Pohjanmaan stalinistiset valkoiset

Naakanketale

Suomen valkokaartilla oli hyvin stalinistinen ajattelutapa. Stalinin kerrotaan sanoneen erään teettämänsä joukkomurhan jälkeen Venäjän sisällissodan aikana, että "kuolema ratkaisee kaikki ongelmat. Kun ei ole ihmisiä niin ei ole ongelmiakaan".

Tätä samaa periaatetta ajoivat Suomen valkolahtariretardit. Kun tapetaan suurin piirtein koko työväki, varsinkin sen järjestäytynyt osa, niin ei ole ongelmiakaan. Näinhän Korpikirjailijammekin saarnasi, piti tappaa työväen lapsetkin.

Sodan jälkeen toiminta siirtyy aina politiikan puolelle ja koska tappajat ovat tunnetusti vähä-älyisiä ei heillä riittänyt jären valo päästä Suomen johtoon vaan täysijärkisemmät valkoiset ottivat vallan melko nopeasti ja tappaminen loppui ja vankileirit tyhjennettiin. Suomessa oli siten keväällä/kesällä -18 kahdenlaisia valkoisia. Hyvin stalinistinen ja typerä tappajakaarti ja täysijärkisempi eli normaali porvaristo. Valitettavasti täysijärkisellä porvaristolla ei uskallus riittänyt saattaa näitä vähä-älyisiä vastuuseen kansanmurhasta.

Pohojanmaalaasten ihanne eli Stalin sattui olemaan harvinainen poikkeus eli hän oli paitsi tappaja myös älykäs ja kykeni ottamaan vallan.

27

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pentilä kike ryssä

      Höpö höpö. Punaiset olivat murhanhimoisia sairaita psykopaatteja jotka halusivat tappaa muita. Itse varmaankin marxistina varsin hyvin tiedät että Marx tulkitsi sankariaan Darwinia viidakon lakien mukaan sekoittaen sen luokkataisteluunsa.

      Ei Darwin suinkaan ollut tarkoittanut että vahvin luokka tai rotu selviytyy vaan parhaiten sopeutuneet yksilöt-

      • Naakanketale

        Haa, pohojalaaset luulivat olevansa niitä parhaiten sopeutuneita kun saivat Ruotsin, Saksan ja valkoisen Venäjän avulla hengiltä 27 000 ASEETONTA työläistä. Taisteluissa kaatuneet n. 6000 tämän päälle.

        Meinaat siis, että esim. Saaren Jallu oli täysin terve mies, ei mitään murhanhimoa tms.

      • riiirt umu nenron
        Naakanketale kirjoitti:

        Pohjanmaalaiset olivat enimmäkseen kommunisteja joten turha yrittää. Äärivasurit oli esim. Larsmossa aina suosittuja ja ovat sitä vieläkin. Aatelismiehet olivat Pohjanmaan ulkopuolelta ja muutenkin keskinkertaisia.

      • Järjetön valehtelu!
        Naakanketale kirjoitti:

        Haa, pohojalaaset luulivat olevansa niitä parhaiten sopeutuneita kun saivat Ruotsin, Saksan ja valkoisen Venäjän avulla hengiltä 27 000 ASEETONTA työläistä. Taisteluissa kaatuneet n. 6000 tämän päälle.

        Meinaat siis, että esim. Saaren Jallu oli täysin terve mies, ei mitään murhanhimoa tms.

        Punaiset tekivät ASEELLISEN kapinan laillista hallitusta vastaan. Heidän kaikki menetyksensä olit 27 000. Siinä ovat taistelutappiot ja vankileireillä menehtyneet mukana. Kyse oli siis aseelliseen kapinaan, murhiin ja terroriin osallistuneista. Tietysti heiltä vangittaessa otettiin aseet pois.

        Punaisten puolella oli joukkomurhien johtajia noin 15-20. Usea ylitti uhrimäärässä Saaren Jallun. Olivatko he mielestäsi ihan terveitä ja oikealla asialla? Punaiset aloittivat murhaamisen ja terrorin jo marraskuussa 17. enne sotaoimien alkua murhattiin noin 150 viatonta kansalaista.

      • Naakanketale
        Järjetön valehtelu! kirjoitti:

        -----Punaiset tekivät ASEELLISEN kapinan laillista hallitusta vastaan.----

        Teki ne Mäntsälänkin rosvot ASEELLISEN kapinan mutta montako ammuttiin ja vietiinkö kapinalliset nälkäleirille? Joten, haista hortensia koska laki ei ollut sama heille.

        ------Heidän kaikki menetyksensä olit 27 000. Siinä ovat taistelutappiot ja vankileireillä menehtyneet mukana.------

        Ei noin, vaan taistelutappiot tulevat tuon luvun päälle. Opettele historiaa äläkä sekoile.

        ------Kyse oli siis aseelliseen kapinaan, murhiin ja terroriin osallistuneista. Tietysti heiltä vangittaessa otettiin aseet pois.......

        27 000 ei osallistunut joukkomurhiin sillä itsekin tuossa sanot, että joukkomurhien johtajia oli vain 15-20. Jos oletaan johtajalla olleen mukanaan tuollaiset 5-10 apuria niin joukkomurhiin osallisia oli siten n. 75-200 enintään. Siihen verrattuna 27 000 on aikalailla ylimitoitettu luku tapettuja.

        -----Punaisten puolella oli joukkomurhien johtajia noin 15-20---- Eli lues oma tekstisi !!!!!!

        ------. Usea ylitti uhrimäärässä Saaren Jallun. Olivatko he mielestäsi ihan terveitä ja oikealla asialla? -----

        Eivät olleet oikein vaikka sinun mielestäsi olikin oikein tappaa 27 000. Tässä minun ja sinun ero, minä tuomitsen mutta sinä hyväksyt. Lisäksi, tuskin yksikään ylitti Saaren Jallun n. 50 uhrilukua.

        Lisäksi, punaisilla teot olivat äkkiä tehtyjä niin että kukaan ei ehtinyt väliin estämään. Saaren Jallun tehdas sen sijaan toimi 2 kk samassa talossa valkoisten ylimmänkin johdon tieten. Olisi ollut aikaa lopettaa mutta kun sattui halu puuttumaan. Punaisilla ei ollut missään vastaavaa, jatkuvatoimista, murhatehdasta. Punaiset lähettivätkin omia partioitaan punaisten murhapartioiten perään ottaakseen ne kiinni. Missä valkoiset tekivät samaa omille murhaajilleen, ei niin missään.

        -------Punaiset aloittivat murhaamisen ja terrorin jo marraskuussa 17. enne sotaoimien alkua murhattiin noin 150 viatonta kansalaista. ------

        Osa oli viattomia, osa ei. Osa kuoli ase kädessä, taistellen. Osa oli syyllistynyt itse aikanaan vakaviinkin rikoksiin mutta valkoinen valta jättänyt rankaisematta. Saivat lain mukaisen rangaistuksen. Noista 150:stä vain muutama oli täysin syyttömiä. Valkoisten uhreista sen sijaan oli syyttömiä 99 %.

      • Valkoinen kuolema

        Näköjään jatkat valehtelua asioihin lainkaan perehtymättä.

        "Teki ne Mäntsälänkin rosvot ASEELLISEN kapinan mutta montako ammuttiin ja vietiinkö kapinalliset nälkäleirille? Joten, haista hortensia koska laki ei ollut sama heille."

        Kerro sitten Mäntsälän miesten tekemistä murhista ja taisteluista hallituksen joukkoja vastaan. Heille muuten määrättiin 92 vankeusrangaistusta.

        Tuo 27 000 on kaikkien tutkimusten mukainen luku.

        Joukkomurhat oliva osa kapinaa. Kuka on väittänyt, että niissä koko punakaarti oli mukana? Toisaalta useakin punainen joukkomurhaaja ylitti Saaren Jallun luvun reilusti. Et näy lainkaan tuntevan sitä puolta asiasta.

        "Eivät olleet oikein vaikka sinun mielestäsi olikin oikein tappaa 27 000."

        Taas valehtelet. Olen vain todennut tutkimustuloksen ja sen, että varsinaisesti taistelujen ulkopuolella surmattuja oli 8 000. Heistä pääosa oli pahimpia terroristeja ja murhaajia sekä ennen kaikkea aseelliseen kapinaan syyllistyneitä.

        Turha kehotushan tämä on, mutta voisit edes hieman perehtyä todellisiin tapahtumiin. Nyt toistat aina uudelleen samoja vääristelyjä ja valeita. Ei ne mene läpi nytkään.

      • Naakanketale
        Valkoinen kuolema kirjoitti:

        ----Kerro sitten Mäntsälän miesten tekemistä murhista ja taisteluista hallituksen joukkoja vastaan---

        Älä ala siirteleen maalitolppia. Ase kädessä on aseellinen kapina, eikä se sinun valehtelullasi muuksi muutu. Ei jokainen punainenkaan ollut tappanut ketään, ei edes taisteluissa. Kun punaisia oli rintamilla jotain 70 000 ja valkoisia kuoli n. 3500 niin vain punaisista vain joka 20:s oli tappanut valkoisen mutta silti heitä murhattiin tuo 27 000.

        Sinun lukusi 8000 on täysi vale sillä kaikki historian kirjat kertovat pelkästään leirilläkin kuolleen nälkään ja kurjuuteen n. 12 000. Minne nuo" unohtuivat" sinulta vai olivatko ne vain valekuolleita kun monttuun viskattiin?

      • Valeita piisaa

        " Ase kädessä on aseellinen kapina, eikä se sinun valehtelullasi muuksi muutu. Ei jokainen punainenkaan ollut tappanut ketään, ei edes taisteluissa. Kun punaisia oli rintamilla jotain 70 000 ja valkoisia kuoli n. 3500 niin vain punaisista vain joka 20:s oli tappanut valkoisen mutta silti heitä murhattiin tuo 27 000."

        Mäntsälän miehet eivät siis sinunkaan mukaasi surmanneet ketään. Joku raja on valehtelulla sentään.
        Kerro sitten seuraavaksi vaikka heidän asettamastaan kapinahallituksesta.
        Kyllä kyseessä oli vain vaatimus hallituksen jyrkemmästä linjasta vasemmistoa vastaan. Mitään aseellista kapinaa ei ollut.

        "Sinun lukusi 8000 on täysi vale sillä kaikki historian kirjat kertovat pelkästään leirilläkin kuolleen nälkään ja kurjuuteen n. 12 000. Minne nuo" unohtuivat" sinulta vai olivatko ne vain valekuolleita kun monttuun viskattiin?"

        Taas vääristelet. Tuo 8 000 on taistelun ulkopuolella surmatut eli lähinnä vankeina ammutut tai puhdistuksissa surmatut. Se on tutkimustulos.

        Leirikuolemat ovat eri asia. Ne ovat pääasiassa aliravitsemukseen tai tauteihin kuolleita, ei surmattuja. Leireillä annettiin valtionrikosoikeuksissa noin 500 kuolemantuomiota, joista toimeenpantiin 113.

        Tuo valehtelu ja vääristely on lähinnä säälittävää, vaikka et sitä onneksi itse edes tajua.

      • Naakanketale
        Valeita piisaa kirjoitti:

        ------Mäntsälän miehet eivät siis sinunkaan mukaasi surmanneet ketään. Joku raja on valehtelulla sentään-------

        Onko joku vättänyt, että ehtivät sumata? Sinä tässä valehtelet kun väität minun tuollaisia puhuneen. Mutta valkoinen ei pärjää asioissa muuten kuin valeilla.
        .
        ------Kerro sitten seuraavaksi vaikka heidän asettamastaan kapinahallituksesta-------

        Olivat menossa aseet käsissä Helsinkiin vaihtamaan hallitusta ja eduskuntaa joten kyllä heillä varmasti oli jo uusi hallitus valmiiksi katsottuna. Vain valkotolla voi väittää, että ei se kapinaa ole. Mikä se sitten oli jos ei kapina, pelkkää turismiako vai mitä? Miksi sillä on kuitenkin nimenä Mäntsälän KAPINA ja jos mitään kapinaa ei ollut niin miksi sitten annettiin tuomioita? Ei kai viattomasta matkailusta ketään siihenkään aikaan tuomittu? Olet järkyttävä umpitollo, joka koettaa pestä valkoisten paskapyykkiä vitivalkoiseksi niin, että kapinakin on vain viatonta matkailua.

      • Aina vain valeita

        ---"Olivat menossa aseet käsissä Helsinkiin vaihtamaan hallitusta ja eduskuntaa joten kyllä heillä varmasti oli jo uusi hallitus valmiiksi katsottuna."---

        Eivät olleet menossa Helsinkiin, mutta vaativat kyllä hallituksen vaihdosta. Kapinaksihan tapahtumaa nimitetään, mutta tarkasti ottaen se oli lähinnä jonkin sortin mellakka. Oleellistahan oli se, että porukka lähti rauhallisesti kotiin, kun käskettiin. Rangaistukset olivat suhteutettu väkivallan vähäisyyteen.

        Käyttäydyt muuten jälleen täysin valehtelijan perinnetapaan. Kun jäät valeesta kiinni, vaihdat aihetta ja rupeat veivaamaan kokonaan muuta asiaa. Samoin vääristelet saamiasi vastauksia ja aloitat solvaukset.

        Selvät valehtelijan tuntomerkit. Kiitos niistä.

      • Naakanketale
        Aina vain valeita kirjoitti:

        -----Oleellistahan oli se, että porukka lähti rauhallisesti kotiin, kun käskettiin-----

        Mites uljaat ja rohkeat lapualaaset nyt niin pelästyivät. Olihan ne pelotta uskaltaneet siihen asti tehdä kaikenlaisia väkivallan tekoja ympäri maata. Mutta nyt sitten paskoivatkin housunsa kun vastassa ei ollut aseeton työväki, joita panna seinää vasten vaan äkkiä kotiin housupyykille ja akan helmojen alle piiloon.

      • Perusajattelija

        Älä ny Naaka enää viitsi. Ei se mikään kapina ollut, äijät vaan läksi Lapualta Helsingin nähtävyyksiä katselemaan. Unohtui aivan vain vahingossa nuo torrakot mukaan ja siitä jotkut saivat väärinkäsityksen ja alkoivatten kapinasta syyttää.

        Tavallista turismia se oli eikä ne olisi Eduskunnassakaan muuta tehneet kuin kuunnelleet lehterillä puheita ja taputtaneet IKL:lle ja buuanneet kommareille.

        Kyllä puheet Mäntsälän kapinasta on jo aika lopettaa, aivan väärä nimi viattomalle matkailulle.

      • Naakanketale
        Perusajattelija kirjoitti:

        Sinäpäs sen sanoit. Eiväthän valkoiset ole ikimaailmassa mihinkään laittomuuksiin syyllistyneet. Johan vitivalkoinen värikin sen estää. Kommarien puheita nuo Mäntsälän kapinatkin.

      • Anonyymi
        Järjetön valehtelu! kirjoitti:

        Punaiset tekivät ASEELLISEN kapinan laillista hallitusta vastaan. Heidän kaikki menetyksensä olit 27 000. Siinä ovat taistelutappiot ja vankileireillä menehtyneet mukana. Kyse oli siis aseelliseen kapinaan, murhiin ja terroriin osallistuneista. Tietysti heiltä vangittaessa otettiin aseet pois.

        Punaisten puolella oli joukkomurhien johtajia noin 15-20. Usea ylitti uhrimäärässä Saaren Jallun. Olivatko he mielestäsi ihan terveitä ja oikealla asialla? Punaiset aloittivat murhaamisen ja terrorin jo marraskuussa 17. enne sotaoimien alkua murhattiin noin 150 viatonta kansalaista.

        ---- noin 150 viatonta kansalaista-----

        Miten selvitettiin näiden viattomuus, sinäkö sen teit? Outo väite tuo viattomuus, kun "viallisiakin" oli maassa yllin kyllin niin miksi kummassa punaiset olisivat ne roistot säästäneet ja keskittyneet murhaamaan pelkästään viattomia? Väitteesi on vähän sairas.

    • Valkoinen kuolema

      "Kun tapetaan suurin piirtein koko työväki, varsinkin sen järjestäytynyt osa, niin ei ole ongelmiakaan"

      Kova on tuo valehtelun hinku uudelleen ja uudelleen.
      Työväenluokka käsitti noin 1,5 miljoonaa ihmista -18. Vaikka otetaan kaikki punaisella puolella surmansa saaneet 27 000, on heitä 1,8 %.

      Puhdistuksissa surmattiin noin 8 000 enimmäkseen terroriin, murhiin ja tietenkin aseelliseen kapinaan syyllistynyttä. Se on noin 8 % aseellista kapinaa tukeneista tai siihen osallistuneista.

      Suomen johtamista jatkoi laillinen hallitus. Se järjesti kunnallisvaalit jo -18 ja eduskuntavaalit maaliskuussa -19.

      Stalinistisia menetelmiä toteuttivat punaiset itsensä Stalinin heitä tukiessa.

      Kapinallisten pääosa eli noin 65 000 - 70 000 armahdettiin eri vaiheissa, suurin osa jo -18 loppuun mennessä.

      Koko vuoden -18 murhenäytelmästä kantaa vastuun kapinan demarijohto.

      Nämä tosiasiat eivät millään valehtelulla muutu.

      • hsitr haev mersu eiv

        Niih nooh. Tsaaristiset venäläiset myös. Yksi asia kuitenkin ihmetyttää. Kun Suomen aseväki lakkautettiin 1905 ja suurlakon yhteydessä poliisit riisuttiin aseista niin miksi jo silloin ei harrastettu aseiden kätkentää. Valtakunnassa oli levotonta jo muutenkin eikä venäläisillä olisi ollut aikaa suorittaa perinpohjaisia tutkimuksia Suomessa.

        Ruotsistahan ei tukea saatu. Ruotsi kieltäytyi kouluttamasta jääkäreitä ja muutenkin pysyi Bernadotten linjalla Suomen suhteen.

        Japanilaisilta toki saatiin jollain laivalla aseita mutta hurri ääliöt ajoivat sen karille Larsmossa.

      • Naakanketale

        -----Vaikka otetaan kaikki punaisella puolella surmansa saaneet 27 000, on heitä 1,8 %.------

        Ihan kuin vähättelisit tuota lukua. Kuten jo avauksessani sanoin niin valkoisten murharetardeilla jäi projekti pahasti kesken kun se viksumpi porvaristo otti niiltä vajaälyisiltä vallan.

        Muuten toistelet tekstissäsi vain tunnettua historiaa eli vankien vapauttamista yms. Mutta tajua jo, vankeja ei vapautettu murhaajien ansiosta vaan heistä huolimatta. Kyllä leirien tyhjentämistä rajusti vastustettiin.

      • Naakanketale

        .....Koko vuoden -18 murhenäytelmästä kantaa vastuun kapinan demarijohto......

        Ei, vaan kommunistijohto. Älä syytä demareita, eihän kukaan syytä valkoisten murhista nykyisiä kepua tai kokoomustakaan. Olet vain työläisvihamielinen aivoton retardi, joka haluaisi jatkaa työväen lahtaamista ja palauttaa Suomen puhtaaksi maatalousmaaksi, takaisin sähköttömään hevostalouteen.

      • niih noh mothr palem

        Kesken ei jäännyt mitään. Eikä kansanvälistä huomiota pelätty. Olisi naurettavaa jos joku Branting olisi arvostellut Suomea kun hänen omat maanmiehensä Douglas, Linder ja Ehrensvärd olivat täällä myös "murhaamassa".

        Joitakin ruotsalaisia kommunisteja oli myös Sirolan, Kuusisen ja muiden vasurien kanssa yhteydessä. Vladimir Leninhän oli sukujuuriltaan ruotsalainen.

      • der der
        Naakanketale kirjoitti:

        .....Koko vuoden -18 murhenäytelmästä kantaa vastuun kapinan demarijohto......

        Ei, vaan kommunistijohto. Älä syytä demareita, eihän kukaan syytä valkoisten murhista nykyisiä kepua tai kokoomustakaan. Olet vain työläisvihamielinen aivoton retardi, joka haluaisi jatkaa työväen lahtaamista ja palauttaa Suomen puhtaaksi maatalousmaaksi, takaisin sähköttömään hevostalouteen.

        Bersteinin kätyrit kannattivat maailmassa ihan samanlaista juutalaisten ylivaltaa kuten Marxinkin joten turha yrittää valehdella. Ei se onnistunut Eisneriltä eikä se onnistu sinultakaan.

      • Valkoinen kuolema
        Naakanketale kirjoitti:

        .....Koko vuoden -18 murhenäytelmästä kantaa vastuun kapinan demarijohto......

        Ei, vaan kommunistijohto. Älä syytä demareita, eihän kukaan syytä valkoisten murhista nykyisiä kepua tai kokoomustakaan. Olet vain työläisvihamielinen aivoton retardi, joka haluaisi jatkaa työväen lahtaamista ja palauttaa Suomen puhtaaksi maatalousmaaksi, takaisin sähköttömään hevostalouteen.

        "Ei, vaan kommunistijohto. Älä syytä demareita, eihän kukaan syytä valkoisten murhista nykyisiä kepua tai kokoomustakaan."

        Taas valehtelet. Kapinan johto oli demareita. Osa sanoutui Tannerin johdolla irti kapinasta. SKP perustettiin vasta sodan jälkeen.

        "Olet vain työläisvihamielinen aivoton retardi, joka haluaisi jatkaa työväen lahtaamista ja palauttaa Suomen puhtaaksi maatalousmaaksi, takaisin sähköttömään hevostalouteen. "

        Tuokin väite todistaa vain surkean intosi punapropagandaan perustuvaan aivottomaan valehteluun.

      • kurt haijby
        hsitr haev mersu eiv kirjoitti:

        Niih nooh. Tsaaristiset venäläiset myös. Yksi asia kuitenkin ihmetyttää. Kun Suomen aseväki lakkautettiin 1905 ja suurlakon yhteydessä poliisit riisuttiin aseista niin miksi jo silloin ei harrastettu aseiden kätkentää. Valtakunnassa oli levotonta jo muutenkin eikä venäläisillä olisi ollut aikaa suorittaa perinpohjaisia tutkimuksia Suomessa.

        Ruotsistahan ei tukea saatu. Ruotsi kieltäytyi kouluttamasta jääkäreitä ja muutenkin pysyi Bernadotten linjalla Suomen suhteen.

        Japanilaisilta toki saatiin jollain laivalla aseita mutta hurri ääliöt ajoivat sen karille Larsmossa.

        Ruotsi ei halunnut auttaa Suomea koska ruotsalaisella yläluokalla ja kommareilla oli yhteyksiä Leniniin. Idiootit toivoivat että Mannerheim hirtettäisi ja Suomi jaettaisi HOMO Kustaa V:n ja Lev Bronsteinin kesken.

        Mannerheim suorastaa kihisi raivosta ruotsalaisten yritettyä huiputtaa häntä Ahvenanmaan asiassa. Uudenmaan suojeluskunnat olisivat koska tahansa lyöneet Ahvenanmaalle tulleet svedu nossat ja puhdistaneet maan Julius Sundblomin kaltasista petturimaisista kunniattomista rotista. Ei se ollut ongelma.

    • Naakanketale

      Taasen mulla jäi lääkkeet ottamatta ! Sepittelen itse näitä lukuarvoja. En kommarina osaa edes kymmeneen laskea.
      Hävettää tässä lausua, mutta kertakaikkiaan en ymmärrä poliitikasta muuta kuin mulle heti kaikki. Se on sitä oikeaa kommunistiaatetta.

    • Anonyymi

      Venäjä pärjää kun siellä on pienikokoisia johtajia. Isot ja vahvat miehet ovat tunnetusti tyhmiä.

    • Anonyymi

      Tietääkö kukaan vieläkö sais jostain Haapasalon limasta taikinaa

    • Anonyymi

      ” ------Heidän kaikki menetyksensä olit 27 000. Siinä ovat taistelutappiot ja vankileireillä menehtyneet mukana.------

      Ei noin, vaan taistelutappiot tulevat tuon luvun päälle. Opettele historiaa äläkä sekoile.”

      SEURAAVASTA VOI JOKAINEN ITSE TODETA, KUINKA STALLARI VALEHETELEE TÄMÄNKIN ASIAN!

      LÄHDE:

      Sotasurmat vuonna 1918

      Kuolintavan ja osapuolen mukaan

      PUNAISET
      Kuolintapa
      Kaatunut 5.199
      Teloitettu, ammuttu, murhattu 7.370
      Kuollut vankileirillä 11.652
      Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan 607
      Kadonnut 1.767
      Muut kuolintavat 443
      YHTEENSÄ 27.038

    • Anonyymi

      Meidän suku on tunnettu kyydityksistä itärajalle,stalin kaverit lähti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe