös toisen lapsista kun ollaan samaa perhettä. On outo ajatus että " nämä ei ole mun lapset" joten en puutu siihen. Tervettä maalaisjärkeä kyllä pitää käyttää mutta eihän se niin mene että " et ole näiden äiti"......Koko paketti tulee ihmisen mukana, myös exä ja erilaisia tapoja. Ei ole kyse aiheettomasta komentelusta vaan normaalista elämästä, kaikesta selviää jos on halua!
Olen törmännyt miehiin joilla on omia lapsia mutta eivät oikein kuitenkaan halua mun lapsia, vaikka tapaavat omia lapsiaan...tämä ainakin on itsekkyyttä, ihmiset eriarvoiseen asemaan? Siis laatuaikaa, ei lapsia?
Ajatelkaa niitä eronneita joilla on alle kouluikäisiä lapsia, kyllä siinä on vuosia vielä hoivan aikaa.
Aikuisissa tämä itsekkyys on, ei haluta vastuunottoa ja arkea, halutaan elämästä enemmän niitä " mukavia" puolia.....laatuaikaa? No, kaikkea on, arkea ja juhlaa.
Tai onko tämä sitä että nykyään on kaikkea tarjolla, helposti, netistä, kertakäyttöelämää...eri ajattelu kuin vaikka 50-60 luvulla. Ei jakseta arkea, ei pitkäjänteisyyttä.
Lapsettomalle lapseton ja lapsellisille taas vastaavasti lapsellinen, niin tulee nämä ymmärrykset lapsiperheen arjesta otettu huomioon, lapseton kun on täysin eri elämäntilanteessa ettei hän ymmärrä koko perheen pyörittämis hässäkkää, eikä hänen tarvitsekaan koska niitä omia lapsia ei ole.
Monet äidit ja isät rukaavat lapsettomat persoonat aina niihin itsekkäisiin, mikä on täysin väärä luokittelu, on niitä itsekkäitä myös lapsia omaavissakin ja sehän on ihan luonne kysymys. Lapsettoman arki on helpompaa mutta hän on itse valinnut tämän elämäntavan, mutta se on jokaisen oma valinta (tai pakollinen sellainen).
Ja mitä toisen lapsen vastuuseen tulee, niin vastuu on siinä vaiheessa molempien kun asutaan saman katon alla, jos asuu eri osoitteissa on todella vaikeaa ryhtyä äiti/isäpuoleksi lapselle/lapsille joidenka kanssa ei asusta ja monet eivät tahdo uusien kumppanien ottavankaan sitä vastuuta toisena vanhempana, vaan painottavat sitä että lapsella on jo molemmat vanhemmat.
Vaikeuksia, vaikeuksia nämä uusperheet tuottavat ja siksi siis kierrän kaukaa kaikki lapsia omaavat henkilöt jotka koittavat tehdä lähempää tuttavuutta suhdemielessä...
Vastauksessasi kuulostaa siltä, että puhut näistä lapsiaan harrastavista ja tapaavista etäisistä, et isistä, jotka oiekasti elävät lastensa arjessa.
Siis veistiketju näyttää siltä, että monelle lapsettomalle naiselle ei lapsiaan hoitava mies kelpaa -mieluummin heittävät arpaa kiinnostaako lapsetonta miestä aikanaan olla iskää vai ei.
Toisaalta olen huomannut, että monelle lapsettomalle miehelle yh ei ole enää nykyään kauhistus vaan paremmin tosiasia, että monella 30 ikäisellä naisella on lapsia, hän haluaan niitä nyt heti tai ei halua lapsia. Yh:ta kauhisteleva meisten joukko on toki äänekäs, mutta todellisuus on jotain aivan muuta. Lapsiaan hoitavien miesten kannattaisikin avoimemmin kertoa arjestaan, vanhemmuudestaan ja arvoistaan, jotta he erottuisivat soveliaiden sinkkumiesten joukosta sopivina kumppaneina...
Ei ole kyse mistään lapsia hoitavasta miehestä vaan siitä ylipäänsä että on jo lapsia, kaikki kun siihen elämäntyyliin sopeudu toisen lapsen myötä, ei se helppoa ole, ken sen kokenut on.
MInulla näin henkilökohtaisesti on sellainen mutu että lapsellista miestä en enää ottaisi, koska itselle se on tuottanut aivan liikaa ongelmia, sekä sopeutumiseen tilanteeseen että toisen lähivanhemman puolelta paljon ongelmia hyväksymään että lapsen isällä on uusi kumppani.
Liian monet miehet pimittävät tämän tiedon ja paukauttavat sen vasten kasvoja vasta viikkojen tapaamisten jälkeen, en tiedä onko ajatuksena se, että koittaa saada nainen "koukkuun" itseensä tai häpeileekö sitä että on lapsi/a vaikka onkin jo 30v mies. Minulla menee heti maku koko persoonaan ja lopetan tapailun ihan valehtelun vuoksi, en kylläkään lähtisi enää suhteeseen miehen kanssa jolla on lapsia joten se on täydellinen poissuljettu vaihtoehto minulle.
Rakastuin mieheen, jolla oli 4 lasta. Lapset olivat isällään joka toinen viikonloppu, joskus useamminkin, lomien aikaan useamman viikonkin yhtä soittoa.
Kun muutimme yhteen, koko katraan huoltovastuu kaatui niskaani noina viikonloppuina, lomilla ja juhlapyhinä.
Minun odotettiin hoitavan kaikki valmiiksi, että isä voisi viettää laatuaikaa lastensa kanssa.
Pidin kyllä kovasti miehen lapsista ja he minusta, mutta olisin toivonut enemmän yhdessä puuhailua ja käytännön asioiden hoitamista. Lasten ollessa paikalla mies sivuutti minut täysin.
Muutosta tilanteeseen ei tullut, vaikka yritin kantaani asiallisesti keskustellen selvittää.
Erosimme sittemmin, syitä sen kummemmin tässä setvimättä, mutta tämä asia on syy siihen, etten enää lähtisi uusioperheen "äidiksi".
kyllä teit aivan väärin!
Lasten ISÄN olisi pitänyt tehdä ruuat lapsilleen ja ehdottomasti huoltovastuu on hänellä, EI sinulla!
Sinä olisit voinut pelata jotain lasten kanssa tai katsoa TV:tä sillä aikaa kun lasten isä tekee ruokaa yms.
Miksi ihmeessä kynnysmatoksi rupesit?
Sanopas se.
Kiltti, rakastunut nainen, joka halusi olla miehensä arvostama.
Vaan eihän se ihan nappiin mennyt, ei lähellekään.
Tosiaan, kyllä elämä menee niin, että lapset on laitettava etusijalle. Jo vanhempien erossa lapset kokevat kaamean elämänvaiheen, joten semmoista ei toivottavsti tapahdu yhdellekkään lapselle uutta kertaa. On ihan höhhöhhä sanoa, jottei se vaikuttaisi, ja syvästi.
Kun etsitään uutta kumppania, on suhteen alettava niin varovasti, että se on ihan todella vakaalla pohjalla, ennenkuin lapset aavistavatkaan, että he saavat uuden ihmisen elämäänsä ja perheeseensä. On täysin aikuisten itsensä vastuulla, että kaikki asiat on sovittu hyvin etukäteen, jotta myös arki yhdessä alkaa sujumaan. Lapsissa kun on se ihana puoli, että he aina ovat uteliaita uuteen ja antavat ihan hirveän paljon anteeksi vanhemmilleen.
Kun sitten arjessa on ongelmia ja haastavia tilanteita, lapset oppivat niiden käsittelemisen kotoaan. Kun jo kerran on yhteen sopimattomuuden seuraus ollut menettäminen, on sen pelko aina läsnä elämässä. Joten harkinta on todella paikallaan, miten ja minkälaisen kumppanin tahtoo. Moni eronnut kokee elämänsä yksinäiseksi, koska ei ole aikuista, kenen kanssa sen arjen, juhlan ja ajatukset jakaa. Mielipidettä ei voi kysyä keneltäkään muulta, vaan on opittava pärjäämään itsekseen, aina. Mutta niin on elämässä tarkoituskin, loppujen lopuksi on pärjättävä ihan itse.
Itse olen myös herännyt "eloon" monen vuoden lapsen kanssa kahden asumisen jälkeen ja alkanut ihan selvästi kuikuilla ympärilleni sillä silmällä, että nyt voisin ehkä alkaa toteuttamaan alkuperäistä haavettani mukavasta perheestä. Itse asiassa se on myös lapseni toive, koska nyt hän on alkanut verrata omaa elämäämme muitten tuntemiensa ihmisten elämään. Mutta olen optimistinen ja ajattelen, että saattaa olla, että en sellaista kumppania löydä, kuka tahtoisi ruveta sekä mieheksi että isäksi. Ainakaan se ei ole helppoa ja kysyy tosiaan paljon luottamusta ja aikuista elämänasennetta, vastuullisuutta ja sitoutumista.
Oma sitoutumiseni ? On kunnossa, ollut aina. Lisäksi olen elänyt suhteellisen vauhdikkaasti, että kokemusta ja näkemystä on, myös taju omasta elämänvaiheesta ja iän mukana tuoma ymmärrys, että joskus vaan asioiden pitää olla niin, kuin ne ovat ja muutoksia tulee sitten, kun ne ovat sopivia. Elämän myötä olen myös oppinut olemaan hyvin perusturvalliseen elämään tyytyväinen, ja vaatimattomuus kaunistaa tällä saralla.
Sinulle vain neuvoksi, että älä etsi lapsillesi äitiä, vaan itsellesi sellaista ihmistä, kenen kanssa tulet erinomaisesti juttuun. Ulkonäkökin tosiaan on sivuseikka, jos toinen ei ihan nyt vastenmielinen ole, koska sisin todellakin merkitsee eniten. Itse olen aina katsellut superkomeita ja todennut, että kun kuuseen kurkottaa, niin kattokaas, kuinka kävi ;). Olisin vaan tyytynyt siis tosi mukavaan ex:n ex:ään, niin olisi elo nyt varmasti eri mallilla. Ja jos nuorempi nainen rakastuu sinuun, ja hänellä ei ole lapsia, ole varma, että hän hankkii lapsia joko sinun tai jonkun muun kanssa, joten mieti, mitä itse tahdot !
Enpä tiedä, uusioperhe-elämä voi olla haastavampaa, kuin oma yksinäinen, joten kyllä tsemppiä toivotan, kaikille seuranhakuun, jotta se oikea onni löytyisi ! Vai mitä se on ?!?
Ellei nainen halua miestä jolla on jo omia lapsia, niin tuskin hän lähtee kirjoittelemaan ollenkaan sellaisen miehen kanssa. Kiinnitin huomiota tuohon kommenttisi että "alkaa mennä juttu vakavaksi". Juttua ei kannata viedä viesteissä kovin vakavaksi ainakaan ennen kuin on tavattu muutama kerta. Se voi pelästyttää koska harvempi haluaa alkaa kuvitella sitoutumista ihmisen kanssa jota ei ole koskaan nähnyt.
Suosittelisin ettet lähde edes ajattelemaan että se että sinulla on pieniä lapsia olisi sinulle "miinusta" parinhaussa. Osa naisista jää homman ulkopuolelle sen asian takia mutta paljon jää mukaan niitä jotka pitävät plussana sitä että miehellä on omia lapsia. Se auttaa yleensä miestä ymmärtämään naistakin jolla on lapsia. Ole ylpeä lapsistasi mutta koita kuitenkin viesteissäsi keskittyä itseesi ja siihen johon olet tutustumassa. Lapset kyllä saa mahtumaan siihen yhtälöön aikanaan jos yhteinen sävel löytyy muuten.
Keskustelun aloittajana kiitän hyvistä kommenteista joita olikin kertynyt yllättävän paljon.
Joka tapauksessa on selvää että konstikasta on sovittaa elämäänsä toisen kanssa oli sitten hänellä lapsia tahi ei.. Olen aina kertonut elämäntilanteeni keskustelun alussa ja haluan sitä myös naiselta jotta voidaan "pelata avoimilla korteilla" Muutenkin rehellinen meininki on minun mieleeni. Ehkä väärin valittu ilmaisu tuo "menee vakavaksi" tarkoitin lähinnä sitä että kun mahdolliset treffit alkaa olla näköpiirissä homma näivettyy..
Tottahan se on että eronneilla on traumaattinen prosessi takana ja jos elämä on saatu lokeroitua kohdalleen on siitä vaikea murtautua rakentamaan uutta suhdetta..muutospelko ja pelko uudesta erosta varmaan tekee varovaiseksi.
Kumminkin näitä miehiä ja naisia on netti pullollaan etsimässä inhimillistä lämpöä elämäänsä..itse koetan olla avoimin mielin liikkeellä..sellaisella avarasydämisellä asenteella. Jos haluaa jotakin uutta elämäänsä täytyy heittäytyä vaan ei kai siinä muu auta! ...vai kuinka?
ok, ymmärsin siis väärin. Elämäntilanne kyllä kannattaa kertoa koskei se siitä tule muuttumaan ja toinen tietää mitä on "tarjolla". Kirjoitatko miten pitkään ennen kuin pyydät treffeille? Itse en jaksa hirveän pitkään treffikutsua odotella, muutama meili kannattaa vaihtaa mutta jos mies vaan kirjoittaa ja kirjoittaa eikä saa pyydettyä treffeille niin kyllästyn.
En keksi miksi ihminen joka on sun kanssa jaksanut jonkin aikaa mailata etkä tyyliäsi vaihda missään vaiheessa ja olet kuvankin antanut heti alussa (oletko?) jänistäisi kun treffit pitäisi sopia. Toki tämä on aika hektistä puuhaa, yhdellä naisella voi yhtä aikaa olla lukuisia miehiä jonossa treffattavana (siis ekaa kertaa), joten joskus voi olla vaikea sovittaa aikatauluja etenkin jos pitää vielä lapset saada hoitoon. Ehkä kannattaa vähän ajan päästä ottaa uudelleen yhteyttä jos nainen "katoaa". On voinut ihan unohtaakin vastata.
teet ihan oikein siinä kun kerrot heti alussa että sulla on pieniä lapsia. Itse olen juuri eronnut nainen ja
lapseni ovat lähes aikuisia. Naiset ovat nykyään tosi varovaisia miesten suhteen... niin ainakin
minä. Toivottavasti löydät mukavan ja lämpöisen naisen itsellesi ja joka hyväksyy myös lapsesi.
Olen itse lapseton nelikymppinen nainen. Itse haluaisin löytää nimenomaan miehen, jolla on lapsia ja joka elää aktiivisesti lastensa arjessa. Lapset opettavat vanhemmilleen monenlaisia asioita, joista ei mitenkään vähäisimpänä vastuuntuntoa. Oman kokemukseni mukaan nimenomaan osa lapsettomista ikäisistäni miehistä - ja kaiketi osa naisistakin - on erittäin itsekkäitä ja kaavoihinsa kangistuneita, varsinkin jos vertaa miehiin, joilla on lapsia. Tai ainakin sellainen tietty "joustamattomuus" näkyy näissä henkilöissä.
Vaikka itselläni ei lapsia ole tulen hyvin toimeen muiden lapsien kanssa. Lapsesta voi pitää ja jopa oppia rakastamaan, vaikka hän ei olisikaan biologisesti oma. Itse en kuitenkaan voisi kuvitella ottavani mitään äidin tai äitipuolen roolia vaan olisin ennenkaikkea isän kumppani ja mukana lasten elämässä siinä roolissa. Sillä en myöskään asettuisi lapsille äidin "kilpailijaksi". Pienetkin lapset yleensä ymmärtävät tällaisen jos aikuiset sen vaivautuvat heille selittämään. Hankalat eksät on sitten asia erikseen... :)
"Oman kokemukseni mukaan nimenomaan osa lapsettomista ikäisistäni miehistä - ja kaiketi osa naisistakin - on erittäin itsekkäitä ja kaavoihinsa kangistuneita, varsinkin jos vertaa miehiin, joilla on lapsia. Tai ainakin sellainen tietty "joustamattomuus" näkyy näissä henkilöissä."
Siis tämä on niin tyypillinen asenne lapsettomiin, eli sinä luokittelet myös itsesi itsekkääksi persoonaksi vai oletko sitten poikkeus jos tahtoisit miehen jolla on jo lapsi/a?
Jos joku on itsekäs luonne, sitä ei lapsen saanti poista, vastuu jostain (lapsesta, lemmikistä, vanhemmista, isovanhemmista, sairaasta puolisosta yms) on täysin eri asia kuin itsekkyys. Jos henkilö tuijottaa joka asiassa vain omaan napaansa, niin sitä ei lapsen saanti todellakaan poista vaan siinä tulee vastuu asiat eteen.
Tunnen monia lapsia omaavia henkilöitä jotka ovat itsekkäitä lapsista huolimatta, oma etu ensin ja sitten vasta lapsen etc..
Tämä lapsettoman henkilön itsekkyydeksi rukaaminen nostattaa niskakarvani pystyyn, koska asia ei todellakaan ole niin musta-valkoista mitä lähes kaikki lapsia omaavat ilmaisevat. Itse en lapsellista miestä huolisi koska elämäntilanne on täysin eri, pidän eläimistä ja itselleni onkin tärkeää että tuleva kumppanini on mukana tässä asiassa kanssani. Pidän toki lapsista, mutta niitä en tahdo itselleni, enkä miehen kylkiäisenä.
Pääsääntöisesti kannustavia kommentteja on ollut mukava lukea.
Meitä ihmisiä on kaikenlaisia,oli lapsia tai ei..itsekkäitä tai sitten ei.. Jokaisella on oma arvomailmansa,joten turha tässäkään keskustelussa on ketään parjata.
Ilahduttavan monenlaisia ihmisiä kertoi mielipiteensä jopa lapseton lapsirakas nainen(luulin että semmosii ei olekaan) ja jokainen meistä on tavallaan oikeassa.
Fiilis on kumminkin perisuomalainen"luovuta en koskaan"en tiedä mistä se kumpuaa varmaan geeneistä;D
Kiitos, oli vahvasti oma mielipide ja hienoa tekstiä. Tuolla asenteella liikkuvan naisen ottaisin omakseni heti huomisesta. Olen 41v, Espoon paras isukki ja kohtalainen remonttireiska.
Etsitty on...kerrotko mistä sinunlaisesi löytää? Hiihtomäestä, lenkkipolulta, K-kaupasta, verovirastosta, sinkkubaarista, junasta, tillbehööributiikista, lautatarhasta, Vihreistä, pornosaitilta, Tukholmasta, pankkikahveilta ja Minimanin pihalta. Kaik' on pengottu, ei löydä.
Herää kysymys, miksi miehet joilla on lapsia tahtovat naisen jolla niitä ei ole??? Useasti se vain menee näin...