Suomen paras kuoro -ohjelma

Katsoiko kukaan eilen Suomen paras kuoro -ohjelmaa? Mahtavaa että telkkariin saadaan taas oikeita kuoroja, kuorosota kun oli aika paljon kiinni siitä kuka julkkislaulaja sattui kuoronjohtajaksi, eikä niinkään laulutaidosta tai kuorolaulujen sovituksista. Kivaa on myös se, että pelkästään katsojaäänet eivät ratkaise vaan mukana on myös oikeita ammattilaisia arvioimassa suorituksia.
8574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kuorot olivat sopivan erilaisia niinkun tässä ohjelmassa kuuluukin olla. Nelosen kuorosodassa kaikki kuorot olivat ihan samantyylisia, mutta oli upeata että mukana oli tuommoinen showmeinkikuoro jolla esiintyminen ja heittäytyminen on verissä. Myös jyväskyläläisten rytmikäs kuoro oli kiva poikkeus. Jatkossa mukana on varmaan perinteisempiä kuoroja. Mitenköhän selvitytyvät bändistä ja esiintymisestä.

Äänestä

Kuorolaisena tykkään paljon juuri Suomen paras kuoro-ohjlemasta, jossa kuorojen on oikeasti osattava laulaa. Kuorosodassa ei kuoro ole ollenkaan pääosassa, vaan se julkkislaulaja ja koreografia. Lisäksi Kuorosodassa ei kuoron laulamista edes kuule, vaan solistit ja bändi on miksattu niin lujalle, että peittävät kaiken alleen.

Vaikka kyllä ihan tosissani eilen ihmettelin Aioliksen laulamista. Eikö kuoronjohtajan korvaan yhtään tarttunut sem että sopraanot eivät kertakaikkiaan pystyneet laulamaan omaa stemmaansa? Se oli tehty liian korkeaksi eikä laulajien taidot riittäneet. Tuomaristo vaan sanoi sen "nätisti" vaikka jokainen ammattilaulaja kuuli, että nyt mentiin lepikkoon. Terssiä alemmas ja paljon yksinkertaisemmaksi, niin sitten olis ollut paljon parempi!

Äänestä

Eihän sitä ohjelmaa voi katsoa. Juontaja on kauhea!

Äänestä

Kuoroja olisi kiva kuunnella, mutta juontaja todellakin pilaa ohjelman typerillä jutuillaan.

Äänestä

Mun mielestä on tosi hyvä juttu, että telkkarissa tulee sellaista laulamisen riemua ja että näissä kuoro-ohjelmissa ei ole sellaista nöyryytys tosi-teeveetä. Se on tosi hienoa, että kaikki pääsee tekemään ja luodaan sellaista hyvää meininkiä laulamista kohtaan! Toivottavasti ohjelma innostaa ihmisiä kuorolaulun perään. Itse katson silloin tällöin muutaman minuutin kuorosotaa tai suomen paras kuoroa, hymähdän ja vaihdan kanavaa. Jos minä haluan nauttia kuorokilpailusta niin hilpaisen vaikkapa tampereen säveleen nauttimaan taitavien porukoiden pitkään ja hartaasti harjoitelluista aikaan saannoksia. Oikea taito ja huolellisesti istutetut kappaleet iskevät omaan sydämeeni parhaiten

Äänestä

Mukana arvioimassa myös oikeita ammattilaisia. Näinhän Seppo Murto ja Chydenius ovat, eri tavalla mutta molemmat tietävät paljon. Sitten on tämä silmienvilkutuksen jo refleksiksi työstänyt varmasti neljättäkymmentä käyvä kolppi, joka intoilee rinnoista. Tyyliin "kappale oli hyvä etenkin kun siellä mainittiin rinnat" tms. Ei näin, ei televisiossa. Mikä hänestä tekee tuomarin?

Äänestä

hyvä ohjelma mutta kaikki täysjärkiset tietää että ohjelman idea on turha. koska suomen paras kuoro on semmarit!!!!!

Äänestä

Kuulin, ettei Suomen paras kuoro -ohjelmaa tehdä enää! :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuorofani kirjoitti:

Katsoiko kukaan eilen Suomen paras kuoro -ohjelmaa? Mahtavaa että telkkariin saadaan taas oikeita kuoroja, kuorosota kun oli aika paljon kiinni siitä kuka julkkislaulaja sattui kuoronjohtajaksi, eikä niinkään laulutaidosta tai kuorolaulujen sovituksista. Kivaa on myös se, että pelkästään katsojaäänet eivät ratkaise vaan mukana on myös oikeita ammattilaisia arvioimassa suorituksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu