Heissan kaikki,
olen oikeasti ymmälläni, miten minun pitäisi suhtautua miesystäväni laiskaan yhteydenpitoon. Olemme seurustelleet puolisen vuotta, mutta touhu tuntuu oikeastaan enemmän vain tapailulta, eikä siis kehity. Olen seurustellut aiemmin melko paljon, pisin suhteeni on kestänyt 6 vuotta. Tästä avoliitosta syntyi poikani, jonka lähihuoltaja olen. Tällä nykyisellä miesystävälläni on kaksi lasta, jotka ovat hänen luonaan joka toisen viikonlopun. Mies kaipaa lapsiaan kovasti, mutta ei voi tavata heitä useammin koska nämä asuvat pidemmän ajomatkan päässä. Mies on myös työtön tällä hetkellä, mikä syö häntä selvästi kovasti.
Kun tapaamme, hän on läsnä, iloinen ja halukas ja sanoo rakastavansa. Mutta AINA pitää kuitenkin aamulla päästä kotiin tekemään täysi "työnhakutyöpäivä", vaikka onhan minullakin internetyhteys. Tällä hetkellä mies on baarissa kaveriaan tapaamassa, lähti aamulla luotani. Itse olen potenut flunssaa sohvalla koko päivän, mutta TIEDÄN, että hän ei edes viestitä hyvää yötä tai kysy miten voin.
Eräänkin kerran soitin hänelle perjantaina puolelta päivin, jonka jälkeen vietimme molemmat viikonlopun tahoillamme ystäviemme luona. Hänestä kuului vasta sunnuntaina viideltä. Hän vilpittömästi ajatteli, että haluan "keskittyä ystäviini". Olisin vain halunnut edes yhden viestin. Tai nyt toissapäivänä, hänen piti pitkästä aikaa tulla yöksi meille. Olin pyytänyt häntä varaamaan saman jumpan salilta kuin mihin itse olin menossa. Hän jäi varasijalle. 1,5 tuntia ennen jumppaa soitin ja kysyin, onko päässyt jumppaan. Oli päässyt, muttei ollut tullut mieleen ilmoittaa minulle. Vasta salireissun päätteeksi, varmistin, voiko hän siis jäädä yöksi, hän kertoi ettei voikaan jäädä, koska menee aamulla lasten lähelle työhaastatteluun. Eli hakeekin työtä kauempaa, jotta voi nähdä lapsia enemmän. Ymmärrän toki sen, mutten sitä ettei mies avaudu minulle asioista enempää. Tällaisia tilanteita on lukuisia.
En ole tavallista omistushaluisempi, enkä koskaan ole joutunut kokemaan vastaavaa. Olen useammin kuin kerran selittänyt miehelle juuri tämän mistä nyt kirjoitan, ja kuinka pahalta ja kummalliselta se minusta tuntuu. Hän on sanonut ettei pysty antamaan itsestään sataa prosenttia, koska työttömyys vaivaa häntä. Eikä myöskään silloin kun hänellä on lapset, koska silloin hän keskittyy vain heihin. Hän ei kanna puhelinta mukanaan aina, kuten itse olen tottunut tekemään. En voi luottaa siihen, että hän vastaa jos minulla on vaikkapa ongelmatilanne. Olen kyllästynyt hänen puhelinvastaajaviestiinsä! Hän on sanonut, että on sellainen, eikä pysty muuttumaan täysin. Ja sitten hän lupaa "yrittää" soittaa/tekstata useammin. Onpa kiva saada viesti tietäen, että hän nyt väen vängällä yrittää. Itse olen ajatellut, että parisuhde on osa elämää kaikkinensa, ja niin työttömyydet kuin muutkin vastoinkäymiset kohdataan yhdessä, eikä suljeta toista pois. Olen nähnyt hänen äitinsä kerran (ilmeisimmin piti minusta), lapset kahdesti. Hänellä on kaksi veljeä, joita en lyhyestä välimatkasta huolimatta ole nähnyt kertaakaan. Enpä tosin ole aktiivisesti ehdottanutkaan. Itse olen silti kutsunut hänet kaikkiin sukutapaamisiin.
Kaipaan sitä, että voi nukahtaa kerraten miesystävän viestin helliä tai kiihottavia:) sanoja...
Kertokaa, vaadinko liikoja, vai ymmärrättekö miksi oloni on epävarma tässä suhteessa. Kiitos!
olen oikeasti ymmälläni, miten minun pitäisi suhtautua miesystäväni laiskaan yhteydenpitoon. Olemme seurustelleet puolisen vuotta, mutta touhu tuntuu oikeastaan enemmän vain tapailulta, eikä siis kehity. Olen seurustellut aiemmin melko paljon, pisin suhteeni on kestänyt 6 vuotta. Tästä avoliitosta syntyi poikani, jonka lähihuoltaja olen. Tällä nykyisellä miesystävälläni on kaksi lasta, jotka ovat hänen luonaan joka toisen viikonlopun. Mies kaipaa lapsiaan kovasti, mutta ei voi tavata heitä useammin koska nämä asuvat pidemmän ajomatkan päässä. Mies on myös työtön tällä hetkellä, mikä syö häntä selvästi kovasti.
Kun tapaamme, hän on läsnä, iloinen ja halukas ja sanoo rakastavansa. Mutta AINA pitää kuitenkin aamulla päästä kotiin tekemään täysi "työnhakutyöpäivä", vaikka onhan minullakin internetyhteys. Tällä hetkellä mies on baarissa kaveriaan tapaamassa, lähti aamulla luotani. Itse olen potenut flunssaa sohvalla koko päivän, mutta TIEDÄN, että hän ei edes viestitä hyvää yötä tai kysy miten voin.
Eräänkin kerran soitin hänelle perjantaina puolelta päivin, jonka jälkeen vietimme molemmat viikonlopun tahoillamme ystäviemme luona. Hänestä kuului vasta sunnuntaina viideltä. Hän vilpittömästi ajatteli, että haluan "keskittyä ystäviini". Olisin vain halunnut edes yhden viestin. Tai nyt toissapäivänä, hänen piti pitkästä aikaa tulla yöksi meille. Olin pyytänyt häntä varaamaan saman jumpan salilta kuin mihin itse olin menossa. Hän jäi varasijalle. 1,5 tuntia ennen jumppaa soitin ja kysyin, onko päässyt jumppaan. Oli päässyt, muttei ollut tullut mieleen ilmoittaa minulle. Vasta salireissun päätteeksi, varmistin, voiko hän siis jäädä yöksi, hän kertoi ettei voikaan jäädä, koska menee aamulla lasten lähelle työhaastatteluun. Eli hakeekin työtä kauempaa, jotta voi nähdä lapsia enemmän. Ymmärrän toki sen, mutten sitä ettei mies avaudu minulle asioista enempää. Tällaisia tilanteita on lukuisia.
En ole tavallista omistushaluisempi, enkä koskaan ole joutunut kokemaan vastaavaa. Olen useammin kuin kerran selittänyt miehelle juuri tämän mistä nyt kirjoitan, ja kuinka pahalta ja kummalliselta se minusta tuntuu. Hän on sanonut ettei pysty antamaan itsestään sataa prosenttia, koska työttömyys vaivaa häntä. Eikä myöskään silloin kun hänellä on lapset, koska silloin hän keskittyy vain heihin. Hän ei kanna puhelinta mukanaan aina, kuten itse olen tottunut tekemään. En voi luottaa siihen, että hän vastaa jos minulla on vaikkapa ongelmatilanne. Olen kyllästynyt hänen puhelinvastaajaviestiinsä! Hän on sanonut, että on sellainen, eikä pysty muuttumaan täysin. Ja sitten hän lupaa "yrittää" soittaa/tekstata useammin. Onpa kiva saada viesti tietäen, että hän nyt väen vängällä yrittää. Itse olen ajatellut, että parisuhde on osa elämää kaikkinensa, ja niin työttömyydet kuin muutkin vastoinkäymiset kohdataan yhdessä, eikä suljeta toista pois. Olen nähnyt hänen äitinsä kerran (ilmeisimmin piti minusta), lapset kahdesti. Hänellä on kaksi veljeä, joita en lyhyestä välimatkasta huolimatta ole nähnyt kertaakaan. Enpä tosin ole aktiivisesti ehdottanutkaan. Itse olen silti kutsunut hänet kaikkiin sukutapaamisiin.
Kaipaan sitä, että voi nukahtaa kerraten miesystävän viestin helliä tai kiihottavia:) sanoja...
Kertokaa, vaadinko liikoja, vai ymmärrättekö miksi oloni on epävarma tässä suhteessa. Kiitos!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ymmärrä sitä miehen tuskaa, sillä sille ymmärrykselle olis nyt tilaus. Asiat varmasti ovat hänellä juuri niin kuin hän sanoo, joten usko siihen ja yritä pinnistellä, eihän tuo nykytilanne sentään ikuisesti kestä.
Sun elämäntilanne on erilainen ja sun tarve olla hänen kanssaan on erilainen, siitä vain on kyse. Molemmat te silti tarvitsette toisianne ja kumpikin toivoo, että vois auttaa ja tukea toista ja olla se ns. ihannekumppani.
Menee vähän aikaa ennen kuin elämä tasoittuu ja totta kai odottavan aika käy pitkäksi, mutta en nyt antaisi periksi ihan noinkaan helposti. Siinä menettään silloin itsekin mahiksen saada uusi kumppani.
Ymmärrystä ja rakkautta, niin eiköhän se siitä taas lutviinnu. :)
Tuntuu ettei hän ole kovin innostunut seurustelusta eikä suhteen muuttamisesta tuota tiiviimmäksi. Varmaan samanlaista tulee olemaan jatkossakin, ellei hän vain häviä näköpiiristä kokonaan. Älä odota isoa muutosta vaan mieti haluatko jatkaa tällä tavalla. Jos haluat toisenlaista seurustelua, sinun varmaankin pitää etsiä toisenlainen mies. Jos päätät erota, selitä nämä syyt, ja jos hän ei siltikään muuta tapojaan, tiedät ettei hän pidä seurusteluanne niin tärkeänä.
...kaksi vastakkaista näkemystä. Olen yhä ymmälläni. Kumpaa mieltä te muut olette, yhdyttekö ensimmäiseen vai toiseen näkemykseen...? Miten itse suhtautuisitte? Olen kiitollinen jokaisesta vastauksesta.
Yleensä mies keskittyy yhteen asiaan kerrallaan. Voi hyvin olla, että työttömyys on niin kova paikka itsetunnolle, ettei hän oikein pystykään olemaan täysin itsensä. Voi myös olla, että kun hän saa töitä hän pysyy samanlaisena. Ei kukaan ole niin selvänäkijä, että pystyisi sanomaan enempää ihmisestä jota ei tunne toisen ihmisen kuvauksesta.
Parhaiten autat asiaasi kiittämällä kun hän soittaa ja jatkamalla toiveiden esittämistä tyyliin "Olis kiva...".
luuletko että jos ja kun miesystäväsi työttömyys mahdollisesti jossain vaiheessa päättyy, asioihin tulee muutos ja hän on enemmän yhteydessä sinuun ja antaa enemmän aikaa sinulle? vaikka uskoisitki tähän, se ei välttämättä paljon lämmitä. voihan olla että työttömyys kestää pidempäänkin. kysy itseltäsi että kuinka kauan olet vielä valmis olemaan tuollaisessa suhteessa jossa sinä hoidat suurimman osan yhteydenpidosta etkä koe tulevasi huomioiduksi riittävästi. ihmiset harvemmin muuttuvat, ei tiikeri raidoistaan pääse: sinä tulet tulevaisuudessakin kaipaamaan läheisyyttä ja kumppanuutta, hänelle voi olla täysin normaalia olla enemmän omissa oloissaan..
mikä tässä miehessä on niin mahtavaa ja upeaa että olet vielä tässä suhteessa? riittävätkö nämä positiiviset asiat kompensoimaan huonot?
itse taipuisin enemmän sille kannalle, että jos mies oikeasti olisi rakastunut sinuun ja näkisi tulevaisuuden kanssasi hän todellakin myös käyttäytyisi niin ja yrittäisi enemmän. tietenkin työttömyys rassaa, mutta uskon silti että hänen käytöksestään sinua kohtaan paistaisi kiintymys, kiinnostus ja välittämin läpi. mutta itse tunnet itsesi ja hänet parhaiten. eikä mihinkään ratkaisuun tarvitse päätyä kovinkaan nopeasti. anna ratkaisun tulla itsestään, mutta tärkeitä kysymyksiä pohtimalla.
kaikkea hyvää, toivottavasti asiat selviävät parhain päin, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan!!
Voin osittain samaistua kuvaukseesi miehestäsi (en puhu nyt elämän tilanteesta vaan luonteesta ja ehkä suhtaudun kumppaniini samalla tavalla kuin hän sinuun).
Minä todella välitän naisystävästäni, enkä elättele ajatuksia toisista naisista. Mutta haluan omaa aikaa. Esimerkiksi en viestitele hänelle "hyviä öitä!" tai kysele hänen kuulumisiaan päivittäin, minulla on omat tekemiseni ja menoni (kyllä, vällillä tämä tarkoittaa kaverien kanssa baariin). En voisi sietää sellaista "ollaan jatkuvasti yhteydessä" tilannetta (pariin kertaan olen moista kokeillut ja aina on tullut lähestulkoon pakkomielle pistää homma jäihin, liika on liikaa).
Haluan, että ne hetket, jotka vietän kumppanini kanssa olen henkisesti läsnä sata prosenttisesti eikä ajatukseni harhaile ensi viikon työmatkoissa tai vastaavissa asioissa. Ja väittäisinkin, että esimerkiksi 2-3 iltaa viikkossa, jolloin olemme kahden ovat minusta paljon antoisempia kuin se, että joka ilta olisimme yhdessä puoliteholla (toinen katsomassa TVtä ja toinen tekemässä töitä, eli ollaan "yhdessä", mutta molemmat tekee omia asioitaan).
Naisystäväni haluisi nähdä useammin vaikka olenkin yrittänyt selittää tilannetta hänelle monesti omalta kannaltani (eli jos nähtäisiin joka päivä ei se tuntuisi samalta). Ehkä olen huono sitoutumaan tai jotain muuta, mutta haluan, että jos vietän aikaani naisystäväni kanssa se on molemmista "jotain erikoista".
14 7 haluat olla kumppanisi kanssa vain silloin kun voit olla sitä sataprosenttisesti. Sinulle riittää 2-3 tapaamista viikossa, etkä halua enempää, koskaan. Aloittajan miesystävä on luultavasti samanlainen. Hän tuskin koskaan haluaa jokapäiväistä ja kokoaikaista yhteiselämää, johon kuuluisi välillä myös vähäisempi keskittyminen toisiinsa ja paneutuminen muihin asioihin, vaikka yhdessä ollaankin. Siis myös tavallisen arjen, huolien, pitkästymisen tai pahan olon jakamista yhdessä.
Kiinteä parisuhdehan on sitä, että tehdään kaikenlaista yhdessä ja ollaan läsnä toisilleen, vaikka se ei koko ajan olekaan täysillä ja pelkästään vain toisiinsa keskittyen. Yhdessäoloa on myös se että toinen katsoo telkkaria ja toinen lukee kirjaa, ja ollaan tarvittaessa puhekumppanina. Joku haluaa "laatuaikaa" harvoin ja järjestetysti, joku taas huonommankin ajan jakamista yhdessä ja toisiaan tukien.
Miestä ei voi väkisin muuttaa. Aloittaja voisi miettiä, mitä hän itse seurustelulta haluaa ja saako sitä tältä mieheltä.
Hei, kiitos 14 7 (ja kaikki muutkin!) vastauksestasi. Myös jotkut naispuoliset (sinkku)ystäväni ovat sanoneet, etteivät kestäisi jokapäiväistä "miten voit tänään kultaseni" -viestittelyä. Mutta itselleni vain käy niin, että etäännyn henkisesti toisesta, jos en kuule tästä mitään vaikka pariinkaan päivään. Viesti olisi niin helppo lähettää, toinen on ainakin itselläni koko ajan jollain tavalla läsnä, vaikka fyysisesti olisikin muualla. Ehkä siksi myös eroaminen tuntuu minusta aina siltä kuin maailman lisäksi itsekin hajoaisin palasiksi. Siksi minua loukkaa syvältä se, ettei toinen soita ilman "asiaa", vain kertoakseen mitä hassua sattui työmatkalla tai mitä on lukenut aamulla lehdestä tai mitä ruokaa illalla tekisimme... Siihen olen aiemmissa suhteissani tottunut. Nykyään hänelle soittaessani tuntuu, kuin soittaisin vaikka työkaverille, etten vain soita huonoon aikaan jne.
Olen itse hyvin avoin ja auki suhteessani toiseen, maailmojen ja arjen jakaminen on mielestäni suhteen ydin. On nykyään niin hienoa osata olla yksin ja itsenäinen. Mielestäni ei ole heikkoutta myöntää, että haluaa toisen ihmisen jakamaan elämänsä. Ei ihmisen tarvitse selvitä yksin elämästä, vaikka se niin trendikästä onkin. Itsekin kaipaan tilaa ja minua helposti ahdistaakin lopun elämän päätökset (en ole ollut naimissakaan). Silti huomaan kärsiväni tästä tilanteesta, tämä on jotenkin nöyryyttävää/alentavaa.
Itse rakastan juuri sellaista kodikasta iltaa, että käydään vaikka yhdessä kaupassa, tehdään ruokaa, ollaan yhdessä vaikka puuhailtaisiinkin omia juttuja välillä. On raskasta pitemmän päälle vain treffailla tälläytyneenä. Minäkin tarvitsen omaa aikaa, mutta toisaalta ehkä pelkään olla pitkään yksin.
Haluaisin jatkossa jossain vaiheessa, vaikka vuoden parin päästä muuttaa yhteen. Joko tämän miehen tai jonkun muun kanssa, jos elämä menisi optimaalisesti. Haluaisin myös vielä varmaan toisen lapsenkin. Eikä aikaa ole loputtomiin... Olen silti aika kranttu miesten suhteen, kuten pitääkin olla.
Ehkä mieheni on kuitenkin liian oman tien kulkija tai kylmähermoinen tai asiallinen tai vähemmän tunteellinen tai itseriittoisa tai miten sen nyt sanoisi...
Mies ei ole tarpeeksi kiinnostunut sinusta, vaan olet enemmänkin ihan kiva vaihtoehto, johon ei tarvitse paljonkaan panostaa. Työttömyydestä stressaaminen ei ole mikään syy käyttäytyä tuolla tavalla, enemmänkin se kertoo tunteiden puutteesta. Työttömällä toisaalta luulisi olevan aikaa panostaa suhteeseen. Ja panostaahan hän lapsiinsakin ja kavereihinsa, miksei siis sinuun?
Tuo mies ei missään nimessä ole sinuun rakastunut. Muuten hän kyllä pitäisi enemmän yhteyttä ja haluaisi tavata useammin, kuten toiseen kiintynyt ihminen tekee. Suosittelen myös lukemaan kirjan "He is juts not that into you" tapauksesi on kuin malliesimerkki välinpitämättömästi käyttäytyvästä miehestä, jolla ei vaan ole tunteita tarpeeksi.
Mies ei ole kiinnostunut samanlaisesta parisuhteesta kuin sinä. Ainakaan sinun kanssasi... voihan hän silti olla sinuun rakastunut, tai sitten ei. Työttömyys ja huolet ei ole syy siihen ettei halua olla yhteydessä, ja työttömällähän juuri olisi aikaa yhteydenpitoon. Voit valita, haluatko tulevaisuudessakin seurustelua hänen kanssaan pari kertaa viikossa, vai jokapäiväistä yhteiselämää jonkun toisen kanssa. Vain sinä itse tiedät, mitä haluat.
kuulostat huomionkipeältä liaanilta, joka tukahduttaa rakkautensa kohteen. Olen nainen ja inhoan juuri noita "ilman asiaa"-puheluita ja saatan kyllä lopettaa puhelun melko tylysti, jos minulla on muuta tekemistä tai vietän aikaa ystävieni kanssa. Mieheni valittaa kuten sinä, jos en soita ulkona ollessani hänelle illan mittaan. En ymmärrä miksi minun pitäisi soittaa ja raportoida tekemisistäni. Nykyään on pakko laittaa puhelimeen muistutus, että muista soittaa kotiin, koska en jaksa kuunnella sitä kitinää. Viestiä ei siis ole helppo lähettää, jos olen keskittynyt johonkin muuhun.
Jepsis, kyllä teillä tuntuu olevan aikalailla eri toiveet suhteesta. Luin kyllä nuo kaikki jutut noin suurin piirtein: en pidä kaltaisiasi paljon läheisyyttä ja yhteyttä kaipaavia minään kuristajina, jos se ei ooikeasti ole nalkuttavaa roikkumista, mutta en toisaalta ihmettele näitä erillään viihtyjiäkään. Osa vaan on pitkäänkin sellasia. Lisäksi miehellä on jo ollut perhe: se saattaa hyvinkin tarkoittaa, että hän ei ihan hetkeen eikä helpolla ole vakavissaan toista kertaa. Varmasti hän sinusta siis tykkää, koska haluaa edes joskus olla kanssasi, mutta ei tämä suhde ainakaan nyt ole millään vakavuusasteella.
Työttömyys vaikuttaa toki, vituttaa, ja turhauttaa ainakin itseäni, mutta kyllä siinä ehtii tapailla ja sitäpaitsi, ei niitä työpaikkoja edes löydy jokapäivälle haettavaksi, vaikka itsekin olen pahimmillaan joutunut hakemaan 80 työpaikkaa saadakseni yhden! Kyllä, semmoista se pahimmillaan nykyään on, ei sitä helpoksi voi sanoa! Mutta minua rakkaus on auttanut jaksamaan ja on nimenomaan ihanaa välillä vaan unohtaa kaikki: viettää koko ilta rakkaan ihmisen kanssa, harrastaa seksiä vaikka koko viikonloppu putkeen ja kuvitella että kaikki on hyvin!! En itsekään jaksaisi joka pikku asiasta soitella enkä lähettele hyvää yötä-viestejä, mutta tuntuu ettei miehesi halua olla yhdessä juuri ollenkaan. Lisäksi sain kuvan, että hänellä on vakaa aikomus muuttaa lähemmäksi lapsiaan, mikä on ymmärrettävää ja lasten kannalta oikein ja hyvä asia. Mutta se tarkoittaa ehkä myös, että sinua ei otetakaan vakavasti, koska sinut pitää pystyä jättämään...
Hän ei halua loukata eikä osaa keskustella suoraan, siksi ehkä lupailee turhia. Ehkä hän tosiaan pohtii ja yrittää, mutta käytös aika selkeästi paljastaa meidät aina.
Tosin: lasten kanssa ollessaan hän tekee oikein keskittyessään vain heihin, siitä voisit kyllä lyödä itseäsi sormille. Ei sinulla ole mitään oikeutta käydä rutisemaan siitäkin, että kun hänellä on lapset, ettei hän olekaan koko ajan sinun käytettävissäsi ja että keskittyy lapsiinsa eli kantaa vastuunsa jälkikasvustaan. Se on hieman paksua. Eikä sitä puhelinta tarvitsekaan aina kantaa mukanaan: en minäkään kanna.
Joka tapauksessa, vaikka hän olisikin tosissaan, hän on selkeästi hidas etenemään. Enkä todellakaan usko, että suhteenne vakaantuu tai paranee kinuamalla, painostamalla ja vaatimalla. Mieti siis millaisen miehen haluat, onko tämä tyyli sinun tyylisi ja pystytkö sopeutumaan ja silti olemaan oma itsesi... Saatko sinä myös asioita mitä haluat? Oletko enemmän onnellinen kuin onneton? Osa ihmisistä haluaa aina sellaisen suhteen, missä pysytäänkin hieman erilläänkin, ei kaikki halua koskaan sellaista jatkuvaa yhdessä oloa. Entä jos miehesi on sellainen? Sovitteko te oikeasti yhteen, siitä kai on kyse: onko tämä suhde sen arvoista, riskin arvoista? Mieti ja sitten päätä: joko olet siinä ja elät sitä sellaisena kun se on ja katsot viekö se mihinkään tyyliin vuodessa-parissa, tai sitten sanot heippa ja etsit jotain sopivampaa.
Työttömyys vaivaa häntä, mutta onko hänellä silloinkaan aikaa sinulle, kun on töissä.
Hän suunnittelee pääsyä lapsiaan lähemmäksi.
Sinä olet hänen elämässään noin kolmannella sijalla tai oman ajan jälkeen neljännellä sijalla. Hän ei mitenkään käytä kaikkia mahdollisuuksia olla öitä yhdessä kanssasi. Hän pitää välimatkaa.
Luulen, että tarvitset toisenlaista miestä ollaksesi onnellinen.