Tänään on pelastuksenpäivä!

Tänäänkin on armonikkuna vielä auki. Syntikuorma ihmisen sydämestä Adamin lankeamukseen on vielä sovitettavissa. Jeesuksen kerran Golgatalla vuodattama veri oli paitsi Hänen kuuliasuuden osoitus Isälle, niin myös uhri ihmisen syntien tähden. Tunnustamalla Herralle Jeesukselle syntisi ja katumalla niitä voit saada iankaikkisen yhteyden tämän maailman Luojaan ja Ylläpitäjään, jonka yhteydessä ihminen on tarkoitettukin eläväksi. Tämä positiivinen sanoma koskee jokaista ihmistä, joka vain kriittisesti tahtoo katsella aikaa ja siinä olevia ilmiöitä, joiden johdosta ihmiskunnan täytyy kärsiä epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden tähden.

Taivastien voi jokainen aloittaa seuraamalla Herran Jeesuksen opetusta ja pyytämällä itselleen voimaa ja rohkeutta vastustaa vääryyttä, sekä näkökykyä sen huomaamiseen.

Mikä estäisi sinua tänään ottamasta yhteyttä Herraan Jeesukseen ja pyytämästä Häneltä syntejäsi anteeksi?
Kukaan muu kuin yksin Hän ei ole noussut kuolleista, sovittanut syntejä tai pysty pitämään lupaustaan yltäkylläisestä elämästä ja kevyestä ikeestä.

Vaikka Herran tahdon mukainen elämä ei ole vapaata ahdistuksista ja koettelemuksista, niin silti lupaus siitä, että kaikki yhdessä toimivat niiden parhaaksi, jotka uskovat on voimassa vielä tänäkin päivänä. Ja niissä ahdistuksissakin Herra opettaa ihmistä juurtumaan Häneen. Voittojen ja tappioidenkin kautta. Ja eräänä päivänä Hänen tietänä seuraavat kirkastetaan Hänen kuvansa kirkkauden kaltaisuuteen. Mutta kaikessa ihminen kokee sen, minkä Hän heidät tahtoo kokevan. Jos ihminen vain on opetettu, osaa ja tahtoo seurata Häntä ehyellä ja avoimella sydämellä.
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jeesuksen nimellä ei ole katetta, ei taivaassa eikä maan päällä.

Niinpä Jeesukseslta tai Jeesuksen nimessä on aivankin turhaa rukoilla mitään.

Tarvitaan parempi usko ja paremmat uskon toimintamuodot kuin mitä nykyinen kristillisyys, joka ei ole vastaus tai apu mihinkään asiaan.

Muistettakoon vielä, että maailmankaikkeudessa ei ole sellaista Jumalaa, jonka okealla tai vasemmalla puolella joku voi istua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Usko Jeesukseen kirjoitti:

Tänäänkin on armonikkuna vielä auki. Syntikuorma ihmisen sydämestä Adamin lankeamukseen on vielä sovitettavissa. Jeesuksen kerran Golgatalla vuodattama veri oli paitsi Hänen kuuliasuuden osoitus Isälle, niin myös uhri ihmisen syntien tähden. Tunnustamalla Herralle Jeesukselle syntisi ja katumalla niitä voit saada iankaikkisen yhteyden tämän maailman Luojaan ja Ylläpitäjään, jonka yhteydessä ihminen on tarkoitettukin eläväksi. Tämä positiivinen sanoma koskee jokaista ihmistä, joka vain kriittisesti tahtoo katsella aikaa ja siinä olevia ilmiöitä, joiden johdosta ihmiskunnan täytyy kärsiä epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden tähden.

Taivastien voi jokainen aloittaa seuraamalla Herran Jeesuksen opetusta ja pyytämällä itselleen voimaa ja rohkeutta vastustaa vääryyttä, sekä näkökykyä sen huomaamiseen.

Mikä estäisi sinua tänään ottamasta yhteyttä Herraan Jeesukseen ja pyytämästä Häneltä syntejäsi anteeksi?
Kukaan muu kuin yksin Hän ei ole noussut kuolleista, sovittanut syntejä tai pysty pitämään lupaustaan yltäkylläisestä elämästä ja kevyestä ikeestä.

Vaikka Herran tahdon mukainen elämä ei ole vapaata ahdistuksista ja koettelemuksista, niin silti lupaus siitä, että kaikki yhdessä toimivat niiden parhaaksi, jotka uskovat on voimassa vielä tänäkin päivänä. Ja niissä ahdistuksissakin Herra opettaa ihmistä juurtumaan Häneen. Voittojen ja tappioidenkin kautta. Ja eräänä päivänä Hänen tietänä seuraavat kirkastetaan Hänen kuvansa kirkkauden kaltaisuuteen. Mutta kaikessa ihminen kokee sen, minkä Hän heidät tahtoo kokevan. Jos ihminen vain on opetettu, osaa ja tahtoo seurata Häntä ehyellä ja avoimella sydämellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu