Työttömyys ja köyhyyskö jalostaa ihmistä

Jouduin työttömäksi vuosia sitten esimiesteni väärinkäytösten vuoksi asia tutkittiin aluksi työpaikansisäisenä juttuna. Lopputulos oli, että minut todettiin syylliseksi ja pomot ja joukko muita työntekijöitä syyttömiksi. Jouduin työttömäksi, koska määräaikainen työsopimukseni päätettiin.

En tyytynyt asiaan, vaan tein asiasta rikosilmoituksen ja se siirtyi poliisin tutkittavaksi vaikka jouduin itsekin rikoksesta epäillyksi samalla. Nyt vuosien päästä asia on tutkittu poliisin toimesta hyvin tarkkaan ja käsitelty monelta eri kannalta ja oikeuslaitos on antanut tuomionsa. Tällä kertaa asia muuttuikin niin, että KAIKKI asiaan osallistuneet muut tuomittiin, mutta minut todettiin syyttömäksi. Olin ainoa oikeuden mielestä ainut oikeasti syytön.

Nyt pitäisi keksi mistä saan töitä vuosien oikeus tappeluiden jälkeen. Työttömänä ja rikoksesta epäiltynä ollessa henkinen terveyteni meni niin huonoon kuntoon, että jouduin turvautumaan useita kertoja kriisiapuun ja mielenterveyspalveluihin. Itse tiesin totta kai jo alusta saakka olevani syytön. Koin työttömyyden ilman omaa syytäni henkisesti niin raskaaksi, että mielenterveyteni petti lopulta. Eli se siitä työttömyyden jalostavasta vaikutuksesta.

Yritin prosessin ollessa kesken hakea töitä, mutta asia töppäsi aina siihen, että olen rikoksesta epäiltynä.

Ainoa lohtu asiassa on se, että nyt voin esitellä kaikille jotka vuosien varrella vittuilivat ja kohtelivat minua kuin rikollista oikeuden pöytäkirjaa, jossa minä olen AINOA syytön ja kaikki muut useita esimiehiä myöten rikoksesta virallisesti tuomittuja. Ilman minua koko juttu ei olisi edes koskaan selvinnyt ja todelliset roistot olisivat jääneet ilman tuomiota.

Rehellisyydestäni en tinkinyt missään vaiheessa kuten niin monet muut asiaan liittyvät tekivät, mutta onnistuin saamaan heidät kuseen hankkimalla riittävät kirjalliset todisteet, joilla todistaa aukottomasti heidän valehtelunsa. Tämän ansiosta syytäjä sai valehtelijat pussiin ja lopulta koko juttu selvisi.

Tosin maksoin rehellisyydestäni kovan hinnan menetin vuosien oikeus prosessissa ja työttömyyden jatkuessa henkisen terveyteni, omaisuuteni, luottotietoni menivät ja jouduin köyhyyteen. Anteeksipyyntöä en ole saanut keneltäkään.

Mitähän asiasta pitäisi mainita CV:ssä korruption vastainen toiminta 3V. Tuloksena muutama isompi johtaja kaadettu ja joukko muita väärinkäytöksiin osallistuneita.

Tosin Suomi on sellainen hyväveliverkostojen maa, että rehellisen ihmisen kohtalo lienee karu en oleta työllistymis mahdollisuuksieni olevan kovinkaan hyvät.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

joopa joo244242 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu