kumppanille kertoa kaikki?
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2010122712919970_lz.shtml
Viekö pienikin "valhe" tai kertomatta jättäminen toiselta luottamuksen ja "myrkyttää" suhteen?
Eikö rehellisyys ole aina parempi kuin valehtelu tai asioiden salaaminen?
Millaiset asiat jättäisit kertomatta ja mitkä sinun mielestäsi pitäisi kertoa? Voiko liika rehellisyys johtaa samaan kuin valehtelu,..luottamuspulaan??
Mielestäni hyvässä parisuhteessa ei saisi/-voi olla valehtelua ja salailua, vai voiko?
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2010122712919970_lz.shtml
Viekö pienikin "valhe" tai kertomatta jättäminen toiselta luottamuksen ja "myrkyttää" suhteen?
Eikö rehellisyys ole aina parempi kuin valehtelu tai asioiden salaaminen?
Millaiset asiat jättäisit kertomatta ja mitkä sinun mielestäsi pitäisi kertoa? Voiko liika rehellisyys johtaa samaan kuin valehtelu,..luottamuspulaan??
Mielestäni hyvässä parisuhteessa ei saisi/-voi olla valehtelua ja salailua, vai voiko?
Vastaukset 48
Vanhimmat
.
Heh ....seuraava kysymysasettelu voisi olla hedelmällisempi:
Kannattaako kysyä mitään ?
Mutta, jos toinen kysyy tai haluaa tietää, niin...? Ainakin minä arvostaisin rehellisyyttä siinäkin tapauksessa, että totuus satuttaisi minua. Ajattele, jos sinisilmäisenä elät luottaen toiseen ja jossain vaiheessa saat muuta kautta tietää, että kumppanisi on valehdellut sinulle tai on jättänyt kertomatta, salaillut sinulta asioita. Mikään ei tee katkerammaksi kuin toisen epärehellisyys, eikö?
http://naurunappula.com/225064/sahkoa-ilmassa.jpg
Y "Mitä mieltä olet hiuksistani, kulta?"
X "Se sun kampaaja tekee hyvää työtä, maksoiko pajon?"
Y "Mutta mitä mieltä sinä olet näistä?"
X "Hyvältä näyttää, kultaseni." -- *viheltelee*
No, en minä nyt ihan tuota tarkoittanut ;) Kyllähän sitä itsekin omat pyrstösulkansa osaa arvioida. Ja sitäpaitsi tuollainen valhe ei edes ole vahingollista vaan saattaapi johtaa jopa yhteiseen naurunaiheeseen ja kuumaan lemmiskelyyn päälle :DD
Mut, jos toinen puuhaa kellarissa vaikkapa myrkkyä :)))
http://www.youtube.com/watch?v=rQJasESEh44
Jep ... tuohon auttaa sellainen asenne, että jokainen on vastuussa ja vastaa tekemisistään ensisijaisesti vain itselleen. Vastavuoroisesti. Joten, jos j.o.k.u menee tekeen jotain typerää, sen on syytä pitää se omana tietonaan, eikä laittaa sitä toista kantaan omien virheiden synnyttämää häpeää.
Ymmärrätkö ajatuksen? Haluatko olla oikeassa vai onnellinen? Älä kysy mitään, niin et kuule valheitakaan. Sellainen rajaton yhteys kahden ihmisen välillä ei ole mielestäni oikein tervettä. Ja jos ei luota itseensä ja omaan arvoonsa niin paljon, että pitää kysellä ja utsia kaikki toiselta, lukea tekstarit, crakata sähköpostitilit, stalkkailla jne jne... vain tavoittaakseen 'totuuden' että se toinenkin kusettaa ... mihin tuollainen johtaa?
Elä itse ja anna sen toisenkin elää. (Vois olla mun motto!)
En tiedä ymmärsinkö. Ehkä tuo on jo sitä vainoharhaista mustasukkaisuutta, kun aletaan stalkkaamaan varsinkaan jos ei ole syytä epäillä mitään. Toisaalta,, miten voi olla onnellinen, jos alituiseen on olo, että jossain mättää ja toinen ei ole rehellinen ja luotettava? Minusta rehellisyys on suhteen perusta. Ja silloinkin, kun mokaat minusta se on syytä kertoa kumppanille, sillä minä ainakin arvostaisin sitä, että toinen tuntee erehtyneensä, mokanneensa, tuntee häpeää teostansa ja haluaa sen tunnustaa sinulle....saada synninpäästö. Ei siksi, että hyväksyisi teon tai kuittaisi sen olantakaa vaan, että se antaisi tunnun siitä, että toinen on oppinut mokastaan jotain ja jatkossa käyttäytyy harkitsevammin.
Minusta suhteessa ei saa olla mitään salattavaa, kaiken pitää perustua rehellisyyteen. "Olen inhimillinen ihminen, toivon sinunkin sitä olevan". Valehteleminenhan ja salailu on pelkoa, pelkoa hylätyksi ja torjutuksi tulemisesta. Mitä avoimempi ja rehellisempi suhde on, sitä vähemmän suhteessa on pelkoa. Pelkäävällä on aina jotain salattavaa.
Tuo sinun mottosi, niin...siitä puuttuu määrittely. Kumpi määrää rajat, sopiiko ne molemmille vai joutuuko tekemään kompromisseja toisen takia, onko elämäsi onnellista, jos annat toisen elää haluamallaan tavalla ja yrität itse sopeutua siihen, vai ??? Just, helpommin sanottu...
Tuosta voidaan olla kahta eri mieltä. Häpeänkäsittelyn kannalta on olennaista olla rehellinen ensisijaisesti itselleen ja vasta toissijaisesti toiselle. Ja jos kysymys on syrjähypystä, jollainen pitkässä parisuhteessa on mielestäni lähes väistämätön, sairaalloinen mustasukkaisuus suorastaan ajaa sellaiseen. Ja mitä sen taustalla on? Siitä on kirjoitettu kirjoja.
Mutta ajatukseni on oman häpeän käsittelykyvyssä ja oman häpeän kantokyvyssä. Jos parisuhde perustuu siihen, että kollektiivisesti kannetaan molempien häpeää, vaarana on, että toinen lopulta ajautuu astiaksi toiselle - terapeutiksi - ja toinen vain oksentaa omaa pahaa oloaan toisen päälle, oikeuttaen sen 'rehellisyydellä parisuhteessa'. Eikä välttämätttä opi tekemistään virheistä samalla tavalla, kuin että kantaisi itse kokonaan oman häpeänsä.
ole, niin eihän silloin olla oikeiden ihmisten kanssa suhteessa, vaan ideaalien kanssa, joille ei ehkä ole edes mitään perustetta. Pahempaa suhteelle on, kun ei kerro totuutta, kuin se, että pettää. Kertomisella saadaan muuten toisen luottamus ja myötätunto puolelleen, vaikka pelkäävä ihminen ei sitä uskallakaan tehdä ja ajaa siten itsensä turhaan pelkoon.
mieltä, että kulissi on toimivampi, kuin aito suhde? Eli sun mukaan: "miksi olla aidosti suhteessa, kun voi aina olla kulississa"?
Olen sitä mieltä, että tosiasiat on syytä myöntää ensisijaisesti itselleen, eikä kaataa niitä toisen kannettavaksi - ymmärrätkö? Katsoa peiliin. Ja sitä kautta niitä virheitä useimmiten alkaa välttelemään. Tämä ajatusmalli on avoimen itsekäs ja lähtee itsestä liikkeelle. Se toimii, jos on kaksi itseksi kasvanutta ihmistä suhteessa niin, että huolimatta siitä, etteivät oikeastaan tarvitse toisiaan, valitsevat kuitenkin elää parisuhteessa toistensa kanssa. Ikäkysymyskin.
Heti kun aletaan elämään elämää toisen ehdoilla, mihin tuollainen avoin jakaminen mielestäni johtaa, ollaan kovin vaarallisilla vesillä parisuhteen tasapainon osalta. Serpico sen minusta muotoili tuossa alempana hienosti.
suhdetta, missä ollaan lähes vastentahtoisesti yhdessä käytännön syistä ja missä osapuolet vielä tahtovat uskotella toisilleen kaiken olevan hyvin...
Mun mielestä sellainen, joka osaa katsoa itseensä, pystyy olemaan rehellinen toiselle. Näet pohjimmiltaan kyse on siitä, hyväksyykö itsensä, vai ei. Ihminen, joka ei hyväksy itseään, ei pysty olemaan avoin, koskei pysty näkemään itseään toisen silmissä muuten, kuin idealisminsa kaltaisena.
Jatkuva pettäminen on myös piirre, missä itsellä ja itseihanteella on valtava ristiriita. Ja toisaalta jatkuvalla pettämisellä tätä ristiriitaa kaiken aikaa syvennetään ja se onkin tapa paeta omaa itseään. Jatkuva työpaikan vaihtaminen, asuinpaikan vaihtaminen, jatkuva pettäminen, ovat piirteitä itsen pakenemisesta itseihanteeseen.
piti siis kirjottamani:
Tarkoitat siis häpeäntunteen pakenemista erilaisiin juttuihin. Sitä minäkin. Mutta pointtini on, että tuo häpeä pitää itse kohdata, sillä se on omaa häpeää .. olisi väärin etsiä itselle kynnysmatto kumppaniksi, jonka tehtävänä olisi tuon häpeän kantaminen yksipuolisesti.
J.o.k.u sen muotoili kauniisti: kutakuinkin ulkomuistista 'me molemmat tiedetään, että ollaan itsekkäitä paskoja, mutta ollaan kimpassa silti'
http://www.youtube.com/watch?v=qi7Yh16dA0w
Kai tiedät, että se J.o.k.u on toisen kanssa naimisissa ja toisen kihloissa ja tämä, jonka kanssa se on kihloissa, on myös toisen kanssa kihloissa?
Mikä suhun tuossa itsekkäässä paskassa vetoaa?
"Tarkoitat siis häpeäntunteen pakenemista erilaisiin juttuihin. Sitä minäkin. Mutta pointtini on, että tuo häpeä pitää itse kohdata, sillä se on omaa häpeää .. olisi väärin etsiä itselle kynnysmatto kumppaniksi, jonka tehtävänä olisi tuon häpeän kantaminen yksipuolisesti."
Tarkoitat, että jos vaikkapa nainen pettää miestä ja kertoo pettämisestä miehelle, mies joutuu häpeään? Minä taas väitän, että kertomattomuudella nainen välttelee joutuvansa häpeämään miehensä silmissä ja kertomattomuuden aikana hän pyrkii aiheuttamaan miehessä niitä tunteita, joita naisen itse pitäisi tuntea pettämisestä, eli syyllisyyttä ja häpeää.
Se on itsetuntokysymyskin eli, jos mies tuntee häpeää siitä, että tietää naisen pettävän häntä, miehen itsetunto on turhan paljon riippuvainen tästä naisesta. Ei se tee miehestä yhtään huonompaa, että nainen pettää häntä, koska luultavasti nainen pettää kaikkia.
Kun asioiden hyväksyminen on molemminpuolista, niistä voidaan puhua avoimesti, eikä turhaan kiereksiä kummankin kannalta itsetuhoisessa pumpulissa, mihin päästessä tieto todellisuudesta on aika ikävä kokemus.
Keinotekoinen pumpuli on petettävän kannalta turhaa syyllisyydessä elämistä ja turhaa elämän haaskausta syyllisyydessä kieriskelemällä.
Ja keinotekoinen pumpuli on nimenomaan naisen keino välttää häpeää ja syyllisyyttä, eli se on kyvyttömyyttä hyväksyä omia tekemisiään.
"Tarkoitat, että jos vaikkapa nainen pettää miestä ja kertoo pettämisestä miehelle, mies joutuu häpeään? Minä taas väitän, että kertomattomuudella nainen välttelee joutuvansa häpeämään miehensä silmissä ja kertomattomuuden aikana hän pyrkii aiheuttamaan miehessä niitä tunteita, joita naisen itse pitäisi tuntea pettämisestä, eli syyllisyyttä ja häpeää."
Erilaiset itsetunto-ongelmat voivat olla kertomattomuuden taustalla, jos ne ovat jatkuvia, tai niistä haaveleilu on jatkuvaa - se voi olla patologista. Normaalisti tuollainen kuuluu minusta nuoruuteen ja nuorille, tai sellaiseen elämänvaiheeseen, missä omia rajoja ja paikkaa tässä maailmassa vielä etsitään.
On olemassa tärkeämpiäkin asioita elämässä, kuin toisen uskollisuuden tai uskottomuuden vahtaaminen. Sekä äijät, että ämmät äänestää jaloillaan.
" Ja keinotekoinen pumpuli on nimenomaan naisen keino välttää häpeää ja syyllisyyttä, eli se on kyvyttömyyttä hyväksyä omia tekemisiään. "
Totta tuo.
On olemassa tietty naistyyppi, femme fatale, jonka kanssa pitää osata olla - ne on kuulemma kauneimpia ja parhaita sängyssä, mutta niissä on näkymätön henkinen, ja joissain tapauksissa konkreettinen (avioero ilman avioehtoa) hintalappu, jonka jokainen sielunsa menettänyt äijä tietää ;)
Katkeruuden välttää katsomalla peiliin ja kysymällä itseltään: mikä minä olen, kun kuitenkin nautin siitä?
rehellisyys ja molemminpuolinen luottamus on tietenkin hyvän suhteen tärkeitä kulmakiviä, mutta jos esimerkiksi itse rupeaa kertomaan entisistä parisuhteista yhen yön keikkoja myöten sellaisetkin, jotka ovat tapahtuneet niin, ettei tieto voi juorunakaan tulla muuten ilmi niin, menee se parisuhde myöskin niiden exien listalle.
Vastaavasti jos siippa alkaa kälättämään synnintuntojaan pois omista existään ja syrjähyppylipsahduksistaan
se samalla kaataa sontakuormansa parinasa kannettavaksi. Siinä tilanteessa on hienovaraisesti huomautettava, että.TURPA KIINNI TAI HÄIVY!
DIXI
usealla nikillä? Tuleeko mielipiteesi paremmin esille, kun vastaat itse toisella nikillä aloittamaasi ketjuun?
Oho... tais osua ...
Kuinkas se vili. tämän muotoisikaan?
Hähä! :D
Enpä ole valehtelijoita suuremmin tuntenut, joten en osaa sanoa. Halvin oli ehkä joku homekorva, joka tilaili kakarana korsetteja mun nimiin, mutta ei se mikään parisuhde ollut, vaan joku sellainen ei ihan meikäläisten sivistyspiirien tyyppi. Jos ei mitään sairaita linnatyyppejä tapaile, niin tuskin tarvitsee paskaisten ihmisten kanssa tekemisissä olla. Ja ilkeillä tavoilla uteliaita kannattaa vältellä - mä esim. vaihdoin lopullisesti nyt kampaamoa, kun alkoi niin kiusallisen uteliaaksi se tyyppi edellisellä reissulla ja vielä törmäsin johonkin epämiellyttävään samalla reissulla, joka luuli itseään suurinpiirtein tutuksi mulle. Linkkejäs en lue. Ja en pidä uteliaisuudesta, jos se on asiatonta.
Onkohan sulla nyt vähän flipannut yli laidan tuo mollaaminen? Ennen olit edes jossain määrin sivistynyt, nyt tulee vain tuollaista törkytekstiä. Ennen annoit vaikutelman, et sulla tosiaan on jotain kompetenssia kritisoida vähän kaikkia, mut nyt olet taantunut naurettavalle tasolle.
Ota itseäs niskasta kii ja ryhdistäydy tai ole hiljaa.
Mä kommentoin ihan yhtä sekavasti, kuin minulle kommentoidaan. Ihmiset jotka valehtelee keskustelupalstoilla - pidän niitä täysin pelleinä, eli älä valehtele minun sanomisistani, kiitos. Mun perusoikeuksiini mielestäni kuuluu keskustella keskustelupalstalla sellaiselta ahdistelulta rauhassa, ettei sanomisistani aleta väittää perättömyyksiä.
aloitus...
Minusta parisuhteessa on hyvää ja tärkeää olla olemassa sellainen olo kautta yhteiselon, että kaiken voisi kertoa niin halutessaan. Se on se pohja, jolle lähtisin rakentamaan vaikka niitä höpsöimmiltäkin tuntuvia unelmia.
Nyt täytyy alkaa leipomaan pitkästä aikaa...
se maistuu pahalle
se on sopivasti lopussa, olen laittanut jämät joskus kahviin näköjään. Kyllä se kuuluisi pullaan, mutta menköön nyt ilman. Maito on kohta lämmennyt sopivaksi...
Kai sä parisuhteessa sanot myös reilusti, ettet pidä kardemummapullasta? :D
sanon kaiken suoraan
ehdottomasti rehellisyys kannattaa etenkin parisuhteissa.
Hyväksi se olisi.
Vika ei ole rehellisyydessä vaan siinä, että ihmiset kysyvät asioita, joihin eivät oikeasti kestä loukkaantumatta kuulla vastausta. Niinpä minä ainakin ratkaisen moisen tilanteen vaikenemisella, puheenaiheen vaihtamisella tai valkoisella valheella, tilanteesta riippuen.
Ai, ai, ai..loukkaantuminen tuosta seuraa joka tapauksessa ja mykkäkoulu, koska hiljaisuus on myöntymisen ja salailemisen merkki. Avoimesti rehellinen, mutta hienotunteisuutta käyttäen on mielestäni parempi vaihtoehto tuolle kaikelle muulle, josta toinen jo vaistoaa kaukaa, että ei ole miehellä puhtaat pussit :)
Eikö kumppanilla ole oikeutta saada kuulla totuus, eikä totuuden tilalle vaikeneminen, puheenaiheen vaihtaminen tai valkoisella valheella kuittaaminen. Mikään ei ärsyttäisi minua enempää..
Millainen ihminen valehtelee? millainen keksii verukkeita totuudelle? kumpaa hän todellisuudessa suojelee, itseään vai toista,..kannattaa miettiä.
"Kulta, olenko minä mielestäsi lihonut?"
"Pidätkö tästä uudesta mekosta?"
"Olenko minä mielestäsi maailman kaunein?"
"Fantasioitko muista naisista?"
Naisilla ( ja vissiin myös miehillä) on tapana kysellä asioita, joista tulee riita ja pahaa mieltä pyörittelipä vastausta miten tahansa.
Suoranainen pettäminen, valehteleminen jne. sitten asia erikseen.
Tiedän itse, jos olen lihonnut
Tiedän itse mikä pukee minua, mikä ei
Tiedän itse, että en ole kaunis
Tiedän, että kaikki naiset ja miehet fantisoivat muista
Eihän tuollaisia kukaan järkevä nainen kysele, jos itsellä on silmät ja aivot päässä :) Jos taas kysyisin mokomia, niin haluaisin puolueettoman vastauksen. Miksi pitäisi kysyä, ellei halua saada rehellistä mielipidettä ja vastausta. Ajattele, jos vaimosi menisi sitten hutsunnäköisenä kutsuille vaan sen tähden, että et sanonut sitä hänelle rehellisesti ;)
Patologiset valehtelijat eivät tietysti siihen pysty.
ole sama kuin kertomatta jättäminen. Kun oleellinen on kerrottu, se on kerrottu ja sillä selvä.
On tää saatana kun nykyään pitäis kaikki kertoa niin kuin kgb:n kuulustelussa. Ei mitään järkeä, pelkkää menneiden kaivelua ja toistenkin yksityisyyden ronkkimista.
järkeä, paitsi silloin kun ei ole oikein mitään kerrottavaa. Mutta jos nyt välttämättä haluaa kertoa kaiken, on fiksumpaa annostella sitä kerrottavaa.
jättäminen on riski ja kertominen on riski.Empäs tiedä mutta ei noi ihmissuhteet taida muutenkaan kovin helppoja olla siksi en niitä kovin syvällisesti harrasta!
Monet miehet fantasioivat toisista naisista, pitävät muita naisia omaansa kauniimpana jne, pettävät jne.
Miksi olla sen naisen kanssa jos se oma ei miellytä? Miksi elää suuressa valheessa? Miksi ei tosiaan valita itselleen sellaista naista joka on se "yksi ylitse muiden"? Miksi tyytyä huonompaan kuin mitä jokaiselle kuuluu?
Ei pidä olla toisen kanssa jos hän ei miellytä kaikkine virheineenkin. Virheitäkin rakastaa jos rakastaa oikeasti. Oman kumppanin pitäisi olla se itselle täydellinen paketti, jotta suhde voisi kestää elämän loppuun asti. Kai sille on syynsä, miksi Suomessa on niin paljon avioeroja...
Kerron kuulemma ihan liikaa.
Kysyn myös ihan liikaa.
Minusta systeemit toimivat kuitenkin parhaiten mahdollisimman täydellisessä avoimuudessa.
Rehellisyys on aina parempi, silloinkin kun se ei välttämättä näytä siltä. Se kuitenkin takaa mielenrauhan, kun kunnioittaa toista ja itsellä on riittävästi rohkeutta ja itsekuria välttää valheen tuottama itsepetos, joka usein vielä ketjuuntuu, elämän mittaiseksi.
Rehellisyys itselle tuottaa automaattisesti rehellisyyden toisillekin. Itselleen rehellinen pystyy hyväksymään itsensä sellaisenaan, vaikkei kaikki välttämättä miellytäkään, ja samoin silloin pystyy hyväksymään toiset sellaisina kuin he ovat, vaikkei kaikki välttämättä miellytäkään. Ne jotka miellyttävät riittävästi, pysyvät lähellä. Niille voi kertoa kaiken minkä kokee kulloinkin tarpeelliseksi kertoa ja samaten mikään kysymys omasta itsestä ei ole liian arka keskusteltavaksi näiden ihmisten kanssa. Vastavuoroinen avoimuus ja rehellisyys kantaa itseään ja kertautuu.
Joskus omissa mielen synkissä kaapeissa on luurankoja, pohdintoja joita ei välttämättä tarvitse kipata toisen silmille *heti* kun ne mieleen tulevat, vaan niitä voi pureksia ensin itsekseen ja tarvittaessa myöhemmin avautua, keskustella toisen kanssa omista murheista. Elleivät ne pohdinnat sitten selkeästi vaikuta omaan olemiseen, yleisesti ja/tai suhteessa, jolloin minun asiani onkin muuttunut meidän asiaksemme. Jos ei uskalla olla avoin toiselle omista asioistaan, itsestään, jäävät nuo oman mielen peikot vain itselle märehdittäviksi ja oleminen suhteessa muuttuu, mikä näkyy ja tuntuu ulospäin. Ja siitä tulee ongelmia, usein lopulta erokin. Erittäin tavanomaista.
Jotain tuon suuntaista ajattelisin ympäripyöreästi asian vierestä...
kaikkea. Mikä ei tarkoita, että pitäisi valehdella. Cinnamon.girl sanoi hyvin, että hyvä suhde on sellainen, jossa _voisi_ halutessaan kertoa kaiken. Eri ihmisille kerrotaan eri asioita itsestä, rehellisesti. Joillekin hyvin paljonkin, joillekin vähemmän. Mielellään tietty kumppanille enemmän.Mutta mikään likasanko kenenkään ei tarvi olla. "Hups, tuli huono omatunto, kun tein/ajattelin näin, nyt äkkiä kertomaan kumppanille, ettei tarvii käsitellä itsekseen asiaa, vaan toinen saa myös kieriä ja märehtiä asiassa, kärsiä sijaiskärsijänä". "Hups, ajattelinpa juuri, että tuossapa komea/kaunis mies/nainen, nyt äkkiä kertomaan kumppanille, olen paha ihminen, hän saa pohdiskella tätä loppupäivän"
Sillä lailla armoa toista kohtaan tuntevaa rehellisyyttä, se olis hyvä pohja. Ja sitä, että ei vaadi toiseltakaan
sitä armottominta rehellisyyttä. Yrittää elää sen asian kanssa, että toinenkin on ihminen.
Hyvää yötä..
Elä ja anna elää, voisi olla mun motto - siihen kasvaminen vie oman aikansa .. vai siitä pois kasvaminen ja sitten siihen palaaminen .. hmm.. :D
.
ei huono ei huono ... minkä vuoksi ei voisi nostaa vanhoja hyviä ketjuja, kun muuten täällä on vain 'anssi haukkuu viliä' aloituksia ... koittakaa keksiä jotain parempaa ... ehkä pitäisi herätä yöllä kirjotteleen, mut vähän ku vili.llä, painaa noi velvoitteet ... *huoh*
sossussa ne vittuili mulle tänään
Valehtelulta ei pysty välttymään pitkässä suhteessa.
Näin on, mutta älä tunnusta mitään. Ainakaan, jos sillä ei omasta mielestäsi ole mitään merkitystä. Jos sillä on negatiivinen merkitys, älä muista silloin.
en kysy mitään mitä en halua tietää, siitä hyvä lähteä.. enkä siten myöskään odota että toinen laukoo omasta mielestään rehellisyyksiä koska niitä ei oo kysytty ja jos laukoo niin riitahan siitä seuraa josta saa syyttää vaan itseään, oli se rehellisyys sitte hyvää tai huonoa. eri asia sitte osaako oikeissa tilanteissa pitää sen päänsä kiinni, siihenki kai harjaantuu iän ja kokemuksien myötä.
isommissa asioissa sitte pitäis olla rehellisempi joista vois olla oikeasti haittaaki.