Soitin vaimolle

ja yritin kertoa hänen miehensä salasuhteesta. Menin ihan lukkoon, kun vaimo vastasi ja pistin puhelimen hiljaa kiinni. Hävettää ja toisaalta kaduttaa, hän olisi ansainnut tietää, vaan mulla ei ollut rohkeutta. Jospa hän tietää, eikä mun asiani oo sekaantua. Toivon vaan, että salaisuus tulee joskus ilmi.
1045213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 104

Vanhimmat

Kyllä pettäminen tulee ilmi, ennemmin tai myöhemmin. Eri asia sitten haluaako vaimo tiedostaa sen, vai onko kuin ei huomaisi mitään jotta arki pysyy tuttuna. Ei ole sinun eikä kenenkään ulkopuolisen asia mennä sanomaan pettämisestä petetylle. Itse petetyksi tulleena olisin halunnut, että joku olisi kertonut tietonsa minulle. Mutta olisinko siltikään uskonut toisen sanomana, vaan olisinko "tappanut sanansaattajan"...

Äänestä
  • Voi aivan hyvin ilmoittaa, mutta yllättykää, kakkoset tai kakkosten ystävät. Vastaamassa on vahva ja sivistynyt vaimo,joka ei säti sinua, mutta jättää sinut omaan arvoonsa. Katso, aika aikaansa kutakin.

    Äänestä

  • vaimo vastassa kirjoitti:

    Voi aivan hyvin ilmoittaa, mutta yllättykää, kakkoset tai kakkosten ystävät. Vastaamassa on vahva ja sivistynyt vaimo,joka ei säti sinua, mutta jättää sinut omaan arvoonsa. Katso, aika aikaansa kutakin.

    Voi hyvä luoja teitä kakkosia teitä on kohdattu vaikka kuinka monta, ei avioliitto siihen kaadu jos vaikka soitaisit minulle voisin vaikka kertoa kuinka mieheni puhuu sinusta ja ollaan samaa mieltä asioista mennään sänkyyn ja rakastellaan, miehet nyt vaan on semmoisia että tarvitsee jonkun joka nostattaa heidän itsetuntoaan. Ei se merkitse mitään vaikka mies uhoaa erolla ja sitten kuitenkin peruu sen. Olen kokenut 20v aikana kaiken pettämisen erolla uhkailun ja kuitenkin mies tuohon on jäänyt, parhaat vuodet olen kuitenkin häneltä itselleni saanut, joten pitäköön joku muu joka hänet haluaa kaikkine vikoineen ja muine naisineen.

    Äänestä

  • tuuulianna kirjoitti:

    Harva kakkonen haluaa sitä rakastajaansa itselleen, ei pettävä mies ole parisuhde kelvollinen kenellekkään naiselle joka tuntee arvonsa.Miesten kans vietetään hyvää aikaa, rakastellaan ym ja se ym on pää asia, eli keskustelua, ruuan laittoa, tv katsomista ja normaalia olemista.
    Kun mies kävelee ovesta ulos tiedetään hänen menevän kotiin hoitamaan velvollisuutensa siellä ja thats it.

    Äänestä

  • Seuraleikkijä kirjoitti:

    No miksikö sitten moni kakkonen takertuu takiaisen tavoin ja käyttäytyy kuin kyseessä olisi hänen oma miehensä. Vaikka käry kävisi, niin kakkonen se vaan roikkuu. Voihan sitä lässyttää, että hauskaa ajanviettoa se vaan on, mutta käytös kertoo ihan muuta. Eikös se olisi helpompaa ja hauskempaa iskeä uusi ukkomies kuin epätoivoisesti roikkua siinä vanhassa?

    Ja voivoi, luuletko tosiaan, että ihmiset pysyvät parisuhteessa vain velvollisuuksien takia. Voithan sä tietenkin uskoa noin, jos se oloa helpottaa. Ehkä se lohduttaa sua yksinäisenä iltana ja viikonloppuna, jotka mies viettää perheensä ja vaimonsa kanssa.

    Äänestä

  • vaimo vastassa kirjoitti:

    Voi aivan hyvin ilmoittaa, mutta yllättykää, kakkoset tai kakkosten ystävät. Vastaamassa on vahva ja sivistynyt vaimo,joka ei säti sinua, mutta jättää sinut omaan arvoonsa. Katso, aika aikaansa kutakin.

    kokemusta on,että minä täysin viattomana satuin erään ihmisen facebook-kaveriksi niin johan oli vaimo kimpussa kuin herhiläinen,sätti ja haukkui perheenrikkojaksi,joka on vietellyt lapsilta isän. Sanoin,että sori vaan väärää puuta haukutaan nyt. Itse soitin kerran silloisen mieheni naiselle ja alkuun hän oli hyvinkin röyhkeä ja syytti minua siitä miten kauhea nainen ja äiti olenkaan. Löin faktat pöytään,että kyllä nyt on niin että hän on sekaantunut ihan normaalin naisen ja äidin mieheen,joka on ollut tasan kotona lasten kanssa kun mies on ollut huorausreissuillaan, että pitää hyvänään. Takas soittin ja jo oli toinen ääni naisella, ei hän tiennyt,ei hän osannut arvata, etten olekaan psykiatrisessa sairaalassa suljetulla osastolla potilaana ja mitä lie paskaa oli mieheni jauhanut. Ero tuli heille ja meille ja hyvä niin. Ennen tätä oli mies toki jo narahtanut ja tämä nainen se heittäytyi kovin katkeraksi, ettei olisi halunnutakaan lapsillemme äitipuoleksi, nauroin, että todellako hän oletti että hänestä tosiaan äidiksi lapsillemme....Että kyllä asiallisia on sekä petettyjä ja pettäjiä ja toisin päin.

    Äänestä

  • tuuulianna kirjoitti:

    Voi hyvä luoja teitä kakkosia teitä on kohdattu vaikka kuinka monta, ei avioliitto siihen kaadu jos vaikka soitaisit minulle voisin vaikka kertoa kuinka mieheni puhuu sinusta ja ollaan samaa mieltä asioista mennään sänkyyn ja rakastellaan, miehet nyt vaan on semmoisia että tarvitsee jonkun joka nostattaa heidän itsetuntoaan. Ei se merkitse mitään vaikka mies uhoaa erolla ja sitten kuitenkin peruu sen. Olen kokenut 20v aikana kaiken pettämisen erolla uhkailun ja kuitenkin mies tuohon on jäänyt, parhaat vuodet olen kuitenkin häneltä itselleni saanut, joten pitäköön joku muu joka hänet haluaa kaikkine vikoineen ja muine naisineen.

    että puhu sinä vain omasta miehestäsi! On turhaa lätinää ja itsepetosta väittää, että "miehet" ovat tuollaisia... Tiedät itsekin varmasti hyvin, että KAIKKI miehet eivät hae itsetunnolleen pönkitystä toisten naisten hameen alta! No, jos sinulle kelpaa elämä yhtenä ruusuna miehesi haaremissa, niin hieno homma.

    Äänestä

  • velvollisuusvaimo kirjoitti:

    No miksikö sitten moni kakkonen takertuu takiaisen tavoin ja käyttäytyy kuin kyseessä olisi hänen oma miehensä. Vaikka käry kävisi, niin kakkonen se vaan roikkuu. Voihan sitä lässyttää, että hauskaa ajanviettoa se vaan on, mutta käytös kertoo ihan muuta. Eikös se olisi helpompaa ja hauskempaa iskeä uusi ukkomies kuin epätoivoisesti roikkua siinä vanhassa?

    Ja voivoi, luuletko tosiaan, että ihmiset pysyvät parisuhteessa vain velvollisuuksien takia. Voithan sä tietenkin uskoa noin, jos se oloa helpottaa. Ehkä se lohduttaa sua yksinäisenä iltana ja viikonloppuna, jotka mies viettää perheensä ja vaimonsa kanssa.

    Ilmiselvästi et ole koskaan ollut kakkonen tai pettäjä tai edes petetty... silloin olisi toinen ääni kellossasi. Velvollisuus se on joka pitää yhdessä. Velvollisuus ja vastuu yhteisistä lapsista ja veloista.
    Itse olen ollut noita kaikkia kolmea ja tiedän mistä puhun.

    Äänestä

  • elämä on kirjoitti:

    Eivät kaikki ajattele samoin. Olen petetty, lapsia ei ole eikä juuri velkaakaan. Minulla ei ole mitään velvollisuutta pysyä yhdessä, pysyn yhdessä vain omasta tahdostani. Samasta tahdosta, miksi olen alkanut parisuhteeseen. Ja vaikka olisikin noita velvollisuuksia, niin nekään eivät minua pysäyttäisi, sillä jos tahto olla yhdessä loppuu, niin mikään velvollisuuskaan ei minua liitossa pitäisi. Ei lapset eikä taloudelliset syyt.

    Äänestä

  • Velvollisuusvaimo kirjoitti:

    Eli roikut pettävässä huonolaatuisessa miehessä? Ihmettele siinä sitten miksi kakkonenkin jatkaa suhdetta "vaikka käry käy". Miten se käry kakkoseen vaikuttaa? Ei mitenkään, suhde pysyy ennallaan, mutta luulisi ykkösen silmien aukenevan, mutta ei... roiku vain jos et parempaa koe ansaitsevasi.

    Äänestä

  • paremman löytänyt kirjoitti:

    Tosiasia on se, että noin 1/3 miehistä pettää. Voipa olla että uusi parempi mies osoittautuu petturiksi myös - ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

  • paremman löytänyt kirjoitti:

    Eli roikut pettävässä huonolaatuisessa miehessä? Ihmettele siinä sitten miksi kakkonenkin jatkaa suhdetta "vaikka käry käy". Miten se käry kakkoseen vaikuttaa? Ei mitenkään, suhde pysyy ennallaan, mutta luulisi ykkösen silmien aukenevan, mutta ei... roiku vain jos et parempaa koe ansaitsevasi.

    Taitaapi olla pelko persiissäsi, kun noin äkäinen olet;) Tokkopa se vaihtamalla paranee, on vaan pirusti parempi näyttelijä, tulet huomaamaan. Toivon, että pääset tuosta katkeruudestasi, sillä et kyllä onnelliselta vaikuta. Taitaa ex olla vaan mielessäsi, kuitenkin...

    Äänestä

  • vaimo vastassa kirjoitti:

    Voi aivan hyvin ilmoittaa, mutta yllättykää, kakkoset tai kakkosten ystävät. Vastaamassa on vahva ja sivistynyt vaimo,joka ei säti sinua, mutta jättää sinut omaan arvoonsa. Katso, aika aikaansa kutakin.

    Aika aikaansa kutakin. Olin kakkonen neljä vuotta ja nyt ykkönen. Vaimo suuttui pahemman kerran kun tuli jätetyksi vuokseni, ei ollut enää kovin sivistynyttä tekstiä mitä osakseni sain.

    Tuo on todella omaa arvoaan ei tuntevan vaimon mielipide. Vahvuus, se olisi nimenomaan sitä, että koska sinun pimppi ei kelpaa ja mies uittaa muualla omaansa..,niin miten voisit enää edes syödä samassa pöydässä. Maailmassa on uskollisia miehiä. usko. Itsesääliä, ei vahvuutta tuo on. Vahva sanoisi:no sitten voit mennä harrastamaan juttujasi uudelleen, ilman minua. MInä etsin toisenlaisen. Jos mies pettää, useimmankin, ja rakastuu toisaalla, olet menettänyt pelin rakas nainen. Pettäminen jatkuu, se on toisille tapa.

    Äänestä

  • näinkin kirjoitti:

    Aika aikaansa kutakin. Olin kakkonen neljä vuotta ja nyt ykkönen. Vaimo suuttui pahemman kerran kun tuli jätetyksi vuokseni, ei ollut enää kovin sivistynyttä tekstiä mitä osakseni sain.

    Muistathan sitten itse käyttää vain "sivistynyttä tekstiä" kakkosta kohtaan, kun miehesi kärähtää seuraavasta kakkossuhteestaan.

    Äänestä

kumpi säälittää minua enemmän: se, että aioit kostoksi miehelle kertoa suhteesta vaimolle vai se, ettei sinulla ollut munaa edes siihen. Säälittävä dorka.

Äänestä
  • käsitin, että tuo aloittaja on joku ihan ulkopuolinen. Kenties vaimon ystävä, joka jotenkin on saanut tietää suhteesta, mutta ei siis itse se kakkonen. Säälittäviä dorkia on kaikki vaimot, jotka ampuvat viestintuojan.

    Äänestä

Kerää itsesi ja soita uudelleen. Omasta kokemuksesta tiedän ettet pääse asiasta irti ennen kuin olet tehnyt sen. Puhelun jälkeen saat rauhan itsellesi ja voit katsoa tulevaisuuttasi rehellisin silmin, sinä olet ollut rehellinen, pettäjä ei parane koskaan.

Äänestä
  • Tämä on totta, parempi paljastaa, omantunnon puhdistamiseksi.

    Äänestä

halusit vaimolle ilmoittaa, jos et ole osallisena asiaan?

Äänestä
  • tämä nainen on hyvä ystäväni ja hänen elämänsä on nyt aivan sekaisin. kertoi omalle miehelleen suhteesta ja nyt eroamassa. Ei paljastanut toista osapuolta ja tämä kulkee hurskas ilme kasvoillaan, esittää kunnian miestä. Jotenkin vain tympäsi. Nyt olen sen tunteen yli päässyt ja olen ystäväni tukena. Hän oli kuitenkin rehellinen...muuta en voi sanoa

    Äänestä

  • ap** kirjoitti:

    tämä nainen on hyvä ystäväni ja hänen elämänsä on nyt aivan sekaisin. kertoi omalle miehelleen suhteesta ja nyt eroamassa. Ei paljastanut toista osapuolta ja tämä kulkee hurskas ilme kasvoillaan, esittää kunnian miestä. Jotenkin vain tympäsi. Nyt olen sen tunteen yli päässyt ja olen ystäväni tukena. Hän oli kuitenkin rehellinen...muuta en voi sanoa

    Kerro vaan kaikki ja soita.

    Äänestä

  • Minä tekisin niin kirjoitti:

    Kerro vaan kaikki ja soita.

    Tuossa tapauksessa on hyvä kertoa totuus ettei toinen joudu yksin kantamaan syyllisyyttä.Ja aikaisemmille kirjoittajille vaimoille ja kakkosille, on todella sääli että vuosi toisensa jälkeen vielä viitsitte takertua ja roikkua tuollaisissa miehissä, minusta ihminen joka jatkaa aina vaan suhdetta ihmiseen joka pettää ei arvosta itseään. Ja kerrottakoon on niitä uskollisiakin normaaleja miehiä olemassa ja te vaan jaksatte tuollaista katsoa ja miehellehän tuo onkin ihannetilanne saa tuntea olevansa haluttu ja itsetunto kohoaa kun ykkönen ja kakkonen kumpainenkin on kiinni miehessä, sehän se totuus on siksi mies ei haluaisi luopua kenestäkään valloituksestaan.

    Äänestä

  • ap** kirjoitti:

    tämä nainen on hyvä ystäväni ja hänen elämänsä on nyt aivan sekaisin. kertoi omalle miehelleen suhteesta ja nyt eroamassa. Ei paljastanut toista osapuolta ja tämä kulkee hurskas ilme kasvoillaan, esittää kunnian miestä. Jotenkin vain tympäsi. Nyt olen sen tunteen yli päässyt ja olen ystäväni tukena. Hän oli kuitenkin rehellinen...muuta en voi sanoa

    Kun lähtee hörmyämään varatun miehen kanssa ja pettää siinä sivussa omaa puolisoa, hyvää ei seuraa. Jos vielä onneton luuli,että tästä uusi onni alkaa, nuolkoon haavansa. Eipä voi toitottaa rehellisyyttä miestään pettäneestä vaimosta.
    Kävelköön hurskas ilme kasvoillaan se toinen mies, hänellä oli kai tarkoitusperät toiset. Miksi menisit sitä toista avioliittoa sorkkimaan. He jatkavat elämäänsä yhdessä, jos itse sitä haluavat. Miehen päätös olkoon kertoa huoraamisestaan.

    Äänestä

  • hinta, eikö tiennyt kirjoitti:

    pettäjämies, jolla ei ole rohkeutta olla rehellinen

    Se toinen mies ei vaimoaan jätä eikä kerro vaimolle mitään. Eikä myöskään ole luvannut mitään sille eronneelle naiselle. Jotenka eronnut nainen jatkaa suhdetta ukkomieheen. Selittäen itselleen, että enhän minä tässä ketään enää petä, mieshän se vaan pettää. Ehkä ovat keskenään sopineet, mitä vaimolle kerrotaan, jos käry joskus käy.
    Pettäneen naisen eks mies ei myöskään halua tuhota vieraitten ihmisten avioliittoa, vaikka oma särkyikin eli hänkään ei kerro vaimolle mitään. Tuossa tietysti on se vaaramomentti, että entäpä jos eksä päättääkin joskus kertoa, häviääkö hurskas ilme toisen miehen kasvoilta?
    Olen samaa mieltä, jos sorkkii toisen avioliittoa, seuraukset pitää kestää. Ulkopuolisella ei kuitenkaan ole velvollisuutta eikä myöskään oikeutta puuttua toisten yksityisasioihin, ei vaikka miten sielua kirpaisis.

    Äänestä

  • tutulta kuulostaa kirjoitti:

    sotkekoon jokainen oman soppansa,mitä siihen enää lisää kauhoja joukkoon laittaa
    :)

    totta kyllä, mutta miksi tässä taas mollataan tuota toista naista. Hänhän on kaikesta päätellen päättänyt tyytyä kohtaloonsa ja nuolla haavansa, ei oo käräyttänyt. Ja olla rehellinen omalle miehelleen. Heidän ratkaisunsa oli erota ja tältä osinhan nainen on rehellinen. Mistä me tiedämme ne syyt, jotka ovat ajaneet tähän tilanteeseen. Kyllä miehelläkin pitäisi rehellisyyttä ja moraalia löytyä, vastuuta ei voi paeta sanomalla että enhän mä luvannut mitään. Onhan hän ainakin luvannut olla uskollinen vaimolleen, eikä sitäkään ole pitänyt...niin mitä sitten.

    Olkoon tämä toinen nainen kiitollinen, että on päässyt irti tuosta tyypistä, suurin osa vaimoistahan haluaisi kuitenkin tietää totuuden.

    Äänestä

  • Tuttua on kirjoitti:

    rehellisyyttä ja moraalia, mutta harvoimpa sitä löytyy. En usko, että pitkissä liitoissa vieras mies on se ainut syy, jonka takia pari eroaa. Vieras mies ehkä saa eroon vähän vauhtia, loppuu se turha jankkaus että jatketaan vielä, kyllä tämä tästä. Näin kävi meillä. En ole kuitenkaan ylpeä teoistani. Lopullisen niitin liitolle olisi pitänyt pystyä lyömään ilman vierasta miestä.

    Vaimolle en kuitenkaan koskaan kerro. Ei ole minun asiani, velvollisuuteni eikä oikeuteni sekoittaa pakkaa enää enempää. En osaa sanoa, miten vaimo suhtautuisi asiaan. Luulen, että jatkaisi liittoa, koska mies ei eroa halua missään tapauksessa. Lastenko takia vai rakastaako todella vaimoaan? Pettäjän pään sisään ei kukaan pääse, eikä hänen käytöstään kukaan ymmärrä. Eikä tarvitse ymmärtää. Itse nuolen haavani, jatkan elämääni ehkä hieman entistä vahvempana ja viisaampana. Kaikesta nimittäin oppii. Ennemmin tai myöhemmin.

    en ole tuttua on -kirjoittaja vaan tutulta kuulostaa ja piti kirjoittamani omalla "nimimerkillä". Älkää tuttua on:a haukkuko edellisen johdosta vaan minua. Minä ole se paha toinen nainen, ei hän :).

    Äänestä

  • ap** kirjoitti:

    tämä nainen on hyvä ystäväni ja hänen elämänsä on nyt aivan sekaisin. kertoi omalle miehelleen suhteesta ja nyt eroamassa. Ei paljastanut toista osapuolta ja tämä kulkee hurskas ilme kasvoillaan, esittää kunnian miestä. Jotenkin vain tympäsi. Nyt olen sen tunteen yli päässyt ja olen ystäväni tukena. Hän oli kuitenkin rehellinen...muuta en voi sanoa

    laita tekstari jos et pysty soittamaan.

    Äänestä

  • ap** kirjoitti:

    tämä nainen on hyvä ystäväni ja hänen elämänsä on nyt aivan sekaisin. kertoi omalle miehelleen suhteesta ja nyt eroamassa. Ei paljastanut toista osapuolta ja tämä kulkee hurskas ilme kasvoillaan, esittää kunnian miestä. Jotenkin vain tympäsi. Nyt olen sen tunteen yli päässyt ja olen ystäväni tukena. Hän oli kuitenkin rehellinen...muuta en voi sanoa

    tympäisee, tuo niin sanottu rehellisyys, pelkkää kostoa haet, koska ystäväsi elämä meni sekaisin. Olitko rehellinen myös ystäväsi miehelle, silloin kun salasuhde oli kuumimmillaan, tokkopa, siis sua ei tympinyt salasuhde.. Entä lemppasiko petetty mies käryn käytyä ystäväsi ja salamies ei eronnutkaan puolisostaan kuvitelmista huolimatta..Sorry, mutta en näe asiaa niin ruusunpunaisesti kuin sinä näet..Olisiko niin, että ystäväsi on nyt vain lusikoitava itse keitoksensa ja toivon mukaan otettava opikseen.

    Äänestä

  • mikä rehellisyys kirjoitti:

    ei mennyt ihan noin. Ystäväni kertoi miehelleen ja sanoi haluavansa erota. Salasuhde oli jo silloin lopussa eikä hänen olisi ollut pakko kertoa, koska ei kärähtänyt. Hän ei ole katkera ja on ottanut opikseen, ja totta vieköön nielee soppansa itse, mutta tuo toinen mies ei ole näkemäni perusteella oppinut mitään, siksi suututtaa. Vaan se siitä, me keskitymme huomiseen ja eiliselle ei voi mitään.

    Äänestä

  • ihmiselle tuo voi olla ihan selviö...
    Minä kerroin kaverilleni, että se seurustelee naimisissa olevan miehen kanssa.
    Kaverini ei uskonut minua ja ukko valehteli eronneensa vaimostaan.
    Tiesin kuitenkin totuuden, että asuikin vielä vaimonsa kanssa.
    Minun ja ystäväni välit katkesivat kun "puhuin pahaa hänen ihanasta poikaystävästään"...

    Kuka kärsi? Minä, sanansaattaja. Tekisin sen kuitenkin uudestaankin.
    Jatkoivat seurustelua, mies ei eronnut vaimostaan ja lopetti sivusuhteen muutaman kk:n päästä ex-ystäväni kanssa.

    Äänestä

  • Tuttua on kirjoitti:

    rehellisyyttä ja moraalia, mutta harvoimpa sitä löytyy. En usko, että pitkissä liitoissa vieras mies on se ainut syy, jonka takia pari eroaa. Vieras mies ehkä saa eroon vähän vauhtia, loppuu se turha jankkaus että jatketaan vielä, kyllä tämä tästä. Näin kävi meillä. En ole kuitenkaan ylpeä teoistani. Lopullisen niitin liitolle olisi pitänyt pystyä lyömään ilman vierasta miestä.

    Vaimolle en kuitenkaan koskaan kerro. Ei ole minun asiani, velvollisuuteni eikä oikeuteni sekoittaa pakkaa enää enempää. En osaa sanoa, miten vaimo suhtautuisi asiaan. Luulen, että jatkaisi liittoa, koska mies ei eroa halua missään tapauksessa. Lastenko takia vai rakastaako todella vaimoaan? Pettäjän pään sisään ei kukaan pääse, eikä hänen käytöstään kukaan ymmärrä. Eikä tarvitse ymmärtää. Itse nuolen haavani, jatkan elämääni ehkä hieman entistä vahvempana ja viisaampana. Kaikesta nimittäin oppii. Ennemmin tai myöhemmin.

    Niin on, yleensä liitossa mättää jokin jo pidemmän aikaa, rakastuminen toiseen avioliiton ulkopuolella auttaa selkeyttämään päätöksen erota.

    Äänestä

  • kohtalon läpikäynyt kirjoitti:

    Niin on, yleensä liitossa mättää jokin jo pidemmän aikaa, rakastuminen toiseen avioliiton ulkopuolella auttaa selkeyttämään päätöksen erota.

    Voi se rakastuminen vaikuttaa sihenkin että rakastuukin vaimoonsa uudelleen huomatessaan mitä on menetettävää.

    Äänestä

  • minä mies av kirjoitti:

    Voi se rakastuminen vaikuttaa sihenkin että rakastuukin vaimoonsa uudelleen huomatessaan mitä on menetettävää.

    Ai niinkö? Jos on rakastut "välillä" toiseen, se rikkoo niin paljon, ei korjattavissa. Itsensä huijausta. Avioliitolla ei tule olemaan siunausta, eikä rehellisyyttä. Vai leikkaatko omaa lihaasi myös mielellään? Hui, jos minun mieheni yrittäisi tuollaista teoriaa, sanoisin että on kuule ei pettäjiäkin olemassa, suksi suolle.

    Äänestä

  • vai uudelleen kirjoitti:

    Minä olen ollut jo yli 3v rakastunut vaimooni uudelleen kriisin jälkeen.

    Äänestä

  • minä mie avt kirjoitti:

    Minä olen ollut jo yli 3v rakastunut vaimooni uudelleen kriisin jälkeen.

    Petitkö vain yhden kerran? Rakastuitko siihen toiseen? Puhuttiinko kotona erosta, myös lasten kuullen tai oliko niitä?

    Äänestä

  • riippuu tapauksesta kirjoitti:

    Petitkö vain yhden kerran? Rakastuitko siihen toiseen? Puhuttiinko kotona erosta, myös lasten kuullen tai oliko niitä?

    Pari vuotta pyörin naisen kanssa, kai jotain tunteita oli mutta ei sitä lopullista koska suhde loppui kun puhuimme erosta vaimon kanssa.
    Lapsia on 3 jotka oli tietoisia kriisistä.
    Totuus on että toisella naisella oli liian kovat vaatimukset eron suhteen.

    Äänestä

on kuules niin, että VASIKKAA ei kukaan arvosta. Hän on jopa väärintekijää alhaisempi.

Äänestä
  • Kerro, ole kiltti. maailma on pettureita täynnä ja aina vaan lisääntyy jos me kaikki katsellaan sitä läpi sormien.

    Äänestä

  • Heh... Joku idiootti linnaleski oppinut mieheltään uhoamisen mallia. Mies pettää ja on varmaan muutenki aivan vitun "kova jätkä" ja istuu nyt tiilenpäitä laskemassa, ja puhuu vasikoista vaimolleen kun vaimo käy katsomassa kaltereitten takana... Onko näin? Varmaan se sun mies -uskoton kun on, nyt pumppaa peräreikään jotain nuorta sälliä siellä linnassa. Siinä sulle kiihottavaa kuviteltavaa illalla, kun menet nukkumaan.

    Äänestä

  • minä ainakin henkilökohtaisesti arvostan just sitä vasikkaa joka kertoo vääryydestä. Aina parempi jos se vasikka on se kakkonen joka on tajunnut mihin on itsensä sotkenut ja ainakin omalta osaltaan lopettaa suhteen. Ne tyypit niin miehet kuin naisetkin jotka pettävät omaa puolisoaan ovat sairaita ja ne pitäisi toimittaa hoitoon lähimpään laitokseen. Ennemmin jättää kuin pettää. Ja jos tulee sellanen fiilis että haluaa jotain muuta kuin sitä omaansa, niin täytyisi varmaan punnita suhteen laatu uudelleen. Mua sitten vituttaa ne ihmiset jotka ei ymmärrä että pettämällä satuttaa toista ihmistä ja jos sattuu olemaan vielä lapsia, niin miten ne joutuu kärsimään, ja kuinka ne esim itse aikuisina ymmärtävät mitä toinen vanhemmista on tehnyt sille toiselle ja jos on hyvin kasvatettuja lapsia, niin ne alkavat jopa ehkä vihata sitä petäjää!!!

    Äänestä

  • t-ippul kirjoitti:

    minä ainakin henkilökohtaisesti arvostan just sitä vasikkaa joka kertoo vääryydestä. Aina parempi jos se vasikka on se kakkonen joka on tajunnut mihin on itsensä sotkenut ja ainakin omalta osaltaan lopettaa suhteen. Ne tyypit niin miehet kuin naisetkin jotka pettävät omaa puolisoaan ovat sairaita ja ne pitäisi toimittaa hoitoon lähimpään laitokseen. Ennemmin jättää kuin pettää. Ja jos tulee sellanen fiilis että haluaa jotain muuta kuin sitä omaansa, niin täytyisi varmaan punnita suhteen laatu uudelleen. Mua sitten vituttaa ne ihmiset jotka ei ymmärrä että pettämällä satuttaa toista ihmistä ja jos sattuu olemaan vielä lapsia, niin miten ne joutuu kärsimään, ja kuinka ne esim itse aikuisina ymmärtävät mitä toinen vanhemmista on tehnyt sille toiselle ja jos on hyvin kasvatettuja lapsia, niin ne alkavat jopa ehkä vihata sitä petäjää!!!

    Tätä yritän suhteelleni selittää. Kun lapsi oivaltaa,(ja oivalsivat) että isi kävi vieraissa tai rakastui toiseen ja isi ja äiti puhuivat avoimesti että teemme eroa, ja kun suhde paljastuu, isi jääkin syyllisyyden tuntevana, kituvana, edelleen avioliittoon kun vaimo niin haluaa oman egonsa vuoksi, niin tässäpä lapsille hyvä esimerkki tulevaisuuteen: Noin voi tehdä, käydä vieraissa, kyllä äidit antaa anteeksi. Että olisi edes muutettu tuossa tilanteessa erilleen mitä mies halusikin, ja täten näytetty, äidit eivät jumaliste salli että petetään, niin se olisi ollut oikein. Sitten olisi isi saanut yrittää todistaa teoillaan, että katuu ja kärsii(jos kärsii), ja pitkän anelun jälkeen voi palata takaisin kotiin. MUtta valitettavasti eivät nämä miehet muuta tapojaan, vaikka kuinka heitä terapiaan vaaditte. Ero ja lapsista yhdessä huolehtiminen sen jälkeen on rehellistä ja aikuismaista. Molemmat, mies sekä nainen, saavat jatkaa sekstailujaan toisaall, ilman että lapsille annetaan huono esimerkki. Ja tässäkin täytyy huoltajan olla varovainen, että ei tuo kaikkia kolleja kotiin, vaan katsoo nyt viimeinkin tarkkaan, että ei taas ota petturia. Vain sellaisen voi sitten esitellä lapsille.

    Äänestä

Olit sivullinen tai kakkonen tai ihan mitä vaan....Rehellisyys on hieno ideologia, mutta silloin kun "rehellisyys" aiheuttaa toiselle osapuolelle tuskaa ja kärsimystä, se muuttuu sadismiksi. Kumpi on sinun motiivisi??

Äänestä
  • REhellisyys ei ole se mikä satuttaa, vaan teot. Pettäjä teki virheen ja hänen on vastuunsa siitä kannettava, hänen on kärsittävä siitä että satutti tieten tahtoen puolisoaan, hänen on kärsittävä oma syyllisyys ja myös kestettävä puolisonsa tuska. Pettäjä olisi voinut jättää pettämättä jos ei tahdo satuttaa häntä ketä tulisi rakastaa, liian myöhäistä viisastella sillä että rehellisyys muka olisi se mikä satuttaa. Pelkurin puhetta, itsekkään ja ahneen pelkurin. Jokaisella on oikeus tietää kenen kanssa elämänsä viettää vai tuhlaako vain aikaansa valehtelevaan paskaan. Pimittämällä oikean luonteensa vie ihmisarvon toiselta ja vähättelee tämän oikeutta päättä itse elämästään. Pettäjä valehtelee koska pelkää tulevansa jätetyksi, eikä siksi että rakastaisi ja välittäisi puolisostaan. Rakastava kun ei petä.

    ps. valehtelu sattuu eniten, ei se toisen paneminen

    Äänestä

  • pettynyt valheisiin kirjoitti:

    REhellisyys ei ole se mikä satuttaa, vaan teot. Pettäjä teki virheen ja hänen on vastuunsa siitä kannettava, hänen on kärsittävä siitä että satutti tieten tahtoen puolisoaan, hänen on kärsittävä oma syyllisyys ja myös kestettävä puolisonsa tuska. Pettäjä olisi voinut jättää pettämättä jos ei tahdo satuttaa häntä ketä tulisi rakastaa, liian myöhäistä viisastella sillä että rehellisyys muka olisi se mikä satuttaa. Pelkurin puhetta, itsekkään ja ahneen pelkurin. Jokaisella on oikeus tietää kenen kanssa elämänsä viettää vai tuhlaako vain aikaansa valehtelevaan paskaan. Pimittämällä oikean luonteensa vie ihmisarvon toiselta ja vähättelee tämän oikeutta päättä itse elämästään. Pettäjä valehtelee koska pelkää tulevansa jätetyksi, eikä siksi että rakastaisi ja välittäisi puolisostaan. Rakastava kun ei petä.

    valehtelu sattuu eniten. Kaikilla pitäs olla oikeus määrätä elämänsä suunnasta totuuden pohjalta. Joka muuta sanoo, ei tiedä mitään.

    Äänestä

  • olet. Kyllä ne on harvassa salasuhteet jotka kestävät maailman tappiin, käry käy ennemmin tai myöhemmin. Kertapanot onnistuvat useammin ilman jälkipyykkiä. Turha ottaa pulttia siitä että joku puhuu totta, olkoon asia mikä vaan. Enemmän sieppaa se että olet kenties omassa suhteessasi pelinappula.
    Eri asia on sitten kun sinun motiivisi on valheessa eläminen. Ideologiastaan kannattaa pitää kiinni, valehtelu eikä selän kääntö poista ongelmia. Odotatko että joku soittaa vaimollesi? Kostuuko peppu kun pelkäät käryäväsi?:))))

    Äänestä

  • pettynyt valheisiin kirjoitti:

    REhellisyys ei ole se mikä satuttaa, vaan teot. Pettäjä teki virheen ja hänen on vastuunsa siitä kannettava, hänen on kärsittävä siitä että satutti tieten tahtoen puolisoaan, hänen on kärsittävä oma syyllisyys ja myös kestettävä puolisonsa tuska. Pettäjä olisi voinut jättää pettämättä jos ei tahdo satuttaa häntä ketä tulisi rakastaa, liian myöhäistä viisastella sillä että rehellisyys muka olisi se mikä satuttaa. Pelkurin puhetta, itsekkään ja ahneen pelkurin. Jokaisella on oikeus tietää kenen kanssa elämänsä viettää vai tuhlaako vain aikaansa valehtelevaan paskaan. Pimittämällä oikean luonteensa vie ihmisarvon toiselta ja vähättelee tämän oikeutta päättä itse elämästään. Pettäjä valehtelee koska pelkää tulevansa jätetyksi, eikä siksi että rakastaisi ja välittäisi puolisostaan. Rakastava kun ei petä.

    ps. valehtelu sattuu eniten, ei se toisen paneminen

    Enpä tiedä tosta valehtelusta.. minä petin puolisoani, tunnustin heti, kadun syvästi vieläkin ja olen asian suhteen nöyrä ja rehellinen. Aikaa kulunut 2 vuotta tästä ja vieläkin kuulen asiasta keskimäärin noin kerran kuussa.. Joudun elämään asian kanssa lopunelämääni ilmeisesti ja oikeutetusti.. Vaan homman jujuna on se että puolisoni petti myös minua, nelisen vuotta sitten, annoin anteeksi mutta tämä asia on sitten aina vanhojen kaivelua.. On niin voimaton olo tähän jatkuvaan riitelyyn ja koiran virkaan..

    Äänestä

  • pettynyt valheisiin kirjoitti:

    REhellisyys ei ole se mikä satuttaa, vaan teot. Pettäjä teki virheen ja hänen on vastuunsa siitä kannettava, hänen on kärsittävä siitä että satutti tieten tahtoen puolisoaan, hänen on kärsittävä oma syyllisyys ja myös kestettävä puolisonsa tuska. Pettäjä olisi voinut jättää pettämättä jos ei tahdo satuttaa häntä ketä tulisi rakastaa, liian myöhäistä viisastella sillä että rehellisyys muka olisi se mikä satuttaa. Pelkurin puhetta, itsekkään ja ahneen pelkurin. Jokaisella on oikeus tietää kenen kanssa elämänsä viettää vai tuhlaako vain aikaansa valehtelevaan paskaan. Pimittämällä oikean luonteensa vie ihmisarvon toiselta ja vähättelee tämän oikeutta päättä itse elämästään. Pettäjä valehtelee koska pelkää tulevansa jätetyksi, eikä siksi että rakastaisi ja välittäisi puolisostaan. Rakastava kun ei petä.

    ps. valehtelu sattuu eniten, ei se toisen paneminen

    Juuri tuota tarkotin nim.lapsille mallia. Rehellisyys on tärkeintä, vaikka satuttaa.

    Äänestä

Voi ku joku soittais mun ukkomiesrakkaan vaimolle ja käräyttäis. Itse en siihen pysty. Oon toivonut että joku tuttu näkis meidät, on miehen kaverit nähnytkin meidät yhdessä mut eihän ne vaimolle mitään kerro.

Äänestä
  • saavuttavasi?
    Tyhmä oot jos luulet sen miehen saavasi. Ukko tekee kaikkensa,siis KAIKKENSA että sais vaimonsa pidettyä.
    Jos se tarkoittaa sun jättämistä ja huorittelua, niin sen tulet kokemaan. Voi olla, että käryn hälvettyä lähestyy sua uudestaan, mutta pystytkö sinä sen kaiken koskaan unohtamaan?

    Äänestä

  • on aina lojaaleja toisilleen. Usko vaan, niillä on itselläänkin vastaavia virityksiä menossa. Sun ajatuksissasi ei ole minkäänlaista logiikkaa. Luuletko pääseväsi kuin koira veräjästä, jos vaimolle kertoja on joku muu kuin sinä tai mies itse? Mitä tuolla toiveella luulet saavuttavasi? Uskallat olla kakkosena mutta ei ole selkärankaa ottaa vastuuta teoistasi. Äläkä sano, että sinä et ole vastuussa mistään, mieshän se pettää. Aivan samalla tavalla olet kuin mieskin, olet tietoisesti pelissä mukana. Luuletko että käräytyksen jälkeen mies olisi sinun? Mitähän mies siitä mieltä olisi? Kysyhän huviksesi ja kerro sitten, mitä mies sanoo.

    Äänestä

  • kaverit ei petä kirjoitti:

    on aina lojaaleja toisilleen. Usko vaan, niillä on itselläänkin vastaavia virityksiä menossa. Sun ajatuksissasi ei ole minkäänlaista logiikkaa. Luuletko pääseväsi kuin koira veräjästä, jos vaimolle kertoja on joku muu kuin sinä tai mies itse? Mitä tuolla toiveella luulet saavuttavasi? Uskallat olla kakkosena mutta ei ole selkärankaa ottaa vastuuta teoistasi. Äläkä sano, että sinä et ole vastuussa mistään, mieshän se pettää. Aivan samalla tavalla olet kuin mieskin, olet tietoisesti pelissä mukana. Luuletko että käräytyksen jälkeen mies olisi sinun? Mitähän mies siitä mieltä olisi? Kysyhän huviksesi ja kerro sitten, mitä mies sanoo.

    Käskisivät kuitenkin niiden huorien soittaa vaimolle, eikä naisystävälle. Minua ei ainakaan kiinnosta paskaakaan pettävä ukkomies. Olen hyvin loukkaantunut ja saanut tarpeekseni huorissa hyppäävistä kaveruksista.

    Äänestä

  • kaverit ei petä kirjoitti:

    on aina lojaaleja toisilleen. Usko vaan, niillä on itselläänkin vastaavia virityksiä menossa. Sun ajatuksissasi ei ole minkäänlaista logiikkaa. Luuletko pääseväsi kuin koira veräjästä, jos vaimolle kertoja on joku muu kuin sinä tai mies itse? Mitä tuolla toiveella luulet saavuttavasi? Uskallat olla kakkosena mutta ei ole selkärankaa ottaa vastuuta teoistasi. Äläkä sano, että sinä et ole vastuussa mistään, mieshän se pettää. Aivan samalla tavalla olet kuin mieskin, olet tietoisesti pelissä mukana. Luuletko että käräytyksen jälkeen mies olisi sinun? Mitähän mies siitä mieltä olisi? Kysyhän huviksesi ja kerro sitten, mitä mies sanoo.

    Mä en halua käräyttää miestä tykkään siitä tosi paljon. Mut haluisin että sen vaimo sais tietää mitä sen ukko touhuaa. Ite ainakin haluisin tietää jos mua petettäisiin.

    Äänestä

  • ring ring kirjoitti:

    runkkukipoksi meitin kylällä kaltasiasi isot pojat kuttuu.
    Toivotaan että joskus saat kaltaisesi miehen, jota kykenisit aidosti rakastamaan. Kyllä se käry sieltä tulee, varros vaan:)))

    Just joo. Ja käryn jälkeen mies veisi sinut vihille. Niinkö ajattelet vai niinkö sinulle lupasi? Minkä takia haluaisit, että vaimo saisi tietää? Jos tykkäät miehestä, niin ole hiljaa.

    Äänestä

  • aika säälittävää kirjoitti:

    runkkukipoksi meitin kylällä kaltasiasi isot pojat kuttuu.
    Toivotaan että joskus saat kaltaisesi miehen, jota kykenisit aidosti rakastamaan. Kyllä se käry sieltä tulee, varros vaan:)))

    Puhukaa te maalaiset siellä kylillänne ihan mitä haluutte, eihän teidän murremokellusta edes ymmärrä. Ootte muutenkin juntteja.

    Äänestä

Käräytti miestä väärälle naiselle, olisi soittanut vaimolle, syytön minä olen jos jonkun ukko pettää.

Äänestä
  • Käräytä mies sitten oikealle vaimolle. Siitähän sitten saa hilloa haavoihin, jos kerran erota haluaa.

    Äänestä

Olen naisena ollut salasuhteessa jonkun aikaa toiseen, vapaaseen mieheen.
Kotona kaikki meni päin persettä, mies valehteli ja kulki itse omilla reissuillaan, eikä alkanut mistään puhuun.
Menin siis tarpeesta vieraisiin ja lopetettiin juttu, kun pahin kriisi kotona meni ohi.
Se juttu teki minulle todella hyvää!
Oli ihana olla välillä taas himottu nainen, joka sai miehen huomiota enempi, kuin tarpeekseen.
En kuitenkaan rakastanut tätä miestä, vaan hän oli enempi sellainen "hain muualta sitä, mitä en kotona saanut"-episodi ja se sopi hänelle hyvin.
Ollaan välillä soiteltu, mutta thats it!.
Mieheni aavistaa jotain olleen, mutta emme puhu asiasta sen kummemmin, mutta hymy tulee huulilleni välillä, kun mietin tämän toisen miehen kanssa
viettämääni aikaa.
Se, miksi jatkan oman mieheni kanssa on, että meillä on kuitenkin se yhteinen historia, pienet lapset ja yhteinen velka ja jotenkin rakastan miestäni
kaikesta huolimatta.
Eli ei se elämä ole niin mustavalkoista..
Minä ainakin sain pettämisestäni taas ihmisarvoni takaisin, enkä masennu enää mieheni mollauksista, päinvastoin, hymyilen, kun ilkeilee minulle, saan voimaa tästä ajasta toisen miehen käsivarsilla ja jos tulee kriisi taas,
voi olla ettei jää pelkkään puheluun, vaan menen hänen luokseen, jos hän on silloin vapaalla jalalla.
Ei kaikki halua sitä yksinhuoltajan elämää, se on sitten eri asia, kun lapset jo pärjäävät omillaan.
Olen muuten jo melkein 50v joten iälläkin on merkitystä tämän pettämis-asian
ymmärtämisessä. Ei ole tarvista olla noin kriittinen ja syyttelevä, kuin nuorempana. Elämä opettaa ymmärtämään..

Äänestä
  • Rakastat jotenkin miestäsi? Ja olet sen kansa lasten , historian ja velan takia. Kuitenkin elinvoimasi saat vieraan sylistä, jehveli sentään mikä yhtälö. Eikö sun kannattas heittääntyä vallan sen toisen miehen syliin kun noin iäkäskin olet, loppuu kattoppas kohta tiimalasista aika etsiä sitä ihmisarvoa:)))

    Kyllä se ihmisarvo ja ennenkaikkea itsensä arvostaminen on meissä kussakin itsessä sisällä, ei sitä mikään salapano sinne laita, korkeintaan tautisen kalunsa:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

    Elämä opettaa ymmärtämään, heh. Ymmärtäähän se nuorempikin jakaa piparia jos sen itselleen sallii, ei siihen tarvita vuosikymmeniä. Elämä on mustavalkoista vain jos sen noin ymmärtää kuten sinä.

    Äänestä

  • Ihan kuin minulla, paitsi että olen mies.

    Vaimoni elää omaa elämäänsä menenmisiensä ja tulemisiensa kanssa. Tuntuu, että olen välillä vain se rahan tuoja kotiin. Kotona puhekumppani puuttuu. Tai sitten se on yksisuuntaista viestintää minun suuntaani.

    Minäkin kaipaan joskus puhekumppania ja hellyyttä, en pelkkää "yhtiökumppania" tähän talouteen.

