Miltä teistä tuntuisi, jos vanhempanne asuisivat 3 km:n päässä eivätkä vierailisi luonnanne? Vanhemmat on eläkkeellä ja vierailevat kuitenkin ahkeraan 10 km:n päässä sisarustenne perheissä?
Miten tälläiseen voi enää suhtautua? Olen suoraan sanottuna jo todella loukkaantunut. Me käymme perheeni kanssa heillä vähintään joka toinen viikko, he meillä pari kertaa vuodessa jos sitäkään. Sisarusten luona käyvät sitten vähintään kahdesti viikossa? Ja he vastavuoroisesti vanhemmillani aina viikottain. Loukkaavinta on huomata se, että vanhemmat ajavat kuitenkin asuntomme ohi useasti viikon aikana.
Mielestäni tätä ei voi tulkita enää kuin yhdellä tapaa...
Miten tälläiseen voi enää suhtautua? Olen suoraan sanottuna jo todella loukkaantunut. Me käymme perheeni kanssa heillä vähintään joka toinen viikko, he meillä pari kertaa vuodessa jos sitäkään. Sisarusten luona käyvät sitten vähintään kahdesti viikossa? Ja he vastavuoroisesti vanhemmillani aina viikottain. Loukkaavinta on huomata se, että vanhemmat ajavat kuitenkin asuntomme ohi useasti viikon aikana.
Mielestäni tätä ei voi tulkita enää kuin yhdellä tapaa...
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei tartte kummankaan vierailla kummankaan luona jos ei ole tarvetta tai halua. Itse asun 160km päässä äiditani ja en vieraile enää kovinkaan usein kun ei ole tarvetta. nuorempana tuli useimmin vierailtua ja eivät omat vanhepanikaan vierrailleet meillä kuin kutsuttuna kun ei ollut tarvetta ja lapsilla pitää olla oma elämä aikuisen aeikä niin omia vanhempia tartte kuin 2-4 kertaa vuodessa riittää.
Kyllä itse ainakin haluaisin pitää välit vanhempiin toimivina, mutta jos he eivät halua samaa, on kai pakko uskoa yskä sellaisenaan.
Tuntuu pahalta kun katsoo taas kaverini tiivistä yhteiseloa perheensä kera. Heillä välittäminen on aitoa... ja jatkuu varmasti lapsillaankin vielä kehdosta hautaan :)
Musta tuntuu et tollanen on aika yleistä, mut siitä ei puhuta. Ei meilläkään käy mummo ja pappa vaikka asuvat 5km päässä. Auto on ja ovat eläkkeellä. Eivät käy lapsenlapsiaan kattomassa, vaikka pyydetty on monesti. Emme mekään nyt sitten enää käy niillä, tasan on sit marjat. Just niinkun ne haluaa.
sinä kuitenkin tulet heidän luokseen aina 2 viikon välein. Voisiko toisilla sisaruksillasi olla joku ongelma/sairaus/pula että vanhemmat ajattelevat että he tarvitsevat apuansa, mutta sinä et? Entäpä jos lapsenne eivät osaa käyttäytyä ja ovat rasitteeksi heille, tms?
En suostu enää etsimään syitä meistä jos ihan naapurista ei päästä käymään kuin kerta-pari vuoteen. Antaa olla vaan jo. Omat vierailut loppui nyt tähän.
että kun lapset muuttavat omilleen niin heidän vanhempansa vierailevat liian usein ja monelle vanhemmalle on kova paikka kun lapsi sanoo että virailette liian usein ja haluaakin elää omaa elämäänsa ja niin edelleen. Ei kaikki halua olla paljon tkemisisää vanhempiensa kanssa ja kun kerran on päässyt toisten määräilystä eroon niin aikuisena haluaa olla kuin itse haluaa. Eik äsitä plajon työn ja harrastusetn taki kerkiäkkään ja kun on riittävästi välimätkää niin välit pysyy hyvinä kun harvoin käy.
Meillä vastaava kuvio johtuu ihan siitä, että muut sisarukseni ovat ahkerampia muutenkin kutsumaan kylään ja olen luonteeltani sen verran erilainen, minkä vuoksi on ihan selvää tapailla harvemmin. Nuorempana en asiaa niin ymmärtänyt, mutta vanhemmiten kyllä ja näin sain rauhan, ettei kyse ole siitä haluavatko vanhempani minua erityisesti karttaa, vaan ihmiset ovat samassa perheessäkin erilaisia. Toisesta välittäminen ei aina ole siitä kiinni, miten ahkerasti nähdään, vaan joskus rakkautta voi olla keskinäinen ymmärrys olla tekemisissä silloin kuin se tuntuu hyvältä.
Aina kannattaa kurkkia sinne omaan peiliin ja miettiä asioita kuin verisesti loukkaantua. Vanhemmat ovat ihan tavallisia ihmisiä, joiden velvollisuus ei ole kantaa ikuisesti vastuuta lastensa hyvinvoinnista. Jossakin vaiheessa lasten velvollisuus on osata aikuismaisesti suhtautua vanhempiinsa ja punnita asioita kypsästi.
Tietysti voit ihan kysyäkin, miksi vanhempasi eivät vieraile niin usein kuin toivoisit. Joskus kyse on vain yhdestä lauseesta, jota ei omaa tyhmyyttään ja ylpeyttään suostu ääneen sanomaan.
Kyllä vanhempien käytökseen lapsiaan kohtaan (aikuisiakin) kuuluisi tasapuolisuus, myös vierailujen suhteen. Ja jos eivät käy, haluavat selvästi osoittaa jotain.
Jos samassa kaupungissa asutaan ja päästään kyläilemään noin harvoin, on jotain kismaa suhteissa. Mutta mitä? Omat vanhempani eivät voisi koskaan käyttäytyä noin, vaan olemme heidän silmissään aina tasapuolisia, vaikka eivät selvästikään tule niin hyvin toimeen oman perheeni kanssa. Mutta oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus menee tässä edelle, niinkuin kuuluukin. Samaa hyvää elämänohjetta aion toimittaa myös omalla jälkikasvulle.
Minun äiti asuu minun perheestä n. 50 kilometrin päässä. Sisko taas asuu n. 20 kilometrin päässä äidistämme.
Sisko lapsineen tapaa äitiämme monesti viikossa ja lapset ovat mummilla yötä paljon. Minä sekä lapseni taas tapaamme äitiäni kerran tai kaksi kahessa viikossa, samalla myös näen siskoani.
Nuorina kun asuin äitini kanssa samassa kaupungissa ja sisko asui n. 30 kilsan päässä, ihmettelin että miksi he koko ajan näkivät toisiaan, menivät shoppailemaan tai muuten kahville toistensa luokse. Olin jopa mustasukkainen äidistäni.
Olen nyt 21-vuotias ja siskoni on 24-vuotias. Toki äiti rakastaa meitä yhtä paljon. Mutta sisko ja minä olemme erilaisia ihmisiä, meillä kaikilla on lämpimät välit eikä mustasukkaisuutta enää ole.
Tiedän siskon tarvitsevan enemmän henkistä tukea kuin minä, hän tarvitsee enemmän lapsilleen mummia kuin minä minun lapselle, hän siksi että jaksaa taas olla äiti arjessa lapsilleen, minä tarvitsen mummia lapselleni vain siksi että haluan ja tarvitsen äitini mummina lapselleni.
Välimme ovat nykyisin hyvät ja olemme myös jutelleet asiasta, miksi minä siis olen aina jäänyt vähemmälle huomiolle. Äiti otti aikoinaan asian esille itse koska äitini kärsi huonosta omasta-tunnosta "suosittuaan" vuosikaudet siskoani.
Äiti on monesti sanonut luottavansa minuun enemmän, että käytän järkeä ja voivansa luottaa siihen että toimin järjellisesti, täten meidän ei myöskään tarvitse nähdä niin usein, en tarvitse "tsemppaajaa" tai " peräänkatsojaa" toisin kuin siskoni joka on impulsiivinen ja toimii tunteidensa mukaisesti. On epävarma itsestään ja muiden vietävissä. Hän tarvitsee äidin tukea elämässään enemmän.
Onneksi äitimme on myöskin tajunnut tämän, että hän on siskoni turva ja tuki. Eikä tunne huonoa omaa-tuntoa. Tästä olen hyvin iloinen vaikka itse jäänkin vähemmälle huomiolle.
Ajattele positiivisesti. Kyläilyn perusteella myös ikääntyvien vanhempien hoitovastuun voit olettaa lankeavan samaan osoitteeseen kuin kyläilyjenkin.