Avioliitto on...

Niin pysy sinkkuna ja hommaa itsellesi pari kolme vastakkaisen sukupuolen ystävää jossa käyt eri päivinä viikolla ja tyydytettyä sekusaaliset tarpeet eikä kyllästytä kun ei tartte samaa henkilöa aina katsella. ei sitä aina tartte halailla ja pussailla jos ei halua ja ne voi myös kertoa toiselle ja niin edelleen. Eikä parisuhteessa tartte joka liikkeestä tiliä toiselle tehdä kun se perustuu luottamukseen mutta jos toinen epäilee jotain niin yhteiselosta ei tule mitään.

Juuri tuon takia olenkin poikamies :)
Vapaa ja onnellinen :)

Avioliitto, perhe-elämä ja mikä tahansa muukin asia elämässä ei ole yksioikoinen vaan jokainen rakentaa elämänsä ja sen tapahtumat omasta elämänasenteestaan ja arvoistaan käsin. Sinun käsityksesi ja ehkä kokemuksesikin avioliitosta on yllä mainitun lainen; kaikilla ei ole niin.

Minusta on ihanaa, että on olemassa se yksi ja sama puoliso. Se, jonka kanssa jaetaan ilot ja surut. Olisi inhottavaa olla yksin ja uskoisin usein myös yksinäinen, ainakin kun ikää kertyy. Vapautta on avioliitossa ihan yhtä paljon kuin yksin eläessäkin, erona on vain se, että joku välittää siitä mitä sinä teet tai tunnet ja on joku, jonka kanssa jakaa asioita ja kokemuksia.

Lapsia meillä on kolme ja en voisi kuvitella elämääni ilman lapsia; mitä merkitystä koko elämällä on ellei ole lapsia? Minunkin lapseni ovat varmasti rääkyneet ja kiukutelleet mutta ei niitä muista, kun kokonaisuus on kuitenkin ihanana ja onnellisena aikana mielessä. Ja nyt jo aikuiset lapset ovat yhä rikastuttamassa elämää.

Minun hyvinvointini ja jaksaminen perustuu pitkälti siihen, että koen olevani tärkeä ihminen ja elämälläni, tekemiselläni ja toiminnallani on merkitystä. Minua rakastetaan ja saan rakastaa. Samoin elämänasenteeni on suht myönteinen ja osaan arvostaa niitä asioita mitä on, enkä haikaile sitä, mitä ei ole. RIitoja, vastoinkäymisiä ja ongelmia on ollut, niin kuin kenellä tahansa. Onneksi on kuitenkin puoliso, joka lohduttaa, jonka kainoloon kääpertyä ja jonka kanssa odottaa yhteistä seesteisä vanhuutta ja mahdollisesti myös isovanhemmuutta.

Kyllähän se avioliittokin aikaa myöten joskus tylsältä kuulostaa, mutta juuri silloin pitää järjestää jotain extraa sitä piristääkseen...
Onko sulla sitten yksinäsi koko ajan muuten niin kivaa?
Muistelen omaa elämääni, niin kylläpä niitä tylsiä iltoja riitti ihan yksinänikin ja tylsää piisasi..
Kaksin vähän niinkuin kaunihimpi.. on ainakin, kenelle juonitella ja ja kenen kanssa sitten suunnitella jotakin kivaa...ja tulevaisuutta!
Jotenkin sen vain itse tiesin, että TUO on se tyyppi, jonka kanssa halusin naimisiin, ei siinä silloin tullut mieleen edes ne tulevat kylläytymiset...
Nuo lapset sitten....ne omat on vain sellaisia, että niiden takia kannattaa ne yövalvomisetkin sietää ja muu rasite. Se rakkaus niihin on niin käsittämätöntä..
Ne lapset nimittäin antaakin sitä elämäniloa roppakaupalla ja ihanaa on niitä kotia odotella nyt aikuisinakin käymään.
Ehkä sinä et ole vielä valmis naimisiin, kun tuollaisia mietit. Naimisiin mennään, kun kumpikin sitä haluaa, ei tuollaisia miettien..Eihän herranen aika kaikki edes mene naimisiin tai hanki lapsia. Saat itse valita!

Moni ihminen on tylsä ja hänen elämänsä on tylsää. Nämä ihmiset eivät osaa tehdä elämästään tapahtumarikasta, saati saada toisista näitten parhaita puolia esiin. Ja sitten he syyttävät muita tästä.

Syyllinen omaan tylsyyteen löytyy parisuhteesta, työnantajasta, yhteiskunnasta, säätilasta... mutta ei koskaan omasta peilikuvasta. Luulisi, että silloin viimeistään kun nämä saavat elää ja tehdä juri niinkuin tahtovat, asiat olisivat hyvin, mutta ei. Tylsyys jatkuu ja syyllisiä siihen etsitään yhtä ahkerasti kuin ennenkin.

Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Itsekin joskus nuorempana noin ajattelin, mutta nyt kun avioliittoamme on kestänyt jo sen verran kauan, ja itsekin on samalla kerännyt ikävuosia tällä samalla yhteiselämysmatkallamme, niin sitä ajattelee aivan toisella tavalla kuin nuorempana ja avioliiton alkuvuosina, sen suurimman uutuuden viehätysajanjakson jälkeen. Rakkaus nimittäin syvenee, ja kumppanuus senkun tiivistyy, mutta ehkä pointtimme on ollut siinäkin, että kummallakin on omiakin harrastuksiaan, eikä alati vapaa-aikoinamme nyhjätä toistemme kanssa, vaikkakin on meillä yhteisiäkin menoja ja harrastuksia.
Ihminenhän rauhoittuu muutenkin iän lisääntyessään, eikä vouhkaa enää tuulta halkoen kaikkeen hömpötykseen mukaankaan, kun ei enää rahkeissa voimatkaan oikein piisaa, väsyy vähemmästäkin touhuilusta.
Nuorempana tuli ehkä enempi käytyä yhdessä ns. viihteelläkin, ja vieläkin enemmän omienkin ystävien kanssa vietettyä yhteisiä mukavia tapaamisia ihan vaan kahvitellen tai syömässä käyden ravintolassa ja meille naisillehan on aina shoppaillu tuottanut jonkin asteista irtiottoa normiarjesta.
Pienetkin matkat, vaikkapa ihan sukulaistenkin luona piristävät myös parisuhdetta, ja eikä tarvitse kuin vaikkapa muutama päivä olla jossain sukuloimassa yökylästämässä, niin vallan on ihanaa tulla takaisin omaan kotiin ja omaan sänkyyn piehtaroimaan ja jatkaa tätä niin tuttua ja turvallista eloamme niinä huonoina ja hyvinäkin päivinämme.
Takaan ja vannon, että jos ja kun lapsia syntyy, niin sitten ainakin säpinää riittää, että välillä suorastaan toivoo, ja pitääkin yrittää saada kahdenkeskistä aikaa vietettäväksi kaikkien velvollisuuksien lomassa.

parisuhteeseen.

Tai ehkä sinulla on perin ahdas käsitys siitä, miten parisuhteessa eletään? Jos yrittää elää jäykkien kaavojen mukaan mitkä ovat opeteltu ulkoa tai muiden käsitysten mukaan, aivan varmaan se ahdistaa.

Se puoliso on hän joka kulkee rinnallasi ja jakaa elämäsi tehden sen kaksin verroin rikkaammaksi. sinulla on joku jolle voit antaa rakkauttasi ja joku joka tuhlaa sitä sinuun. Luottamus on se joka mahdollistaa että voi elää myös sitä omaa elämää. Molemmilla on myös vapaus tehdä niitä itselleen tärkeitä asioita. Ne tuovat sitä uutta virtaa siihen keskinäiseen suhteeseen. Se miten paljon ollaan yhdessä ja erikseen on aina kiinni siitä, millaisia persoonia ollaan. Joitakin liiallinen yhdessäolovaatimus tukahduttaa, joillekin se antaa turvallisuuden tunnetta.

Noista ”flirteistä” taas täytyy sopia keskenään ja luoda yhteisymmärrys. Jos ottaa sellaisen puolison joka ymmärtää, ei tuollaista ongelmaa edes ole. Jos toinen on harkitseva ja toinen spontaani, pitää luoda siihen tasapaino. Hellyys ja halaaminen ovat sitä parasta, mitä voit toiselle antaa. Et siis halaa itsesi takia vaan toisen takia. Riitelytavat peritään kotoa ja niitä täytyy yhdessä opetella. Hiotaan toinen toistaan. Toisinaan persoonallisuus erot ovat liian suuria, seikat mitä pitäisi huomioida juuri siinä seurusteluvaiheessa – yhteensopivuus.

Nuorena ehkä on vain vaikeaa muodostaa sitä omanlaista suhdetta?

Vapaus on sitä, ettei sinun kanssasi tarvitse kenenkään olla, ellei hän itse sitä tahdo. Sinä rajoitat omaa vapauttasi vain niin paljon, kuin sinä itse niin määräät. Samoin olet valmis hyväksymään toiselle sen vastaavan vapauden. Rajat te teette keskenänne!