Riidat

Joskus suhteessamme tulee ihan pikkuasiasta riita, jonka nyt luulisi olevan ihan normaalia. Mutta ongelamana on siinä että puolisoni stressaantuessaa tai muuten jostain asiasta kettuuntuneena alkaa purkamaan pahaa oloaan minulle, vaikken näe että syy olisi minussa. Välillä tulee oikeasti paha olo, kun tahtoisi olla toisen tukena, mutta vastakaikuna tulee vain vittuilua... Monesti asia on myös mennyt siihen että olen itsekin tuohtunut tästä toiminnasta ja alamme riitelemään ihan kunnolla. Tuntuu että riidat loppuvat vasta sitten kun alkaa kyyneleitä virrata... Mitä ihmettä teen? Rakastan tyttöystävääni ihan silmittömästi ja hän minua.
1283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On normaalia, että oma paha olo puretaan helposti verbaalisesti siihen lähimpään vuorovaikutuskumppaniin, eli puolisoon, sisaruksiin, vanhempiin jne. Henkilökohtaisuuksiin menevään sättimiseen ja ilkeilyyn tulis aina puuttua heti ja pysäyttää tilanne siihen tai poistua paikalta (eli kieltäytyä vastaanottamasta).
Ilmaise siis eriävä mielipiteesi heti kun tyttökaverisi alkaa sättiä sinua ihan turhasta. Sillä tavalla hän oppii tuntemaan sun sietorajasi, pyytämään anteeksi perusteetonta hyökkäystään ja suuntaa kiukkunsa johonkin muualle kuin sinuun. Stressin voi purkaa nii monella tavalla. Ei huutaminen ole se ainut konsti.
Jos annat hänen huutaa sulle ihan mitä vaan, niin molempien olo vaan pahenee. Siitä seuraa itku.
Tilanteen lauettua tulis asiat sopia ja hyvittää, jotta ei jää mitään hampaankoloon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeboh kirjoitti:

Joskus suhteessamme tulee ihan pikkuasiasta riita, jonka nyt luulisi olevan ihan normaalia. Mutta ongelamana on siinä että puolisoni stressaantuessaa tai muuten jostain asiasta kettuuntuneena alkaa purkamaan pahaa oloaan minulle, vaikken näe että syy olisi minussa. Välillä tulee oikeasti paha olo, kun tahtoisi olla toisen tukena, mutta vastakaikuna tulee vain vittuilua... Monesti asia on myös mennyt siihen että olen itsekin tuohtunut tästä toiminnasta ja alamme riitelemään ihan kunnolla. Tuntuu että riidat loppuvat vasta sitten kun alkaa kyyneleitä virrata... Mitä ihmettä teen? Rakastan tyttöystävääni ihan silmittömästi ja hän minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu