Haluaisin varoittaa Alli-lääkkeestä

AnneGle

Haluaisin varoittaa kaikkia kokelemasta Alli-laihdutuslääkettä. Itse söin sitä 2 kk viime keväänä melko hyvin tuloksin (-8kg). Alkukesästä aloin saada outoja rytmihäiriöitä. Vointi huononi edelleen ja aloin oksennella päivittäin. Oloni meni aivan hirveäksi. Pahoinvointia, takykardiaa, rintakipuja, vatsakipuja. En pystynyt syömään enkä nukkumaan, olin aivan hirvittävän sairas koko kesän ja syksyn. Jouduin jäämään sairaslomalle töistä. Vaikka juoksin lääkärissä monta kuukautta, syytä ei löydetty.
Vasta joulun tienoilla, kun oireet olivat jo vähän helpottamaan päin, sain tietää, että maksani oli vaurioitunut melko pahasti. Syyksi todettiin orlistaatti, jota oli Alli lääkkeessä. Nyt odottelen maksansiirtoa ja voin jo vähän paremmin. Maksani ei kuitenkaan tule enää koskaan entiselleen. Itse olen vain helpottunut kun tähän helvettiin vihdoin löytyi syy.
No - laihduinpahan kuitenkin kun oksensin puoli vuotta ja pystyin nielemään vain tilkkasen vissyä silloin tällöin. Eipä ole ylipaino enää ongelmana. Kallis oli vaan tuo hinta kun terveys meni. Tällaista en toivo kenellekään, joten halusin vain kertoa oman tarinani. Jokainen tietenkin tekee omat päätöksensä, mutta näinkin voi siis käydä. En olisi itse tullut sellaista ajatelleeksikaan.

3

616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ackd

      Hui kuulostaa todella kauheelta!!! Tutkiko ne lääkärit että olit tuota orlistaattia saanut juuri alli lääkkeestä vai olisitko voinut saada sitä jostain muualtakin? Itse en ole koskaan tuota lääkettä kokeillut, mielessä on kyllä joskus käynyt että voisi kokeilla.. Mutta enpä taida! :D Paranemisia sinulle, todella ikävästi käynyt kyllä..

    • LL

      ja maksan tuhoutumisen syy/seuraus todettu lääketieteellisesti? Ettei se voi johtua mistään muusta?

      Miten diagnoosin teko kesti noin kauan?

    • whkoglrlr

      Onhan tuo ihan yleisesti tiedossa, että allin vaikuttava aine orlistaatti on maksatoksinen. Sitä ei vaan noteerata sen kummemmin, koska kyseessä on lääke, ei luontaistuote. Luontaistuote olisi jo vedetty markkinoilta pois.

      googleen alli maksavaurio. ekana uutinen liki kahden vuoden takaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      198
      2747
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      941
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      860
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      21
      853
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      93
      820
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      290
      811
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      719
    Aihe