Moi!
Lueskelin tuossa aiempia viestejä ja yhdessä avauksessa keskusteltiin lapsuusajan herkutteluista jne. Kiinnostaisikin tietää, onko muita kaltaisiani täällä:
Minulla ja sisaruksillani oli lapsuudessa tiukasti kielletty kaikki herkut. Jopa jugurtti kuului herkkuihin, turhiin ruokiin. Kuitenkin naapurustossa lapset ja aikuiset söivät kahvin kanssa pullaa ja aamiaiseksi jugurttia ihan normaalina arkena. Karkeista emme voineet unelmoidakaan, lukuunottamatta synttäreitä tai joulua, kaakao ja limsa olivat todella pahasta jne.
Niinpä me lapset esim. lahjaksi rahaa saatuamme poljimme lähikauppaan ja ostimme salaa karkkia koko rahalla. Juhlissa ahmimme mahamme täyteen pullaa ja keksiä, sillä vanhempamme ei viitsineet seurassa kieltää meitä, jos kaverien luona ei ollut vanhemmat kotona, ahmimme kaikkea makeaa sokerista kaakaojauheeseen, sillä jopa kaverimme tiesivät "herkkukiellostamme"
Kun kaikesta makeasta on lapsuutensa kuullut kauhutarinoita, on siitä tullut/tuli kielletty hedelmä. Me jokainen sisarus olemme kamppailleet painomme kanssa nyt koko aikuisikämme. Laiha on pakko olla, mutta ahmiminen vie voiton. Nyt kun tienaamme itse, on herkuttelu helppoa. Yhä vieläkin juhlissa syömme kuin hevoset, vaikkei olisi edes nälkä.
Samaa en ole huomannut niissä kavereissani, joilla oli aina mahdollisuus valita... Minähän melkein pyörryin, kun kaverini kerran kahvipöydässä kieltäytyi pullasta, koska halusi leipää!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä on todella hyvä pointti. Kielletty kiinnostaa aina eniten. Mä oon saanut aina syödä karkkia, sitä ei oo tyrkytetty, mutta kerran viikossa vanhemmat osti karkkia. Ahmiminen ei oo kiehtonut, kun saa aina sillontällön herkutella. Nyt kieltäydyn aina kuukaudeks tai pariks tarkotuksella karkista. Ei se kuitenkaan niin hyvää oo. Edelleenkin kohtuus kunniaan!
Tässäkin asiassa pätee se, että kultainen keskitie on paras. Kaikkinainen herkkukielto aiheuttaa yhtä kieroutuneen asenteen ruokaa ja syömistä kohtaan, kuin se että herkuttelulla hemmotellaan lasta jatkuvasti ja syöminen on se kaikkein mukavin yhdessäolon muoto.
Karkkia ja muuta ei paljoa syöty, mutta silloin kun syötiin, syötiin kunnolla.
Karkkipäivän ei olekaan tarkoitus olla joka päivä.