Kustannusten jako

Olen seurustellut nelisen vuotta ja kihloihin mentiin noin vuosi sitten. Asun itse toisella paikkakunnalla ja mies toisella. Nyt kihlattuni haluaisi, että muutan hänen luokseen. Olen ollut jo aikaisemmin naimisissa ja kokenut eron, jossa jouduin todella pitämään puoleni, jotta saisin pitää edes pienen osan mitä olin vuosien aikana ansainnut. Enää en haluaisi saman toistuvan mikäli nykyinen suhde ei onnistu ja vaikka onnistuukin, niin en halua menettää kotia jonka olen juuri saanut aikaiseksi lapsilleni.

Haluaisin pitää nykyisen asuntoni itselläni, jossa lapseni saisivat käydä kun aina ehtivät. Tämä tietenkin tietäisi minulle tuplasti kustannuksia, mikäli sulhaseni vaatisi minua sielläkin maksamaan asumiskuluja, kuten hän on jo nyt sanonut, vaikka ostan jo nyt jonkin verran sinnekin ruokaa, vaikka itse en edes siellä kovin paljon kuluta, koska syön töissä ja ostan eväät itse. Lisäksi käyn usein omassa kotonanii lasteni luona ja hankin sinnekin aina ruokatarpeet ja maksan sähköt ym muut perusmenot. Mielestäni tämä ei olisi oikein mikäli alkaisin maksamaan myös osaa sulhaseni asumiskustannuksista, kun pidän vielä omaa asuntoa. Mikä olisi teidän mielestä oikein, vai pitääkö minun unohtaa yhteisasuminen?
3121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asu omassa kämpässäsi ja sanot sulhasellesi että kumpikin maksaa omassa kodissaan kulut mutta jos menee toiselle kylään niin silloin paikan isäntä tai emäntä maksaa kaiken.

Äänestä
  • Jäi vielä tarkentamatta. Yhteisasumisen vuoksi joutuisin hankkimaan uuden työn lähempää sulhastani ja tiedän, että siinä lähistöllä ei heti sopivaa paikkaa löytyisi. Mikäli vaihtaisin työpaikkani lähemmäksi sulhastani, joutuisin lisääntyvien ja pitempien työmatkojeni vuoksi maksamaan työmatkakustannuksia enemmän kuin mitä tällä hetkellä teen, koska nyt työ on minun asuntoani lähellä. näin ei sulhaseni luona olisi. Täten joutuisin asumaan sulhaseni luona ehkä enemmän, kuin omassa asunnossani, tai ainakin saman verran, vaikka pitäisin oman asuntoni. Onko hänellä oikeutta pyytää siten asumiskustannuksia minulta ja mikä olisi kohtuullinen, koska joutuisin joka tapauksessa kustantamaan nykyisen asuntoni menot samanaikaisesti?

    Äänestä

Joo...älä muuta sen tykö vielä pitkään aikaan, jos koskaan...
Haluaa sut ehkä siihen vain ne kustannukset jakamaan, ukot on vähän tuollaisia taloudellisesti ajattelevia..
Tuokin on jo tarpeeksi hyvä syy tuo työsi, työt on nykyään kiven alla.
On siinä semmoinenkin riski, että alkaa sitten se arki harmaineen ja voi se onni loppua äkkiämpään..
Itsekkin eronneena olen viisaampi ja pidän visusti omaisuuteni omanani ja rahat omalla tililläni.
Maksan vain siitä, mitä kulutan ja on se kuule ainakin minulla mukavaa mennä sinne omaan kotiin välillä, kun toinen aloittaa mykkäkoulun tai jurottamisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tehdä? kirjoitti:

Olen seurustellut nelisen vuotta ja kihloihin mentiin noin vuosi sitten. Asun itse toisella paikkakunnalla ja mies toisella. Nyt kihlattuni haluaisi, että muutan hänen luokseen. Olen ollut jo aikaisemmin naimisissa ja kokenut eron, jossa jouduin todella pitämään puoleni, jotta saisin pitää edes pienen osan mitä olin vuosien aikana ansainnut. Enää en haluaisi saman toistuvan mikäli nykyinen suhde ei onnistu ja vaikka onnistuukin, niin en halua menettää kotia jonka olen juuri saanut aikaiseksi lapsilleni.

Haluaisin pitää nykyisen asuntoni itselläni, jossa lapseni saisivat käydä kun aina ehtivät. Tämä tietenkin tietäisi minulle tuplasti kustannuksia, mikäli sulhaseni vaatisi minua sielläkin maksamaan asumiskuluja, kuten hän on jo nyt sanonut, vaikka ostan jo nyt jonkin verran sinnekin ruokaa, vaikka itse en edes siellä kovin paljon kuluta, koska syön töissä ja ostan eväät itse. Lisäksi käyn usein omassa kotonanii lasteni luona ja hankin sinnekin aina ruokatarpeet ja maksan sähköt ym muut perusmenot. Mielestäni tämä ei olisi oikein mikäli alkaisin maksamaan myös osaa sulhaseni asumiskustannuksista, kun pidän vielä omaa asuntoa. Mikä olisi teidän mielestä oikein, vai pitääkö minun unohtaa yhteisasuminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu