Oletko seurustellut kaappihomon kanssa?

Olin kultaisella 80-luvulla naimisissa nykyään avoimesti homoseksuaalin miehen kanssa. Tosin aika oli vähän eri tuolloin ja varsinkin pienemmillä paikkakunnilla (olimme molemmat saman maalaiskunnan asukkaita) ei varmasti kukaan kehdannut tuollaista asiaa myöntää, joten kaappihomoja ja lesboja oli varmasti enemmän kuin nykypäivänä. Menimme miehen kanssa nuorina naimisiin, mutta mies ei tahtonut lapsia avioliiton alussa vaikka itselläni oli kovakin halu saada lapsia, vaan halusi että käymme molemmat koulut loppuun ja muutamme pääkaupunkiseudulle ja harkitsemme sitten niitä lapsia. Itse olisin kyllä tuolloin vielä ihan hyvin voinut ajatella että viettäisin koko elämäni synnyinseudullani ja kasvattavani lapseni siellä, mutta lähdimme kuitenkin yhdessä lapsettomana avioparina Helsinkiin parin avioliittovuoden jälkeen.

Helsingissä sitten melko pian kävi ilmi se todellinen syy siihen miksei mies halunnut lapsia ja miksi sinne Helsinkiin oli niin kova into muuttaa. Mies oli kaappihomo, ja minä pelkkä kulissi hänelle. Tosin Helsingissä hän ei enää niin paljoa kaapissa ollut kuin kotipaikkakunnalla. Asiasta puhuttiin ja yritettiin keksiä jotain ratkaisua, mutta kaikki tuo loppui kun mies jäi pettämisestä toisen miehen kanssa minulle kiinni ja voitte varmasti arvata kuina vihainen ja sekaisinkin tuosta kaikesta olin. Avioerohan siitä sitten tuli, mutta ainakin näin jälkeen päin ajateltuna tuo kaikki olisi voinut mennä paljon pahemminkin. Jotain yhteyttä on tullut mieheen pidettyä tuon kaiken jälkeenkin ja ei niin monta vuotta sitten lähetin hänelle ihan kirjeenkin jossa kerroin melko pitkästi siitä että tuo kaikki satutti minua hyvin syvästi aikoinaan, mutta olen jo päässyt siitä yli ja kiitin häntä myös siitä ettei hän tuolloin nuorena lapsia minun kanssani alkanut tekemään.

"Mies ei edelleenkään tätä homouttaan myönnä, mutta minulla on siitä varmat todisteet."...eh...millainen on se "varma" todiste, jos kerran miehesi ei siitä "todisteesta" huolimatta myönnä olevansa homo?

Älä sä ap syyttele itseäsi. Lue mun tarina, jossa on mukana myös tarinaa lapsuudenoloistani, ja vertaile niitä omaan elämänkulkuusi. En tiedä minkäikäinen olet, mutta jossain vaiheessa hyväksyt että elämä menee niinkun menee etkä kaikkeen voi vaikuttaa itse, joten turhat itsesyytökset pois. "Varmat todisteet" miehen homoudesta voivat myös olla varmoja todisteita hänen biseksuaalisuudestaan..

Itsehän olen vahvin homomagneetti mitä maa päällään kantaa. Ainoa mahdollisuus saada homot olemaan parveilematta mun kimpussa olisi pistää vierekkäin mut, Madonna ja euroviisut ja ehkä sitten saisin hetken olla rauhassa :D

Olen pitkä ja hoikka, kolmella sanalla sanoen kaunis ja älykäs n. 4-kympp. nainen. En stereotyyppisen rempseä homoemo eli fag hag eli hägäri, vaan nörttimäisempi tapaus, jolla on sana tavattoman vahvasti hallussa. Kotiolot täynnä henkistä väkivaltaa joka suuntaan, vanhemmat heteroita, mutta minkäänlaista kuvaa normaalista parisuhteesta ei kukaan olisi voinut heiltä oppia. Täynnä estoja ja toisaalta ylimielisyyttä menetin neitsyyteni 20-vuotiaana samanikäiselle pojalle, alkoholistille joka sekoilusuhteen ja eromme jälkeen tunnusti olevansa homo ja että rakasti mua "koska olin niin mies". Häneltä tuo varmasti oli suurin kohteliaisuus päällä maan.

Mieheys, naiseus tai seksuaalinen suuntautuminen ole muutenkaan mulle kiinnostavimpia asioita elämässä. Joidenkin muiden homokaverien kautta tutustuin sitten aina uusiin ja uusiin homoihin ystävinä. Niin uusiin ihmisiin yleensäkin tutustutaan, tuttavien kautta, ja mun ystävien tuttavapiirit kun sattuvat olemaan homoja, niin ei ole mun tarvinnut heteromiesten seurasta juurikaan kärsiä :)

Vuosia myöhemmin rakastuin nykyiseen aviomieheeni. Ensimmäiset pari vuotta seksielämää ihan tarpeeksi, lasten hankinnasta en ole koskaan varma ollutkaan ja 9 v. sitten mentiin salaa naimisiin (salaa, koska en uskaltaisi edelleenkään kutsua omia vanhempiani samaan tilaan olemaan). Jossain vaiheessa seksi loppui kokonaan tai sitä oli 1-2 kertaa vuodessa. Rakastin miestäni niin valtavasti, että kuoletin seksuaalisuuteni. Pari vuotta sitten multa meni kaikessa hiljaisuudessa hermo, aloin käydä vieraissa ja löysin vihdoin elämääni seksin ilot ja raadollisuuden. Käyttäydyn kuin ns. kruisaavat homomiehet, jos suoraan sanotaan. Erilaisista kulissisyistä ollaan naimisissa edelleen, mutta lähipiirissäni (johon toki kuuluu myös heteropareja) tuntuu kuin mut olisi leimattu ihanan, ikuisen parisuhteemme hajottajaksi. Sitten viime kesällä mies pikku tuiskeessa tunnusti, että jo vuosi ennen kuin mä olin alkanut hypätä vieraissa, hän oli tehnyt erään hyvin kuuluisan homodiskon vessoissa erästä asiaa...

Elämä menee niinkuin menee, mutta se on sun elämä eikä kenenkään muun. Kaikenlaisia kupruja sattuu jokaisen tielle, tai ei sitä voi muuten edes elämäksi sanoakaan. Jos sä tahdot nurmijärvielämän, mene ja hanki se.

Mieti että miks sua hävettää? Sikskö että ihastuit, rakastuit, menit naimisiin? Siks että haaveilit ihanasta liitosta ja perheestä?

Ei siinä ole mitään hävettävää. Mies ei ollutkaan se mitä esitti, häntä tässä pitäsi hävettää eikä sinua.