Millaisia mielikuvia naisissa herättää, jos noin kolmikymppinen mies pukeutuu pääsääntöisesti mustiin, ja lisäksi on ikään kuin kaappigootti?
Kaappigootilla tarkoitan sellaista tyyliä, jota voisi juuri ja juuri uskottavasti väittää goottivaikutteiseksi, mutta jonka goottivaikutteisuuden voisi toisaalta myös juuri ja juuri kieltää. Talviaikaan tällaista voisi olla esimerkiksi mustat farkut ja musta villakangastakki upseerikauluksella, kesäaikaan ja sisällä taas mustat farkut ja tummasävyiset pikee- ja silkkipaidat. Kaikenkaikkiaan puhutaan niin "tavallisesta" tyylistä, että se sopii esimerkiksi välillä asiakastapaamisissakin käyvälle insinöörille työtyyliksikin.
Vaikka hevarius ja goottius mainittiin, niin tässä tapauksessa tyyliin ei kuulu ollenkaan metallia, siis ei ketjuja, niittejä yms, eikä myöskään mitään kiiltävää. Bändipaidat ovat myös melko ehdoton ei.
Kaappigootilla tarkoitan sellaista tyyliä, jota voisi juuri ja juuri uskottavasti väittää goottivaikutteiseksi, mutta jonka goottivaikutteisuuden voisi toisaalta myös juuri ja juuri kieltää. Talviaikaan tällaista voisi olla esimerkiksi mustat farkut ja musta villakangastakki upseerikauluksella, kesäaikaan ja sisällä taas mustat farkut ja tummasävyiset pikee- ja silkkipaidat. Kaikenkaikkiaan puhutaan niin "tavallisesta" tyylistä, että se sopii esimerkiksi välillä asiakastapaamisissakin käyvälle insinöörille työtyyliksikin.
Vaikka hevarius ja goottius mainittiin, niin tässä tapauksessa tyyliin ei kuulu ollenkaan metallia, siis ei ketjuja, niittejä yms, eikä myöskään mitään kiiltävää. Bändipaidat ovat myös melko ehdoton ei.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Jos sillä on merkitystä, niin hiukset ovat vaaleat ja niin lyhyet, että kampa on turha.
Loi kuvan miehestä joka valitsee vaatteet aika orjallisesti (ainakin värin puolesta) musiikkimakunsa imagon mukaan, mutta on silti varmasti tutustumisen arvoinen kundi. :)
Jos ne musiikkimaku ja -imago eivät natsaa yhteen sua katselevan naisen vastaavien mieltymysten kanssa, niin se kontakti jää ehkä kokonaan syntymättä tai tutustuminen syventymättä.
On aina jollain tavalla rajoittavaa jos toinen on hyvin syvällä jossain tietyssä musiikki-, elokuva-, urheilulajissa, poliittisessa puolueessa jne jne. koska se tarkoittaa, että silloin on tyttöystävänkin hyväksyttävä koko paketti. Jos nainen esim. inhoaa heviä ja pitää itse vaikkapa klassisesta ja tykkäis pukea suakin vaihteeksi väreihin, olis sinullakin kynnys lyöttäytyä kimppaan sellasen ladyn kanssa, eiks niin?
Tosin ne kiinnostavat persoonat meissä kaikissa löytyvät aina syvemmältä kuin mihin musiikkimaut tai vaatteet yltää...
Joten miksi sitä goottiutta/heviyttä ei voisi näyttää ihan tunnistettavasti?
Miten olis myydä itsensä rohkeasti sellaisena kuin on sillon kun lähtee baanalle naisseuraa etsimään? Niin ei tulis ainakaan turhia yllätyksiä tai takapakkeja...
Tai onko niitä tullut? Siksikö sä tässä nyt kysyt meidän mielipidettä?
Kiitos vastauksesta, aika kriittisen kuuloisesta sellaisesta!
"Loi kuvan miehestä joka valitsee vaatteet aika orjallisesti (ainakin värin puolesta) musiikkimakunsa imagon mukaan"
Tässä tapauksessa vaatteet eivät ole aatteet, en ainakaan usko niin (en ole ihan varma, mitä tuolla sanonnalla halutaan sanoa). Yksinkertaisesti vaan tykkään goottityylisestä visuaalisuudesta, etenkin klassisemmasta sellaisesta. Kuten kirjoitinkin, en harrasta bändipaitoja enkä oikeastaan mitään muutakaan musiikkityyleihin liittyviä vaatteita tms. En myöskään itse liitä vaatteiden tummaa sävyä musiikkimakuuni, varsinkaan, kun musiikkimakuni, vaikka laaja onkin, on painottunut sinne valoisampaan päähän metallimusiikin kirjoa. Musta ja goottimaiset kontrastit vaan viehättävät silmää.
"se tarkoittaa, että silloin on tyttöystävänkin hyväksyttävä koko paketti"
En mielestäni määritellyt mitään "pakettia".
"Jos nainen esim. inhoaa heviä ja pitää itse vaikkapa klassisesta ja tykkäis pukea suakin vaihteeksi väreihin, olis sinullakin kynnys lyöttäytyä kimppaan sellasen ladyn kanssa, eiks niin?"
Tykkään itsekin klassisesta(kin), ja lähtisin mielelläni klassisen musiikin keikalle naisseurassa, kun vaan olisi sitä seuraa. Moni hevibändi myös imee paljon vaikutteita klassisesta musiikista eikä ole pelkkää riehumista, joten se, että nainen ilmoittaa ettei ole hevin ystävä, ei tarkoita, etteikö yhteistä makua voisi löytyä. En myöskään vastusta värejä pukeutumisessa, eiväthän "aidot" gootitkaan tyydy pelkkään mustaan. Itse asiassa oma valintani olisi ennemmin "normaali" nainen kuin hevari tai gootti, lähinnä siksi, että olen niin tarkka omasta maustani, että olisi luultavasti helpompaa löytää kompromissi tavallisen kuin toisen erikoisen kanssa.
"Joten miksi sitä goottiutta/heviyttä ei voisi näyttää ihan tunnistettavasti? "
Olen aivan liian käytännöllinen tullakseni ulos kaapista. Kuten sanottu, tasapainoilen siinä rajalla, voiko tyyliäni pitää gootahtavana, ja syy siihen on se, että olen mieluummin "tavallinen" kuin "tosi erilainen". En halua leimautua tyylilläni. En julista mitään aatetta, en koe tarvetta sellaiseen.
"Tai onko niitä tullut? Siksikö sä tässä nyt kysyt meidän mielipidettä? "
Toistaiseksi ei ole tullut pakkeja tyylin takia. Tiedostan kuitenkin, että luultavasti erotun katukuvassa ainakin jonkin verran, ja toki mietin mielessäni, millaisia mielikuvia herätän vastaantulijoissa.
Tekee mieli sanoa, että älä turhaan mieti, ei siihen ole mitään syytä. Itse asiassa kaikkihan me näytetään se /ollaa sitä mistä pidetään ja mitä arvostetaan jne., tavalla tai toisella, joten tuskin se on vain vaatteiden syytä jos ei ns. flaxi käy. Voihan se olla toki niinkin, että sä tummassa komeudessasi saat neitoset epäilemään omia mahiksiaan sun suhteen... ;)
No joka tapauksessa pitäis muistaa sekin, että se mikä kiinnostaa just nyt, ei ehkä kiinnosta enää 5v päästä yhtään, joten.
Missä sinuun sitten törmäisi helpoiten, toisin sanoen miten helpoksi tai vaikeaksi teet sen kohtaamisen mahdollisuuden naisille?
Ja mites on noi musafestarit tai konsertit, niissähän ihmisiä käy ja monet ovat löytäneet kaverin nimenomaan sellaisten tapahtumien kautta. Ootkos kokeillut?
En minä kyllä kuule sussa mitään sellaista joka suoraan "estäisi" sua tapaamasta jonkun ihanaisen jossain. Heräsi vaan kysymys miksei sitä ole jo löytynyt, ja älä vaan sano, että noku mä oon duunissa aamusta pitkälle iltaan ja kaadun sitten petiin ihan repona... ;))
Aktiiviselle sattuu ja tapahtuu. Ihmisten ilmoilla olo on kaiken a ja å jotta löytää sen jonkun just itselle sopivan. Viikonloppuna ei kun baanalle vaan ja ihan sama minkä väriset on kuteet, kunhan asenne ja fiilis on positiivinen :)
"Ja mites on noi musafestarit tai konsertit, niissähän ihmisiä käy ja monet ovat löytäneet kaverin nimenomaan sellaisten tapahtumien kautta. Ootkos kokeillut?"
Voi olla, että lankean tässä stereotypioihin, mutta en näe keikkoja kovinkaan potentiaalisena seuranhakupaikkana. Vain hieman kärjistäen sanoisin, että löydän seuraa todennäköisemmin vaelluspolun varrelta kuin baarista tai konsertista. Käyn kyllä aktiivisesti konserteissa, mutta olen selkeästi enemmän levy- kuin live-kuuntelija, lähinnä siksi, että monet hevibändit vetävät keikkansa bile-meiningillä eivätkä pahemmin mieti, meneekö laulu nuotilleen oikein.
"Missä sinuun sitten törmäisi helpoiten, toisin sanoen miten helpoksi tai vaikeaksi teet sen kohtaamisen mahdollisuuden naisille?"
Lenkkipolulla, kaupassa, harrastuksissa, ihan missä vaan. Ainakaan en tee kohtaamisen mahdollisuutta vaikeaksi. Tämä ketjuhan lähti liikkeelle siitä, miten minut nähdään, ei niinkään siitä, nähdäänkö minua ;)
"Heräsi vaan kysymys miksei sitä ole jo löytynyt, ja älä vaan sano, että noku mä oon duunissa aamusta pitkälle iltaan ja kaadun sitten petiin ihan repona... ;))"
En ole työnarkomaani :) Toistaiseksi ei vaan ole tullut vastaan vapaata naista, jonka kanssa tunne olisi ollut molemminpuolinen.
"Aktiiviselle sattuu ja tapahtuu. Ihmisten ilmoilla olo on kaiken a ja å jotta löytää sen jonkun just itselle sopivan."
Tapaan kyllä ihmisiä harrastusten kautta, se ei ole ongelma.
Kuten Blakk. tossa sanoo, ei syytä huoleen. En minäkään oikein ymmärrä miksi sillä mustiin pukeutumisella tms. olisi merkitystä kumppanin löytämisessä. Tärkeintä kai olis saada se kontakti, jotta olis sitten jo muutakin kuin vain mustiin pukeutuva vaaleahiuksinen mieshenkilö :)
Kuulostat hyvn analyyttiseltä ja tasapainoiselta ihmiseltä joten tuskinpa saat ihan poikamiehenäkään oleskella (siispä nauti nyt!!;).
No joo, vitsit sikseen.
Otin ton keikka/festari ajatuksen kehiin ihan sen vuoksi, että ystäväpiirissä sattuu olemaan kaksikin paria joiden suhde alkoi muinoin nimenomaan musiikkitapahtumansta; toiset tapasivat kesäfestareilla ja toiset Lontoossa yhdessä ulkoilmatapahtumassa (molemmat kuitenkin suomalaisia), ja molemmat parit ovat aina toitottaneet sitä, etteivät olis kyllä ikinä tavanneet elleivät olisi hakeutuneet niihin tapahtumiin. Keikat on varmaan eri juttu, ja sisätiloissa järkätyt keikat oikein erityisesti. Siellä tuskin saa aikaan muuta kuin katsekontaktin, desibelit estää keskustelun jne. ellei hipsi ulos tai jotain.
Olisin utelias kuulemaan sun ajatuksiasi kontaktin luomisessa johonkin naiseen kaupassa... Ihan totta, en kettuile. Kkerro miten sä sen itse toteuttaisit? Purkki kouraan ja kysymään neidolta jotain vai miten?
Täytyyhän sillä ajatuksella olla jotain todellisuuspohjaa, muutenhan tässä vois kuvitella iskevänsä ihmisen vaikka bussissa tms. (karrikoiden). Ei ihan realistinen ajatus, vai kuinka?
Toisaalta, mistäs sitä koskaan tietää...
"Kuulostat hyvn analyyttiseltä ja tasapainoiselta ihmiseltä joten tuskinpa saat ihan poikamiehenäkään oleskella (siispä nauti nyt!!;)."
Kiitos :)
"Olisin utelias kuulemaan sun ajatuksiasi kontaktin luomisessa johonkin naiseen kaupassa... Ihan totta, en kettuile. Kkerro miten sä sen itse toteuttaisit? Purkki kouraan ja kysymään neidolta jotain vai miten?"
Mainitsin kaupan lähinnä sanoakseni "missä vaan". Ei se varmaan kovin otollinen iskupaikka ole, mutta toisaalta, mitä menettää, jos pyytää vastaantulijaa spontaanisti kahville? Itse kyllä haluaisin tietää kahvikutsun kohteesta edes jotain ennen kutsun esittämistä, joten sikäli tuo on epätodennäköinen tilanne, mutta toisaalta olen kerran tehnyt tuon tempun Prisman myyjälle. Kyseinen henkilö kieltäytyi piilossa ollutta sormusta näyttäen, mutta otti eleen kohteliaana imarteluna.
Hitto, sä olet uskomaton! :D Mitä tässä tarvii enää neuvojaan sulle jaella, sullahan on sellanen itsetuntokin, että ole kuule ylpeä siitä! Ja jatka samaa spontaania linjaasi niin uskallanpa väittää, että kohta natsaa! :))
Erotut eduksesi jo rohkeudellasi ehdottaa jotain ihan spontaanisti. Muut vaan haaveilee, sinä toimit. Minusta se on hieno taktiikka ja imartelee takuulla kohdettasikin, olipa se sitten jo rengastettu tai ei.
Joo ja kesäkin tulossa... ;)
Ei muuta kuin onnea matkaan. Ja sitten klisee (tässä fakta): Joku vielä saa susta ihanan elämänkumppanin itselleen. ;)
Tämä menee jo aikalailla off-topiciksi, mutta kaikki ei valitettavasti ole ihan niin täydellistä kuin ilmeisesti kuulostaa. Tähän soppaan pitää nimittäin lisätä vielä sellainen introvertti (vaikkakin sosiaalinen, tarvittaessa spontaani ja kieltämättä itsevarma) luonne, joka edellyttää puolisolta poikkeuksellisen hyvin omansa kanssa yhteensopivaa (ei siis välttämättä täysin samanlaista) ajatus- ja arvomaailmaa. Ja mainittakoon vielä, että nuo edellytykset liittyvät muihin asioihin kuin mistä tässä ketjussa on puhuttu.
Mutta kiitos toki kannustuksesta! :)
Enpäs päästäkään sua näin helpolla. (Kiusa se on pienikin kiusa;)
Mitä tarkoitat että tässä mennään muka off-topic?! Kysyit millaisia mielikuvia naisissa herättää, jos noin kolmikymppinen mies pukeutuu pääsääntöisesti mustiin, ja lisäksi on ikään kuin kaappigootti?
Olen vastannut. (Eikä oo kyllä mun vika ettei tähän väliin uskalla muut gimmat tulla!)
Ajatus- ja arvomaailma. No, anna kuulua.
Miten paljon pelivaraa sillä tulevalla siis on? Mitä et hyväksyisi ja miksi et jne.? Toisin sanoen miten ehdoton olet (vai oletko) ja missä asiassa ja miksi? Introvertti joka edellyttää puolisoltakin sitä sun tätä... Miksi, heräsi heti kysymys. Perustuuko kokemuksiin vai onko "jalostunut" siinä sinkkuillessa kun ei ole opponenttia?
En aio kirjoittaa romaania, joten kannattaa sitten lukea rivien välistä :)
Ensinnäkin, introvertti on noin yleisesti kiinnostuneempi asioista kuin ihmisistä, joten harrastuksista pitää löytyä jotain selkeää yhteistä, jonka parissa puuhastella. Omalla kohdallani soisin tuon yhdistävän tekijän olevan luonnossa liikkuminen milloin enemmän, milloin vähemmän extreme-hengessä.
Tuo luonnossa liikkuminen kysyy silloin tällöin henkistä kanttia, kun suunnitelmat eivät menekään ihan täydellisesti. Kunnioitustani on vaikea ansaita, jos tuota kanttia ei löydy, ja soisin itseni kunnioittavan kumppaniani :) Eli sellaista selviytyjä-asennetta peräänkuulutan.
Arvomaailman pitää olla enemmän tai vähemmän kristillinen, tosin liberaalikin sellainen käy. Vaikka käytän sanaa kristillinen, en ole uskova, eikä kumppaninkaan tarvitse olla, tuo sana vaan kiteyttää parhaiten sen, mitä yritän sanoa. Toisaalta ateismi on ehdoton ei. Mielestäni olisi ylimielisyyttä olettaa, että maailmassa ei voisi olla mitään, mitä ihminen ei joskus voisi ymmärtää.
Muissa voin joustaa, jos koen vaihtoehdon toimivaksi, mutta arvot ja maailmankatsomus ovat sitä, missä olen ehdoton. Ne vaikuttavat elämään laaja-alaisesti, ja kun jostakin asiasta ei voi joustaa, on valittava elämänkumppaninsa niin, että ei tarvitse.
Tässä duunia koneella paiskiessa tulee lueskeltua täälläkin näitä juttuja heti aamusta...
Heräsi taas ajatuksia, sori jos loukkaan, se ei ole tarkoitukseni. Mietin, miten paljon nuo ns. ennakkoasenteetkin vaikuttavat siihen miten sä otat vastaan toisen ihmisen. Tavallaanhan on kyse myös sun omasta joustamistaidostasi ja sietokyvystäsi silloin kun kohtaat naisen johon haluat tutustua, mutta josta sitten paljastuukin kenties yhtä (tällä hetkellä) ehdottomia ajatuksia arvovaailman tai/ja maailmankuvan osalta ja kun ne ovatkin hiukka erilaiset kuin sinun. Sehän vasta todellista extremeä olis, uskoa yhteiseen tulevaisuuteen siitäkin huolimatta ettei kaikki loksahtanutkaan itsestäänselvästi kohdalleen.
Kun rakastuu, haluaa ymmärtää toista kaikin keinoin, löytää sen yhteisen tasapainon jotta juttu skulaa. Se tarve on molemmilla yhtäläinen. Ihan sama onko likka ateisti tai buddhalainen, onko se joskus kauhean epävarma ja siksi negatiivinen (sanotaan nyt vaikka jonkun luontokokemuksen edessä tms.), jos sä olet rakastunut häneen, (ja sehän ei liity enää järkeen millään tavoin), on sulla luonnollinen tarve myös auttaa ja tukea ja ymmärtää häntä. Se tarve jo vähentää kitkaa teidän näkemyseroissa.
Toinen fakta on se, että elämä muovaa meitä koko ajan. Parisuhteessa elettäessä muovataan ja muovaudutaan siinä toisen vaikutuspiirissä usein huomaamattakin. Hyvässä suhteessa se tarkoittaa sitä, ettei kummankaan ole tarvinnut luopua omista periaatteistaan tai katsomuksistaan yhteisen arjenkaan vuoksi, koska on löydetty se kaiken pohjana oleva yhteisymmärrys jonka päälle suhde on voitu rakentaa mielipide- ym. eroistakin huolimatta.
Ymmärrän mitä sä tuolla kerroit ja senkin, miten tärkeänä pidät sitä että kumppanisikin ajattelee (isoista jutuista) samoin kuin sinä, niinhän kaikki toivoo, mutta mitä ehdottomampi on, sitä vähemmän joutuu myös reagoimaan erilaisuuteen...
Mä kuulen sun ajatuksissa ristiriidan joka hämmentää, koska sä vaikutat muuten niin avoimelta ja rennolta elämääsi kohtaan. Syntyi ajatus, että sulla on ehkä tarve suojella itseäsi. Miksi, sitä ihmettelen. Kuulostat olevan älyllinen mies enemmän kuin tunteellinen, joten sä näet mielelläsi ihmisten sanojen ja tekojen taakse ja päätät sitten oletko sä heistä yhtään kiinnostunut. Se saattaa olla tulkittavissa myös kylmyytenä. Ja se yhdistettynä tohon musiikkigenreen, mustaan vaatetukseen ja.... No joo, tää menee nyt yhdeksi halloweeniksi koko höpötys ja mun tarttee jatkaa taittamista.
Täytyy sanoa, että nyt teit kyllä vaikutuksen rivien välistä lukemisellasi :) Etenkin viimeinen kappaleesi oli pitkälti tuttua ja tiedostettua asiaa jo ennestään, mutta sinä päättelit sen näiden vähien kirjoitusteni perusteella. Vau :)
"Mietin, miten paljon nuo ns. ennakkoasenteetkin vaikuttavat siihen miten sä otat vastaan toisen ihmisen."
En mielestäni ole ehdoton musta-valkoisella tavalla. Haluan ymmärtää ja sen myötä yrittää löytää kompromisseja.
"jos sä olet rakastunut häneen, (ja sehän ei liity enää järkeen millään tavoin), on sulla luonnollinen tarve myös auttaa ja tukea ja ymmärtää häntä. Se tarve jo vähentää kitkaa teidän näkemyseroissa."
Samaa mieltä. On vaan olemassa ihmisiä, joille pieniltä vaikuttavat periaatteelliset asiat voivat olla niin tärkeitä, että niistä ei voi joustaa, ja niiden aiheuttama konflikti rajoittaa silloin ihmissuhteen (luottamuksen) syvenemistä. Samaan pakettiin kuuluu se, että voi olla hyvinkin joustava ja rento muuten, mutta noissa tietyissä asioissa ei voi antaa periksi. Nuo "isotkaan jutut" eivät estä ystävyyttä, mutta sitä enemmän ne voivat estää.
"Syntyi ajatus, että sulla on ehkä tarve suojella itseäsi. Miksi, sitä ihmettelen."
En tiedosta tuollaista, mutta en kiistäkään.
En tiedä, liekö sinulla motivaatiota jatkaa tätä keskustelua, ja jos on, niin miksi, mutta jos asia kiinnostaa, niin Google kertoo taustaa näille ajatuksille hakusanoilla INTJ (enemmän) ja INTP (vähemmän).
Se on kaiketi niin, että kaltaisensa löytää vaikka Tokion metrosta. Noh, ainakin täällä netissä, jossa puhuvat vain kirjoitetut ajatukset.
Enpä mä tässä sulle kirjoittelisi jollen kokisi saavani tästä keskustelusta ja kirjoittamisesta jotakin. Se lienee koko keskustelupalstalla olon motiivi – vuorovaikutus.
Jungia luin mäkin muinoin kahmalo kaupalla kaikkea muuta psykologiaan, muistiin yms. liittyvää, koska oli kova tarve ymmärtää kuka ja millanen mä oon ja mistä se "minä" muodostuu – niin mulle itselleni kuin muille mun ulkopuolella.
Nyt (toivottavasti jo hieman) aikuisempana olen taipuvainen ajattelemaan, että kaikissa meissä on sekä intro- että extroverttisiäkin piirteitä, joillakin jompaakumpaa selvästi näkyvämmin ja kuuluvammin kuin toisilla jne. Ja kun ihmisellä nyt on tarve kategorioida kaikki tieto ja ymmärrys jonkun nimen/selityksen alle, niin näitä "suutia" ja "uskomuksia" sitten syntyy jatkuvasti. Ajurvedat ja horoskoopit ym.........
Ihan jees, kunhan ne eivät rajoita ajatusmaailmaa niin paljon, että jää samalla huomaamatta ja sitten ymmärtämättä jotain sellaista mikä keksitään vasta 50 vuoden päästä, mutta joka on ollut läsnä meissä jo aikojen alusta ja joka ei istu oikein mihinkään jo olemassa olevaan ihmisen keksimään kategoriaan.
Itse pyrin nyt enemmäkin luopumaan kaikenlaisesta jaottelusta ja kategorioimisesta, välttelen kuppikuntia ja uskontoja, polittisia suuntauksia ym. koska on tarve elää mahdollisimman vapaasti, yllättyä ja oppia uutta. Tämä on kai sen itsensä ymmärtämistarpeen jatke, kun tajuaa etten mä olekaan ikuisesti samaa mieltä, vaan että elämänkokemukset saattaakin heivata mun aatteeni kerta kaikkiaan päälaelleen ja mihinkäs sitä sitten takertuu? Ja tarviiko takertua mihinkään? Mitä sitä pelkää, sekoamistako (?), koska on tarve rantautua aina johonkin järjelliseen selitykseen neitseellisen uuden kokemisen jälkeen...
Muotilause on elää "täydesti tätä hetkeä", mutta aniharva edes hiffaa miten laajasti jo sen lauseenkin voi käsittää. Mitä kulloinkin on "täydesti eläminen" ja mistä se tarve/pakko/halu elää ns. "täydesti" tulee... Niiden pohtimiseen vois mennä vaikka koko elämä eikä sittenkään saisi jotain ainutta ja oikeaa vastausta.
Ja se minusta. Missä vaiheessa sinä olet menossa? Juuri tunnistanut itsesi introvertiksi vai? ;) Anna kuulua, mistä moinen kiinnostus tuli ja mitä kaikkea se sulle merkitsee?
Monesti on niin, että mielessä pyörii kaikenlaisia ajatuksia milloin mistäkin, mutta niistä ei oikein saa kiinni, kun ei tiedä asioille nimiä eikä siten osaa järjestellä noita ajatuksia mielessään järkeväksi kokonaisuudeksi. Joskus sitten tulee sellaisia ahaa!-elämyksiä, kun ihan sattumalta lukee tai kuulee jotain, mikä antaa nimen jollekin asialle, ja silloin herää tajuamaan, että näinhän tämä asia on. Viimeisin tuollainen ahaa-elämykseni, ja vahva sellainen, sattui, kun pari vuotta sitten puolittain sattuman kautta päädyin tekemään MBTI-testin. Tulos oli tosiaan INTJ, tosin J-P on melkein fifty-fifty, ja muutkaan preferenssit eivät ole äärilaidoissa.
Se on ollut aina selvää, että olen enemmän tarkkailija kuin osallistuja, ja että ajattelen suht' paljon. Toisaalta selvää on ollut sekin, että en ole puhdas teoreetikko, vaan suodatan ulosantini sen mukaan, minkä uskon olevan realistista ja uppoavan kuulijaan. Ja samalla tarkkailen kaikkea, yrittäen laajentaa käsitystäni siitä, mikä on realistista. MBTI antoi mallin, jonka avulla kaikkea tätä on paljon helpompi hahmottaa, ja lisäksi MBTI-arkkityyppien kuvaukset ovat yllättävän osuvasti ikäänkuin ehdotelleet, mitä sellaista voisin olla, mistä en ole aiemmin ollut tietoinen.
En silti ole "MBTI-uskovainen", vaikka joskus tekeekin mieli siteerata noita arkkityyppikuvauksia suoraan, kun perustelen jotain tekemisiäni itselleni tai muille. MBTI, kuten muutkin mallit ja teoriat, on minulle vain työkalu, jonka voi hylätä, jos se ei enää näytä olevan sovellettavissa käytännön elämään. En siis mielestäni takerru siihen, vaikka ehkä siltä kuulostankin.
Et sä kuulosta tässäkään keskustelussa mihinkään takertuvalta, päinvastoin, odotinkin että milloin sä vapaudut alun hieman varautuneesta asenteestasi (minuun, joka jäin tähän sua tenttaamaan:) ja tarpeestasi kumota ja perustella – joskus hyvinkin tiukasti (tai tarkasti tai mikä se sana nyt olisi) ajatuksiasi.
Koetko sä olevasi turhautunut?
Ilmaiset olevasi tyytyväinen elämääsi noin yleensä (harrastukset, duuni, kaverit..), mutta kuvasta siis puuttuu nainen ja rakkaus. Entäs syvällisempi keskustelukumppani? Onko sulla sellaista? Meinaan, kun sitä on utelias mietiskelijä joka ei hyppää tosta vaan tekoihin ilman harkintaa tai älyllisempää haastetta, saattaa alkaa vetäytymään, ja niin ettei sitä itsekään edes huomaa. Tunnen nimittäin ihmisiä jotka ovat linnottautuneet omien asenteidensa suojiin niin ettei muilla ole edes mahista tutustua heihin kunnolla.
Tämä vaan heittona koska ihmettelen yhäkin sitä ettei joku ole jo onnistunut lassoamaan sua. Mikä sen estää, sitä mä tässä mietin. Liikutko sä piireissä joissa ei ole älyllistäkin yhteyttä etsiviä naisia vai eikö ne vain saa tilaisuutta tai...
Onko sulla omakoht. kokemusta seurustelusta/keskustelusta ns. älyllisen naisen kanssa? Siis ihmisen jonka kanssa tulee puhuttua enemmän ja syvemmältä kuin muiden. Mä haen tällä sun konkreettista "naiskokemuspohjaasi" joka väistämättäkin ohjaa sun valintojasi, ajatuksiasi ja asennettasi tässä parinvalinta-asiassa joka lienee keskustelumme perusta...?
Pääsen toteuttamaan itseäni ja ideoitani harrastusteni kautta melko hyvin ja monipuolisesti, mutta pientä turhautumista on kieltämättä ilmassa aina välillä. Lääke siihen on kuitenkin tiedossa ja suunnitelmat työn alla.
Keskustelukumppaneita löytyy, ei liikaa, mutta riittävästi. Tunnen harrastusten kautta paljonkin "älyllisiä naisia", kuten sanoit, joten kokemusta heistä on. Tahtovat vaan järkiään olla varattuja, mikä nyt sinänsä ei ole ihme, sillä jos kerran jonkun olisi pitänyt jo lassota minut, niin miksipä ei jonkun toisen heitäkin.
"odotinkin että milloin sä vapaudut alun hieman varautuneesta asenteestasi "
Asenteeni oli varautunut ja on sitä edelleen siksi, että vaikka ollaankin anonyymejä, tämä on julkinen keskustelupalsta. Tein anonyymin sähköpostiosoitteen [email protected], jatketaan sitä kautta, jos jatketaan. Jos ei, niin kiitän mielenkiintoisesta keskustelusta ja kannustavista kommenteista! :)
Tekee mieli vastata, että älä yritä, sillä tässä anonyyminä in pudlic tämä antaa jotain myös muille. Hitto tiedä vaikka autettais tässä jotain toistakin hevari/gootti/rap/indie kundia samantyyppisissä ongelmissa!
Mitä sä alat skagaan tällasessa asiassa?! Mähän haastan sut vastaamaan aina niin ettei susta selviä liikaa, ei mulle eikä kellekään toiselle, ja se vastaaminen jos mikä vaatii älykkyyttä!
Tule ulos sieltä kaapista äläkä aseta mua valitsemaan hiljaisuuden tai pimeän kaapin/luukun intiimiyden välillä. ;D
Mä ehdotan, että pidetään tätä kanavaa auki, tullaan tähän kun keskusteluttaa ja eletään eteenpäin. Sulla luulis olevan tarve jolkottaa jo viettämään lauantai-iltaa joten mee ihmeessä. Ja koska tossa on nyt toi sun anonyymi postiosoitekin, niin tiedä kuka sinne vielä pölähtää tämänkin keskustelun ansiosta! Se en ole minä, sillä minä "päivystän" vain julkisissa paikoissa, sori.
Mutta kuten sanottua olen käytettävissä jos tulee tarve jutella mistä vaan, anonyymisti ja ilman paineita. Tuu kertoon mulle musiikista jota tykkäät kuunnella (ja perustelut kans!) tai ihan mistä vaan. Väitänpä, ettei sellaista aihetta olekaan mistä mulla ei olis mielipidettä ja jos ei oo niin tässähän se syntyy naputellessa ;))
Hähää, pallo jääkin taas sulle! :D
Introvertti on introvertti, siitä ei vaan pääse mihinkään, ja omalla kohdallani se puoli on testien mukaan (joihin ei toki kannata luottaa täysin) 75% kaikesta :)
Mietin tuota spontaaniutta, josta tuli jo kehuja, ja tulin siihen tulokseen, että se ei ole niin yksinkertainen asia kuin miltä kuulostaa. Kaikenlaista hullua on helppo tehdä, kun tietää, ettei ole mitään menetettävää, mutta kun puhutaan harratuksessa tavatusta naisesta, niin asia ei olekaan enää niin yksinkertainen. Kun on menetettävää (harrastuskuvoiden sotkeminen, josta on kokemusta), niin kynnys hullutteluun kasvaa kummasti. Vaikka spontaaniuden itsensä voi toki toivoa näkyvän edelleen jollakin tavalla.
Toinen juttu on sitten se, että vaikka harrastuksissa tapaa kiinnostavia naisia, niin se, että olen usein tavalla tai toisella järjestely- tai vetovastuussa noissa harrastusjutuissa, nostaa kynnystä lähestyä ketään kovin suoraan, kun se olisi epäreilua muita kohtaan.
Jumankeuta, eka tuntuva kevätpäivä, ainakin täällä Stadissa! Aurinko skriinaa niin, että hyvä kun aurinkolasit riitti estämään lumisokeuden. Kundit huiteli laudalla (liito)varjon perässä, mitä se lie suomeksi, icegliding in English, aika hauska laji! Tarttis varmaan kokeilla joskus...
Spontaaniudesta sait heti pisteet just siksi, että harva jätkä uskaltautuu koskaan mihinkään sellaiseen. Se on niin yllättävä veto ettei siihen ainakaan voi olla vastaamatta. :) Se on haaste vastaanottajallekin, löytää itsestään yhtäläinen spontaanius.
Monesti mennyt itsekin hieman ööksi kun (minkä tahansa) spontaanin tilanteen eteen sattuessa vastapuolesta ei irtoa minkäänlaista reaktiota, ollaan vaan muumioita ettei tilanne eskaloituisi enempää. Kieltämättä se kertoo jotain ihmisestä, ehkä meidän pohjoismaisesta mettäläisyydestäkin, sillä vastaavaan mykkyyteen en muista törmänneeni ulkomailla. Vaikkei löytyis samaa kieltäkään, niin löytyy sentään ilmeitä ja eleitä.
Vai olet sä niin reilu ritari, ettet flirttaa ns. "asiakkaiden" kanssa.
Minäpä muistan tapauksen, jossa mut yritti iskeä punttisalin omistaja. :D Istumatyön vastapainoksi kokeilin salitreeniäkin. Tekniikat kiinnosti, joten päätin ottaa kaiken irti niistä härveleistä ja itsestäni. Ympärillä heilui jos jonkinmoista ukkoa neuvomassa, koska sali oli miesvaltainen ja meikäläinen täynnä kysymyksiä. :)
Omistaja sellanen skrode, lempeä kundi joka virnuili meikäläisen absolutismille liikeratojen haldaamisen suhteen. Hisskun kissun se kai sitten ihastuikin minuun ja tömäytti yks kerta, että lähepä kaljalle.
Ei se ehdotus minusta niin kummalliselta tuntunut, olihan siinä ehditty jo tutustua viikkojen ajan ihan luonnollisesti. Jouduin kuitenkin kieltäytymään kutsusta ja yllätyksekseni se mies olikin "huono häviäjä", joten lopulta katsoin parhaaksi vaihtaa koko salia sen asenneongelman takia. Samantyyppisiä kokemuksia on myös erinäisistä duunikavereista. Se menee jo monimutkaisemmaksi koska nähdään joka päivä, menipä tutustumiset sun muut sitten syteen tai saveen.
Se riskihän on kysyvällä aina olemassa, että saattaa saada rukkaset. Sitäkin on vaan siedettävä. Joku sun laisesi terveen itsetunnon omaava siihen kykenee, joku toinen taas ei.
Oletkos itse ollut koskaan iskuyrityksen tai flirtin kohde?
"Vai olet sä niin reilu ritari, ettet flirttaa ns. "asiakkaiden" kanssa."
Olikohan tuossa vähän piikittelyn sävyä?
Minusta se on epäreilua paitsi muiden, myös kohteen kannalta, jos lasti ei alakaan syötäväksi. Esimerkiksi kuntosaleja lienee kaupungissa kuin kaupungissa useampi, mutta harrastustoiminta voi olla vähän eri asia. "Asiakkaan" flirttiin vastaaminen ei toki ole ongelma, koska sen voi kätkeä muilta. En pelkää pakkeja sinänsä, vaan sitä, mitä niistä voi seurata muun elämän kannalta.
Muutamaan otteeseen on tullut yritettyä hienoisella verbaaliakrobatialla mutkan kautta vihjata kiinnostavalle "asiakkaalle", että aloite olisi tervetullut, mutta ne yritykset eivät ole johtaneet mihinkään, ei hyvässä eikä pahassa.
"Oletkos itse ollut koskaan iskuyrityksen tai flirtin kohde?"
Minut on yritetty iskeä suoremmin pariin kertaan. Ensimmäinen kerta johti heti muutaman kuukauden romanssiin, mutta muut iskijät eivät ole sytyttäneet. Tuossa ensimmäisessä tapauksessa iskijä oli "asiakas". Juttu hyytyi lähinnä siihen, että tuo nainen ei nähnyt introverttiä sosiaalisen pintani takana ja kyllästyi, kun ei saanut selvää minusta. Tuosta on kyllä jo aikaa ja hyytyminen johtui lähinnä omasta osaamattomuudestani. Valitettavasti sama nainen iski pian sen jälkeen silmänsä yhteiseen harrastuskaveriin, ja siitä alkoi minulle parin vuoden piina.
Tuli tarve jatkaa. Lue kun ehdit, vastaa jos inspis iskee.
Kirjoitit aika jyrkästi, että maailmankatsomus on toinen niistä asioista joissa et koe voivasi joustaa. Ja ateismi oli ehdoton no-no.
Olisin kiinnostunut kuulemaan millaiseksi sä käsität ateismin ja miten teistinen olet oman maailmankatsomuksesi suhteen? Miten koet sen sulle muodostuneen (kasvatuksesta vai omista johtopäätöksistä jne.)?
Toinen ehdottomuus oli sitten se arvomaailma. No, millaisten asioiden/ajatusten ehdottomuuteen ne kumppanin arvot sinussa siis törmäisivät?
Sun riviesi välistä on luettavissa vahva konfliktin ennaltaehkäisyn tarve. En tiedä miten paljon sulla on kokemusta elämisestä toisen ihmisen kanssa, mutta vaikka erilaisuuden sietäminen tuntuisi teoriassa joiltain osin itselle ylivoimaiselta, ei ainut seuraus siitä tietenkään ole konflikti.
Sinunlaisella ajattelevalla ihmisellä yksi melkein automaattinen tapahtuma on aina oppiminen, oman sietokyvyn muovaaminen tarpeen mukaan ja ymmärtämisen syventäminen. Etenkin silloin kun sä olet rakastunut eli tunnesiteellä kiinni jossain naisessa.
Se kyky ajatella ja siten kasvaa henkisesti (sietämään enemmän kuin moni extrovertti) on osa sitä introverttia sinussa ja siihen sä voit nojata. Sillä niitä konflikteja voi syntyä siitäkin huolimatta, että sinä ja siippasi jaatte saman arvomaailman ja maailmankatsomuksen.
Minä siis haluan kumota sun käsityksesi, että kun on asioita joissa ei voi joustaa, on valittava elämänkumppaninsa niin, että ei tarvitse.
Ehdoton ei ateismille oli rankka yksinkertaistus, joita käytän joskus, kun en tiedä, kuinka syvälliseen pohdiskeluun vastapuoli on valmis. Ja uskonnon suhteen tuo antiateismi tuntuu useinkin olevan riittävä määre, jakaen ihmiset kahtia juuri siten kuin haluankin.
Olen itse agnostikko, ja mielestäni sitä, mistä ei voi saada tietoa ja mitä ei siten voi täysin ymmärtää, pitää lähtökohtaisesti kunnioittaa. Ateismiin taas tuntuu usein liittyvän oletus, että ihminen voi vähintään ajan kanssa ymmärtää ja selittää kaiken kohtaamansa, ja siitä seuraa johtopäätös, että ihminen on hienointa ja kehittyneintä, mitä on. Ja se on mielestäni rankkaa ylimielisyyttä.
Tässä tapauksessa antiateismi ei siis ole puhtaasti uskonnollinen termi, vaan kattaa paljon muutakin, mutta tuntuu silti täyttävän tarkoituksensa. Mielipiteitä tällaisesta asiasta on yhtä paljon kuin niiden esittäjiä, ja jos suhde olisi jäämässä kiinni tästä, niin olen valmis syvälliseen pohdintaan siitä, millä lopulta on merkitystä. Luulen, että kumppaniehdokkaan aktiivinen välinpitämättömyys koko asian suhteen olisi todennäköisempi ongelma kuin erimielisyys itse asiasta.
Tämän maailmankatsomuksen takana on uskonnollisesti täysin neutraali kotikasvatus, omat pohdiskelut ja keskustelut erilaisia näkemyksiä edustavien kaverien kanssa.
Arvomaailma oli oikeastaan vähän turha maininta sikäli, että mikään ei ole koskaan jäänyt kiinni siitä. En osaa edes pukea sitä sanoiksi sen kummemmin, mutta haen selkeästi enemmän pehmeää kuin kovaa arvomaailmaa.
Nyt on pakko kysyä, että millainen tyyppi siellä toisessa päässä on? Kerroit lukeneesi psykologiaa, joten näkökulmasi perustunee ainakin osin siihen, mutta millainen olet itse? Introvertti vai ekstrovertti jne?
Voi vihtori, tää menee aamuyöhön jos mä nyt alan...
Mutta hei, miten olisi jos siirryttäis tuonne toiselle foorumille, Tunteet > Onnellisuus ;D Se on meinaan niin dead foorumi, että voidaan omia se vaikka kokonaan itsellemme.
Jätetään tämä "kaappi" tähän ja hipsitään jatkamaan sinne, minä voin tehdä siellä aloituksen. Ole sinä ap. jos haluat, mun tarvii keksiä joku uus nikki...
Vastaa joo tähän, niin mä häippäsen sinne.
"Voi vihtori, tää menee aamuyöhön jos mä nyt alan..."
:D
"Vastaa joo tähän, niin mä häippäsen sinne."
Joo
Se, että pukeutuu mustiin ei tee edes sitä kaappi-versiota gootista tai hevarista. Se on vain ja ainoastaan sun korvien välissä se termi. Toki, jos musiikkimaku on niiden mukaista, niin sitten. Mutta ei sitä ulkopuolinen osaa sanoa. Heille olet vaan ihminen, joka tykkää pitää mustia vaatteita. Et ihminen, joka pitää mustia vaatteita ja kuuntelee metallia.:P
Itse olisin varmaan ikäni puolesta juurikin sitä kohdeyleisöä. Ja itse kuuntelen metallia, nuorempana pukeuduinkin sen mukaisesti (siis ihan niitä niittejä ja ketjuja, pitkä musta tukkakin), nykyään en juurikaan. Tosin mustaan mieluiten. Itse en sua siis edes kaappi-versioksi ajattelis jos vastaan tulisit. Jos sulla olis pidempi tukka, niin ehkä sitten. Muuten en.:P Joten älä nyt turhaan hätäile, jos ajattelet että sun tyylisi olis huono juttu.
Kuuleppas. Sinun tapauksessa on kyseessä "kaappihomo". Vitun kalju rillipää homo!