Tulipa taas yritettyä kahdeksan kuukauden ajan uutta parisuhdetta, joka viimein kariutui tänään. Niin kuin kariutui kaikki sitä edellisetkin. Mies vaan ilmoitti, ettei kestä minua ja kiukutteluani enää. Välillä minusta tuntui, ettei välillämme ollut lainkaan kommunikaatiota saati ymmärrystä, mikä osoittautui toteen miehen viimeisenä päivänä puhuessa häntä hiertävistä asioista. Näistä hän ei ollut koskaan puhunut aiemmin ja olinkin yllättynyt, mitä kaikkea hänen mielessään oli liikkunut yhteisien kuukausiemme aikana.
Kun olin yrittänyt puhua vakavissani, häneltä tuli stressaantunutta valitusta siitä, kuinka "aloitan taas". Mies ei juuri koskaan puhunut minulle normaalilla keskusteluäänellä saati mistään vakavasti, vaan haluasi aina vain hassutella. Kun yritin puhua mm. naimisiinmenosta, häneltä tuli ärsyyntynyttä vastausta, että "kahden-kolmen vuoden päästä, mitä sinä siitä taas puhut". En pysty itse olemaan suhteessa, jonka tarkoituksena ei ole yhteinen perhe-elämä ja ikuisuuden valat, siksi turhauduin ja kiukuttelin, halusin kai testata, oliko hän todella tosissaan, kun halusi olla yhdessä, mutta ei kihlautua tai muuten virallistaa meitä. Yhteisestä tulevaisuudesta ei myöskään saanut puhua, kaipa se ei siis ollut hänen haaveissaan, mutta pitikö haaskata kahdeksan kuukautta molempien aikaa, jos tarkoituksena ei alunperinkään ollut olla yhdessä ikuisesti.
Kun olin yrittänyt puhua vakavissani, häneltä tuli stressaantunutta valitusta siitä, kuinka "aloitan taas". Mies ei juuri koskaan puhunut minulle normaalilla keskusteluäänellä saati mistään vakavasti, vaan haluasi aina vain hassutella. Kun yritin puhua mm. naimisiinmenosta, häneltä tuli ärsyyntynyttä vastausta, että "kahden-kolmen vuoden päästä, mitä sinä siitä taas puhut". En pysty itse olemaan suhteessa, jonka tarkoituksena ei ole yhteinen perhe-elämä ja ikuisuuden valat, siksi turhauduin ja kiukuttelin, halusin kai testata, oliko hän todella tosissaan, kun halusi olla yhdessä, mutta ei kihlautua tai muuten virallistaa meitä. Yhteisestä tulevaisuudesta ei myöskään saanut puhua, kaipa se ei siis ollut hänen haaveissaan, mutta pitikö haaskata kahdeksan kuukautta molempien aikaa, jos tarkoituksena ei alunperinkään ollut olla yhdessä ikuisesti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuuleppa nyt tyttö hyvä! Seurustelu on tarkoitettu seurusteluksi!
Kahdeksan kuukautta on aivan liian lyhyt aika tietää, onko toisesta loppuelämän puolisoksi!
Hmmm...Tiedätkö oliko hänellä toista suhdetta tämän teidän suhteen aikana..Kuulostaa meinaan hyvin pitkälti miesystävältäni?
Onpas tutun kuuloista tarinaa... Itse elin vuoden suhteessa, jossa mies ei koskaan sanallakaan halunnut suunnitella kanssani mitään yhteistä tulevaisuuteen liittyen. Tuli tunne, ettei mies rakastanut ja niin se varmaan olikin... Noh... Suhde jatkui eron jälkeen vielä jollain tapaa.
Hän kävi minun ja lapseni luona kyläilemässä ja välillä jäi jopa yöksikin. Elättelin mielessäni toiveita, että jospa tämä tästä sittenkin. Kunnes eilen räjähti pommi.
Mies kertoi puhelimessa menevänsä työhaastatteluun, kertoi OMASSA ELÄMÄSSÄÄN olevan uusia mahdollisuuksia ja tiedä vaikka lähtisi ulkomaille töihin vuosiksi. Korosti vielä, että kun sinkku/poikamies kun on. Kertoi olevansa erittäin onnellinen elämäänsä näin.
Kylläpä sattui. Nyt vihdoin ja viimein oivalsin, ettei mulla ole tuollaisen ihmisen kanssa mitään yhteistä.
Enää en soittele, viestittele ja ruikuta perään kertoen, että on ikävä ja haluaisin hänet. Oikein hävettää ja kaduttaa kuinka tyhmä sitä on tullutkaan oltua!!
Tein itselleni lupauksen, että tästä päivästä lähtien elän vain itselleni. Enkä jää rypemään itsesääliin vaan jatkan matkaa.
Koskaan ei voi tietää mitä elämä tullessansa tuo.
Mies oli mua aika paljon vanhempi. 17 vuoden ikäerokin varmaan vaikutti osiltaan. Lohduttaudun myös sillä ajatuksella, että kun minä olen 10 vuoden päästä 40, on hän lähempänä kuuttakymppiä:D
Jonkun sortin tunnevamman omaava ihminen. Meneeköhän se niin, että jos mies joskus nuorempana perustanut perheen ja se idylli hajonnut, vaimo jättänyt ja lapset jääneet vaimolle niin tällaiset miehet ei varmaan näe enää uutta/toista tulevaisuutta kenenkään muun naisen kanssa, vaan jotain on oikeesti hänessä hajonnut? Tällaisia pohdiskelen.
Olen itse vastaavanlaisessa tilanteessa, seurustellut vain muutaman kuukauden pidempään. Ihmettelen itsekin, miten joku voi vain leijua suhteessa haluamatta sitoutua toiseen. Minulle on tärkeää, että suhteessa edetään, että vuorovaikutus syventyy ja että oppii ymmärtämään ja rakastamaan toista yhä enemmän.
Saatoin kuitenkin olla liian takertuva ja jotkut miehet kammoksuvat liiallista liimautumista. Harmillista on, ettei se suhteen alussa aina tule heti selville.
Älä kuitenkaan katso tuota aikaa haaskaukseksi, vaan pidä mielessäsi ajanjakson hyvät hetket ja mitä tuona aikana itsestäsi ja elämästä opit. Kyllä se sopiva kumppani löytyy meille itse kullekin.