Olen kohta 5 vuotta ollut yhdessä mieheni kanssa. hänen käytöksensä muuttui n. kk sitten kummalliseksi ja sitä edelsi yksi yö pois kotoa, josta hän ei minulle kertonut/laittanut viestiä että on pois. Loukkaannuin asiasta, koska oli jo pitempään ollut vähän sekavaa tämä meidän suhde. No, tästäkö sitten soppa syntyi. Mies vetäytyi täysin luotani. Kosketus katosi, hän alkoi tulla illalla niin myöhään kotiin, että olin jo menossa nukkumaan eikä keskustella tarvinnut. Viikon kuluttua alkoi jo näyttää paremmalta ja ajattelin että tässä ei ole hätää ja asiat selvitetään kun annetaan aikaa.
Sitten uusi pommi. Mieheni oli alkanut käydä kahvilla ja syömässä työkaverinsa kanssa. Mistä näitä naisia putkahtelee?? Mieheni väitti kiven kovaa, että kyseessä on vain kaveri. Siinä sivussa hän kuitenkin viestitti kaikilla eleilleen ja toiminnallaan, että ainakaan minua kohtaan hänellä ei ollut samoja tunteita kuin ennen. Hän piti puhelimen visusti taskussaan kotona, piippauksella tai äänettömällä. Ei kosketttanut minua, tullut sängyssä kylkeeni nukkumaan, kuten ennen. Tämä kaikki muuttui aivan hetkessä! Annoin asian rauhottua ja ajattelin, että minun on luotettava häneen ja uskottava, ettei heidän välillään ole muuta kuin kaveruutta.
Olen kysellyt aina välillä asiasta, että ovatko he tavanneet ja sanonut myös sen, että minulle voi rehellisesti kertoa, jos käy kaverin kanssa kahvilla - koska siinä ei ole mitään ihmeellistä! Mutta jos ei kerro, tarkoittaa se mielestäni jotakin muuta...
Vaistoni vain sanoo, että tässä on kyse ihastumisesta eikä kaverisuhteesta. Miten pääsisin tuosta ajatuksesta eroon? Mieheni ei osoita tarvetta todistella, että olen väärässä. Hän ei suoranaisesti osoita, että haluaisi minun uskovan mitä hän sanoo. Hän sanoo vain, ettei ole hätää, mutta mitäs jos hän sanoo näin vain sen takia, että rauhoittuisin? Jossain vaiheessa olin ihan hysteerinen koska luulin, että ero tulee ja heti. Nyt kuitenkin olen alkanut ajatella, että ehkä mieheni ei vain osaa tehdä eroa vaan hän vain pitkittää eroprosessia pitämällä minua jännityksessä miten hän asian hoitaakaan.
Mieheni lähti reissuun muutama päivä sitten ja tiedän ettei hän sieltä käsin voi olla tämän työkaverinsa kanssa. Toki puhelin varmasti piippaa, mutta tällehän en voi mitään. Ajattelin, että tämä rauhoittaisi mieltäni ja saisin itsekin ajatella asioita itsekseni. Ei, näin ei kuitenkaan käynyt. Nyt analysoin sitä, millä sävyllä mieheni soittaa minulle matkan päältä ja mietin soittaako rutiinin takia vai oikeasti kiinnostuneena kysyäkseen mitä kuuluu...
Luin jonkun palstalle kirjoittaneen ero-blogia ja tunnistin itseni siitä niin hyvin! Olen kokenut nyt kk aikana niiiiiin paljon erilaisia tunteita, että olen pian ihan hermoraunio! Kaikkein kamalinta on lähinnä se, ettei mieheni myönnä mitään mutta silti selvästi salailee jotakin. Sanoisi asiat päin naamaa, jos jotakin on! En suuttuisi, en vihastuisi - olisin ehkä surullinen. Mutta mielestäni minulla on oikeus tietää! Tai jos mitään ei oikeasti ole tai ole tapahtunut, niin hänen pitäisi kyllä mielestäni tehdä asian eteen jotain, etten hypi seinille koska olen niin epävarma.
Olen miettinyt, että josko se ero sitten on kuitenkin se ratkaisu, koska en luota mieheeni. Luottamus on kuitenkin minulle erittäin tärkeää. Olen pystynyt luottamaan häneen aiemmin 110% mutta nyt se on kyllä todella vaikeaa. Luulen, että mieheni ei edes huomaa tai näe tuskaani, koska hänen mielestään on ok, että hän on muuttanut käytöstään totaalisesti aivan yllättäen, ja alkanut elää kuin pelkästään itselleen.
En kuitenkaan haluaisi olla aina äkkipikainen itseni ja päräyttää menemään heti intuitiolla pois suhteesta. Rakastan miestäni kuitenkin ihan mielettömästi, niin paljon etten koskaan ole mitään rakastanut. Minua auttaa paljon, että saan kertoa tai kirjoittaa asiasta ystävälleni, mutta välillä silti tuntuu, että olen niin yksin... Miten saisinkaan asiastasta keskusteltua mieheni kanssa niin, ettei hän mene ihan lukkoon ja että tulostakin saataisiin aikaan? En halua painostaa, ahdistaa enkä syytellä. Tässä on kaksi ihmistä kuitenkin pelissä mukana. Haluaisin, että molemmat saisivat tuoda esille sen, mitä haluavat ja lopputulos olisi yhteinen päätös.
Sitten uusi pommi. Mieheni oli alkanut käydä kahvilla ja syömässä työkaverinsa kanssa. Mistä näitä naisia putkahtelee?? Mieheni väitti kiven kovaa, että kyseessä on vain kaveri. Siinä sivussa hän kuitenkin viestitti kaikilla eleilleen ja toiminnallaan, että ainakaan minua kohtaan hänellä ei ollut samoja tunteita kuin ennen. Hän piti puhelimen visusti taskussaan kotona, piippauksella tai äänettömällä. Ei kosketttanut minua, tullut sängyssä kylkeeni nukkumaan, kuten ennen. Tämä kaikki muuttui aivan hetkessä! Annoin asian rauhottua ja ajattelin, että minun on luotettava häneen ja uskottava, ettei heidän välillään ole muuta kuin kaveruutta.
Olen kysellyt aina välillä asiasta, että ovatko he tavanneet ja sanonut myös sen, että minulle voi rehellisesti kertoa, jos käy kaverin kanssa kahvilla - koska siinä ei ole mitään ihmeellistä! Mutta jos ei kerro, tarkoittaa se mielestäni jotakin muuta...
Vaistoni vain sanoo, että tässä on kyse ihastumisesta eikä kaverisuhteesta. Miten pääsisin tuosta ajatuksesta eroon? Mieheni ei osoita tarvetta todistella, että olen väärässä. Hän ei suoranaisesti osoita, että haluaisi minun uskovan mitä hän sanoo. Hän sanoo vain, ettei ole hätää, mutta mitäs jos hän sanoo näin vain sen takia, että rauhoittuisin? Jossain vaiheessa olin ihan hysteerinen koska luulin, että ero tulee ja heti. Nyt kuitenkin olen alkanut ajatella, että ehkä mieheni ei vain osaa tehdä eroa vaan hän vain pitkittää eroprosessia pitämällä minua jännityksessä miten hän asian hoitaakaan.
Mieheni lähti reissuun muutama päivä sitten ja tiedän ettei hän sieltä käsin voi olla tämän työkaverinsa kanssa. Toki puhelin varmasti piippaa, mutta tällehän en voi mitään. Ajattelin, että tämä rauhoittaisi mieltäni ja saisin itsekin ajatella asioita itsekseni. Ei, näin ei kuitenkaan käynyt. Nyt analysoin sitä, millä sävyllä mieheni soittaa minulle matkan päältä ja mietin soittaako rutiinin takia vai oikeasti kiinnostuneena kysyäkseen mitä kuuluu...
Luin jonkun palstalle kirjoittaneen ero-blogia ja tunnistin itseni siitä niin hyvin! Olen kokenut nyt kk aikana niiiiiin paljon erilaisia tunteita, että olen pian ihan hermoraunio! Kaikkein kamalinta on lähinnä se, ettei mieheni myönnä mitään mutta silti selvästi salailee jotakin. Sanoisi asiat päin naamaa, jos jotakin on! En suuttuisi, en vihastuisi - olisin ehkä surullinen. Mutta mielestäni minulla on oikeus tietää! Tai jos mitään ei oikeasti ole tai ole tapahtunut, niin hänen pitäisi kyllä mielestäni tehdä asian eteen jotain, etten hypi seinille koska olen niin epävarma.
Olen miettinyt, että josko se ero sitten on kuitenkin se ratkaisu, koska en luota mieheeni. Luottamus on kuitenkin minulle erittäin tärkeää. Olen pystynyt luottamaan häneen aiemmin 110% mutta nyt se on kyllä todella vaikeaa. Luulen, että mieheni ei edes huomaa tai näe tuskaani, koska hänen mielestään on ok, että hän on muuttanut käytöstään totaalisesti aivan yllättäen, ja alkanut elää kuin pelkästään itselleen.
En kuitenkaan haluaisi olla aina äkkipikainen itseni ja päräyttää menemään heti intuitiolla pois suhteesta. Rakastan miestäni kuitenkin ihan mielettömästi, niin paljon etten koskaan ole mitään rakastanut. Minua auttaa paljon, että saan kertoa tai kirjoittaa asiasta ystävälleni, mutta välillä silti tuntuu, että olen niin yksin... Miten saisinkaan asiastasta keskusteltua mieheni kanssa niin, ettei hän mene ihan lukkoon ja että tulostakin saataisiin aikaan? En halua painostaa, ahdistaa enkä syytellä. Tässä on kaksi ihmistä kuitenkin pelissä mukana. Haluaisin, että molemmat saisivat tuoda esille sen, mitä haluavat ja lopputulos olisi yhteinen päätös.
Vastaukset 2
Vanhimmat
toi on että sillä on luultavasti suhde.ei vain myönnä.ole vittumainen akka älä alistu tai heitä mies pihalle. pistä kova kovaa vasten ei kovakallot muuten tunnusta! perkeleen sika!
Jotakin tuttua tuossa sinun kirjoituksessasi on. Kerron hiukan omasta elämästäni tähän ensin, eli olen 53 v nainen ja ensimmäinen liittoni keski 31 vuotta - no 25 mutta asuttiin yhdessä. Erosin 7 vuotta sitten lopultakin jatkuvan ja aina pahenevan henkisen ja ruumiillisen väkivallan takia. Löysin television chatista- no laitoin lehteen ilmoituksen ja meni telkkariin. En vielä tiennyt sitä. Juu löytyi mukava, puhelias, hellä mies jonka kanssa on yhdessä tehty kaikkea kivaa. Hän kertoi heti että on "naisystäviä" jotka viesteilee eikä hän ole ikinä näitä nähnytkään ja jotkut jopa soittivat, mutta hän ei vastannut kun istuin vieressä. Kysyin että mikset vastaa - tulee mieleen että salaat jotakin. Lopulta ne naiset lopettivat soittamisensa iltaisin ja viikonloppuisin he soittavat työaikana!! Kalja on hänelle se pahin pahe ja jos siihen ottaa väkevää niin voi mennä pari viikkoa lomalla yhteen putkeen. Onneksi tuo viimeksi mainittu on nyt vähentynyt, mutta nyt sitten hän oli viikon minun omistamallani mökillä Savossa ja tietenkin alkoholi taas maistui vaikka piti mennä tekemään remonttia. Puhelin kuulemma reistaili - ei hälytä eikä näy edes että joku on soittanut eikä viestit kulje. Keskiviikkona tavoittelin häntä ja hän vastasi siihen vahingossa eikä tiennyt että kuulen. Kuului rapinaa ja sitten kuului naisen ääni taustalta "Mitä sinä teet?" Kaverini vastasi että "Katson onko tullut uusia viestejä vastaajaan". Sain hänet kiinni hetken päästä ja varmaan huusin että mikä nainen siellä on - heti ulos!!! Tämä alkaa viisastella että "Ei täällä ketään naista ole - kumpa olisikin". Siihen sanoin että nyt et viisastele. Väitti että tuo ääni kuului vastaajasta??? Justiinsa juu. En paljoa ole tuon jälkeen nukkunut enkä mitä tahansa selitystä usko. Mökki on melkoisen korvessa mutta siinä on naapuri lähellä ja se pappa voi piipahtaa milloin tahansa. Uskaltaisiko tuollaista tehdä??? Kavereita ei ollut kylässä joten näiden mukana sinne ei ole voinut naisia mennä mutta tietty onhan se mahdollista. Laitoin seuraavana päivänä asuntohakemuksen menemään ja hain työpaikkaa tuolta paikkakunnalta koska tuossa mökissä voi ihan asua ympäri vuoden vaikka remppa on kesken. Määräsin "herran" tulemaan perjantaina kotiin mutta oli kuulemma niin vapina kunnossa ettei pysynyt ajamaan. Lupasi soittaa seitsemän tienoilla illalla muttei mitään pihahdustakaan koko yönä. Tietty jos puhelin on rikki . . . Nyt olisi sitten hänen kotiintulopäivänsä tai viimeistään huomenna. Miten saan selville valehteliko hän ja siellä oli nainen? Hän jatkaa nimittäin Lupiini chatissa naisten metsästämistä - syytä en tiedä miksi. Hän on kuitenkin töissä muutaman kilometrin päässä eikä reissuja ole mutta joskus tekee pidempää päivää. Ei haise hajuvedelle tms. mutta on välillä käynyt epäilys. Kun antaa epäilylle vallan niin siitä kärsii koko kroppa vaikka kuinka yrittää unohtaa. Olen yllättänyt hänet kotonaan parin naisen kanssa istumassa kännissä joku ilta kun sain päähäni tulla katsomaan mitä touhuaa. Väitti olevansa työmatkalla kun kuului musiikkia. Sitten muita outoja juttuja vuosien varrella. Tähän asuntoon on kolme avaina ja yksi on 300 kilsan päässä. HÄnellä on hyvä tapa laittaa myös väliovi kiinni - minä jätän auki. Minä lähden viimeisenä ja tulin joskus aikaisemmin ja kappas - ovi olikin kiinni. Kysyin että kävitkö kotona? En - miksi olisin? Tätä jatkui ja joskus tein toisappäin eli laitoinkin välioven kiinni - sitten se olikin auki!!!!!!!! Hermostuin sitten totaalisesti että Kuka täällä käy jos et sinä? Tenttasin onko antanut jollekkin eukolle aivaimen, eli onko niitä kuitenkin neljä. Sen jälkeen ovet ovat olleet siinä asennossa kuin ne on lähtiessäni - paitsi hän on tullut nykyisin ennen minua kotiin eli en ihan varmaan tiedä. Syytti huoltomiehiä mutta hehän kysyvät luvan eikä kämpässä ole ollut korjattavaa. Apuva!!!!