eli alkaako tuo lomaoikeus nollasta eli tavallaan 19 vuoden työura kunnalla ei merkitse valtiolle mitään lomaoikeuksien suhteen vai saanko pitää 38 lomapäivää edelleenkin vuodessa, kun nyt minulla on tuo 38 päivää lomaa
siirtyminen kunnalta valtiolle
3
4895
Vastaukset
- kyllä tai ei
Loman pituus ensi kesänä riippuu siitä, kuinka kauan olet kunnalla 31.3. mennessä ja lasketaanko valtion palvelusta vähintään 15 vuotta sinulle hyväksi henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen osaan
Saat 38 työpäivän mukaisen loman jos täytät alla olevan ehdon ja sinulla on ko. lomanmääräytymisvuonna 12 lomanmääräytymiskuukautta. Jos lomanmääräätymiskuukausia on vähemman lomaakin on vähemmän. Kannattaa katsoa kvtes:n vuosilomaluvun 5 §:stä tai yksinkertaisemmin kysyä palkanlaskijalta tai luottamusmieheltä.
"Viranhaltija/työntekijä on ollut omassa kunnassa/kuntayhtymässä 31.3. palvelussuhteessa tällöin päättyneen lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä välittömästi ja yhtäjaksoisesti vähintään 6 kuukautta ja hänellä on siihen mennessä ollut vähintään 15 vuotta henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen osaan oikeuttavaa palvelusaikaa."- kenu100
kyllähän tuon rimpsun osaan, mutta oleellinen kysymys oli siirtyykö lomaoikeudet ikälisät mukanani, kun olen ollut kunnalla töissä tuon 19 vuotta ja valtion palvelus alkaisi nyt vasta
- ...
kenu100 kirjoitti:
kyllähän tuon rimpsun osaan, mutta oleellinen kysymys oli siirtyykö lomaoikeudet ikälisät mukanani, kun olen ollut kunnalla töissä tuon 19 vuotta ja valtion palvelus alkaisi nyt vasta
Tuo edellinen vastaaja taisi lukea huonosti kysymyksen ja luulla, että siirryt valtiolta kunnalle. Valtion vuosilomasysteemissä pitkän loman saa kun on vähintään 15 vuotta vuosilomaan oikeutttavaa palvelusaikaa eli valtion palvelusta tai muulla työnantajalla vastaavalla ammattialalla tai semmoisissa tehtävissä, mistä on valtiotyönantajan mielestä olennaista hyötyä nykytehtävissä.
Valtion palkkausjärjestelmästä:
http://www.jhl.fi/portal/fi/edunvalvonta/valtio/keskeisimmat_sopimukset/palkkaus/
Oletko allekirjoittanut työsopimuksen ottamatta lainkaan selvää siitä, miten palkkasi ja lomaoikeutesi määräytyy. Kummallista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1231694Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581242
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771191