    Onhan meillä ollut hyviäkin hetkiä ja nautin niistä varsinkin silloin kun vaimoni nauttii kanssani. Olemme joskus sienimetsässä, kaupoilla, kahvilla tai vaikka haravoimassa nurmikkoa ja silloin nautin, kun vaimoni on silminnähden iloinen. Miksi ne hetket ovat niin harvassa?
    Miksi saan päin naamaa niin usein märkää rättiä

    Löysin toisen naisen "Kakkosen" tai ehkä hän löysi minut. Hän kertoi jo kauan sitten huomanneensa minut ja kesti vuosia ennenkuin hän sai otettua kontaktia minuun. Kaikki alkoi varovaisena jutteluna. Sitä jatkui vuosien ajan. Sitten eräänä kertana hän kokosi rohkeutensa ja sanoi että hän haluaisi että pitäisin häntä vähän aikaa hyvänä. Hän kertoi huomanneensa vuosien aikana että minun elämästäni puuttuu jotain. Hän oli aivan oikeassa.

    Nyt niinä kertoina kun saan olla hänen kanssaan, olen onnellinen. Saan jakaa iloa hänen kanssaan. Hän tietää sen että meillä ei ole tulevaisuutta, mutta miksi emme saa nauttia vähäisistä onnen hetkistä. Hänkään ei ehkä enää halua sitoutua "lopullisesti".

    Voi olla että vaimoni tietää, aavistaa tai sitten ei.

    Sellainen ihminen, joka haluaa käräyttää meidät vaimolleni, on vain omien halujensa toteuttaja. Antakaa meidän elää niinkuin elämme. Meidän kaikkien. Joskus on parempi ummistaa silmät ja korvat. Tuhoatte vain monta elämää.

    "Kakkoselleni". Kiitos kun saan joskus tuntea iloa lähelläsi ja saan pitää sinua hyvänä. Olet puhaltanut liekkiin hiipuvaan. Toivottavasti löydät joskus loppuiäksesi unelmiesi miehen.

    Äänestä

  • Lämmin sydän kirjoitti:

    Ihan kuin minulla, paitsi että olen mies.

    Etkö voisi ottaa suhdeasiaanne puheeksi vaimosi kanssa ja parantaa sitä? Siten voisit jättää sen kakkosen.
    Meillä oli samanlainen tilanne. Nostimme kissan pöydälle ja nyt suhteemme parempi, kuin koskaan. Olemme rakastuneet palavasti uudestaan. Elämä on ihanaa, kun pystyy puhumaan vaikeistakin asioista.

    Äänestä

  • Lämmin sydän kirjoitti:

    Ihan kuin minulla, paitsi että olen mies.

    Vaimoni elää omaa elämäänsä menenmisiensä ja tulemisiensa kanssa. Tuntuu, että olen välillä vain se rahan tuoja kotiin. Kotona puhekumppani puuttuu. Tai sitten se on yksisuuntaista viestintää minun suuntaani.

    Minäkin kaipaan joskus puhekumppania ja hellyyttä, en pelkkää "yhtiökumppania" tähän talouteen.

    Onhan meillä ollut hyviäkin hetkiä ja nautin niistä varsinkin silloin kun vaimoni nauttii kanssani. Olemme joskus sienimetsässä, kaupoilla, kahvilla tai vaikka haravoimassa nurmikkoa ja silloin nautin, kun vaimoni on silminnähden iloinen. Miksi ne hetket ovat niin harvassa?
    Miksi saan päin naamaa niin usein märkää rättiä

    Löysin toisen naisen "Kakkosen" tai ehkä hän löysi minut. Hän kertoi jo kauan sitten huomanneensa minut ja kesti vuosia ennenkuin hän sai otettua kontaktia minuun. Kaikki alkoi varovaisena jutteluna. Sitä jatkui vuosien ajan. Sitten eräänä kertana hän kokosi rohkeutensa ja sanoi että hän haluaisi että pitäisin häntä vähän aikaa hyvänä. Hän kertoi huomanneensa vuosien aikana että minun elämästäni puuttuu jotain. Hän oli aivan oikeassa.

    Nyt niinä kertoina kun saan olla hänen kanssaan, olen onnellinen. Saan jakaa iloa hänen kanssaan. Hän tietää sen että meillä ei ole tulevaisuutta, mutta miksi emme saa nauttia vähäisistä onnen hetkistä. Hänkään ei ehkä enää halua sitoutua "lopullisesti".

    Voi olla että vaimoni tietää, aavistaa tai sitten ei.

    Sellainen ihminen, joka haluaa käräyttää meidät vaimolleni, on vain omien halujensa toteuttaja. Antakaa meidän elää niinkuin elämme. Meidän kaikkien. Joskus on parempi ummistaa silmät ja korvat. Tuhoatte vain monta elämää.

    "Kakkoselleni". Kiitos kun saan joskus tuntea iloa lähelläsi ja saan pitää sinua hyvänä. Olet puhaltanut liekkiin hiipuvaan. Toivottavasti löydät joskus loppuiäksesi unelmiesi miehen.

    Ei sulla kovin lämmin sydän voi olla, kun ajattelet noin itsekkäästi. Toivottavasti löydät unelmiesi miehen,,,höh mitä lällätystä ja naisen aliarvioimista. Haluat pitää molemmat ja kaikki on hyvin kun sulla on mukavaa.

    Äänestä

  • Lämmin sydän kirjoitti:

    Ihan kuin minulla, paitsi että olen mies.

    Vaimoni elää omaa elämäänsä menenmisiensä ja tulemisiensa kanssa. Tuntuu, että olen välillä vain se rahan tuoja kotiin. Kotona puhekumppani puuttuu. Tai sitten se on yksisuuntaista viestintää minun suuntaani.

    Minäkin kaipaan joskus puhekumppania ja hellyyttä, en pelkkää "yhtiökumppania" tähän talouteen.

    Onhan meillä ollut hyviäkin hetkiä ja nautin niistä varsinkin silloin kun vaimoni nauttii kanssani. Olemme joskus sienimetsässä, kaupoilla, kahvilla tai vaikka haravoimassa nurmikkoa ja silloin nautin, kun vaimoni on silminnähden iloinen. Miksi ne hetket ovat niin harvassa?
    Miksi saan päin naamaa niin usein märkää rättiä

    Löysin toisen naisen "Kakkosen" tai ehkä hän löysi minut. Hän kertoi jo kauan sitten huomanneensa minut ja kesti vuosia ennenkuin hän sai otettua kontaktia minuun. Kaikki alkoi varovaisena jutteluna. Sitä jatkui vuosien ajan. Sitten eräänä kertana hän kokosi rohkeutensa ja sanoi että hän haluaisi että pitäisin häntä vähän aikaa hyvänä. Hän kertoi huomanneensa vuosien aikana että minun elämästäni puuttuu jotain. Hän oli aivan oikeassa.

    Nyt niinä kertoina kun saan olla hänen kanssaan, olen onnellinen. Saan jakaa iloa hänen kanssaan. Hän tietää sen että meillä ei ole tulevaisuutta, mutta miksi emme saa nauttia vähäisistä onnen hetkistä. Hänkään ei ehkä enää halua sitoutua "lopullisesti".

    Voi olla että vaimoni tietää, aavistaa tai sitten ei.

    Sellainen ihminen, joka haluaa käräyttää meidät vaimolleni, on vain omien halujensa toteuttaja. Antakaa meidän elää niinkuin elämme. Meidän kaikkien. Joskus on parempi ummistaa silmät ja korvat. Tuhoatte vain monta elämää.

    "Kakkoselleni". Kiitos kun saan joskus tuntea iloa lähelläsi ja saan pitää sinua hyvänä. Olet puhaltanut liekkiin hiipuvaan. Toivottavasti löydät joskus loppuiäksesi unelmiesi miehen.

    Ota vastuu tekemisistäsi, munaton luuseri. Kukakohan on tuhoamassa monta elämää? Sinä ja sutturasi!!

    Huomaatko? Etpä juuri ymmärrystä saa. Samanlaisia tarinoita kuin sinun on täälä vuosien aikana saanut lukea useita. He ovat saaneet tukea ja ymmärrystä. Miksi? Koska silloin kirjoittajana on ollut nainen. Siksi. Kun naisella on liitossa kuten sinulla on, on hänellä oikeus hakea kaipaamiasi asioita liiton ulkopuolelta. Miksi? Koska hän on nainen. Siksi.

    Äänestä

  • Siksipäsiksi kirjoitti:

    Siksi saat vain haukkumisia, koska täällä kirjoittelevat vaimot uskovat, että toiselta naiselta haetaan vain seksiä, ei muuta.

    Sinä uskalsit sanoa, että haet tältä toiselta naiselta muutakin kuin seksiä. Tosiasiahan on se, että monet salasuhteet ovat paljon muutakin kuin sängyssä vehtaamista.

    Äänestä

  • 0909 kirjoitti:

    No mitähän muuta nuo "onnen hetket" ovat kuin seksiä. Säälittävä tyyppi pakenee todellisuutta ja elää itsekkäästi. Laittaisi tuonkin energian siihen, että laittaisi välinsä kuntoon vaimonsa kanssa ja päästäisi toisen naisen koukusta, niin että tämä voisi etsiä itselleen ihan oikean kumppanin. Todella itsekästä toimintaa!

    Äänestä

  • Lämmin sydän kirjoitti:

    Ihan kuin minulla, paitsi että olen mies.

    Vaimoni elää omaa elämäänsä menenmisiensä ja tulemisiensa kanssa. Tuntuu, että olen välillä vain se rahan tuoja kotiin. Kotona puhekumppani puuttuu. Tai sitten se on yksisuuntaista viestintää minun suuntaani.

    Minäkin kaipaan joskus puhekumppania ja hellyyttä, en pelkkää "yhtiökumppania" tähän talouteen.

    Onhan meillä ollut hyviäkin hetkiä ja nautin niistä varsinkin silloin kun vaimoni nauttii kanssani. Olemme joskus sienimetsässä, kaupoilla, kahvilla tai vaikka haravoimassa nurmikkoa ja silloin nautin, kun vaimoni on silminnähden iloinen. Miksi ne hetket ovat niin harvassa?
    Miksi saan päin naamaa niin usein märkää rättiä

    Löysin toisen naisen "Kakkosen" tai ehkä hän löysi minut. Hän kertoi jo kauan sitten huomanneensa minut ja kesti vuosia ennenkuin hän sai otettua kontaktia minuun. Kaikki alkoi varovaisena jutteluna. Sitä jatkui vuosien ajan. Sitten eräänä kertana hän kokosi rohkeutensa ja sanoi että hän haluaisi että pitäisin häntä vähän aikaa hyvänä. Hän kertoi huomanneensa vuosien aikana että minun elämästäni puuttuu jotain. Hän oli aivan oikeassa.

    Nyt niinä kertoina kun saan olla hänen kanssaan, olen onnellinen. Saan jakaa iloa hänen kanssaan. Hän tietää sen että meillä ei ole tulevaisuutta, mutta miksi emme saa nauttia vähäisistä onnen hetkistä. Hänkään ei ehkä enää halua sitoutua "lopullisesti".

    Voi olla että vaimoni tietää, aavistaa tai sitten ei.

    Sellainen ihminen, joka haluaa käräyttää meidät vaimolleni, on vain omien halujensa toteuttaja. Antakaa meidän elää niinkuin elämme. Meidän kaikkien. Joskus on parempi ummistaa silmät ja korvat. Tuhoatte vain monta elämää.

    "Kakkoselleni". Kiitos kun saan joskus tuntea iloa lähelläsi ja saan pitää sinua hyvänä. Olet puhaltanut liekkiin hiipuvaan. Toivottavasti löydät joskus loppuiäksesi unelmiesi miehen.

    Etköhän se ole sinä se omien halujesi toteuttaja? Varsinainen typerys.

    Äänestä

  • tylsätyyppi kirjoitti:

    No mitähän muuta nuo "onnen hetket" ovat kuin seksiä. Säälittävä tyyppi pakenee todellisuutta ja elää itsekkäästi. Laittaisi tuonkin energian siihen, että laittaisi välinsä kuntoon vaimonsa kanssa ja päästäisi toisen naisen koukusta, niin että tämä voisi etsiä itselleen ihan oikean kumppanin. Todella itsekästä toimintaa!

    Onnen hetkiä voi luetella aika paljonkin seksin lisäksi. Ainakin mulla on muitakin onnen hetkiä. Luuletko, että onni miehillä on vain seksiä. Luet siis naamasta, että kaikki onnellisilta näyttävät ovat saaneet juuri seksiä.

    Sinun onnen hetkesi taitavat olla aika rajoittuneita, jos olet sitä mieltä, että seksi vain on onnea. Tai sitten, mikäli itse olet onnellinen niin miten vietätkään päiväsi? Vai näytätkö hapanta naamaa koko päivän?

    Mitä tarkoitat koukusta päästämisellä? Ei kumpikaan pidä toista koukussa.

    Kuuntele joskus laulu "Teemme toisemme paremmiksi"

    Äänestä

  • bseeettt kirjoitti:

    Ota vastuu tekemisistäsi, munaton luuseri. Kukakohan on tuhoamassa monta elämää? Sinä ja sutturasi!!

    Niin ja jos on munallinen voittaja, niin ei tarvitse ottaa vastuuta. Niinkö?

    Äänestä

  • jo 43-vuotias, enkä hyväksyisi omaa enkä puolison petturuutta.
    En kyllä suostuisi olemaan huonossa suhteessakaan, vaan koen olevani rakkauden arvoinen.
    Tuntuu oikeasti pahalta, että ihmiset eivät anna itselleen mitään arvoa. Rakastakaa itseänne! Siten se puolisokin rakastaa teitä enemmän!
    Olemme olleet yhdessä yli 20v ja minä rakastan miestäni koko sydämestäni. Silti en hyväksyisi häneltä pettämistä, mikään muu ei varmaan loukkaisikaan minua yhtä paljon!
    Enkä usko, että hyväksyisin epärehellisyyttä sen paremmin 10v kuin 20v päästäkään.

    En osaisi kuvitella, että esim.velat pitää avioliittoa yhdessä.
    Lapset kyllä vaistoavat jos vanhempien välit eivät ole kunnossa, vaikka huonossa liitossa olevat vanhemmat eivät haluakaan sitä uskoa.
    Eivät ne lapset tyhmiä ole...

    Minkä ikäisiä lapsia teillä on?
    Ihmetytti vain kun äiti on melkein 50 ja lapset ovat vielä pieniä.

    Onneksi elämä ei ole opettanut minua hyväksymään epärehellisyyttä.

    Äänestä

Sinun asiasi ei todellakaan ole sekaantua!

Äänestä

Joo kyllähän tuolla "ei mustavalkoista" on ongelmia myös itsensä kanssa, eikä vain parisuhteen. Voiko toiselle suurempaa taakkaa antaa kannettavaksi kuin oman hyvinvointinsa ja ihmisarvonsa?

Noh, kuka mitenkin.

Äänestä
  • olen itse ollut sekä petetty ja käräyttäjä..... kumpikan rooli ei ole mukava.
    käräyttäessäni miehen toiselle tai kolmannelle tai jopa neljännelle naiselle tunsin tehneeni oikein. Itse myös jätin kyseisen miehen samantien. Kyllä huonokin totuus on parempi vaihtoehto kun täydellinen valhe!

    Äänestä

Minun uskollinen mieheni ja nykyinen ex, PETTI minua kahden naisen kanssa jotka tuli tietoono kerta rytinällä, oli pakannut laukkunsa ja lähtenyt.... tämä toinen nainen oli tullut raskaaksi ja tämä kolmas nainen on nyt autuaasti hänen syleilyssään, hän jätti siis minut kymmenen vuoden suhteen jälkeen ja jätti myöskin raskaana olevan naisen vuoden seurustelun jälkeen ja saas nähä kauanko nykyinen suhde kestää... olen nyt taas jaloillani kaikesta kokemuksesta huolimatta - - mutta uskottomuus on kmaikista pahinta ja julminta mitä toinen voi pari suhteessa tehdä!

Äänestä

20 v mieheni on tarvinnut muita naisia tuekseen joko salaa tai avoimesti. Nyt alkaa olla jo mitta täynnä, kun viimeiselle suhteelleen kertoi minun jo kuolleen. Kaikkea sitä kestääkin muka rakkauden tähden.

Äänestä

Alkaa pikemminkin kuulostaa: tyhmyyden takia sitä kestääkin.
Nyt toimeksi ja heti, mistäs sitä tietää vaikka suunnitteleekin jo leskeksituloaan.

Äänestä

Minä petin, käytin salasuhdetta 'syynä' erota huonosta avioliitosta. Emme jääneet kiinni, kerroin itse exälleni. Hän olisi halunnut jatkaa edelleen, minä en. Salasuhteeni jatkaa avioliitossaan, aikani haaveilin hänen peräänsä. Ilmeisesti ei kovin hyvin edelleenkään heillä mene. Mä menen elämässäni eteenpäin, hänestä en tiedä. Joskus mietin, että kunpa hänen vaimonsa saisi tietää, ei minun takiani, vaan itsensä. Minä haluaisin ainakin tietää, jos mieheni olisi pettänyt, jos en muuten niin sen takia, että tulisi tilaisuus saada alkaa puida omaa liittoa, koska ei siinä koskaan ole kaikki kunnossa, jos pettämisen tielle lähtee.

Äänestä
  • Kuin myös, liki sama tarina.
    En vaan tiedä naisena, pääsenkö koskaan irti siitä, että mies jatkaa elämäänsä ns. puhtailla papereilla, vaimo ei tiedä mistään mitään ja nytten on jo uusi kakkonen ja kolmonen menossa yhdenyön jutut.
    Voiko pettäjän päästää aina helpolla?
    Vai onko vaimo sokea?
    Itse en ainakaan päässyt helpolla.

    Äänestä

  • ei ikinä pettäjää kirjoitti:

    Kuin myös, liki sama tarina.
    En vaan tiedä naisena, pääsenkö koskaan irti siitä, että mies jatkaa elämäänsä ns. puhtailla papereilla, vaimo ei tiedä mistään mitään ja nytten on jo uusi kakkonen ja kolmonen menossa yhdenyön jutut.
    Voiko pettäjän päästää aina helpolla?
    Vai onko vaimo sokea?
    Itse en ainakaan päässyt helpolla.

    Se minuakin rassaa, että onko oikein että pettäjä pääsee helpolla ja tavallaan pääsee pälkähästä, leikkii uskollista. Vaimo ei tiedä mitään. Jotenkin tuntuisi oikealta, että molemmat maksavat virheestään, eikä vaan toinen....

    Äänestä

  • Virheensä maksanut kirjoitti:

    Se minuakin rassaa, että onko oikein että pettäjä pääsee helpolla ja tavallaan pääsee pälkähästä, leikkii uskollista. Vaimo ei tiedä mitään. Jotenkin tuntuisi oikealta, että molemmat maksavat virheestään, eikä vaan toinen....

    Niin rassaa, terveydellisesti ja rahallisesti.
    Pettäjät ei koskaan laske mitään, ei missään muodossa.
    Maksoin ja annoin kaikkeni, pettäjä laittoi vain luurin alas, eikä tunnu itsekkään tietävän mitä on tehnyt.
    Pitääkö laittaa vaimolle lasku ylöspidosta? kun mies on vastuun tunnoton Ö.

    Äänestä

Minä kirjoitin kirjeen varatun miesystäväni vaimolle ja kerroin suhteestamme. En oikeastaan tiedä, miksi tein sen. Toisaalta, tunsin syyllisyyttä vaimon puollesta, halusin hänen tietävän, että voi halutessaan toimia jotenkin. Toisaalta, sehän tietenkin oli suhteemme loppu. Se oli tapa vapautua suhteesta lopullisesti, ei se muuten koskaan olisi loppunut, sillä sitä oli kestänyt jo lähes 10 vuotta. Heillä oli mahdollisuus selvittää elämänsä, miehen kertoman mukaan hän ei ollut itsekään onnellinen elämässään, ei vaan saanut erottua. Haaveili hän meidänkin yhteisestä elämästä. Minäkin joskus haaveilin, mutta en oikeasti tiedä, olisinko halunnut, jos hän olisi todella eronnut. Olisinko halunnut mieheh, jonka todella tiedän olevan uskoton? En tiedä, miten heidän kävi, saivatko oman yhteisen parisuhteensa kuntoon molempia tyydyttäväksi vai erosivatko. Uskon, että loppujen lopuksi kaikki voittivat, tavalla tai toisella, kun kerroin miehen uskottomuudesta vaimolle.

Äänestä
  • samaa ajattelen minä. Kirjoittaa kirjeen petturin vaimolle. Yksin omaan siksi, että pääsisin eroon siitä miehestä ja tunteistani häntä kohtaan. Haluan olla vapaa, en halua häntä miehekseni, menisin lopullisesti rikki jos hän pettäisi ja valehtelisi minulle kuin vaimolleen.
    Pettäjät on ikuisia kulinaristia naisten suhteen.

    Äänestä

  • Toinen petturi kirjoitti:

    samaa ajattelen minä. Kirjoittaa kirjeen petturin vaimolle. Yksin omaan siksi, että pääsisin eroon siitä miehestä ja tunteistani häntä kohtaan. Haluan olla vapaa, en halua häntä miehekseni, menisin lopullisesti rikki jos hän pettäisi ja valehtelisi minulle kuin vaimolleen.
    Pettäjät on ikuisia kulinaristia naisten suhteen.

    Mikset jo kirjoita, teet palveluksen jota itsekin vastaavassa tilanteessa toivoisit, tieto on parempi kuin epävarmuus ja ajan hukkaaminen tyhjässä suhteessa jollaisia petturit tarjoaa vaimoilleen.
    Ei mies pysty kahta naista kunnolla pitämään,toinen jää jalkoihin, ois sitten miestä edes jättää se eka.

    Äänestä

Kirje lähtee täältäkin

Äänestä

Ihan hyvällä haluan lähestyä vaimoa kirjeellä, kun hän ei taida tietää missä mies päivisin luuhaa, kun on niin kiire töissä.

Äänestä

Ole nyt mies ja soita uudelleen, naisen ansaitsee tietää.

Kai itsekkin haluaisit tietää jos oma rakkaasi tapailisi toista ?
Varmasti toivoisit että joku rohkenee kertoa.

Äänestä

vai niin

Äänestä

vai niin kävi

Äänestä

Pidä asia omana tietonasi!

Toivottavasti tuollaiset juoruajat jäävät kiinni! Et ole ainakaan ystävä!

Olisit sanonut miehelle jotain asiasta, varsinkin jos mies on sinun tuttava-piiristäsi.

Hanki oma elämä!

Vai oletko itse se salasuhde?

Äänestä

hemmetti on kiva pitää kahta tyttökaveria vaimon ohella. toinen on 19 vuotias ja toinen 22 vuotias, vaimo 37 vuotias ja itte oon 46 v. miksi arvon naiset tyytyä yhteen kun saa 2 1 mukavasti kun hommat hoitaa kunnolla paikoilleen. älkää valittako eukot, kyllä miehellä naisia pitää olla.

Äänestä
  • Vaimosi lähtikin juuri luotani ja naureskeli, että on kivaa kun äijällään on pari kokematonta paremmasta tietämätöntä pimatsua hoidettavana ja saa itse täällä käydä oikeita hoitoja saamassa. Ihana vaimo sulla! Naapurin Ville haluais kans mut en lainaa, on sen verran kova peli...

    Äänestä

  • Ja sitten sä urpo heräsit mällit kukkapussilakanalla vuokrakaksiossasi. Vaimo jättä jo 90-luvulla ja sen jälkeen olet syönyt pelkkää purkkuhernekeittoa toimeentulotuellasi. Pillua sait viimeksi työttömien ruokajonossa vuonna 2004.

    Äänestä

Miksi?

Sinulla on yksi elämä.

Käytätkö sen kyttäämällä exääsi?

Laita itsesi juhlakuntoon ja mene pitämään hauskaa.

Äänestä

kyllä parisuhdekelvollinen on pettäjäkin, sellaiselle kakkosell joka hakee elintasoa itselleen.
Usein kakkonen hakee varakasta varattua, ja pääse taloksi miehen kotiin, josta vaimo on häädetty, henkisellä väkivallalla.

Äänestä
  • Eikö se ole parempi lähteäkin tuollaisesta kodista, jossa henkistä väkivaltaa on? Miksi sitä pitäisi haikailla tai tuntea katkeruutta, paremminkin kannattaa olla iloinen, että pääsi pois.
    Jotkut "antavat anteeksi" petturille, jotta kukaan muukaan saisi puolisoa, vaan mitä elämää sellainen on, loputonta kyttäystä

    Äänestä

  • Ei ymmärrä kirjoitti:

    Eikö se ole parempi lähteäkin tuollaisesta kodista, jossa henkistä väkivaltaa on? Miksi sitä pitäisi haikailla tai tuntea katkeruutta, paremminkin kannattaa olla iloinen, että pääsi pois.
    Jotkut "antavat anteeksi" petturille, jotta kukaan muukaan saisi puolisoa, vaan mitä elämää sellainen on, loputonta kyttäystä

    Eikä tarvitse olla hakkaamista tai juopottelua. Kun sinua petetään, humalapanot(miksi se mies oikein käy yksin noin paljon, taidat luottaa liikaa?), ja vielä on antanut rakastua itsensä ja pitänyt suhdetta yllä, jo ehkä toistamiseen, niin eikö tuossa ole jo aihetta tarpeeksi myöntää että et ole arvoiseni? Vai käytkö muka itsekkin vieraissa? Jos olette sopineet että molemmat saa, niin se on eri asia.
    Minua säälittää nämä vaimot, jotka eivät sitten kirveelläkään tajua että ei mies muutu. Ja antavat käyttää itseään noin.
    Voi kun ottaisitte mallia vaikka julkisuuden naisista. Kyllä moni unelmapari on särkynyt, naisen toimesta, vain yhdestäkin syrjähypystä, koska NÄILLÄ NAISILLA ON MUNAA NÄYTTÄÄ ARVONSA. PIKKUSUOMIVAIMOT, ei passaa, kun kukkaro kapenee, ja mitä minä maalaistyttö olisin ilman miestäni, jolla vaikka on hyvä asema? Hei kuule, etsi elämä.

    Äänestä

minäkin valitettavasti kynnän kahta kasvimaata. toista ihan käyrällä aurallani availen ja panen siemenet vakoon, toista vain siten että laitan siemenet likoon

Äänestä

Eiköhän me naiset, vaimot ja toiset naiset tehdä nämä kusipääpettäjäukot, vaimot antaa anteeksi minkä ehtii ja toiset naiset silittää päätä. Molemmissa päissä ruokitaan, pyykätään ja siivotaan että pettäjällä on hyvä olo.
Miksi naiset ei yksinkertaisesti tee kaikesta loppua?
Käräytä pettäjää,
Kakkonen käräyttää......
Ykkönen kärrä ukon ulos.......
Oppia ikä kaikki pettäjät.

Äänestä
  • Mihin kuvittelet sen loppuvan aina löytyy niitä jotka pettää.

    Äänestä

Vittuaks te riehutte siellä. Ite ootte tienneet et toine on varattu mies tai nainen. Ja silti ootte aloittaneet seksisuhteen ja sit luulleet et nyt ollaa sit pari.

Tosi tyhmää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Luuseri* kirjoitti:

ja yritin kertoa hänen miehensä salasuhteesta. Menin ihan lukkoon, kun vaimo vastasi ja pistin puhelimen hiljaa kiinni. Hävettää ja toisaalta kaduttaa, hän olisi ansainnut tietää, vaan mulla ei ollut rohkeutta. Jospa hän tietää, eikä mun asiani oo sekaantua. Toivon vaan, että salaisuus tulee joskus ilmi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu