pihtaus väkivaltaa?

Luokittelen mieheni alkoholistiksi. Nyt viimeistään silmäni avautuivat. Hän ei ole koskenut minuun tikullakaan juhannuksen jälkeen. Silloin hän viimeksi joi. (ainut poikkeus uutenavuotena, hän joi, ja jopa otti kainaloon yöllä). Tämä on mulle todella raskasta. Onhan meillä ongelmiakin ollut, mutta tää alkaa tosiaan jo jurppimaan.
Ollaan oltu yli kymmenen vuotta yhdessä. Hän ei ole ollut näin pitkään selvinpäin tänä aikana. Nyt siis pystyn suoraan näkemään tilanteen: ei alkoholia = ei seksiä/minkäänlaista kosketusta saati suutelua. Olen ehdottanut. Aina joku selitys.
Nyt pitäisi muuttaa yhdessä eri asuntoon. Tuli itku, kun kertoi. Ei taida napata. On satuttanut mua niin paljon. Ainoo mikä pidättelee lähtöä on meidän kolmivuotias tyttö.
Koen tuon pihtauksen jo väkivaltana. Satuttaa todella ja mies varmasti tietää sen. Olen sanonut, että haluaisin nukkua hänen kainalossaan. Jos olen mennyt lähelle hän ei yleensä reagoi. Mä en ole enää pariin kuukauteen edes hivuttautunut lähelle, jos sattuu samaan sänkyyn yöllä kömpimään. En enää edes sen takia haluaisi häntä samaan sänkyyn, kun sattuu ainainen välimatka ja toi kylmyys.
10364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei seksipakkoa ole. Seksistä pidättäytyminen ei ole väkivaltaa.

Viisitoista vuotta enää. Sitten voit keskittyä itseesi.

Äänestä

Kyllä se on väkivaltaa. Henkistä!

Tällä kiristetään, houkutellaan... jne Älkää viittikö jauhaa paskaa.


Kannattais puhua asiasta hänen kanssaan, taustalla voi olla joku helposti ratkaistava pikkuasia.Jotkut eivät osaa puhua, tai toinen ei kuuntele, sillon käytetään näitä seksilakkoja ja pakotetaan toinen suostumaan, taikka ratkaisemaan asia.

Raakaa kirjottaa tälläsiä, mutta oletko lihonut? Voisko johtua jostain tälläisestä? Seksiä liian harvoin, miehet saattavat silloinkin lopettaa hommat kokonaan.

Äänestä

En ehkä ihan ymmärrä sinua. Laitat 3-vuotiaan lapsesi vastuulle oman parisuhteesi alkoholistin kanssa, joka siis vaan asuu teillä, eikä teillä edes ole mitään parisuhdetta, mutta koska olet kyvytön hyväksymään tilanteen tosiasioita, yrität perinteisesti "lapsen takia". Montako kertaa on ollut puhetta siitä, mitä vanhempien huono suhde tekee lapsille? Montako kertaa siitä, mitä alkoholisti vanhempi, vaikkei olisi väkivaltainenkaan? Montako kertaa on puhuttu läheisriippuvuudesta (Sinä!) ja sen väkivallasta? Mutta ei, lapsen takiahan sinä. Hevon paskat. Omaa riippvaisuuttasi sinä siinä roikut, omaa surkeaa itsetuntoasi, siksi ettet halua tehdä ratkaisua, siksi ettet usko pärjääväsi, osaa lähteä, tajua haluta parempaa parisuhdetta tai parisuhdetta ollenkaan. 10 vuotta, huh-huh... Ja nyt sitten pystyt näkemään tilanteen? Tuskin.

Olen tarkoituksella suorapuheinen, lässytys on turhaa, et usko sitä. Saat vaan lisää pontta omaan uhriutumiseesi ja itsesääliisi, mikä ikävä kyllä ei auta sinua sen enempää kuin lastasi: se vain vahingoittaa teitä. Tunnen siis kyllä myötätuntoa ja olen pahoillani, että olet tuommoisessa suhteessa, mikä piru sinut on saanut kuvittelemaan että tuommoinen on okei ja miksi siihen tyydyt... Mutta! Sinä olet oman elämäsi valinnat tehnyt, et ole kyvytön etkä avuton, vaan sinun pitää nousta oman elämäsi tekijäksi, ja määrääväksi tekijäksi. Lapsen olette nyt tehneet ja se on nyt hoidettava, hänelle on taattava lapsuus. Jos miehesi ei siihen pysty, sinun on pystyttävä. Sinulla on myös velvollisuus pitää tuon lapsen äiti jaloillaan, tyytyväisenä ja sellaisena, joka voi näyttää esimerkkiä hyvästä aikuisuudesta ja ratkaisujen tekemisestä. Mieti miten sen teet ja onko tuo nyt sitä.

Sinun miehesi on ehkä alkoholisti, mutta nyt olisi sinussa kyse myös omassa riippuvuudessasi, jota olisi korkea aika alkaa selvittämään sekä yksin, mietiskelemällä, lukemalla ja työstämällä asioita, mutta myös ammattiavun kanssa.

Teillä ei ole enää parisuhdetta eikä ole ollut pitkään aikaan. Tuosta puheesta ja kertomuksesta päätellen, teillä ei ole edes rakkautta.

Äänestä

Miehelläsi on joku ongelma itsensä kanssa tai
hän ei pidä enää sinua fyysisesti viehättävänä
tai sitten hänellä on toinen kenen kanssa purkaa seksuaalisuuttaan.

Äänestä
  • niin ja lapsen ei ole hyvä elää alkoholistin kanssa.

    Äänestä

Seksiä ei ole kenenkään pakko tarjota, mutta kyllä muunlainen läheisyys kuuluu parisuhteeseen. Sitä pihtaamalla mies kapinoi ja haluaa satuttaa.

Hän on ymmärtänyt että ei saa sekä sinua, että viinaa ja viina on voittanut. Parempi sinun on lähteä lapsesi kanssa.

Turha voivotella. Tulet huomaamaan, että olet onnellisempi ilman häntä - nyt tunnet itsesi koko ajan huonoksi ja väheksytyksi, vastenmieliseksikin. Mies on sairas, mutta ei ole sinun tehtäväsi häntä pelastaa.

Äänestä
  • "Tulet huomaamaan, että olet onnellisempi ilman häntä"

    Tuo pointti on aika epäolennainen. Kysymys on siitä, mikä on tyttärelle parasta.

    "Hän on ymmärtänyt että ei saa sekä sinua, että viinaa ja viina on voittanut."

    Eihän mies tässä tarinassa juo juuri ollenkaan. Eli raittius on voittanut.

    "Parempi sinun on lähteä lapsesi kanssa."

    Ei sitä lasta noin vain perheestä kaapata.

    Äänestä

Jos vanhemmat on onnettomia, niin se heijastuu suoraan lapsen hyvinvointiin. Eikö niin?
Lapsi on onnellinen, kun hänellä on kaksi hyvinvoivaa ja onnellista vanhempaa, olkoonkin niin, etteivät vanhemmat asu saman katon alla. Pienet silmät näkee ja korvat kuulee kaiken. Millaisen mallin luulet lapsen saavan parisuhteesta, jos vanhempien välillä vallitsee kylmyys niinkuin ap:n tapauksessa? Ei kukaan jaksa ikuisesti näytellä että helvetin hyvin menee, jos ei oikeasti mene. Lapsi oppii näyttelemään iloista ja onnellista, siirtää saamansa mallin aikanaan omaan parisuhteeseensa. Sekö on sinusta hyväksi?

Äänestä
  • "Lapsi on onnellinen, kun hänellä on kaksi hyvinvoivaa ja onnellista vanhempaa, olkoonkin niin, etteivät vanhemmat asu saman katon alla."

    Vanhempien ero on usein rankka kokemus lapsille. Eikä ero automaattisesti johda vanhempien onneen, ei varsinkaan molempien vanhempien.

    Käytännön järjestelyt muuttuvat usein paljon hankalammiksi, ja sen takia vanhemmilla ei ole mahdollista ohjata ja suojella lapsia tarpeeksi hyvin elämän vaaroilta.

    Lapsia ei kohtaa pelkästään kodin rikkoutuminen vaan he joutuvat useimmiten ottamaan elämäänsä ventovieraita ihmisiä, koska eronneet vanhemmat hankkiutuvat uusiin suhteisiin.

    Haalea parisuhde on pitkässä liitossa miltei normi. On vain hyvä, että lapset erottavat velvollisuuksien hoidon itsekeskeisestä oman onnen perässä juoksemisesta.

    Joissakin tapauksissa ero on kuin onkin lasten etu. Mutta ei pidä uskotella itselleen, että minun etuni ja lasten etu olisivat välttämättä sama asia.

    Äänestä

Mitenhän siitä toisesta vanhemmasta muka onnellinen tulisi, jos tuollainen juoppo..
Luuletko, että juomisen lopettaa?
JA paskan marjat. lisääntyy vaan, kun nainen lähtee.
Mutta juoppo on juoppo, eikä muutu, jos ei halua itse muuttua.
Lähde AP siis lapsesi kanssa..ihan jo tuon juoppouden takia.
Seksistä...aikansa ne miehet viitsii naistaan lämmitellä, sitten alkaa
pornon katselu ja runkkaus.
Paljon helpompaa, kuin naisen tyydyttäminen..
Se on sitä nykyaikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt ja väsynyt kirjoitti:

Luokittelen mieheni alkoholistiksi. Nyt viimeistään silmäni avautuivat. Hän ei ole koskenut minuun tikullakaan juhannuksen jälkeen. Silloin hän viimeksi joi. (ainut poikkeus uutenavuotena, hän joi, ja jopa otti kainaloon yöllä). Tämä on mulle todella raskasta. Onhan meillä ongelmiakin ollut, mutta tää alkaa tosiaan jo jurppimaan.
Ollaan oltu yli kymmenen vuotta yhdessä. Hän ei ole ollut näin pitkään selvinpäin tänä aikana. Nyt siis pystyn suoraan näkemään tilanteen: ei alkoholia = ei seksiä/minkäänlaista kosketusta saati suutelua. Olen ehdottanut. Aina joku selitys.
Nyt pitäisi muuttaa yhdessä eri asuntoon. Tuli itku, kun kertoi. Ei taida napata. On satuttanut mua niin paljon. Ainoo mikä pidättelee lähtöä on meidän kolmivuotias tyttö.
Koen tuon pihtauksen jo väkivaltana. Satuttaa todella ja mies varmasti tietää sen. Olen sanonut, että haluaisin nukkua hänen kainalossaan. Jos olen mennyt lähelle hän ei yleensä reagoi. Mä en ole enää pariin kuukauteen edes hivuttautunut lähelle, jos sattuu samaan sänkyyn yöllä kömpimään. En enää edes sen takia haluaisi häntä samaan sänkyyn, kun sattuu ainainen välimatka ja toi kylmyys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu