”Ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”
Onko tämä oikeasti vain satu, vai voiko tässä olla myös avain onnelliseen avioliittoon?
Prinsessa ja prinssi löysivät toisensa, arki alkoi ja sadusta tuli vain lapsellinen ajatus joka ei ollut missään tekemisissä todellisuuden kanssa. Kuitenkin prinsessa jäi kaipaamaan unelmien prinssiä ja prinssi jäi odottamaan prinsessaa joka odottaa häntä. Jos ei tosi elämässä, niin ainakin haaveissa.
Prinssi palaa linnaansa ja kuulee kaukaa kun prinsessa huutaa apua, lohikäärme on hyökännyt linnaan jolloin prinssi ottaa nopeasti miekan esille ja lyö miekalla pään poikki lohikäärmeeltä. Prinssi koki itsensä sankariksi ja prinsessa koki olevansa unelmiensa prinssin turvassa.
Jonkin ajan kuluttua lohikäärme oli taas hyökännyt linnaan, mutta nyt ei kuulunutkaan avunhuutoa, vaan ohjeita, ”älä lyö päätä poikki vaan lyö miekalla suoraan sydämeen. Lohikäärme kyllä kuoli, mutta prinssi ja prinsessa ei kokenut enää iloa. Unelmien prinssi oli muuttunut avuttomaksi jota piti neuvoa, ja ihanasta prinsessasta oli tullut vahva joka suojeli avutonta prinssiään.
Taas jonkin ajan kuluttua lohikäärme hyökkäsi linnaan, mutta prinssi ei tullutkaan enää apuun hän oli lähtenyt etsimään uutta prinsessaa, jossa saisi taas kokea itsensä prinssiksi.
Tai prinsessa lähtee etsimään uutta prinssiä saadakseen uudelleen kokea itsensä prinsessaksi.
No tämä oli vain satu jolla ei valitettavasti ollut onnellista loppua.
Haluan tällä kysyä, tarvitsetko sinä enää puolisoasi mihinkään? Tarvitsetko kotiapulaiseksi, raha-automaatiksi, esittelyesineeksi, tarpeiden tyydyttäjäksi, yms.? Vai tarvitsetko prinsessaksi tai prinssiksi?
Onko tämä oikeasti vain satu, vai voiko tässä olla myös avain onnelliseen avioliittoon?
Prinsessa ja prinssi löysivät toisensa, arki alkoi ja sadusta tuli vain lapsellinen ajatus joka ei ollut missään tekemisissä todellisuuden kanssa. Kuitenkin prinsessa jäi kaipaamaan unelmien prinssiä ja prinssi jäi odottamaan prinsessaa joka odottaa häntä. Jos ei tosi elämässä, niin ainakin haaveissa.
Prinssi palaa linnaansa ja kuulee kaukaa kun prinsessa huutaa apua, lohikäärme on hyökännyt linnaan jolloin prinssi ottaa nopeasti miekan esille ja lyö miekalla pään poikki lohikäärmeeltä. Prinssi koki itsensä sankariksi ja prinsessa koki olevansa unelmiensa prinssin turvassa.
Jonkin ajan kuluttua lohikäärme oli taas hyökännyt linnaan, mutta nyt ei kuulunutkaan avunhuutoa, vaan ohjeita, ”älä lyö päätä poikki vaan lyö miekalla suoraan sydämeen. Lohikäärme kyllä kuoli, mutta prinssi ja prinsessa ei kokenut enää iloa. Unelmien prinssi oli muuttunut avuttomaksi jota piti neuvoa, ja ihanasta prinsessasta oli tullut vahva joka suojeli avutonta prinssiään.
Taas jonkin ajan kuluttua lohikäärme hyökkäsi linnaan, mutta prinssi ei tullutkaan enää apuun hän oli lähtenyt etsimään uutta prinsessaa, jossa saisi taas kokea itsensä prinssiksi.
Tai prinsessa lähtee etsimään uutta prinssiä saadakseen uudelleen kokea itsensä prinsessaksi.
No tämä oli vain satu jolla ei valitettavasti ollut onnellista loppua.
Haluan tällä kysyä, tarvitsetko sinä enää puolisoasi mihinkään? Tarvitsetko kotiapulaiseksi, raha-automaatiksi, esittelyesineeksi, tarpeiden tyydyttäjäksi, yms.? Vai tarvitsetko prinsessaksi tai prinssiksi?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tarvitsen. Välillä prinssiksi, välillä tarpeiden tyydyttäjäksi, kotiaöulaiseksi tai raha-automaatiksi. Mutta nämä asiat voi sano nätimminkin; kysehän on AINA siitä, miten asioihin asennoidutaan ja miten ne määritellään. Mieheni on puolisoni, rakastajani, elämän toverini. Meillä on yhteinen koti, talous ja tuleva vanhuus.Näinkin voi asiat määritellä; minulle nämä asiat ovat tosi.
Satuja ja tarinoita maailmassa riittää, samoin kyynisyyttä. Onneksi jokainen voi itse päättää, millaisen elämän asenteen ottaa ja minkälaisin silmin maaimaa katselee. Itse voi myös päättää pitkälti omasta onnellisuudestaan sillä onnellisten ihmisen salaisuus on yksikertainen: he ottavat vastuun omasta onnestaan eivätkä kaada vastuuta toisten niskoille, saatikka syytä ympäristöään siitä, etteivät ole tyytyväisiä tai onnellisia elämässään.
Minä elän onnellisena elämäni, myös loppuun saakka.
Ap, tiesitkö, että tuo prinssi pelastaa rpinsessan-unelma on miesten fantasia, ei naisten. Naiset eivät etsi pelastajaa, mutta miehet haluaisivat olla pelastajia.
Mitä naiset toivovat? He toivovat miehekästä miestä, joka kantaa tasaveroisesti vastuunsa kodin arjen askareista ja lastenhoidosta. Ja sen lisäksi on makuukamarissa miehinen mies, joka ottaa naisen. Samalla myös tietysti huomioiden naisen tarpeet ja osaamalla antaa hänelle orgasmeja laadukkaalla seksillä.
Joten ap:n aloituksesta paistaa läpi, että hän kuvittelee naisten olevan heikkoja ja pelastamisen tarpeessa, jotta hän itse voisi tuntea itsensä rohkeaksi prinssiksi. Sellaisia naisia ei oikeasti ole maailmassa. Kokeilepa sen sijaan olevasi mies kotona, tekeväsi kotityöt oma-aloitteisesti ja reippaasti, niin ettei nainen koe sinuta avuttomaksi kivireeksi, jota hänen pitää vetää perässään. Jottei naisen tarvitse jatkuvasti käskeä sinua tekemään asioita. Ota aloite seksiin itsevarmasti omiin käsiisi.
Käyttäydy siis kuin mies, äläkä kuin avuton lapösi, josta naisen pitää kotona huolehtia. Ehkä siten saisit myös arvostusta miehenä eiäk tarvitsisi tuntea, että sinua kohdellaan heikkona vätyksenä.
Kysymys, mihin nainen tarvitsee miestä? Nainen tarvitsee miestä huomioimaan häntä ja antamaan hellyyttä, tukea ja seksiä. Eli siihen, että kotiin tutulasi kotitöitä tehtyäsi (jotka kuuluvat yhtä paljon molemmille sukupuolille. Et kai halua, että naisesta tulee siinä suhteessa äitisi?) tai niiden lomassa hipaiset naista niskasta. Halaat ohimennen. Suukotat aina kohdatessanne. Kysyt millainen päivä hänellä oli, ja kuuntelet empaattisetsi. Kosketat häntä aina tilaisuuden tullen. Kerrot hänelle miten kauniilta ja seksikkäältä hän näyttää, ja että rakastat häntä. jne jne
Kaiken muun elämässään nainen hoitaa yhtä hyvin sinkkuna tai yksinhuoltajana, mutta nuo asiat ovat niitä, joita hän voi saada ainoastaan parisuhteessa hyvän miehen kanssa.
En tarvitse, enkä ole koskaan tarvinnutkaan. Ei rakkaus tarpeisiin perustu.
Tarvitseeko puolisoa?
No, itse en tykännyt leikkiä lapsenakaan yksin, joten ainakin minä tarvitsen sen kumppanin kaveriksi elämään tätä meidän elämäämme.
Mukavampaa on kaikki jakaa ja porista asioista ennen nukkumaan menoa.
Kyllä kai se turvallinen seksikin on mukavampaa, kuin baariseura, ainakin minulle.
Ehkä se nykyaikana, missä lapset joutuu yksin viettämään aikansa vanhempien etsiessä itseään milloin missäkin seminaareissa sun muissa joutavanpäiväisissä tilaisuuksissa, on se yksin elo jo niin tuttua olemista pienestä lähtien, ettei sen kumppaninkaan läsnäolo ole aikuisena niin välttämätöntä...?
Kumppania vaihdellaan kuin alushousuja.
Alussa rakastutaan," kun biologia niin säätää", mutta kun se rakkaus loppuu, "kun se biologia niin säätää", niin vaihdetaan taas sitä kumppania.
Se rakastuminen on niin kivaa, että siihen jäädään koukkuun, mutta kun alkaa tulla vähemmän kivaa, vaihdetaan uuteen.
Kumppanista on tullut sellainen kertakäyttöväline, se vaihdetaan uudempaan, niinkuin tietokonekkin tai telkkari tai kännykkä....
Ehkä me vanhemman polven ihmiset vielä ymmärretään sen kumppanin arvo ja pidetään se sama puoliso sinne hautaan asti,
Tämä uudempi sukupolvi ajattelee erillä lailla.
Tämä nykyinen ajattelutyyli "minulle, heti ja nyt!!" ei oikein aukene meille yli 50v immeisille, ei ainakaan minulle. Mikäs kiire tässä?
Sadut ovat ihania. Mutta oikea elämä ei ole satua. Ehkä se tuntuu sellaiselta pienen hetken, kun ihminen on 'rakastunut' ja näkee maailman vaaleanpunaisen pilviharson läpi. Onnellinen ihminen katsoo maailmaa ja elämää erilailla kuin normaalitilassa oleva.
Siksi onnellisuutta pitäisi tavoitella mutta jokaisen onni asuu omassa taskussa, eikä ainoankaan "prinssin" eikä "prinsessan", jonka kuvittelee olevan sen oikean ja oman elämänsä sulostuttajan. Jos sinä et ole onnellinen omillasi niin sinä et pysty tekemään onnelliseksi ketään muutakaan.
Onnellisena voi elää elämänsä loppuun asti, mutta vain, jos olet itse vastuussa omasta onnestasi etkä pane sitä kenenkään toisen harteille ja velvollisuudeksi.
Onnellinen avioliitto on täysin mahdollista. Ja on myös mahdollista olla toiseen vanhana rakastuneempi kuin nuorena.
Se ei toteudu siksi, että ihmiset kuvittelevat että asiat pysyvät siinä alkuonnessa. Kyllä siinä on myös hormooneilla roolinsa, mutta se ei suinkaan ole koko totuus. Ajattelumalli "kyllä asiat menee ihan omalla painollaan" pätee vain harvojen kohdalla - niiden jotka sattumalta ovat riittävän samanlaisia jotta sopuisasti elävät ihan automaattisesti.
Sanon sattumalta, sillä ei voi valikoiden sellaista valita koska ei oikeasti voi tietää millainen toinen on ennen kuin vuosien kuluttua.
Onnellisuudestaan on vastuussa mutta kyllä puolisoilla on tehtävät. Hei me puhumme sentään rakkaudesta! Rakkaus on sitä että haluaa tehdä ja ottaa askelia toisen tekemiseksi onnelliseksi. Mitä ne tavat ovat? Ne vaihtelevat ja ei riitä että tekee mikä itsestä siltä tuntuu ja "En minäkään seksiä/keskustelun vatvomista tarvitse niin ei puolisonikaan pitäisi ollakseen onnellinen" -tyyppinen ajattelu on hylättävä täysin.
Aika samoilla aatoksilla täälläkin mennään..
Avioliitossa pitää osata mukautua kummankin (erityisesti jos kovin erilaisia luonteet, näin meillä) ja rakkaudesta sitä ajattelee myös mitä toinen oikeasti tarvitsee, haluaa ja toivoo vaikkei ne halut ja toiveet aina olisikaan niitä omia mieluisia. Mielekkäitä niistä tulee kun näkee toisen tulevan onnelliseksi niistä.
Eikä pidä kärjistää tässäkään.. aina ei tarvitse olla mielinkielin mutta tietynlaista tahtotilaa tarvitaan usein.
Esim.En halunnut aikoinaan ns.korpeen asumaan mutta puolisolleni se oli tärkeää. Hän taas ei oikein välittänyt eräistä harrasteistani mutta tuki niitä kuitenkin, koska tiesi niiden olevan minulle tärkeitä. Myös työnsä kuvaa hän muutti perheen vuoksi ja lähinnä minun takiani alussa ennen lapsia. Minä sitten joustin myöhemmin ja olin enemmän kotona, jonne puolisoni rakennutti tilat, jotka mahdollistivat tietyt minulle tärkeät asiat.. Toi asiat luokseni, kun en päässyt niin usein muualle niitä tekemään. :)
Joskus ei huvittaisi pätkääkään toista hyvitellä/olla mukana puolison mieluisissa tapahtumissa ym mutta en menetä mitään jos tsemppaan itseni mukautumaan tarvittaessa. Näin ajattelee ilmeisesti myös vastapuoli.
Esteetikkoja sentään olemme kumpikin ja haluamme olla myös ilo toistemme silmille, vanheta voi arvokkaasti ja terveyttään vaalia parhaansa mukaan.
Toimii parhaiten kun kumpikin antaa ja saa asiassa kuin asiassa. :)
Jep!
Alussa jaksetaan toisen mieliksi tehdä mitä vain, joten toisen oikea luonne paljastuu vasta vuosien päästä, kun alkaa toista pitämään enempi päivästäänselvyytenä, eikä enää panosta niin suhteeseen..
Itsekkin ihmettelin mieheni pahantuulenpuuskia ykskaks, jotka alkoivat olla enempi sääntö kuin poikkeus suhteemme ohittaessa sen rakastumisvaiheen
ja syy selvisikin sitten vuosien päästä..
Ei oikeasti välittänytkään meidän keskustelutuokioista iltaisin sängyssä ennen nukkumaanmenoa ja ärsytti kuulemma muutenkin mun kailotus..
Ja kun se mun "kailotus" syntyi juuri paljon siitä, kun mies ei saanut suutaan itse auki. Luulin, että oli siksi ottanutkin tällaisen puheliaan, kun itse ei keksinyt puheenaiheita. :(
Luulin aivan väärin..
Paljon muitakin asioita tuli esiin, jotka olin vuosia väärinymmärtänyt.
Toisen puhumattomuuden takia ehtii vuosien saatossa tulla hyvin paljon
väärinkäsityksiä, joten aivan ventovieraan kanssa huomasin loppujen lopuksi
tuhlanneeni monen monta vuotta.
Hyvä oli suhde lopettaa, kun tämän ymmärsin.
Tämä "satu" sai hyvän lopun, tulin onnelliseksi sen päätyttyä.
Itse asiassa olen viimeaikoina miettinyt tuota, että mihin minä miestäni oikein tarvitsen. Jos nyt ei puhuta tunnepuolesta.
Yksin eläessäni hoidin tietenkin kaiken, ja nyt minulla on myös osa miehen asioista hoidettavana. Mies kun ei siivoa tai laita ruokaa. Autan häntä myös tietokoneen kanssa, virallisten asioitten hoidossa,pesen pyykit, ompelen napit... Jos kotona on jokin korjausta vailla, niin minä menen rautakauppaan ja korjaan. Minä myös ansaitsen enemmän rahaa ja kustannan siten suuremman osan menoistamme.
Viimeksi kun raahasin kauppakasseja kotiin, niin katsoin liikennevaloihin pysähtynyttä henkilöautoa. Ratin takana oli mies ja vieressä istui pontevan näköinen rouva. Tuli silloin haikeana mieleen, että tuolla rouvalla on sentään autonkuljettaja ja varmasti mies myös huolehtii itse siitä autosta...
En sinänsä tarvitse tukea tai apua, minulle riittäisi, että toinen tekisi oman osuutensa. Tämä uuvuttava epätasapaino tappaa sitä tunnepuoltakin hitaasti mutta varmasti. En siis tarvitse hemmoteltua prinssiä, ottaisin mielummin vaikkapa sen linnan toimeliaan puutarhurin ;-)
"Vakka kantensa valitsee." Miksi sinä teet kaiken ? Pane ukko tekemään osansa kerran olet niin "tekevä". Ei siihen tarvita kuin pari valaistua sanaa, jotka on oikein valittu ja nasevasti esitetty, sillä lailla, että tyhmempikin ymmärtää.
Mihin miestä tarvii...
Kyllähän se apu olisi tervetullutta asiaan kuin asiaan, mutta meillä mies ei koske rättiin ja imurikin pelottaa..
No, käy onneksi töissä ja tienaa paljon enempi kuin minä, joten se tasaa puntteja tieten..
Kyllä autokyytinkin saan, jos on paljon tavaraa kaupasta tuotavana ja kyllähän sitä kolmen lapsen kanssa sitä ruokaa menee.
En oikeastaan edes ajattele paljon asiaa, aikansa kutakin ja kun lapset kasvaa, on työtäkin kotona vähemmän.
Ja ihan itsehän tähän vapaaehtoisesti olen aikanaan alkanut.
Olipa kerran poika, joka kysyi tytöltä: "Menetkö kanssani naimisiin?"
Tyttö vastasi: "En".
Ja näin poika eli elämänsä onnellisena loppuun asti.
Hän kävi usein kalassa tai metsällä ja hän pelasi paljon golfia.
Hänellä oli aina uusinta mallia olevat elektroniikkalaitteet, nopeimmat autot, moottoripyörät ja veneet.
Ja hän joi kaljaa kavereittensa kanssa aina kun halusi.
Sen pituinen se.
Keskenhän tuo jäi...
"Silloin kun ei poika kulkenut kalassa, metsällä tai pelannut golfia,
käyskenteli hän puistoissa vaanimassa naisia, joita raiskailla. Ei jaksanut poika koko aikaa taskubiljardia pelailla, kun mielessä poltteli koko ajan kuva ihanasta
kuumasta pillusta, joka valtasi kohta pojan ajatukset kokonaan..
Huonosti kävi pojan. Jäi kiinni alaikäisen raiskauksesta ja niskavamman tuottamisesta tytölle ja istuu tiilenpäitä lukemassa, kun tunnusti surkeudessaan pari muutakin raiskausta tehneensä.."
Aseksuaalilta tuommoinenkin onnistuu ;D
....tai homolta...
Elivätkö ?
En tarvitse miestäni elättäjäksi tai kotiapulaiseksi, mutta haluan häntä ja haluan elää hänen kanssaan. Tarvitsen häntä myös lastemme kasvattamisessa. Elämä on jotenkin täydempää ihmisen kanssa, jota rakastaa ja jonka kanssa voi jakaa asioita. Jos olisin sinkku, saattaisin ajatella toisella tavalla ja tehdä elämästäni toisennäköisen, toisella tapaa tyydyttävän.
Ei mikään avioliitto, niin kuin elämä ylipäätään, ole aina onnellista. Se, että ottaa vastuun onnestaan ja elämästään, antaa mielestäni myös rakkaudelle enemmän mahdollisuuksia. Olen mieheni kanssa, koska rakastan ja haluan ja olen valinnut niin, en siksi, että tarvitsen. Olemme aika erilaisia ihmisiä, mutta hyväksymme sen, ettei kaiken tarvitse olla yhteistä.
NÄIN
Parisuhdeterapeutti,
Pitää olla
Tulisimme molemat mainiosti toimeen yksinkin mutta kahdestaan on paljon mukavampi elää ja asua paitsi käytännön syistä niin onhan tämä, ainakin laiskalle ikärille, tyydyttävämpää.
Onni on minusta voimakas ilmaisu. Minulle riittä se, että olen tyytväinen elämääni ja olotilaani.
Maanataina tilasin Tallinnasta leikkausajan. Keskiviikkona kokeet, tarkastukset ja lekurin päätös.
Torstaina leikkaus ja perjantaina kotiin.
Klinikalla on kahden hengen huoneet.
Vaimoni perui oman silmälääkäriaikansa ja hän tarjoutui mukaani.
Minusta on mukavaa vaikka selviytyisin kyllä yksinkin.
Aloituksesta juolahti mieloseen se heppu, joka tanssireissun kyydillä takapenkillä kysyi tuohtuneena: mitä prinssiä odotat? Tuohtumus johtui kai siitä, että 'mitään' ei tapahtunut.
Nooo, prinssi tuli aikanaan ja kulkee muassa vieläkin. Siitä huolimatta, että prinssi- ja prinsessasadut häipyivät taivaan tuuliin kun arki alkoi. Se tahtojen taistelu, joka teki prinsessasta oman elämänsä kuningattaren eikä alamaistelevaa piikaa, niin kuin alkuperäinen tarkoitus kaiketi oli.